Jokunen vuosi sitten oli televisiossa ohjelma, johon oli koottu tai yritety koota haastatteluja menneiden vuosien misseiltä aina 30-luvulta tietysti niiltä, jotka olivat elossa.
Oli haastatteluun suostuvia, monet jo mummoja. Ensimmäisessä avioliitossaan vielä olevia taisi olla varsin vähän. Misseys ei ollut kaikille tuonut onnellista avioliittoa; vanhojapiikoja ei joukossa tainnut kuitenkaan olla.
Oli joku, joka vastasi vain kirjallisesti.
Oli joku, joka ei halunnut edes keskustella asiasta.
Oli myös sellaisia, joiden elämä oli päättynyt oman käden kautta, jopa varsin varhaisessa vaiheessa.
Misseys saattoi siis merkitä myös onnettomaa elämänkohtaloa.
misseys - onnettomuutta
willima.
1
507
Vastaukset
- Jussi
Melko samanlaiseen tulokseen päästään, kun otetaan mikä tahansa ihmisryhmä tarkasteluun. Onnellisia avioliittoja on aika vähän. Ei misseys missin elämää pilaa, vaan missi itse. Ehkä missiksi ajautuu tietyntyyppisiä ihmisiä, jotka ovat alttiita hölmöilemään muutenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770