Yksin porukassa

MrX

Tuntui melkein lottovoitolta kun 2 viikkoa sitten soitettiin eräästä firmasta ja pyydettiin menemään töihin. Työ oli kuulemma pitkäkestoista joten olin enemmän kuin tyytyväinen.
Ensimmäisenä päivänä olin aivan kipsissa ja ahdisti ihan hirveästi uusi työympäristö koska en ole aikaisemmin isossa porukassa tehnyt töitä. Ja muutenkin työpaikka on tehdasluontoinen joten uusiin naamoihin törmää joka päivä vielä pitkään.
Nyt olen toista viikkoa siellä ja tuntuu etten oikein pääse porukkaan mukaan.

Asiaa ei auta tippaakaan että olen tuntemattomassa porukassa hirveän ujo ja mua ahdistaa hirveesti jos joudun olemaan erakkona siellä. Olen yrittänyt kovasti keksiä juteltavaa työtovereitten kanssa mutta yleensä vastaus on ollut "mjaa", "juu" tyylistä. Keskenään nämä ihmiset heittävät koko aika läppää ja tulee kieltämättä todella ulkopuolinen olo. Eikä meillä tunnu olevan edes yhteisiä asioita joista puhua...

Vituttaa välillä oma epäsosiaalisuus kun ei pysty ahdistumatta olemaan työpaikalla. Mä tykkään todella siitä työstä ja muutenkin työkaverit vaikuttavat tosi mukavilta ainakin toisilleen mutta miten saisin heidät lämpeämään myös minuun päin? Auttakaa...

7

1076

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MissX

      etteivät he olisi myös epäsosiaalisia? Ainakin moni suomalainen on. (et ole siis poikkeus)
      Ehkä he pitävätkin sinusta, mutteivat vain osaa näyttää sitä sinulle, koska olet vielä vieras heille.

      • MrX

        No ei sitä ainakaan päällepäin huomaa... Sen mä vaan tiedän että mä en todellakaan sovi sinne joukkoon koska me ollaan niin erilaisia ihmisiä ja eikä meillä varmaankaan ole mitään yhteistä työpaikan lisäksi.

        Tämä on niin paskamainen tilanne että meinaa joka päivä melkein pää räjähtää. Kun mulla ei ole siellä kertakaikkiaan itseni kaltaista seuraa. Työt menee ihan hyvin mutta kahvitauot ja ruokikset ovat niitä helvetillisiä tilanteita kun ei oikein osaa olla niitten vieraitten ihmisten kanssa. Eikä ne osaa näemmä olla mun kanssa...
        Mulle ominaisempi tapa tutustua ihmisiin olisi pikkuhiljaa tunnustellen ja ehkä vähän henkilökohtaisemmalla tasolla kun en mikään smalltalkin suoltaja ole.


    • tenula

      Ei mitään syytä hermostua ,anna itselles ja muille vähintään kaksi kuukautta ,ei viikkoa.
      Sitäpaitsi joka ainoan kanssa tuskin ystävystyt ikinä eikä se ole tarkoituskaan.

      • ajatar

        Olen samaa mieltä. Anna ajan kulua. Tee työsi ja ota kahvi- ja ruokatunnilla rennosti. Parissa viikossa ei vielä voi mitään sen kummempaa tapahtua. Ehkä työkaverisi on erilaisia kuin sinä mutta erilaistenkin kanssa pärjää jotenkuten jos ei liikoja vaadi itseltä eikä muilta. (Eri asia sitten on jos työporukkasi on tahallaan sinulle ilkeä ja on kyse kiusaamisesta.) Hyvää työpäivää.


      • MrX
        ajatar kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Anna ajan kulua. Tee työsi ja ota kahvi- ja ruokatunnilla rennosti. Parissa viikossa ei vielä voi mitään sen kummempaa tapahtua. Ehkä työkaverisi on erilaisia kuin sinä mutta erilaistenkin kanssa pärjää jotenkuten jos ei liikoja vaadi itseltä eikä muilta. (Eri asia sitten on jos työporukkasi on tahallaan sinulle ilkeä ja on kyse kiusaamisesta.) Hyvää työpäivää.

        Kiitoksia kaikille mieltä lämmittävistä ja kannustavista viesteistä :) Hyvää syksyn jatkoa kaikille...


      • tenula
        MrX kirjoitti:

        Kiitoksia kaikille mieltä lämmittävistä ja kannustavista viesteistä :) Hyvää syksyn jatkoa kaikille...

        Kukaan ei oikein sulata niitä tyyppejä jotka jo pari päivää uudessa duunissa oltuaan esittävät kaikkitietävää pikkupomoa.Siis ovat heti kättelyssä suuna ja päänä.


    • zeusxxx

      Työpaikan ajattelisin olevan vihonviimeinen paikka missä uusia tyyppejä tapaa (vaikka ei olisi niin rajoittunut tyyppi kuin minä olen). Työyhteisössä piirit ovat olleet yleensä vuosia samoja eli vaihtuvuutta ei tapahdu juuri ollenkaan, joten ihmiset ovat oppineet jo tuntemaan toisensa erittäin hyvin ja omaksumaan ne omat piirinsä. Toki jotkut ihmiset ovat niin sosiaalisia, että pääsevät mukaan jokaiseen inside-piiriin, mutta mitä ujompi/arempi olet, sitä todennäköisempää ettet pääse sisään ko. piireihin.

      Ajattelisin tutustumisen uusiin tyyppeihin olevan helpompaa esim. koulussa tai harrastuksissa, sillä niissä tyyppien vaihtuvuus on suurempaa ja ei tarvitse joka päivä katsella niitä samoja tyyppejä ja tyypit eivät ole ehtineet tehdä niitä inside-ryhmiä sinne sisään.

      ..mutta itse asiaan. "miten saan työkaverit lämpeemään muhun". Kysymys vaikuttaa mielenkiintoiselta ja sen takia siihen pitää keksiä mielenkiintoinen vastaus. Eiköhän ne tyypit käy aika "kuumana" sinuun jos töppäät oikein pahasti siellä ja teet jonkun ison jutun todella väärin. Ei kannata tietenkään liioitella sillä tulella leikkiminen on vaarallista.

      Vaikeaa sanoa. Vapaa-ajasta on yleensä kysymys, jos pystyt vakuuttamaan että sinun vapaa-aikasi on yhtä loistokasta kuin heidän tai tulet muuten toimeen heidän kanssan niin etköhän sitten pääse piireihin tai sitten osallistut firman yhteisiin tilaisuuksiin, niin niistä voi löytyä avain onneen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe