Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kutinaa

Kaikki sai alkunsa muutama kuukausi sitten kun oli sukupuoliyhteyttä erään tytön kanssa joka valitteli myöskin ihottuman tyyppisistä oireista.
Onko olemassa mitään sukupuolitautia tai muuten fyysisellä kontaktilla tarttuvaa tautia joka aiheuttaa mieletöntä syyhyä ympäri kroppaa?
Muuten ei kutia normaalia enemmän, mutta hetken kun on saunassa ja raaputtaakin jotain kohtaa niin on kohta tuskalliset oltavat.
Mistä tahansa alkaakin rapsuttamaan, tuo se suunnatonta helpotusta eikä voi lopettaa ennen kuin voimat loppuu tai tulee verta. Kun saunasta tulee ulos, koko kroppa syyhyää ja meinaa pimahtaa. Elämäntavat eikä saunomisen määrä ole muuttunut, mutta tuon seksikontaktin jälkeen ei ole kaikki kuin ennen.
Kutina esiintyy ihan ympäri kehoa ja sellaisia vaaleita, vähän koholla olevia muutaman millin laikkuja on yläkropassa, kaulalla ja sen alapuolella.
Mielenkiintoista on, että iho on kananlihalla saunasta pois tullessa ( syyhyää).
Myös akne taitaa vaivaa tapauksen jälkeen pahemmin kuin ennen, 22 v. se pitäisi kohta laantua.
Eri pesuaineita olen kokeillut, mutta ei eroa, iho reagoi epänormaalisti.

Onko tietoa/olettamuksia tällaisesta?
2346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuppa on ainakin kaikkein inhottavin

Äänestä

Sulla vois olla joko satiaisia tai syyhypunkkeja. Nehän eivät ole mitään sukupuolitauteja, mutta leviävät helposti seksuaalisessa kanssakäymisessä ja voivat tarttua vuodevaatteistakin.
Satiaisten oireina ovat puremakohtiin ilmestyvät punoittavat kutiavat näppylät.. Ei kyllä osu ihan kuvaukseesi?
Syyhypunkille tyypillistä on taas voimakkaasti, erityisesti iltaisin kutisevat näppylät tai pienet rakkulaiset näppylät, jotka useinmiten sijaistevat ranteissa ja sormihankaimissa . Muita tavallisia näppylöiden sijaintipaikkoja ovat jalkaterät, nilkat, kainalot, vyötärön alue ja penis..
Noi kaks oli oikeastaan ainoita mitä tuli lähellekkään mieleen, jos se siis liittyy jotenkin seksuaaliseen kanssakäymiseen... Tietysti se voi olla jonkinasteista ihottumaakin, joka alkoi sään kylmetessä ja kuivetessa? Kannattanee varmaan käydä näyttämässä lääkärissä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kutisee kirjoitti:

Kaikki sai alkunsa muutama kuukausi sitten kun oli sukupuoliyhteyttä erään tytön kanssa joka valitteli myöskin ihottuman tyyppisistä oireista.
Onko olemassa mitään sukupuolitautia tai muuten fyysisellä kontaktilla tarttuvaa tautia joka aiheuttaa mieletöntä syyhyä ympäri kroppaa?
Muuten ei kutia normaalia enemmän, mutta hetken kun on saunassa ja raaputtaakin jotain kohtaa niin on kohta tuskalliset oltavat.
Mistä tahansa alkaakin rapsuttamaan, tuo se suunnatonta helpotusta eikä voi lopettaa ennen kuin voimat loppuu tai tulee verta. Kun saunasta tulee ulos, koko kroppa syyhyää ja meinaa pimahtaa. Elämäntavat eikä saunomisen määrä ole muuttunut, mutta tuon seksikontaktin jälkeen ei ole kaikki kuin ennen.
Kutina esiintyy ihan ympäri kehoa ja sellaisia vaaleita, vähän koholla olevia muutaman millin laikkuja on yläkropassa, kaulalla ja sen alapuolella.
Mielenkiintoista on, että iho on kananlihalla saunasta pois tullessa ( syyhyää).
Myös akne taitaa vaivaa tapauksen jälkeen pahemmin kuin ennen, 22 v. se pitäisi kohta laantua.
Eri pesuaineita olen kokeillut, mutta ei eroa, iho reagoi epänormaalisti.

Onko tietoa/olettamuksia tällaisesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu