Kyllä landella osataan ajaa

Karjalasta kajahti

Karjalaisen verkkolehdestä lainattua:

"Huono ajokeli aiheutti lukuisia peltikolareita maanantaina eri puolilla Pohjois-Karjalaa. Pyhäselässä pelti rytisi iltapäivällä puoli kolmen aikaan Rääkkyläntiellä sekä tuntia myöhemmin Joensuuntiellä Reijolassa ja kuutostiellä Hammaslahden rampin kohdalla.
Joensuussa kolaroitiin iltapäivällä kahden aikaan Linnunlahdentiellä sekä neljän aikaan Liperintiellä Pekkalan sillalla. Autot liukastelivat myös Kajaanintiellä Kontiolahdella ja Ilomantsissa Enontiellä. Henkilövahinkoja ei sattunut, vaan kaikissa kolareissa selvittiin peltivaurioilla."

Jos sikäläisillä liikennemäärillä saadaan tällainen hässäkkä aikaan, niin eipä ole landepaukuilla paljoa varaa etelän autoilijoille leukailla!

5

1396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kysessä

      olivat eteläsuomalaiset autoilijat.

      • putte

        Ei kukaan täältä sivistyksen kehdosta tahdo sinne susirajalle palelemaan. Kyllä ne paikallisia poronhoitajia olivat. Näkihän ne autoistakin, vanhoja sierroja ja tojotia, täällä taas suurin osa ajaa Audeilla, Volvoilla ja Bemareilla.


      • olivat
        putte kirjoitti:

        Ei kukaan täältä sivistyksen kehdosta tahdo sinne susirajalle palelemaan. Kyllä ne paikallisia poronhoitajia olivat. Näkihän ne autoistakin, vanhoja sierroja ja tojotia, täällä taas suurin osa ajaa Audeilla, Volvoilla ja Bemareilla.

        Etelä-Suomesta. Osa opiskelijoita. Tiedoksesi muuten, että siellä ei ole poroja. Narkkarien ja leipäjonojen kehto se stadi on.


      • kuuleppas
        putte kirjoitti:

        Ei kukaan täältä sivistyksen kehdosta tahdo sinne susirajalle palelemaan. Kyllä ne paikallisia poronhoitajia olivat. Näkihän ne autoistakin, vanhoja sierroja ja tojotia, täällä taas suurin osa ajaa Audeilla, Volvoilla ja Bemareilla.

        Jos Etälä-Suomessa ajellaan Audeilla, Volvoilla ja Bemareilla, joissa on kaikki hienot hilavikuttimet ABS:sät ja luistonhallinnat yms, niin miten on mahdollista että siellä rytisee kun keli muuttuu?
        Ja todellakin, ei täällä ole poronhoitajia, kaikki porot on jo metsästetty sukupuuttoon aikoja sitten


    • Ikävä tyyppi

      Jokseenkin surkuhupaisan säälittävää huomata, miten viisi muualla kuin pääkaupunkiseudulla tapahtunutta peltikolaria aiheuttaa elämyksen tunteen jollekin perus-stadilaiselle.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2025
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1709
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1358
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1171
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1169
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1024
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      945
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      934
    Aihe