Helge Kaalikoski ei maksa..

MiracleMike

Asikkalan Helge Kaalikoski ei maksaisi parkkisakkoja. Syyksi hän sanoo, että Suomessa ei ole lakia eurosta eikä eurovaluutan käyttöönottoa ole käsitelty aikanaan voimassa olleen perustuslain eikä Euroopan unionin sopimuksen, tarkalleen Maastrichtin sopimuksen O-artiklan mukaisella tavalla.

Eduskuntaan tuotiin esitys Euroopan unioniin liittymisestä siis ILMAN euroa, eli EMU:n kolmanteen vaiheeseen sitoutumista. Maastrichtin sopimus oli kuitenkin hyväksyttävä kokonaisuudessaan. Puhuttiin EMU-varaumasta ja siitä kuinka yhteisvaluuttaan siirtymisestä "päätetään myöhemmin erikseen".

Sopimuksen ratifiontiaika meni menojaan ilman, että sopimusta kokonaisuudessaan, kaikkine EMU 3 vaiheineen olisi hyväksytty.

Markan muuttaminen LAILLISESTI euroksi olisi kuulemma sen sijaan tehty seuraavalla tavalla: Perustuslain säätämisjärjestyksessä ja Maastrichtin sopimuksen, sopimuksen Euroopan Unionista, hyväksyminen kokonaisuudessaan eli siten, että myös "EMU 3" olisi sisältynyt siihen.

Silloisen hallitusmuodon 72§ kuului: "Suomen rahayksikkö on markka". Kaalikosken mukaan tätä ei voinut laillisesti muuttaa valtiosopimuksella supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä, varsinkaan jos sopimukseen ei rahayksikön muuttaminen ensinkään eduskunnalle tuotuun esitykseen sisältynyt.

Ja perustuslain säätämisjärjestys olisi ollut ensin kiireelliseksi julistamisessa 5/6 enemmistöllä ja sen jälkeen päätöksenteko yksinkertaisella enemmistöllä tai yksinkertaisella enemmistöllä päätös asian siirtämisestä yli seuraavien eduskuntavaalien jälkeen päätettäväksi.

Tietysti voidaan pohtia, että voidaanko Euroopan unionin käsittävä kansallisen lainsäädännön ylittävä valta päästää isännäksi maahan edes "laillisessa" järjestyksessä kun Suomen perustuslait eivät ole koskeneet pelkästään nyt eläviä päättäjiä ja kansalaisia mutta se on kokonaan toinen juttu, johon ei mulla ole kantaa..

mutta tässä oli sisältönsä puolesta siis tämän merkillisen Helge Kaalikosken mielipiteitä ja perustelut, miksi hän ei maksaisi parkkisakkoja: "EURO ON LAITON".

4

1499

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • diller

      vihreä vai punainen millä päiväsi aloitit?

    • gffgjgyh

      Ei niin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1972
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1698
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1324
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1146
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1142
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      927
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      912
    Aihe