Viimeaikainen keskustelu näyttää edelleen vellovan Tuomiojan, EU-parlamentin ja Stubbin ympärillä melko sekavana ja jäsentymättämänä. Siksi lienee paikallaan hieman eritellä, mistä on kysymys.
1. Tuomiojan haastattelu
Tuomioja antoi haastattelun, joka julkaistiin TS:ssa ja AL:ssa. Haastattelussa arvioitiin EU:n parlamenttia kriittisesti. Parlamentin toimisto käänsi haastattelun parlamentille tiedoksi, mikä aiheutti keskustelua konservatiiviryhmässä ilmeisesti Stubbin hieman auttaessa asiaa.
Parlamentin puheenjohtajan ja konservatiiviryhmän johtajan reagoinnit julkistettiin Suomessa näkyvästi, mistä seurasi, että sekä päänministeri (puhelinsoitto) että ulkoministeri (tarkentava kirje) reagoivat asiaan välittömästi ja oikaisivat Tuomiojan haastattelun aikaansaamat väärinkäsitykset siitä, mitä linjaa Suomen hallitus ja ulkoministeri EU:ssa ajavat.
Näin siis nopeasti korjattiin haastatelun aiheuttama reaktio EU:ssa, minkä pääministeri ja ulkoministeri hoitivat erittäin taitavsti ja hyvin.
2. varsinainen kohu syntyy nyt
Kun media edellisen jälkeen käsitteli asiaa Suomessa syntyi sekä pääministerille että ulkoministerille ilmeinen tarve ryhtyä vähättelemään ulkoministerin haastattelun aiheuttamia reaktioita EU:ssa. Niinpä Vanhanen ja ilmoittivat Tuomioja hyvin samankaltaisin lausunnoin, etteivät he olleetkaan pyytäneet mitään anteeksi, koska mitään anteeksipyydettävää ei ollut. Heidän saman suuntaisten lausuntojensa mukaan ei itse asiassa EU:ssa ollut edes mitään kohua, vaan "myrsky veilaissa", kun koko kohu johtuikin "kokoomuksen operaatiosta" (Vanhanen) ja "Stubbin aktiivisuudesta (Tuomioja).
3. kohu laajenee
Edellisen jälkeen media on intoutunut käsittelemään kokoomuksen "operaatiota" ja Stubbin aikaansaamaa "kohua" täysin irrallaan siitä, mitä Tuomiojan haastattelu oli saanut aikaan. mukaan on otettu dramaattisia vertailuja "Moskovan korttiin" ja sananvapauteen, on vitattu siihen, että kokoomus olisi nyt se puolue, joka koettaa "Brysselin kortilla" tukkia "toisinajattelijoiden suita", jos joku esittää "EU-kriittisiä mielipieitä".
Tuomiojan haastattelun seurauksista on kotimaan politiikassa tehty taitavasti tehokas lyömäase, jolla käydään taistelua kokoomuksen kasvavaa kannatusta vastaan.
4. Jopa sananvapaus on valjastettu populsimin aseeksi
Poliittisen propagandan ja likasankojournalismin tyypillisin piirre - sananvapau - on myös valjastettu kokoomusta ja stubbia vastaan väittämällä, että "operaation" tarkoituksena on estää EU-vastainen kritiikki ja saada "asiallisen kritiikin esittäjille EU:n tuomio. Tässähän on selvää analogiaa Kekkosen ajan syytöksiin. Kokoomukseen kohdistettuina ne näyttävät olleen niin herkullisia, että media on mennyt spekulointiin mukaan kommentoimaan "kokoomuksen sisäpolitiikkaa" ja jopa "Stubbin tukea Niinistölle", jotka media sitten vahingoniloisesti on leimannut "epäonnistuneeksi yritykseksi".
Tatavasti junaiultua touhua tämä on, mutta ei kokoomuksen, vaan mitä ilmeisimmin SDP:n taholta, jossa keskusta ja vanhanen on valjastettu ns. presentteriksi tuomaan julki käsitys, että "ei siellä mitään hämminkiä olisi ollut, ellei kokoomus olisi sotkenut".
Tämän ja kokoomuksen palstan keskusteluja lukiessani olen tullkut siihen johtopäätökseen, että asian alkuperäinen sisältö (Tuomiojan haastattelu seurauksinaan) on haudattu ja siirrytty suurella innokkuudella siihen, mihin SDP ja keskusta ovat halunneetkin asian siirtää, eli kokoomuksen ja Stubbin parjaamiseen, jolloin se unohtuu, että tuomioja oli haastattelussaan harkitsematon, minkä pääministeri joutui hieman nolosti korjaamaan, ettei vahinko olisi laajentunut.
Kun tässä on asioiden koko tausta, niin ehkä se selventää myöhempää keskustelua, jolloin kannattaa pitää kielessä, keskustelemmeko Tuomiojan haastattelusta vai kepun ja SDP:n kokoomusvastaisesta kampanjasta.
Faktoja keskustelijoille
4
141
Vastaukset
- ansaan
Kokoomus yritti saada Niinistön kampanjaan vähän nostetta ja omaan profiiliin vähän kiiltoa. Käytti siihen EU-politiikkaa lyömäaseena. Mutta se taisi kalahtaakin omaan nilkkaan.
Vaarallista peliä tuo ulkopolitiikan käyttö kotimaan politiikan tukena.
Riskipeliä tuo kampanjointi, mutta eihän aina voi onnistua.- rakentamaansa
hihi
- niinkö?
Tarkoitat, että kepu on oikeassa, kun se valehtelee Lipposen ulkopolitiikasta, mutta kokoomus on väärässä silloin, kun se puhuu totta Tuomiojan ulkopolitiikasta?
Näinkö te kepulaiset ajattelette?
- veroinen...
...selittäjä on ilmeisesti saanut faksiinsa pitkän sepustuksen, jossa mustaa yritetään pestä valkoiseksi!
Tunnusta nyt vaan reilusti, että Stubb ja hänen mukanaan Kokoomus töppäsi perusteellisesti. Etkö oppinut tapaus Jäätteenmäestä, että selittely ajaa vain entistä syvempään allikkoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770