Tervehdys.
Pistäessämme maate vaimoni kanssa. Keskustelimme jostain asiasta. Keskustelu eteni jossain vaiheessa siihen, että lausahdin huumorilla: "Täytyy sitten kattoa onko se aita vihreempi ruohon toisella puolella."
Vaimoni siihen, että: "Sitten hänkin kävisi katsomassa. Ei naista sentään." Naureskellen pistimme nukkumaan.
Nyt tänään töissä tuli yhtäkkiä ajatus miltä tuo paljon puhuttu/kehuttu/haukuttu ryhmäseksi sitten tuntuisi.
Itselläni vaimoni on ensimmäinen seksikumppani/seurustelukumppani koskaan ja
en ole ollut edes yhdenyön suhteissa kertaakaan.
vaikka yritystä silloin oli.
Vaimollani on ollut ennen seurusteluamme ns. normaali elämä. Yhdenyönsuhteita ja seurustelua puolin ja toisin. Elikkä sitä elämän ja muiden seksikumppaneiden kokemuksia.
Siitä varmaan tuo lausahdus tuli, että sisimmässäni haluaisin kokea muitakin seksikumppaneita ns. luvan kanssa ja katsoa
meneekö se sananparsi kuten sanotaan.
Ajattelin mieluusti paria. Olisi kummallekki kerralla jotain.
En tiedä miten se onnistuisi jos ekalla kerralla olisi pelkästään mies. Tulisiko mustasukkaisuus ennen, kesken vai jälkeen tilanteen? ja jos toinen kerta tulisi (jossain vaiheessa varmasti haluaisin ns. saada tilit tasan kun tämä jää olisi rikottu) niin haluaisin mukaan toisen naisen ja mitenkähän vaimo suhtautuisi siihen.
En tiedä mitä "byrokratiaa" tähän alueeseen kuuluu
ja nyt kysäisinkin onko Teillä jotka ovat sitä koittaneet niin oliko jotain tiettyjä pelisääntöjä
mitkä teitte selväksi itsenne/puolisonne/vastapuolen kanssa vai ex-tempore pikkupäissään ja millainen tapaus ja ne jälkimainigit siitä eteenpäin?
1. Sukupuolitautitestejä?
2. Tiettyjen juttujen kieltämistä?
3. Ystäviä/tuiki tuntemattomia/puolituttuja?
Ja jos ystäviä niin miten heitä pystyisi tuon jälkeen katsomaan silmiin ja olemaan kuten ennen tapahtumaa tai luottamaan ettei yritä puolisoasi ilman lupaasi kun lähdet kauppaan tms.?
4. Miten kysyä vastapuolelta olisiko hän tai he kiinnostuneita?
5. Jos me olemme yrittämässä saada lasta niin miten ehkäisy politiikan kanssa sillä hetkellä?
6. Miten kysyä vaimolta? Suoraan vain vai vaikka baarissa: "haluaisikko naida tuota tyyppiä?
kysästäänkö?"
7. Onko vastapuoli ollut ns. normaali pariskunta vai jotain erikoista? (esim. todella komea mies/kaunis nainen/iso melanen/tiukka kroppainen/iso rintainen päin vastoin kuin itse/puoliso)
8. Missä/mistä ja miten tiedustella asiasta?
9. Kysy(i)tkö puolisoltasi vai tekisitkö sen "yllätyksenä?"
10. Missä "taika" tapahtuisi?
11. Saako laueta sisään tai minne hän haluaa?
12. Oliko teillä seksileluja (liukasteita/hieromasauvoja/[viagraa - itse käytän sitä joskus sairauden takia]) tai muuta rekvisiittaa mukana? (rankka esimerkki: jokin rooliasu?)
13. Voiko kuvata vai tuleeko liikaa suorituspaineita?
14. Oletteko uskaltaneet koittaa sillä hetkellä myös samaa sukupuolta olevaa? Vaimot/miehet keskenään ja puolisot katselisivat välillä.
15. Viinaa rentouttaakseen tilannetta vai selvinpäin hommiin?
16. Onko pää kestänyt katsella/osallistua tilanteeseen?
17. Entäpä jos haluaisi sittenkin perua koko tilanteen vaikka homma olisi sovittu ja pariskunta/kolmas pyörä tekemässä juuri aloitetta?
18. Miltä ryhmäseksin jälkeiset fiilikset ovat tuntuneet? Sovittu, että uusiksi vaikka viikon päästä, halunnut työntää vastapuolen väkivallalla pihalle ja yrittää unohtaa kokojutun, hiljaista ja vaivautunutta jutustelua vai joskus mieluusti uudestaan vaikka saman pariskunnan/kolmannen pyörän kanssa? -> olisi se eka kerta ohitse ja tietäisi miten menetellä...
19. Onko tullut pelkoa siitä, että puoliso olisi siitä lähtien/sillä hetkellä kiinnnostuneempi heistä/muista kuin sinusta?
20. Tuleeko ns. normaali seksielämä tuntumaan enää miltään kun tietäisi, että tuonne se Pertti/tyyppi silloin laukesi jne jne.
21. Jos ei pystyisikkään tekemään mitään? Ei vain seisoisi/kostuisi vaikka mikä olisi.
22. Entäpä miten tulee vaikuttamaan parisuhteeseen? ->
sairasta mustasukkaisuutta kun vastapuoli nai puolisoasi silmiesi edessä ja kummatkin nauttivat tai haluat peruuttaa kesken tai keskellä tilannetta?
23. Tuntuuko puoliso enää sen jälkeen yhtähyvältä kuin ennen ja voiko luottaa ettei ota uusintana ilman sinua?
Numeroin kysymykset jos joku haluaa vastata kohta kohdalta.
*Lueskeltuani kysymykset uudestaan melkein vaikuttaisi siltä, että pääni ei kestäisi kun noin
hirveesti mieltä arkarruttavia kysymyksiä. Onko suunnitelmallisuus hyvästä vai meneekö se sitten liian käsikirjoituksen mukaisesti?
Kiitän näin etukäteen vastauksistanne ja katsotaan tuleeko em. asiaa koskaan eteen vai jääkö se vain fantasian puolelle...

Vastaukset 7
Vanhimmat
nuo kysymykset vaikka siltä puolisoltasi. Hänen ja sinun välisiin asioihinhan ne vaikuttaa.
Yleisesti ottaen hommaan kannattaa ryhtyä, jos ja vain jos se tuntuu molemmista hyvältä ja mielenkiintoiselta idealta. Ja kimpassa kannattaa tehdä se mikä tuntuu kaikista hyvältä ja loput kannattaa jättää tekemättä.
>1. Sukupuolitautitestejä?
Tämä kannattaa sopia etukäteen. Ei kysymyksestä kukaan pahastu.
>2. Tiettyjen juttujen kieltämistä?
Tämäkin kannattaa avoimesti sopia etukäteen. Jos ei-ei-ei -juttuja on liikaa voi seuran löytyminen hankaloitua, mutta toisaalta jos jutut ovat kertakaikkiaan ei-ei-ei niin silloin kannattaa odottaa sopivan seuran löytymistä vaikka pidempäänkin.
>3. Ystäviä/tuiki tuntemattomia/puolituttuja?
>Ja jos ystäviä niin miten heitä pystyisi tuon
>jälkeen katsomaan silmiin ja olemaan kuten
>ennen tapahtumaa tai luottamaan ettei yritä
>puolisoasi ilman lupaasi kun lähdet kauppaan
>tms.?
Itse olemme löytäneet todella mukavaa seuraa suomi24.fi:n, deitti.net:n ja iskuri.net:n kautta. Ja poikkeuksetta olemme ystävysteneet kaikkien tapaamiemme parien kanssa ja olleet heidän kanssa yhteydessä ensimmäisen kerran jälkeenkin. Elämäntilanteiden muuttuessa osa suhteista on kuihtunut, osa on jatkunut ystävyyssuhteena ja osan kanssa tapaamme niin hauskanpidon merkeissä kuin muutenkin.
>4. Miten kysyä vastapuolelta olisiko hän tai he
>kiinnostuneita?
Jos on jättänyt paripörssiin ilmoituksen, niin eiköhän vastapuoli tiedä mitä te ja he olette hakemassa...
>5. Jos me olemme yrittämässä saada lasta niin
>miten ehkäisy politiikan kanssa sillä hetkellä?
Tämäkin asia kannattaa käydä avoimesti lävitse toisen parin kanssa, ettei tule yllätyksiä.
>6. Miten kysyä vaimolta? Suoraan vain vai
>vaikka baarissa: "haluaisikko naida tuota
>tyyppiä? kysästäänkö?"
Eiköhän asiasta kannata jutella kotona ihan kahden kesken vaikkapa panon jälkimainingeissa.
>7. Onko vastapuoli ollut ns. normaali
>pariskunta vai jotain erikoista? (esim. todella
>komea mies/kaunis nainen/iso melanen/tiukka
>kroppainen/iso rintainen päin vastoin kuin
>itse/puoliso)
Jaa'a kuka on normaali ja kuka ei. Kaikki tapaamamme parit ovat olleet täysin normaaleita, sivistyneitä, työssäkäyviä pariskuntia, joilla vain sattuu olemaan hieman erikoisempi salainen yhteinen harrastus. Todennäköisesti itsestään liian erilaisen pariskunnan etsiminen ei välttämättä ole hyvä idea...
>8. Missä/mistä ja miten tiedustella asiasta?
www.city.fi / deitti.net
www.iskuri.net
www.suomi24.fi / treffit
>9. Kysy(i)tkö puolisoltasi vai tekisitkö >sen "yllätyksenä?"
Asiasta kannattaa ehdottomasti sopia etukäteen. Yllätykset tuppaavat osoittautumaan poikkeuksetta kaikkien kannalta huonoksi ideaksi. Olemme pari kertaa olleet todistamassa tilannetta, jossa toisen parin toinen puolisko joutuu tilanteen keskelle yllätettynä, ja hommat ovat menneet siitä eteenpäin yleensä enempi vähempi pieleen... Toki joskus hommat ovat yllätyksestä huolimatta lähteneet menemään paremminkin alkujärkytyksen ohimentyä...
>10. Missä "taika" tapahtuisi?
Meillä, teillä, hotellissa, laivalla, luonnossa, veneessä... vain mielikuvitus on rajana.
>11. Saako laueta sisään tai minne hän haluaa?
Miksei saisi? Nyt ei olla tekemässä pornoelokuvaa vaan nauttimassa.
>12. Oliko teillä seksileluja >(liukasteita/hieromasauvoja/[viagraa - itse >käytän sitä joskus sairauden takia]) tai muuta >rekvisiittaa mukana? (rankka esimerkki: jokin >rooliasu?)
Liukastetta ja kortsuja (jos on sovittu moisia käytettäväksi) paljon mukaan matkaan sitä tulee tarvitsemaan. Ja lelut ja rooliasutkin ovat vain kiva lisämauste.
>13. Voiko kuvata vai tuleeko liikaa >suorituspaineita?
Asiasta kannattaa sopia etukäteen. Yleensä kuvaaminen vain piristää tilannetta ja jäähän hommasta myöskin mukavia muistoja...
>14. Oletteko uskaltaneet koittaa sillä hetkellä >myös samaa sukupuolta olevaa? Vaimot/miehet >keskenään ja puolisot katselisivat välillä.
No meillä kauniinmpi puolisko nauttii myöskin toisen naisen kosketuksesta kun taas miehisempi osapuoli ei ole innostunut toisen miehen kosketuksesta. Mutta tämäkin asia selviää kun kysyy rohkeasti. Yleensä ryhmäseksistä kiinnostuneet ihmiset ovat perusluonteeltaan varsin avarakatseisia ja suhtautuvat seksiin varsin sallivasti - muuten hommaan ei yleensä kukaan lähde... Jos pelisäännöt on selvät, niin ei tästä kukaan ota nokkiinsa: Tehdään se mikä tuntuu kaikista hyvältä ja se mikä ei tunnu jätetään tekemättä.
>15. Viinaa rentouttaakseen tilannetta vai
>selvinpäin hommiin?
Viinasta ei tässä hommassa ole kuin haittaa.
>16. Onko pää kestänyt katsella/osallistua >tilanteeseen?
Hyvin on kestänyt puolin ja toisin.
>17. Entäpä jos haluaisi sittenkin perua koko
>tilanteen vaikka homma olisi sovittu ja
>pariskunta/kolmas pyörä tekemässä juuri
>aloitetta?
Yleensä on hyvä tapa sopia tapaaminen toisen parin kanssa esimerkiksi kahvin merkeissä ja tehdä selväksi, että nyt vain tavataan ja katsotaan josko kemiat kohtaisivat. Tällöin ei kenellekään muodostu vääriä ennakko-odotuksia. Ja jos homma tuntuu hyvältä niin sitten edetään ja ellei niin todetaan, että hymyillään kun tavataan seuraavan kerran jossain...
>18. Miltä ryhmäseksin jälkeiset fiilikset ovat
>tuntuneet? Sovittu, että uusiksi vaikka viikon
>päästä, halunnut työntää vastapuolen
>väkivallalla pihalle ja yrittää unohtaa
>kokojutun, hiljaista ja vaivautunutta
>jutustelua vai joskus mieluusti uudestaan
>vaikka saman pariskunnan/kolmannen pyörän
>kanssa? -> olisi se eka kerta ohitse ja
>tietäisi miten menetellä...
Olemme nauttineet täysin siemauksin ja olemme halunneet ottaa uudelleen mahdollisimman nopeasti. Yleensä vaivautunutta jutustelu on ollut ensimmäisellä tapaamiskerralla ennen kuin itse asiaan on päästy ja sen jälkeen ei lainkaan. On mukavaa, että on ihmisiä joiden kanssa voi puhua myöskin niistä asioista joista ei tule välttämättä puhuttua muiden kavereiden kanssa...
>19. Onko tullut pelkoa siitä, että puoliso
>olisi siitä lähtien/sillä hetkellä
>kiinnnostuneempi heistä/muista kuin sinusta?
Jos tätä pelkää, niin hommaan ei kannata ryhtyä. Hommassa kaivataan hyvää itseluottamusta. Pitää luottaa siihen, että hommassa ei ole kyse rakkaudesta vaan yhdessä hauskan pitämisestä vähän niinkuin tanssiessakin. Ei suhde siihen lopu, että puoliso tanssii jonkun toisen kanssa kappaleen tai pari.
>20. Tuleeko ns. normaali seksielämä tuntumaan
>enää miltään kun tietäisi, että tuonne se
>Pertti/tyyppi silloin laukesi jne jne.
Tämäkin on niin henkilökohtaista, mutta meidän osalta molemmin puolin voi sanoa, että seksi tuntui oman parin kanssa kahdestaan taivaalliselta ennen ja vielä upeammalta nykyisin.
>21. Jos ei pystyisikkään tekemään mitään? Ei
>vain seisoisi/kostuisi vaikka mikä olisi.
Tähän asiaan ei kannata suhtautua liian vakavasti. Jos hommaa jännittää niin ei onnistu. Meille on pari kertaa käynyt niin, että toisen parin miespuolisella kaverilla homma ei olekaan heti onnistunut ja kyllä joskus meilläkin on jouduttu hieman hakemaan motivaatiota. No se on inhimmillistä. Asiasta on päästy ylitse jos ei sillä kerralla niin sitten seuraavalla tapaamiskerralla. Tällöin on kohteliasta antaa kuitenkin muiden nauttia tilanteesta eikä nostaa asiasta mitään suurempaa numeroa. Pelkkä katselu, hyväily ja suuseksikin on nautinnollista.
>22. Entäpä miten tulee vaikuttamaan
>parisuhteeseen? ->
>sairasta mustasukkaisuutta kun vastapuoli nai
>puolisoasi silmiesi edessä ja kummatkin
>nauttivat tai haluat peruuttaa kesken tai
>keskellä tilannetta?
Jos pelkää mustasukkaisuutta ei kannata hommaan ryhtyä. Meille mustasukkaisuus ei ollut ongelma aikaisemmin eikä jälkeenkään, mutta asia kannattaa käsitellä avoimesti oman itsensä ja puolisonsa kanssa.
>23. Tuntuuko puoliso enää sen jälkeen
>yhtähyvältä kuin ennen ja voiko luottaa ettei
>ota uusintana ilman sinua?
Meidän juttu on seksi ryhmässä - on toki kiva kokea uusia ihmisiä, oppia tuntemaan heitä ja paneskella heidän kanssa, mutta miksi tehdä se yksin kun voi tehdä ryhmässäkin? Ja jos mahdollista niin oma puoliso on vain tuntunut paremmalta kuin ennen.
T: Me.
Taitaa teiltä jäädä itse homma hoitamatta. Vai onko kirjoittaja taas "hera viisikymppinen", joka tässä kysy ja vastaa sitten omiin kysymyksiinsä.
sääntöjä siinä muka tarvitaan. Ja kiva ei ainakaan ole kivaa jos pitää noudattaa jotain parin sivun sääntölistaa. Voi herran jestas. Insinööritkö tätäkin asiaa on ruvenneet jauhamaan.
Sekä kumppaneita että ohjeita, vaikkakin jokainen luo säännöt itse itselleen.
http://www.finswingers.fi/