Keskuudessamme olevat demokratian vastustajat

Arkistojen kätköistä löytyi vuonna 1970 ilmeistynyt Rauno Setälän hengentuote, "Uusstalinistin uskontunnustus". Kuunnelkaapa kuinka Rauno selvittää meille näkemyksiään maailmasta, yhteiskunnasta ja demokratiasta:

Alkuun reipas sitaatti Leniniltä, kunnon kommunistihan aina muistaa Vladimir Iljitsin auktoriteetin:
"Työväenpuoluetta kasvattaessaan marxilaisuus kasvattaa proletariaatin etujoukkoa, joka kykenee o t t a m a a n v a l l a n ja viemään koko kansan sosialismiin, ohjaamaan ja organisoimaan uutta järjestelmää, olemaan kaikkien työtätekevien ja riistettyjen opettajana, ohjaajana ja johtajana niiden oman yhteiskuntaelämän luomistyössä ilman porvaristoa ja porvaristoa vastaan".
Setälä siteeraa suvereeenisti, mutta ei huomaa Leninin pientä aivomokaa. Kuinka voidaan olla "ilman porvaristoa" ja silti "porvaristoa vastaan"? Kiintoisa paradoksi. Mutta eteenpäin!

Sivulla 201 Setälä julistaa: "Sosialistista vallankumousta ei suoriteta parlamentissa". Näin paljon uskoa on Setälällä demokratiaan, ja näin paljon hän kunnioittaa laillista tapaa hoitaa asioita Suomen tasavallassa. Ilmeisesti "katudemokratia" ja terrori ovat parempia keinoja päästä ihanaan punaiseen aamunkoittoon.

Sivulla 208 Setälä hehkuttaa Neuvostoliiton rauhanomaista politiikkaa: "Neuvostoliiton johdonmukainen rauhanpolitiikka on tehnyt tehottomiksi antikommunismin aikaisemmat propagandateesit, joilla Neuvostoliitto pyrittiin leimaamaan idän barbariaksi, punaiseksi vaaraksi, rauhan ja vapauden viholliseksi." Setälä ilmeisesti on pitänyt silmänsä suljettuna vuoden 1968 tapahtumista Tsekkoslovakiassa.. Samoin ovat jääneet huomaamatta miehitettyjen maiden väestöjen kuskaamiset keskitysleireille ja pakkotyöhön. Puhumattakaan neuvostoliittolaisten toisinajattelijoiden kärsimykset.

Sivulla 233 Setälä pääsee sitten todella kertomaan, mikä on kunnon kommunistin tavoite: "Kuten silloin myös nyt on välttämätöntä ja ensisijaista v a l t i o l l i s e n v a l l a n v a l t a a m i n e n, sen siirtäminen porvaristolta työväenluokan käsiin. Kuten silloin myös nyt tarvitaan tiukkaa keskitettyä työväenluokan valtaa, jota marxilaisessa kirjallisuudessa kutsutaan p r o l e t a r i a a t i n d i k t a t u u r i k s i , valtaa, joka nojaa vain ja ehdottomasti työväenluokkaan ja sen liittolaisiin, ohjaa, johtaa ja järjestää sosialistista rakennustyötä ja torjuu päättäväisesti porvariston kaikenlaiset yritykset valtansa palauttamiseksi." Setälä julistaa taistolaisten pyrkimysta diktatuuriin ja demokratian vastaiseen hallintoon. Mutta toisaalta, eräässä toisessa kohtaa kirjaa hän kyllä ilmoittikin, että "porvarillisella" demokratialla ei ole mitään arvoa.. sillä lailla, sillä lailla..

Sivulla 233 jatkuu vielä hurmioitunut julistus: "Sen sijaan me voimme ja meidän tuleekin määritellä etukäteen Suomen sosialistisen vallankumouksen keskeiset perusperiaatteet. Ja ne ovat samat, kuin vanhalla Venäjällä 1917." Tekisi mieli kysyä, mitä perusperiaatteita Setälä siis tarkoittaa? Kokonaisten yhteiskuntaluokkien ja ihmisryhmien tappamista, valtiollista terroria, vainoa ja murhaamista..?

Tämä hengentuote päättyy sitten sanoihin "Ja taistelu jatkuu. Sido toveri taisteluvyös." Tuo loppu nyt ei voi kuin kirvoittaa ivallisen hymyn huulille mahtipontisuudessaan ja typeryydessään.

Rauno Setälän teosta on syytä muistaa, koska ei ole mitään syytä unohtaakaan sitä aikaa, jolloin suomalainen "älymystö" teki parhaansa saadakseen maahamme diktatuurin. Suomessa on ollut JA ON YHÄ ihmisiä, jotka eivät ole kunnioittaneet demokratiaa ja maamme hallitusmuotoa. On ihannoitu sokeasti Neuvostoliittoa ja sen törkeitä rikkomuksia ihmisarvoa vastaan. Ja miksikö otin tämän Setälän hengentuotteen esille? Miksi kaivan jotain vuodelta 1970? Ihan vain siksi, että nämä ihmiset, joiden mielestä teloitukset ja väkivalta ovat oikea tapa hallita maata, OVAT YHÄ KESKUUDESSAMME, HALLITSEMASSA MEITÄ. Elinkeinoelämä, valtionhallinto, politiikka, kulttuuri - kaikilla on jossakin oma pikku taistolaisensa. Puhumattakaan tiedotusvälineistä. Kysyn teiltä, kuinka paljon voitte kuvitella voivanne luottaa uutisten ja sanomalehtien luotettavuuteen, kun siellä johtavilla paikoilla on TÄLLÄ TAVALLA ajattelevia ihmisiä, jotka on jo nuoresta aivopesty ihannoimaan diktatuuria ja halveksimaan demokraattisia arvoja??

Kannattaa ottaa selvää hiukan siitä, keiden uutisia luette ja keiden annatte ohjailla omaa maailmankatsomustanne. Mistä johtuu se, että suhtaudumme vihamielisesti joihinkin asioihin ja positiivisesti toisiin? Ovatko ne meidän ajatuksiamme, vaiko tällaisen sairaan taistolaisklikin yhteiskuntaamme syöttämää pakkopullaa?
38849
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Sonera-kirja. Saat käsityksen siitä, ettei sadan miljoonan markan kapitalistista puhallustakaan valtionyhtiöstä tehdä eduskunnassa.

Äänestä

Kerrankin asiaa tässä keskustelussa! Pitäisi miettiä niitä toimittajien ja muitten motiiveja että miksi paukuttavat juuri sitä mukamas totuutta mitä paukuttavat. Suuri osa suomalaisista on täysin aivopestyjä eikä pysty kyseenalastamaan tätä asiaa.

Itse näen tosi selvästi toimittajien ideologisen kannan mutta toisaalta itse olenkin elänyt tuon ajan mihin Setäläkin kuuluu. Valitettavasti.

Äänestä

Tiedoksi vaan kaikelle kansalle että ruotsinkieliset uutiset on parempia kuin esimerkiksi tuo yle. Olen kyllä ekan kirjoittajan kanssa samalla kannalla siinä, että yleistä mielipidettä ohjaillaan aika härskisti tiettyjen vasemmistopopulistien haluamaan suuntaan. Toimittajistahan suurin osa on.. hmm.. päätelkää itse.

Äänestä
  • Alkaa meidän uutisten olla paremmat kuin teidän!!
    ;) ;) ;)

    Tässä kommunistit ja uutiset asiassa on minun kotimaa parempi kuin Suomi. Suomessa vieläkin on elämä kuin olisi 30 vuotta ajastaan jäljessä!! Se hämmästyttää, siitä kovasti puhumme joskus meidän omassa maassa.

    Äänestä

  • eestiläinen kirjoitti:

    Alkaa meidän uutisten olla paremmat kuin teidän!!

    Suomi elääkin vahvaa ruotsalaisuuden aikaa edelleenkin. Miehittäjän jäänteelle ja ruotsalaisuudelle kumartelevia on meidän YLE:ssä ja muissa hallinnollisissa elimissä.

    Äänestä

  • eestiläinen kirjoitti:

    Alkaa meidän uutisten olla paremmat kuin teidän!!
    ;) ;) ;)

    Tässä kommunistit ja uutiset asiassa on minun kotimaa parempi kuin Suomi. Suomessa vieläkin on elämä kuin olisi 30 vuotta ajastaan jäljessä!! Se hämmästyttää, siitä kovasti puhumme joskus meidän omassa maassa.

    Suomen historia on siinä mielessä erilaista, että koska meillä ei koskaan käytännössä jouduttu näkemään kommunistista sortoa, niin meillä on mahdollista sitä naiivisti ihannoida. Ja yrittää tuoda takaisin erilaisissa muodoissa.

    Baltian maat ovat avoimempia keskustelulle, ja tämä on totta. Tässä suhteessa voi olla niin, että Baltia on kehittyneempi, enemmän ajan hermolla kuin me. Mutta perästä tullaan..

    Äänestä

Yllä oleva juttu liittyy olennaisena osana myös siihen Stasiskandaaliin mistä ei sitten saisi Suomessa puhua. Suurin osa Stasille työskennelleistä oli juuri näitä taistolaisia eli uusstalinisteja kuten tämä Setälä. Tyypeillä = edelleenkin korkeat virat yhteiskunnan huipulta mikä on törkeää kun ottaa huomioon ne teot!

Sak~ssakin on tiedottajana stasilainen.

Äänestä
  • Kerrankkin Suomessakin puhutaan asiat niinkuin ovat!! Olen usein ihmettelyt tätä suomelaisten kummallista halua ihannoida niitä kommunisteja.

    Jotkut on erilaiset..

    Äänestä

"...miksikö otin tämän Setälän hengentuotteen esille? Miksi kaivan jotain vuodelta 1970? Ihan vain siksi, että..." (ihmelammas)

Toinen sitaatti:

"Ajatteluamme ja elämänkohtaloitamme määräävien ideologisten vastakkainasettelujen suhteen pätee säännönmukaisesti, että katkerimmat taistelut käydään siellä missä on suurin tarve tehdä pesäeroa oman peilikuvan kanssa. Kaksi todella erilaista ideologiaa - siis sellaista jotka nauttivat aatteellisen ravintonsa todella eri lähteistä - harvoin herättävät toisissaan sellaista tuhoamistarvetta kuin mistä esimerkiksi kertovat kristillisten lahkojen keskinäiset vainot... Kapitalismi ja kommunismi ovat pikemminkin liberalismin lahkoja kuin perustaltaan erilaisia tapoja ajatella (saat sitten toimia) taloudessa..." ("Narkissos-esseet")

Ei ole koskaan tullut mieleesi, että vihasi stalinisti-stasi-jne-aikoja ja -ajatuksia kohtaan johtuisi yksinkertaisesti siitä, että olet itse sielunrakenteeltasi tismalleen samanlainen, hyvin mustavalkoinen ja ääriasenteisiin taipuvainen, joustamaton ja omia pinttyneitä uskomuksiaan toistava tyyppi - juuri sellainen kuin olivat nuo "vastustajasikin"? Ettei ole mikään sattuma se että olet nimenomaan heidät valinnut pyhän vihasi kohteeksi?

Puhut asioista jotka ovat olleet ja menneet, vain sinä itse olet niihin kiinni jämähtänyt. Tai jos joku stallari vielä maailmassa löytyykin, katsopa tarkemmin: juuri siinä näet oman peilikuvasi.

Kahtiajakautunut kylmän sodan maailma on syytä unohtaa jo pelkästään sen vuoksi, että meillä on nyt edessämme paljon isompia ongelmia ja vaaroja kuin mitä ideologiset vastablokit kahtiajakautuneessa maailmassa aiheuttivat. Sosialismin myötä kaatui nimittäin vain liberalismin marxilais-leniniläis-stalinistinen sovellus, itse liberalistisen perinteen heikkoudet sen läntisessä sovelluksesssa eivät tuosta romahduksesta mitenkään automaattisesti korjautuneet. Niinpä todistamme nyt golaablimittakaavassa toteutuvaa rahatalouden ja reaalitalouden toisistaan irti repeämistä, ja se on se haaste, johon meidän tulisi pystyä reagoimaan ja vastaamaan.

Mutta jos se sinulle riittää, möngi sinä toki siellä 70-luvun sosialismin suttuisessa suossa. Sinnehän sinä kai luontevasti tunnet kuuluvasi.

Äänestä
  • Olen sinulle useammin jo aikaisemmissa keskusteluissa koettanut asioita selittää - en ole onnistunut. En aio alkaa käydä täällä keskustelua itsestäni, siinä ei olisi mitään järkeä. Keskustellaan tuosta kirjoittamastani jutusta, ei minusta.

    On kai mahdotonta uskoa, että joku aivan todella voi tuntea kuvotusta teloittamisia ja vallankumouksia ihannoivan aatteen ja ihmisten äärellä. Minä voin.

    Ja mitä tulee samankaltaisuuksiin.. No, itse en ainakaan koskaan ole ajanut mitään katudemokratiaa enkä teloittamisia ja kuolemanrangaistuksia ja tappamisia. Sitä ei ainakaan kukaan voi väittää.

    Eli taas putosi pohja pois.

    Äänestä

  • ihmelammas kirjoitti:

    Olen sinulle useammin jo aikaisemmissa keskusteluissa koettanut asioita selittää - en ole onnistunut. En aio alkaa käydä täällä keskustelua itsestäni, siinä ei olisi mitään järkeä. Keskustellaan tuosta kirjoittamastani jutusta, ei minusta.

    On kai mahdotonta uskoa, että joku aivan todella voi tuntea kuvotusta teloittamisia ja vallankumouksia ihannoivan aatteen ja ihmisten äärellä. Minä voin.

    Ja mitä tulee samankaltaisuuksiin.. No, itse en ainakaan koskaan ole ajanut mitään katudemokratiaa enkä teloittamisia ja kuolemanrangaistuksia ja tappamisia. Sitä ei ainakaan kukaan voi väittää.

    Eli taas putosi pohja pois.

    se on/oli, jossa ei saa tarkastella asioita yksilöpsykologiselta kannalta? Arvaa mikä järjestelmä tuomitsi mm. freudilaisuuden harhaoppiseksi? Arvaa alkaako totalitarismi järjestelmästä ja opeista/ideologioista, vai pitääkö sitä selitettäessä ottaa huomioon yksilöllinen taso? Miksi vainoat stalinisteja ja stasi-kytkentöihin hairahtuneita yksilöitä, mikset tyydy osoittamaan järjestelmien/oppien/ideologioiden pahuutta?

    Voi pyhä sylvi sun tekopyhyyttäs.

    Äänestä

  • järjestelmä kirjoitti:

    Freudilaisuus muuten ON minun mielestäni yksi sellainen nykyajan harhaoppi, josta tuskin monelle on apua. Jos joku siitä apua saa niin siitä vaan. Minusta se on pelkkää huuhaata.

    Kyllä me voimme keskustella ihmelampaan sielunelämästä ihan niin paljon kuin tahdot. Mutta miksi TÄMÄN otsikon alla? Eiköhän olisi parasta aloittaa uusi viestiketju, joka käsittelee sitten minua.

    Minä en vainoa ketään. Minä keskustelen. Ja kuten olen useampaan otteeseen todennut, kannatan demokratiaa ja parlamentarismin henkeä. Enkä hyväksy mitään teloittamisia tai tappamisia minkään aatteen puolesta. Sen selvemmin en osaa sitä enää sanoa. Jos ei mene perille, niin sitten ei.

    ketään. Minä keskustelen."

    Kunpa se loppuisikin siihen. Käsiteltäviin sisältöihin implikoituva vaino tulee hyvin esille kun katsot näitä uskollisia kannattajiasi. Olet kiitettävästi ruvennut huomauttelemaan heille heidän lahtariasenteistaan. Mutta luuletko todella että koko ongelma on heissä? Ei ole. Katso vain ympärillesi välittömästi syntyvää, lynkkausmielialaa nostattelevaa laumaa, siinä on joukko peilikuviasi.

    Ei tässä sinusta puhuta, älä pelkää. Sinulta menee pieleen ja väärin, mutta se menee niin monelta.

    Äänestä

  • vainoa kirjoitti:

    "Minä keskustelen."

    Kunpa se loppuisikin siihen. Käsiteltäviin sisältöihin implikoituva vaino tulee hyvin esille kun katsot näitä uskollisia kannattajiasi."

    Voiko hämärämpää enää olla? Kaikki kunnia kekseliäisyydestä.. :) Että vaino siis sisältyy implisiittisesti kirjoituksiini - kiitos että kerroit tämän minulle. Itse kun en sitä olisikaan huomannut. Kun minulle tosiaan vielä kirjoitetut sanat merkitsevät sitä mitä ne ovat, enkä viitsi salatieteilijän tavoin etsiä mitään hämärää kabbalistista tarkoitusperää rivien välistä tai vaikkapa jonkun lauseen ä-pilkkujen lukumäärästä.

    Minulla ei muuten ole ketään "kannattajia". Asioista puhuvat ja kirjoittavat ihmiset, jotka suhtautuvat niihin hyvinkin eri tavoilla. Sen kyllä myönnän, että sähköpostilaatikkoon tulee viestejä aika paljon, suurin osa positiivista palautetta, mutta se on kai luonnollista kun sähköpostiosoite on esillä ja käsitellyt asiat askarruttavat monen ihmisen mieltä.

    varmaan sinulle moni juttu. Ei mikään ihme ettet ole psykoanalyyttisesta ajattelusta kovin otettu.

    Lauseen (tai sanat):

    "Käsiteltäviin sisältöihin implikoituva vaino..."

    saat kivuttomasti kääntymään muotoon:

    "Että vaino siis sisältyy implisiittisesti kirjoituksiini..."

    Tältä pohjalta tuskin voidaan loogisesti edetä.

    Logiikkaa ei paljoa todista sekään, että sinulla oman todistuksesi mukaan a) ei ole kannattajia, b) on kannattajia.

    Äänestä

  • jää kirjoitti:

    Jep, täytyy tosiaan nöyrin anteeksipyynnöin todeta, että oikeassa olet. Nuo vainoargumenttisi eivät oikein valjenneet minulle, sellaista se on. Suomen Ufo-tutkijat varmasti ymmärtäisivät paremmin. Mielenlaatu voi olla sopivampi.

    En oikein tajua tätä kannattaja-kysymystäkään. Sähköpostiviestit eivät nyt suoranaisesti kerro "kannattajista", mutta ehkä siitä, että asioista kannustetaan kirjoittamaan ja puhumaan silti. Sen sortin "kannattajia" minulla on, mutta en kyllä ole mikään lahkopomo tai vastaava.

    Psykoanalyyttisestä ajattelusta minulla ei tosiaan ole mitään hyvää sanottavaa. Mutta jos joku saa siitä lohtua tai ratkaisuja omiin ongelmiinsa niin hyvähän se sitten on varmaan SEN henkilön kohdalla.

    alentuvuutta, oikein tahma valuu kun toveri puhuu.
    Tämä on asennevammaasi, en usko että sinulta puuttuu älyä oivaltaaksesi ihan selvästi missä olet menossa. Rauno Setälällä saattaa olla kirkkaampi teoriantaju ja logiikka kuin sinulla, mutta ei tässä nyt niitä avuja välttämättä edes tarvita.

    Mutta kaivataanko todella ufotutkijaa toteamaan sinulle, että aiempi samaisesta aihepiiristä käyty ja dominoimasi keskustelu täytyi lopettaa, koska kannattajiesi kannanotot kääntyivät liian väkivaltaisiksi ja jotkut ilmeisestikin käsittivät häirinnän oikeudekseen - ottivat siis oikeuden omiin käsiinsä. Tämä, sanonko toistamiseen jotta tajuaisit: tämä, vain tämä, on se asia, josta voisit esittää nöyrän anteeksipyyntösi, ilman kiemurteluja tosiasiallisesta vastuustasi. Me kaikki olemme vastuussa siitä mitä esitämme ja puhumme.

    Hyviäkin asioita voidaan ajaa täysin väärillä tavoilla ja väärin perustein, mitä siis tulee todellisiin motiiveihin. Vaikka olisit miten sokea oman sielusi demoneille, ja vaikket niihin itse haluaisi mitenkään kajota, mieti sitä miten poikkeuksellinen em. tapaus - aiheen sulkeminen - näillä palstoilla on. Eikö se todellakaan opettanut sinulle mitään? Oletko yhä sitä mieltä, että demokratia ja sananvapaus toteutuvat parhaiten kun stasiakan saa hirttää ja raiskata verbaalisesti, ja oikeus toteutuu parhaiten jos joku vähempiälyinen ihailijasi menee ja ottaa asian omakohtaisesti hoitaakseen?

    Olen ilokseni pannut merkille, että nyt käytävässä keskustelussa olet toppuutellut niitä jotka ovat hekumoineet väkivaltaisilla mielikuvilla. Ettei vain sinullakin lopulta vastuuntunto alkaisi kasvaa?

    Welcome to the club.

    Äänestä

  • makeilevaa kirjoitti:

    Miksi puhut yhtän mitään ihmisestä jota et tunne! Itse olen meilannut nimimerkki ihmelampaan kanssa ja voin sanoa että metsään menee sun arvioinnit. Fiksu ja kiva ihminen.

    Miksi pitää alkaa sotkea joittenkin muitten sanomisia nimimerkki ihmelampaan sanomisiin.

    No sun kantasi ainakin tuli selväksi, teoriantajuineen ja muineen selvä komu.

    Tottakai täältä viestit poistetaan jos tarpeeksi monta kertaa jotkut toverit ruikuttavat ylläpitoon. Poistetaan muistakin nettichäteistä. Joistain on mielivaltasemmin poistettu kuin toisista.

    Kaikki kunnia vaan ihmelampaalle vaatii muuten aika paljon laittaa meiliosoite näkyville varsinkin kun ottaa huomioon millasia hulluja täällä kirjottelee. Ainakin tyyppi pistää itsensä enemmän likoon kun moni muu.

    kirjoituksesta erinomaisen havainnollisesti ilmenee, fuhrerit saavat aina seuraajansa.

    Äänestä

  • suuttunut kirjoitti:

    Miksi puhut yhtän mitään ihmisestä jota et tunne! Itse olen meilannut nimimerkki ihmelampaan kanssa ja voin sanoa että metsään menee sun arvioinnit. Fiksu ja kiva ihminen.

    Miksi pitää alkaa sotkea joittenkin muitten sanomisia nimimerkki ihmelampaan sanomisiin.

    No sun kantasi ainakin tuli selväksi, teoriantajuineen ja muineen selvä komu.

    Tottakai täältä viestit poistetaan jos tarpeeksi monta kertaa jotkut toverit ruikuttavat ylläpitoon. Poistetaan muistakin nettichäteistä. Joistain on mielivaltasemmin poistettu kuin toisista.

    Kaikki kunnia vaan ihmelampaalle vaatii muuten aika paljon laittaa meiliosoite näkyville varsinkin kun ottaa huomioon millasia hulluja täällä kirjottelee. Ainakin tyyppi pistää itsensä enemmän likoon kun moni muu.

    tämä ihmelammas, mitä nyt vähän lokeroi ja leimailee muita. No tekeehän hän sen sentään hyvän asian nimissä? Vahinko vain, että pahaakin voidaan tehdä hyvän asian nimissä. Se on yksi puoli siitä leimojen käytöstä.

    Etpä ole itsekään taipumuksesta vapaa: "teoriantajuineen ja muineen selvä komu..."

    Sanonpa tässä vielä kerran, jos se ei ole aiemmista yhteyksistä jo tullut selväksi, etten ole minkään sortin poliittinen toimija, mutta olen elämässäni joutunut kärsimään myös po. stalinistien vainosta, myös sellaisesta häirinnästä, johon nyt poistettu sätti ilmeisesti "stasiakan" kohdalla johti. Minulla siis, jos jollakulla, olisi myös henk.kohtainen kostomotiivi, jos kokisin oikeaksi päästää sen valloilleen. En kuitenkaan usko, että mikään hyvä siinä toteutuisi.

    Jälkiviisaus on se makein viisauden laji. Se vain tuppaa olemaan sellaista narrien viisautta. On hienoa perätä "historiallista totuutta ja oikeutta", se on vähän kuin voitonparaatia pitäisi. Ja se rohkeus, jolla voittajat vaativat voitettujen päitä vadeille, on narrin rohkeutta.

    Vaatiiko muuten aika paljon rohkeutta laittaa "stalinisti-stasi-ämmän" meiliosoite näkyville varsinkin kun ottaa huomioon millaisia hulluja täällä kirjoittelee?

    Äänestä

  • ihminen, kirjoitti:

    Ihmisen tulisi olla oikeudenmukainen ja johdonmukainen. Ihmelammas ei mielestäni ole muuta vaatinutkaan. Jos me kaivamme esiin natsin 94 -vuotiaana vastaamaan teoistaan, miksi emme saman logiikan mukaisesti hae oikeuteen niitä keskuudessamme eläviä ja yhteiskuntaamme mahdollisesti hyvinkin korkeissa asemissa vaikuttavia henkilöitä, jotka oman etunsa vuoksi ovat olleet valmiit pettämään isänmaansa ja kavaltamaan "tovereitaan" STAS:ille. Jos SAK on valmis pitämään joukoissaan jonkun Juntusen, se sille suotakoon. Muistetaan samalla, mitä sananlasku sanoo "mädästä omenasta terveiden joukossa". Sitäpaitsi "Stasi-akka" on aikanaan puolensa valinnut vapaaehtoisesti. Niin makaa kuin petaa!

    Äänestä

  • Morozow kirjoitti:

    Kiitos kun toit esiin pointin yksinkertaisesti ja kauniisti. Tuohon ei enää muuta lisättävää olekaan.

    mikään kaunis logiikka tässä taistolaisjahdissa. Tässä toteutuu vain katu-, ei vaan jonkinlainen palstademokratia. Hienojen tunnusten merkeissä ollaan liikkeellä. Demokratia ja sananvapaus, oikeus, totuus ja johdonmukaisuus. Ja pahoja leimoja ollaan valmiita lyömään uhreiksi valittuihin. "Itsepähän ovat puolensa valinneet."

    Meitä oli tässä maassa noin 95% kansalaisia, jotka olimme "suomettuneita". Vain taistolaiset toisaalta ja muutamat äärioikeistolaiset toisaalta eivät olleet suomettuneita. Taistolaiset siksi että he hyvääuskovasti olivat sisäistäneet opit ja totuudet, äärioikeistolaiset siksi että olivat suhteellisuudentajuttomia. Me muut, valtaenemmistö, hyväksyimme sen politiikan. Meillä oli vahva johtaja, Kekkonen, joka nautti jokseenkin jakamatonta kunnioitusta ja kansansuosiota. Tiedän, että hän häikäilemättömästi käytti vuorineuvosten neuvostoliitonpelkoa hyväkseen, pakotti heidät sillä lailla hyväksymään oman bismarckilaisen sosiaalipoliittisen linjansa. Sillä lailla tämä maa nostettiin muiden pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden rinnalle. Suomalaiset työläisetkin saivat 60-luvulla jo ensimmäiset autonsa, Mosset ja sittemmin Ladat. Maa vaurastui: me dumppasimme kretonkia NL:oon, sieltä saatiin öljyä ja raaka-aineita.

    Taistolaisille ja muille aroissa ulkopoliittisissa suhteissamme välittäjä-asemiin joutuneille historia ei tietenkään tee mitään oikeutta. Heidät on nyt erinomaisen helppo niputtaa, leimata ja tuomita. Tavallaan heistä on nyt helppo tehdä sijaiskärsijöitä, jotka maksavat sen kansallisen huonon omantunnon hinnan, jota meidän kaikkien pitäisi kantaa.

    Se historiasta ja siitä isanmaan pettämisestä. No, en minä ole vaatimassa taistolaisille rehabilisointia enkä roistoille armahdusta. Sen vain haluan sanoa, että näillä tämän palstan äänensävyillä ja näiden ihmisten toimesta ollaan oikeuden ja totuuden tavoittelemisessa aika kaukana oikeudesta - ja johdonmukaisuudestakin. Täällä riekkuvat ihmiset, joiden oma ajattelu toteuttaa samat yksinkertaistavat, leimaavat ja pahuutta projisoivat mekanismit jotka ovat aina olleet kaikkien avoimen yhteiskunnan todellisten vihamiesten henkistä asearsenaalia. Pata kattilaa soimaa. On vain ilmeisesti mahdotonta tajuta, että oma ajattelu, niin kaunis ja vakuuttava kuin sen julkisivu onkin, saattaa vain olla lavastetta, jolla omat alhaiset vaikutteet, voitonhalu, kostonhimo, jne, pidetään piilossa.

    Näinhän tehtiin N-Liitossa: ylevät olivat aatteet, todellisuudessa ihmisiä vainottiin. Vainon kohteeksi jouduttiin ilman johdonmukaisuutta, riitti että joku paikallinen ihmelammas vain otti jonkun tekstin eteensä ja luki sitä kuin piru raamattua.

    Olen yrittänyt tiedustella, mitä niihin oikeuden vaakakuppeihin oikein pannaan, ketä syytetään, mistä ja missä, kuka syyttää. Missä vedetään rajat ja miksi, vai mennäänkö kaikki lahtipenkkiin? Mitä täytyy hyvittää ja kenelle? Sen enempää ihmelammas kuin morozowkaan eivät monissa näitä aiheita sivuavissa kirjoituksissaan ole osanneet muotoilla sitä mikä heitä henkilökohtaisesti tässä syyttämis-leimaamisprosessissa motivoi. Löydän vastaukseksi vain hienoja käsitteitä: oikeus, totuus, johdonmukaisuus... Samaan aikaan katu-, anteeksi palstaparlamentti ryhmittyy heidän taustatuekseen lojaalisuuttaan vakuuttaen (kuin ainakin nuolijat ja hännystelijät totalitäärisissä järjestelmissä), täynnä oikeutettua pyhää vihaa, kirosanat huulilla ja kivet valmiina nyrkkiin puristettuina...

    Millaisethan todistajalausunnot tarvitaan ennen kuin lynkkaus käynnistyy? Ehkä tällaiset: "...kantasi ainakin tuli selväksi, teoriantajuineen ja muineen selvä komu..."?

    Maailmassa olisi kyllä tärkeämpääkin tekemistä kuin kaivella totuuksia sieltä missä niitä ei ikinä edes ole ollut. Mutta ehkäpä historiallisten voittajien puolelle asettuminen ja jo voitettujen lyöminen (kun sen vielä saa tehdä korkean moraalin nimissä!) onkin houkuttelevampaa kuin esim. ryhtyä taistelemaan nykyisiä sananvapauden rajoituksia (vrt. Sonera-kirjasta käydyn keskustelun vaientaminen) vastaan?

    Äänestä

  • toteutua kirjoitti:

    Sekä Morozow että Ihmelammas on tällä palstalla niitä harvinaisia ihmisiä jotka tahtovat katsoa asioita monesta vinkkelistä ja totuushan on kuten Ihmelammas tuossa jossain totesi että kommunismi ja fasismi on yhtä pahat. Monta kertaa vaan kommunismin rikoksia on katsottu läpi sormien ja jos olet edes jotenkin älyissäsi niin myönnät tuon II maailmansodan seurauksen.

    Jos et tajua mistä tässä on kyse niin oma on vahinkosi. Ja sitä paitsi mun mielestä liiottelet tuossa suomettumisprosessissa ja miten moni siinä oli mukana. Ei muuten mutta kun mä satun puhumaan kokemuksesta.

    Mä ainakin arvostan sekä Ihmelampaan että Morozowin kannanottoja täällä.

    Äänestä

  • toteutua kirjoitti:

    mikään kaunis logiikka tässä taistolaisjahdissa. Tässä toteutuu vain katu-, ei vaan jonkinlainen palstademokratia. Hienojen tunnusten merkeissä ollaan liikkeellä. Demokratia ja sananvapaus, oikeus, totuus ja johdonmukaisuus. Ja pahoja leimoja ollaan valmiita lyömään uhreiksi valittuihin. "Itsepähän ovat puolensa valinneet."

    Meitä oli tässä maassa noin 95% kansalaisia, jotka olimme "suomettuneita". Vain taistolaiset toisaalta ja muutamat äärioikeistolaiset toisaalta eivät olleet suomettuneita. Taistolaiset siksi että he hyvääuskovasti olivat sisäistäneet opit ja totuudet, äärioikeistolaiset siksi että olivat suhteellisuudentajuttomia. Me muut, valtaenemmistö, hyväksyimme sen politiikan. Meillä oli vahva johtaja, Kekkonen, joka nautti jokseenkin jakamatonta kunnioitusta ja kansansuosiota. Tiedän, että hän häikäilemättömästi käytti vuorineuvosten neuvostoliitonpelkoa hyväkseen, pakotti heidät sillä lailla hyväksymään oman bismarckilaisen sosiaalipoliittisen linjansa. Sillä lailla tämä maa nostettiin muiden pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden rinnalle. Suomalaiset työläisetkin saivat 60-luvulla jo ensimmäiset autonsa, Mosset ja sittemmin Ladat. Maa vaurastui: me dumppasimme kretonkia NL:oon, sieltä saatiin öljyä ja raaka-aineita.

    Taistolaisille ja muille aroissa ulkopoliittisissa suhteissamme välittäjä-asemiin joutuneille historia ei tietenkään tee mitään oikeutta. Heidät on nyt erinomaisen helppo niputtaa, leimata ja tuomita. Tavallaan heistä on nyt helppo tehdä sijaiskärsijöitä, jotka maksavat sen kansallisen huonon omantunnon hinnan, jota meidän kaikkien pitäisi kantaa.

    Se historiasta ja siitä isanmaan pettämisestä. No, en minä ole vaatimassa taistolaisille rehabilisointia enkä roistoille armahdusta. Sen vain haluan sanoa, että näillä tämän palstan äänensävyillä ja näiden ihmisten toimesta ollaan oikeuden ja totuuden tavoittelemisessa aika kaukana oikeudesta - ja johdonmukaisuudestakin. Täällä riekkuvat ihmiset, joiden oma ajattelu toteuttaa samat yksinkertaistavat, leimaavat ja pahuutta projisoivat mekanismit jotka ovat aina olleet kaikkien avoimen yhteiskunnan todellisten vihamiesten henkistä asearsenaalia. Pata kattilaa soimaa. On vain ilmeisesti mahdotonta tajuta, että oma ajattelu, niin kaunis ja vakuuttava kuin sen julkisivu onkin, saattaa vain olla lavastetta, jolla omat alhaiset vaikutteet, voitonhalu, kostonhimo, jne, pidetään piilossa.

    Näinhän tehtiin N-Liitossa: ylevät olivat aatteet, todellisuudessa ihmisiä vainottiin. Vainon kohteeksi jouduttiin ilman johdonmukaisuutta, riitti että joku paikallinen ihmelammas vain otti jonkun tekstin eteensä ja luki sitä kuin piru raamattua.

    Olen yrittänyt tiedustella, mitä niihin oikeuden vaakakuppeihin oikein pannaan, ketä syytetään, mistä ja missä, kuka syyttää. Missä vedetään rajat ja miksi, vai mennäänkö kaikki lahtipenkkiin? Mitä täytyy hyvittää ja kenelle? Sen enempää ihmelammas kuin morozowkaan eivät monissa näitä aiheita sivuavissa kirjoituksissaan ole osanneet muotoilla sitä mikä heitä henkilökohtaisesti tässä syyttämis-leimaamisprosessissa motivoi. Löydän vastaukseksi vain hienoja käsitteitä: oikeus, totuus, johdonmukaisuus... Samaan aikaan katu-, anteeksi palstaparlamentti ryhmittyy heidän taustatuekseen lojaalisuuttaan vakuuttaen (kuin ainakin nuolijat ja hännystelijät totalitäärisissä järjestelmissä), täynnä oikeutettua pyhää vihaa, kirosanat huulilla ja kivet valmiina nyrkkiin puristettuina...

    Millaisethan todistajalausunnot tarvitaan ennen kuin lynkkaus käynnistyy? Ehkä tällaiset: "...kantasi ainakin tuli selväksi, teoriantajuineen ja muineen selvä komu..."?

    Maailmassa olisi kyllä tärkeämpääkin tekemistä kuin kaivella totuuksia sieltä missä niitä ei ikinä edes ole ollut. Mutta ehkäpä historiallisten voittajien puolelle asettuminen ja jo voitettujen lyöminen (kun sen vielä saa tehdä korkean moraalin nimissä!) onkin houkuttelevampaa kuin esim. ryhtyä taistelemaan nykyisiä sananvapauden rajoituksia (vrt. Sonera-kirjasta käydyn keskustelun vaientaminen) vastaan?

    Mitä tämä ennen tuntematon " ulkopoliittinen välittäjä " mahtoi välittää? Onko meillä olemassa tällainenkin " luokka "? Miksi tämä punainen fasismi pitäisi suojella erilailla kuin jo tuhat kertaa tuomittu musta- tai ruskea vastineensa. Nämä punaiset fasistit ovat nyt meidän joukossamme ja ilmeisesti useimmiten ns. julkisen sektorin viroissa, eli meidän veronmaksajien palkoissa ( eduskunta/Tiusanen, Oulun yliopisto/Jokisalo, Juntunen/SAK.) Jos olet muuten huomannut, Suomessa ei suoriteta lynkkauksia. Onhan meillä oikeuslaitoskin.

    Hyvin sanottu morozov.

    Mutta tuntuu kuin ei tuo vastapuoli tajuaisi, pelkkää nimittelyä ja leimaamista, kas kun kiukuttaa!

    Rean tavoin voin sanoa että on tultu elettyä yhtä sun toista. Tietyt vasurit ei vaan voi suvaita sitä että heidän vääriä tekojaan tarkastellaan siinä missä natsienkin tekoja. Seli seli, sanon minä. Pelkkää ontuvaa selitystä ja ruikutusta ..

    Äänestä

  • kunhan sanon kirjoitti:

    Hyvä, että se pointti on jonnekin suuntaan mennyt perillekin. Hyvin mielin vetäydyn nukkumaan ja toivotan hyvät yöt kaikille..

    T: ihmelammas

    Äänestä

  • ihmelammas kirjoitti:

    Kiitos kun toit esiin pointin yksinkertaisesti ja kauniisti. Tuohon ei enää muuta lisättävää olekaan.

    "Ihmelammas" tuntee huojennusta kahelitovereidensa kannatuksesta.
    Kummallista epälogiikkaa koko Ihmelampaan paranoidi-suhtautuminen stasiakka-keskusteluun jonka jatke tämä vain on.

    Joku mainitsi että tasapuolisuuden osoituksena "Ihmelammas" tuomitsee myös natsimenneisyyden. Paskan marjat. Hän on keskustelun kuluessa tullut painostetuksi ja siksi yrittää (kevennellä.) Veikkaan että natsimenneisyys ei ole hänelle ongelma.

    Jos hän keskustelussa ei olisi tuntenut oloaan tukalaksi, hän ei ikinä olisi maininnut natseista sanaakaan. Kyllä "Ihmelampaan" asia on "stasiakka," ja siitä tiedottaminen "Ihmelampaan" näkövinkkelistä".

    Tämäntyyppinen kritiikki tottakai saa "Ihmelampaan" tukijat (jotka siis kielikuviensa perusteella ovat tätä Pilli&Pulla-perässäkulkijasakkia) vastaamaan tyypillisillä yhdenkahden lauseen vastausheitoilla.

    Eli, siis kun tiedän teidän tulevat vasuri, kommari, punikkiviestinne ym. niin ei tarvitse vaivautua. Sielunelämänne ja laaja kykynne ajatella ja kirjoittaa on nähty jo tuhansia kertoja.

    Hauska piirre keskusteluissa on myös se että jopa "stasiakka" on sivujuonne ja todellinen funktio on SAK. Siis, edunvalvontapolitiikkaa.
    Kaikki mikä vähänkin on SAK:lle epäedullista tuodaan esille. Tärkeämpää on mainita nimi SAK mahdollisimman useasti. Juntunen on sivuasia.
    Tämäntyyppistä logiikkaa käyttävät joutenolevat työnantajapiirit joiden on täytettävä työpäiväänsä jotenkin.

    Äänestä

  • Morozow kirjoitti:

    Mitä tämä ennen tuntematon " ulkopoliittinen välittäjä " mahtoi välittää? Onko meillä olemassa tällainenkin " luokka "? Miksi tämä punainen fasismi pitäisi suojella erilailla kuin jo tuhat kertaa tuomittu musta- tai ruskea vastineensa. Nämä punaiset fasistit ovat nyt meidän joukossamme ja ilmeisesti useimmiten ns. julkisen sektorin viroissa, eli meidän veronmaksajien palkoissa ( eduskunta/Tiusanen, Oulun yliopisto/Jokisalo, Juntunen/SAK.) Jos olet muuten huomannut, Suomessa ei suoriteta lynkkauksia. Onhan meillä oikeuslaitoskin.

    Vai ei Suomessa lynkata ketään? Hurskas toive? Onko sille katetta?

    Jos historiaamme katsotaan, ei ole. Jos mielialoja näiden palstojen kirjoituksissa katsotaan, ei ole.

    Nykyinen tilanne toistaa historiallisen kuvion: kuten kansalaissodan voittanut valkoinen valioväki kohteli vankileireillä 80 000 punavankia äärimmäisen julmasti, näännyttäen heitä nälkään, samoin nyt kansainvälisen kommunismin sorruttua nostaa päätään samanlainen julma uho joka haluaa täydellistää hävinneen osapuolen kärsimykset. Omasta mielestään uhoajat ovat oikealla asialla, mutta niin heidän ajattelunsa kuin motiivinsakin voidaan asettaa kyseenalaisiksi. Se valtava tarve, joka heillä on vakuuttua oman asiansa oikeutuksesta, kertoo kyllä omaa kieltään siitä että jokin heidän revanssihankkeessaan ei kestä päivänvaloa.

    Mitä tapahtui aikanaan kun kansalaissodan voittajat pääsivät sanelemaan oikeutta? Miksi punavankien kohtelu oli niin julmaa?

    Vastauksesi ei riitä että olemme poikkeuksellisen väkivaltaista kansaa, että käymämme veljessodan kaltainen ilmiö on historiallisesti aika harvinainen, jne. Julmuus oli osaltaan seurausta siitä että sekavassa tilanteessa ajaudutaan helposti äärimmäisyyksiin - ihmiset ikään kuin odottavat jotain kertakaikkista ratkaisua joka lopettaisi epävarmuuden. Ja jos mikä niin suhtautuminen punaisiin oli epäselvää, tunnevaltaista ja sumeaa: yhtäältä herätti inhoa ja torjuntaa heidän köyhyytensä ja kurjuutensa, lika ja saasta, sairaudet, oppimattomuus ja tyhmyys - toisaalta heitä pidettiin varsinaisina piruina, äärimmäisen kieroonkasvaneisuuden, julmuuden ja pahuuden edustajina. Kukaan ei noteerannut ristiriitaa, joka liittyy siihen, että ihmisiä toisaalta pidetään eräänlaisina suurina, harhaan johdettuina lapsina, toisaalta taas mitä ankarimman rangaistuksen ansaitsevina vakaumuksellisina murhamiehinä.

    Sama kuvio toistuu nyt sataprosenttisena toisintona: esim. ihmelammas aloitti tämän keskustelun ryöpyttämällä esiin Rauno Setälän kirjoituksia ja todistelemalla miten suunnattoman naiiveja ja lapsellisia, kehittymättömiä ja epäloogisia, jne, jne, ne ovat -- samaan hengenvetoon hän sitten niputti Setälän stalinismin kautta stasi-kytkentöihin ja alkoi uhoavaan äänensävyyn saarnata siitä miten nämä ihmiset ansaitsevat tulla ankarimman kautta teoistaan tuomituiksi.

    Ratsastetaan siis mielikuvien varassa, ihmisiä tuomitaan sen perusteella mitä he edustavat, ei sen perusteella mitä he ovat tehneet saati sitten sen perusteella miten nuo teot pitää suhteuttaa niihin historiallisiin olosuhteisiin ja mahdollisuuksiin joita heillä tosiasiassa oli. Ymmärtäisin stasi-jahdin paremmin, jos hyvitystä peräämässä tai oikeutta vaatimassa olisivat ihmiset, jotka stalinistivainoista ovat joutuneet kärsimään, tai heidän omaisensa, mutta nyt ovat asialla miehet, joilla on kannustimenaan ainoastaan manipulointi mielikuvilla ja ideologinen uho. Miten tämä agitaatio muka periaatteessa poikkeaa siitä mitä stalinistit harrastivat?

    Kun varsinaista asiaa ei pystytä oikeudellisesti selvittämään - sitä mitä on tapahtunut ei voida vääryyttä tekemättä irrottaa niistä historiallisista yhteyksistä joihin se elimellisesti liittyy - jää jäljelle vain mielikuvilla ratsastaminen. Niiden "oikeellisuuden" voi ratkaista vain katu-, tai oikeamminkin tässä tapauksessa palstaparlamentti - ja kuten nähdään, kannatusta lynkkausmielialalle kyllä siunautuu. Ja kuten kansalaissodan aikoihin, niin nytkin valkoiset kenraalit vetäytyvät sfinkseinä omahyväisyyteensä, ja hiljaa mielissään nauttivat siitä miten kosto toteutuu.

    Äänestä

  • kritiikki kirjoitti:

    "Ihmelammas" tuntee huojennusta kahelitovereidensa kannatuksesta.
    Kummallista epälogiikkaa koko Ihmelampaan paranoidi-suhtautuminen stasiakka-keskusteluun jonka jatke tämä vain on.

    Joku mainitsi että tasapuolisuuden osoituksena "Ihmelammas" tuomitsee myös natsimenneisyyden. Paskan marjat. Hän on keskustelun kuluessa tullut painostetuksi ja siksi yrittää (kevennellä.) Veikkaan että natsimenneisyys ei ole hänelle ongelma.

    Jos hän keskustelussa ei olisi tuntenut oloaan tukalaksi, hän ei ikinä olisi maininnut natseista sanaakaan. Kyllä "Ihmelampaan" asia on "stasiakka," ja siitä tiedottaminen "Ihmelampaan" näkövinkkelistä".

    Tämäntyyppinen kritiikki tottakai saa "Ihmelampaan" tukijat (jotka siis kielikuviensa perusteella ovat tätä Pilli&Pulla-perässäkulkijasakkia) vastaamaan tyypillisillä yhdenkahden lauseen vastausheitoilla.

    Eli, siis kun tiedän teidän tulevat vasuri, kommari, punikkiviestinne ym. niin ei tarvitse vaivautua. Sielunelämänne ja laaja kykynne ajatella ja kirjoittaa on nähty jo tuhansia kertoja.

    Hauska piirre keskusteluissa on myös se että jopa "stasiakka" on sivujuonne ja todellinen funktio on SAK. Siis, edunvalvontapolitiikkaa.
    Kaikki mikä vähänkin on SAK:lle epäedullista tuodaan esille. Tärkeämpää on mainita nimi SAK mahdollisimman useasti. Juntunen on sivuasia.
    Tämäntyyppistä logiikkaa käyttävät joutenolevat työnantajapiirit joiden on täytettävä työpäiväänsä jotenkin.

    Olet käsittänyt totaalisen väärin, joko tahallasi tai tahattomasti.

    Kantani on kylläkin aina ollut sama. Pidän sekä fasismia että kommunismia samanarvoisina ( tai yhtä arvottomina ) ääriaatteina. Eikä tätä ole tarvinnut myöntää minkään "painostuksen" alla, päinvastoin, olen aina voinut sen kyllä sanoa ihan ilman mitään painostuksia.

    Jos joku asia on tuntunut minusta epäoikeudenmukaiselta, niin se on fasismin ja kommunismin erilainen kohtelu. Niin kauan kun teeskennellään, että vain toinen näistä on syyllistynyt hirmutekoihin, vääristellään historiaa ja nykyisyyttä. Tahtoisin ainakin itse lopultakin eroon tästä YYA-hengestä ja hyssyttelystä. Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä, sitä tässä toivon ainakin minä.

    Ja mitä tulee näihin kannattaviin viesteihin, niin olen totta kai helpottunut kun huomaan, että viesti on mennyt perille edes joillekin lukijoille täällä. Sen enempää ei kai voi toivoakaan.

    Äänestä

  • kritiikki kirjoitti:

    "Ihmelammas" tuntee huojennusta kahelitovereidensa kannatuksesta.
    Kummallista epälogiikkaa koko Ihmelampaan paranoidi-suhtautuminen stasiakka-keskusteluun jonka jatke tämä vain on.

    Joku mainitsi että tasapuolisuuden osoituksena "Ihmelammas" tuomitsee myös natsimenneisyyden. Paskan marjat. Hän on keskustelun kuluessa tullut painostetuksi ja siksi yrittää (kevennellä.) Veikkaan että natsimenneisyys ei ole hänelle ongelma.

    Jos hän keskustelussa ei olisi tuntenut oloaan tukalaksi, hän ei ikinä olisi maininnut natseista sanaakaan. Kyllä "Ihmelampaan" asia on "stasiakka," ja siitä tiedottaminen "Ihmelampaan" näkövinkkelistä".

    Tämäntyyppinen kritiikki tottakai saa "Ihmelampaan" tukijat (jotka siis kielikuviensa perusteella ovat tätä Pilli&Pulla-perässäkulkijasakkia) vastaamaan tyypillisillä yhdenkahden lauseen vastausheitoilla.

    Eli, siis kun tiedän teidän tulevat vasuri, kommari, punikkiviestinne ym. niin ei tarvitse vaivautua. Sielunelämänne ja laaja kykynne ajatella ja kirjoittaa on nähty jo tuhansia kertoja.

    Hauska piirre keskusteluissa on myös se että jopa "stasiakka" on sivujuonne ja todellinen funktio on SAK. Siis, edunvalvontapolitiikkaa.
    Kaikki mikä vähänkin on SAK:lle epäedullista tuodaan esille. Tärkeämpää on mainita nimi SAK mahdollisimman useasti. Juntunen on sivuasia.
    Tämäntyyppistä logiikkaa käyttävät joutenolevat työnantajapiirit joiden on täytettävä työpäiväänsä jotenkin.

    tämän ihmelampaan suhteen. Kävin läpi kaikki tämän palstan ko. nimimerkillä julkaistut kirjoitukset, eikä hän todellakaan ole missään aiemmassa yhteydessä maininnut natseja. Tämä "tasapuolisuus" on todellakin tullut kuvaan mukaan vasta nyt. Antikommunistinen (ja usein USA-myönteinen) propaganda on ollut vahvasti päällimmäisenä.

    Joitakin rasistisille vivahtavia viittauksia hän näytti myös kirjoituksissaan viljelleen.

    No, jospa meidän muiden ei kannata lopettaa toivomasta, että todellista tasapuolistumista ja todellisuudentajun kasvua tapahtuisi.

    Äänestä

  • oikeassa kirjoitti:

    Olepa hyvä ja osoita sellainen kirjoitus, jossa mainostan valkoisen ( tai jonkun muun ) rodun ylemmyyttä? Missä kiistän muiden rotujen ihmisoikeudet? Varmaan osaat näyttää linkin, jos kerran tällaisen jutun olet löytänyt ( mitä kyllä vahvasti epäilen ).

    Tätähän rasismi nimittäin on. En ole koskaan uskonut valkoisen rodun ylemmyyteen ja uskon yhtäläisiin ihmisoikeuksiin. Rasismia ei ole Suomen maahanmuuttopolitiikan arvosteleminen, eikä sen tosiasian myöntäminen, että meillä ulkomaalaiset esiintyvät aika vahvasti rikostilastoissa. Tämän tosiasian myöntäminen on tervettä järkeä, koska luulisi että asioita on parasta katsoa sellaisina kuin ne ovat, ei sellaisina kuin niiden PITÄISI olla. Kun epäkohdat nähdään ja tunnustetaan, voidaan toivottavasti myös alkaa tehdä jotakin niiden korjaamiseksi.

    Natsismista. Olettaisin, että jokainen järjissään oleva ihminen ei kannata diktatuuria MISSÄÄN muodossa. Natsismi oli diktatuurin yksi muoto. Kommunismi on toinen. Kummatkin ovat yhtä tuomittavia, mutta historia on tähän asti raahannut vain natsirikollisia vankilaan, ja kommunistiset rikolliset ovat saaneet olla vapaina ja usein vielä kunnioitettuina & ihannoituina kansalaisina. Vääryys jos mikä, ja tätä vääryyttä vastaan minä kyllä kirjoitan.

    En voi olla muuta kuin huvittunut tuosta naiivista tekstistä "USA-myönteinen propaganda"! Kaikuja 70-luvulta! :) Mistä tuon kaivoitkaan? No, mitään USA lobbausta tuskin olen harjoittanut, mutta toisaalta, olisihan se piristävä poikkeus nähdä sellaista USA-MYÖNTEISTÄKIN kirjoittelua. Yleensä kun jokainen pikku radikaali-wannabe omistaa elämänsä sille, että pyöreät rillit välkähdellen ja polkkatukka leiskuen mekastaa Suuresta Saatanasta. ;)

    Itse tosiaan odotin aikamoisella innolla, että koska minuun aletaan lyödä nämä vakioleimat: rasisti-fasisti-natsi. Ja tulivathan ne sieltä, kun vaan vähän antoi aikaa. Todellisuuspohjaahan näillä ei ole, mutta on mukava silti sanoa. Ehkä se on omiaan arpeuttamaan joitakin omia avoimia haavoja, mene ja tiedä.

    Kiinnostavaa kyllä, kuinka vaikeaa joillekin ihmisille on pysyä tässä aiheessa. Tarkoitan nyt ensimmäistä viestiäni. Ilmeisesti minusta on helpompi keskustella kuin niin kipeästä avoimesta haavasta kuin mistä ensimmäisessä jutussa on kyse. Sama juttuhan on tapahtunut kautta linjan, myös näissä Stasirikollisia käsittelevissä jutuissa.

    Äänestä

  • suuttunut kirjoitti:

    Miksi puhut yhtän mitään ihmisestä jota et tunne! Itse olen meilannut nimimerkki ihmelampaan kanssa ja voin sanoa että metsään menee sun arvioinnit. Fiksu ja kiva ihminen.

    Miksi pitää alkaa sotkea joittenkin muitten sanomisia nimimerkki ihmelampaan sanomisiin.

    No sun kantasi ainakin tuli selväksi, teoriantajuineen ja muineen selvä komu.

    Tottakai täältä viestit poistetaan jos tarpeeksi monta kertaa jotkut toverit ruikuttavat ylläpitoon. Poistetaan muistakin nettichäteistä. Joistain on mielivaltasemmin poistettu kuin toisista.

    Kaikki kunnia vaan ihmelampaalle vaatii muuten aika paljon laittaa meiliosoite näkyville varsinkin kun ottaa huomioon millasia hulluja täällä kirjottelee. Ainakin tyyppi pistää itsensä enemmän likoon kun moni muu.

    Melkein jäi huomaamatta tämä kommentti. Kiitos lämpimistä sanoista. Jos oikein veikkaan, olet se henkilö, joka kirjoitti Porista..??

    Äänestä

  • ihmelammas kirjoitti:

    Olepa hyvä ja osoita sellainen kirjoitus, jossa mainostan valkoisen ( tai jonkun muun ) rodun ylemmyyttä? Missä kiistän muiden rotujen ihmisoikeudet? Varmaan osaat näyttää linkin, jos kerran tällaisen jutun olet löytänyt ( mitä kyllä vahvasti epäilen ).

    Tätähän rasismi nimittäin on. En ole koskaan uskonut valkoisen rodun ylemmyyteen ja uskon yhtäläisiin ihmisoikeuksiin. Rasismia ei ole Suomen maahanmuuttopolitiikan arvosteleminen, eikä sen tosiasian myöntäminen, että meillä ulkomaalaiset esiintyvät aika vahvasti rikostilastoissa. Tämän tosiasian myöntäminen on tervettä järkeä, koska luulisi että asioita on parasta katsoa sellaisina kuin ne ovat, ei sellaisina kuin niiden PITÄISI olla. Kun epäkohdat nähdään ja tunnustetaan, voidaan toivottavasti myös alkaa tehdä jotakin niiden korjaamiseksi.

    Natsismista. Olettaisin, että jokainen järjissään oleva ihminen ei kannata diktatuuria MISSÄÄN muodossa. Natsismi oli diktatuurin yksi muoto. Kommunismi on toinen. Kummatkin ovat yhtä tuomittavia, mutta historia on tähän asti raahannut vain natsirikollisia vankilaan, ja kommunistiset rikolliset ovat saaneet olla vapaina ja usein vielä kunnioitettuina & ihannoituina kansalaisina. Vääryys jos mikä, ja tätä vääryyttä vastaan minä kyllä kirjoitan.

    En voi olla muuta kuin huvittunut tuosta naiivista tekstistä "USA-myönteinen propaganda"! Kaikuja 70-luvulta! :) Mistä tuon kaivoitkaan? No, mitään USA lobbausta tuskin olen harjoittanut, mutta toisaalta, olisihan se piristävä poikkeus nähdä sellaista USA-MYÖNTEISTÄKIN kirjoittelua. Yleensä kun jokainen pikku radikaali-wannabe omistaa elämänsä sille, että pyöreät rillit välkähdellen ja polkkatukka leiskuen mekastaa Suuresta Saatanasta. ;)

    Itse tosiaan odotin aikamoisella innolla, että koska minuun aletaan lyödä nämä vakioleimat: rasisti-fasisti-natsi. Ja tulivathan ne sieltä, kun vaan vähän antoi aikaa. Todellisuuspohjaahan näillä ei ole, mutta on mukava silti sanoa. Ehkä se on omiaan arpeuttamaan joitakin omia avoimia haavoja, mene ja tiedä.

    Kiinnostavaa kyllä, kuinka vaikeaa joillekin ihmisille on pysyä tässä aiheessa. Tarkoitan nyt ensimmäistä viestiäni. Ilmeisesti minusta on helpompi keskustella kuin niin kipeästä avoimesta haavasta kuin mistä ensimmäisessä jutussa on kyse. Sama juttuhan on tapahtunut kautta linjan, myös näissä Stasirikollisia käsittelevissä jutuissa.

    tekemistä ihonvärin kuin psyykkisen projisoinnin mekanismien kanssa. Rasistiksi muuttuu ihminen, joka ei pysty käsittelemään omaa pahuuttaan, vaan projisoi sen muihin, niin sanotusti ulkoistaa sen. Tällöin tulilinjalle joutuvat automaattisesti ihmiset jotka poikkeavat jollakin tavalla normaalikaavoista, siis kaikki erilaiset, eriväriset, eriuskoiset, jne. Kaikki se joka määritellään pahaksi, nähdään näissä. Sitä rasismi on.

    Kaikki yhteiskunnalliset viharyhmät, joiden julistuksissa huokuu vahva separointitarve ja korostunut halu muodostaa oma kiinteä, samoja oppeja tunnustava ja usein samoin ulkoisinkin tunnusmerkein erottautuva "me", siis samanmielisten joukko, ovat periaatteessa siis psyykkisiltä rakenteiltaan samanlaisia. Olen tänään viimeksi puhunut näistä asioista suurehkolle ja mielestäni valistuneelle ihmisjoukolle, ja sain vahvistusta sille vaikutelmalleni, että yhteiskunnassamme päätään nostava äärioikeisto - rasistit, fasistit, uusnatsit, kansallismieliset - miten ikinä he itse itseään tai toiset heitä nimittävät - on nähtävä nimenomaan viharyhminä, joille ominainen piirre on tarve löytää vihalleen kohde, löytää vihollinen, jota voitaisiin leimata, häpäistä, nöyryyttää - kaikkein mieluiten saattaa syytettyjen penkille ja rangaista - tai vihan patoutuessa vaikkapa lynkata. "Stalinistit" ovat nyt näille viharyhmille hyvin kiitollinen kohde.

    Olen repinyt auki "ihmelampaan" ja "morozovin" sielunelämää, koska he ovat mitä tyypillisimpiä, esimerkillisimpiä tapauksia - omaan itseensä uskovia, hyvää tarkoittavia, yleviä aatteita perusteluikseen esittäviä, jne, kirjoittelijoita, joille itselleenkin saattaisi olla järkytys, jos joku vähemmän kriittinen ja enemmän vihan täyttämä tyyppi käyttäisi heidän antamiaan yllykkeitä, oikeuttaisi siis tekemänsä väkivallan heidän lauseillaan. Tällainen vaarahan on ilmeinen.

    Siksi sellaisiin kirjoituksiin, joita ihmelampaan ja morozovin kynästä lähtee, täytyisi heidän itsensä jo vähintään liittää eksplikointi siitä etteivät he itse kannata väkivaltaa - ja suureksi mielihyväkseni olen huomannut ainakin ihmelampaan näin viimeisissä kirjoituksissaan jo tehneenkin. Pitää olla äärimmäisen varovainen, sillä "hyvässäkin" tarkoituksessa lauotut kärjistykset tai vaikkapa vain älykkäät vitsitkin voivat viharyhmissä kantaa älytöntä hedelmää.

    Kun ihmelammas esim. 27.6.2002 klo 18.44 kirjoittaa: "Enpä sanoisi, että suomalaisessa mediassa rohkaistaisiin mitenkään suhtautumaan kriittisesti muslimeihin. Koetapas vaan sanoa jotakin poikkipuolista, niin mikälie abu-hanna tulee ja puraisee pään poikki! On siinä naisella tappajanvaistot.. mutta toisaalta, eipä tuo liene mikään yllätys.. ottaen huomioon...."

    niin haluaisin mieluusti tulkita sen vitsiksi. Mutta valitettavasti siinä on vitsiä vain toinen puoli. Toinen on ihan totista ihmelammasta.

    Äänestä

  • niinkään kirjoitti:

    Kiitos mukavasta tuokiosta. :) Tuo Abu-Hanna huomio oli kyllä sangen hauska. Taisin muuten nauraa kun kirjoitin sitä. Ei se mielestäni mitään rasismia ole. Tappajanvaistosta voidaan puhua Abu-Hannan tai vaikka pörssimeklarin kohdalla. Ja sekin on mielestäni totta, että maahanmuuttopoliittista keskustelua leimaa harvinainen tekopyhyys ja haluttomuus katsoa asioita suoraan silmiin. Kuka tässä sitten voittaa ja kuka häviää, mene ja tiedä. Suomalainen yhteiskunta tuskin on voittajan puolella, jos emme pysty integroimaan muukalaisia kulttuuriimme ja yhteiskuntamme toimiviksi jäseniksi. Maahamme tulleet maahanmuuttajat ovat häviäjiä, jos päätyvät pelkiksi rötöstelijöiksi, elämään yhteiskunnan laitamilla.

    Hiukka huumorintajua ei vahingoita ketään. Vakavistakin asioista pitää pystyä keskustelemaan huumorilla.

    Kirjoituksesi antaa ymmärtää, että olet ( ehkä ) jonkin sortin terapeutti tai psykologian/psykiatrian asiantuntija. Lisään lauseeseen sanan ehkä, koska netissähän kukaan ei voi todella tuntea toista ihmistä, tämän seikan olen itse oppinut kokemuksesta. Mikäli todella olet näiden alojen asiantuntija, tiedät myös varmaan paremmin kuin hyvin olla tekemättä liian hätäisiä johtopäätöksiä yhtään mistään. Jokainen meistä tarjoaa täällä netissä nähtäväksi siivun persoonallisuuttamme. Mutta se on kyllä vain kalpea aavistus todellisuudesta. Onko se siivu potkaa vai lapaa? Kyljystä vai sisäfilettä?

    Itse en koskaan ole hyväksynyt enkä ymmärtänyt väkivaltaa. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ihmisille tasapuolisesti. Myös stasilaisille. Itse tahdon antaa heille jotakin enemmän kuin mitä he ovat olleet valmiit antamaan muille. Murha ja kaaos saavat minun puolestani jäädä viime vuosisadalle. Mutta varmaa on sekin, että lähimenneisyyttämme on tutkittava, siitä on keskusteltava, eikä ihmisen ideologinen kanta saa koskaan toimia puolustuksena törkeille rikoksille.

    Äänestä

Mainio kirjoitus jo todellisen häväistyksen tähden. Jos lukia on fiksu hän huomaa, että nämä höpinät olisivat olivat käänteisesti ajankohtaisia Saksassa 1933. Fiksu lukija ymmärtää ja tajuaa, että esim. natsismilla ja kommunismilla ei ole juurikaan olemuksen ja toiminnan eroa kuin ainoastaan se, että ne vihaavat toisiaan! Siiskö Kansallissosialismi pahastako?

Ollakseen kirjoittajan ajatusten aatelinjalla (setälän) tulisi kaikki nykyiset ja entisetkin kommunistit etsiä koloistaan, tuomita "kansan katutuomioistuimessa" ja teloittaa. Tätä järjestelmää kutsuisimme kansan demokraattiseksidiktatuuriksi! =D

Äänioikeus ja ns. parlamentarismihan on idiootteja varten tai oikeastaan nämä tarvitsevat äänestäviä idiootteja saadakseen vallalle lailliset kulissit. Euroopan unioni näyttää olevan siitä poikkeus, eli tässä "taivasten valtakunnassa" ei tulevaisuudessa tarvita lainkaan kansanäänestyksiä koska EU johtavat "valistuneet sosialistijohtajat" ja mitä ilmeisemmin rumat ja epäeroottiset naiset. =D

VAIN ÄÄNESTÄMÄLLÄ SYSTEEMIÄ OSOITAT IDIOTISMISI! =D (ja paskaset pierut päälle räkäisen naurun saattelemana!) ja jopas lemusikin!

PS: kohta meidänkin lapsemme pääsevät jahtaamaan sosialisteja...

Äänestä
  • Ei kommunismilla ja fasismilla olekaan paljon eroa. Kumpikin johtaa diktatuuriin ja totalitarismiin. Mielestäni kumpikin on yhtä kauhea, ja parempi olisi jos ei enää tehtäisi kokeiluja kumpaankaan suuntaan. Voi vain toivoa, että ihmiset olisivat oppineet läksynsä.

    Silti mielestäni teet kyllä melkoisen johtopäätöksen, jos ratkaisusi on olla äänestämättä. Äänioikeus ei ole itsestäänselvyys, se on todellakin oikeus. Äänestämällä ihminen osoittaa sitoutuvansa tähän arvomaailmaan, missä demokratia merkitsee jotakin. Äänestäminen on siis suurempi asia kuin vain kysymys siitä, pääseekö se sinun äänestämäsi ihminen eduskuntaan vai ei. Kysymys on arvoista. Siksi minä ainakin äänestän aina. Vaikka sitten tulisi kuinka sateinen tai räntäinen äänestyskeli.

    Äänestä

Tiedotusvälineet ei ole olleet objektiivisia Suomessa muutamaan kymmeneen vuoteen. Ehkä joskus vielä on kun saadaan nuo setälän kaltaiset kommaripellet pois toimituksista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ihmelammas kirjoitti:

Arkistojen kätköistä löytyi vuonna 1970 ilmeistynyt Rauno Setälän hengentuote, "Uusstalinistin uskontunnustus". Kuunnelkaapa kuinka Rauno selvittää meille näkemyksiään maailmasta, yhteiskunnasta ja demokratiasta:

Alkuun reipas sitaatti Leniniltä, kunnon kommunistihan aina muistaa Vladimir Iljitsin auktoriteetin:
"Työväenpuoluetta kasvattaessaan marxilaisuus kasvattaa proletariaatin etujoukkoa, joka kykenee o t t a m a a n v a l l a n ja viemään koko kansan sosialismiin, ohjaamaan ja organisoimaan uutta järjestelmää, olemaan kaikkien työtätekevien ja riistettyjen opettajana, ohjaajana ja johtajana niiden oman yhteiskuntaelämän luomistyössä ilman porvaristoa ja porvaristoa vastaan".
Setälä siteeraa suvereeenisti, mutta ei huomaa Leninin pientä aivomokaa. Kuinka voidaan olla "ilman porvaristoa" ja silti "porvaristoa vastaan"? Kiintoisa paradoksi. Mutta eteenpäin!

Sivulla 201 Setälä julistaa: "Sosialistista vallankumousta ei suoriteta parlamentissa". Näin paljon uskoa on Setälällä demokratiaan, ja näin paljon hän kunnioittaa laillista tapaa hoitaa asioita Suomen tasavallassa. Ilmeisesti "katudemokratia" ja terrori ovat parempia keinoja päästä ihanaan punaiseen aamunkoittoon.

Sivulla 208 Setälä hehkuttaa Neuvostoliiton rauhanomaista politiikkaa: "Neuvostoliiton johdonmukainen rauhanpolitiikka on tehnyt tehottomiksi antikommunismin aikaisemmat propagandateesit, joilla Neuvostoliitto pyrittiin leimaamaan idän barbariaksi, punaiseksi vaaraksi, rauhan ja vapauden viholliseksi." Setälä ilmeisesti on pitänyt silmänsä suljettuna vuoden 1968 tapahtumista Tsekkoslovakiassa.. Samoin ovat jääneet huomaamatta miehitettyjen maiden väestöjen kuskaamiset keskitysleireille ja pakkotyöhön. Puhumattakaan neuvostoliittolaisten toisinajattelijoiden kärsimykset.

Sivulla 233 Setälä pääsee sitten todella kertomaan, mikä on kunnon kommunistin tavoite: "Kuten silloin myös nyt on välttämätöntä ja ensisijaista v a l t i o l l i s e n v a l l a n v a l t a a m i n e n, sen siirtäminen porvaristolta työväenluokan käsiin. Kuten silloin myös nyt tarvitaan tiukkaa keskitettyä työväenluokan valtaa, jota marxilaisessa kirjallisuudessa kutsutaan p r o l e t a r i a a t i n d i k t a t u u r i k s i , valtaa, joka nojaa vain ja ehdottomasti työväenluokkaan ja sen liittolaisiin, ohjaa, johtaa ja järjestää sosialistista rakennustyötä ja torjuu päättäväisesti porvariston kaikenlaiset yritykset valtansa palauttamiseksi." Setälä julistaa taistolaisten pyrkimysta diktatuuriin ja demokratian vastaiseen hallintoon. Mutta toisaalta, eräässä toisessa kohtaa kirjaa hän kyllä ilmoittikin, että "porvarillisella" demokratialla ei ole mitään arvoa.. sillä lailla, sillä lailla..

Sivulla 233 jatkuu vielä hurmioitunut julistus: "Sen sijaan me voimme ja meidän tuleekin määritellä etukäteen Suomen sosialistisen vallankumouksen keskeiset perusperiaatteet. Ja ne ovat samat, kuin vanhalla Venäjällä 1917." Tekisi mieli kysyä, mitä perusperiaatteita Setälä siis tarkoittaa? Kokonaisten yhteiskuntaluokkien ja ihmisryhmien tappamista, valtiollista terroria, vainoa ja murhaamista..?

Tämä hengentuote päättyy sitten sanoihin "Ja taistelu jatkuu. Sido toveri taisteluvyös." Tuo loppu nyt ei voi kuin kirvoittaa ivallisen hymyn huulille mahtipontisuudessaan ja typeryydessään.

Rauno Setälän teosta on syytä muistaa, koska ei ole mitään syytä unohtaakaan sitä aikaa, jolloin suomalainen "älymystö" teki parhaansa saadakseen maahamme diktatuurin. Suomessa on ollut JA ON YHÄ ihmisiä, jotka eivät ole kunnioittaneet demokratiaa ja maamme hallitusmuotoa. On ihannoitu sokeasti Neuvostoliittoa ja sen törkeitä rikkomuksia ihmisarvoa vastaan. Ja miksikö otin tämän Setälän hengentuotteen esille? Miksi kaivan jotain vuodelta 1970? Ihan vain siksi, että nämä ihmiset, joiden mielestä teloitukset ja väkivalta ovat oikea tapa hallita maata, OVAT YHÄ KESKUUDESSAMME, HALLITSEMASSA MEITÄ. Elinkeinoelämä, valtionhallinto, politiikka, kulttuuri - kaikilla on jossakin oma pikku taistolaisensa. Puhumattakaan tiedotusvälineistä. Kysyn teiltä, kuinka paljon voitte kuvitella voivanne luottaa uutisten ja sanomalehtien luotettavuuteen, kun siellä johtavilla paikoilla on TÄLLÄ TAVALLA ajattelevia ihmisiä, jotka on jo nuoresta aivopesty ihannoimaan diktatuuria ja halveksimaan demokraattisia arvoja??

Kannattaa ottaa selvää hiukan siitä, keiden uutisia luette ja keiden annatte ohjailla omaa maailmankatsomustanne. Mistä johtuu se, että suhtaudumme vihamielisesti joihinkin asioihin ja positiivisesti toisiin? Ovatko ne meidän ajatuksiamme, vaiko tällaisen sairaan taistolaisklikin yhteiskuntaamme syöttämää pakkopullaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu