73-vuotias nainen kaatui ja joutui sairaalaan, kun kaksi miestä yritti ryöstää hänet Turun Hannunniitussa Petkelkadulla tiistaina. Poliisi sai tekijät kiinni kiivaan kilpajuoksun jälkeen. Tekijöistä täysi-ikäinen on pidätettynä.
Poliisi tutkii tekoa törkeän ryöstön yrityksenä. 15- ja 18-vuotiaat, ulkomaalaistaustaiset nuorukaiset olivat hyökänneet naisen kimppuun ja yrittäneet ottaa tämän laukun. Kun nainen kaatui maahan, hänen silmälasinsa hajosivat ja hän loukkasi päänsä. Nainen tarvitsee sairaalahoitoa vielä usean päivän ajan.
Paikalle hälytettiin useita poliisipartioita. Ryöstäjät lähtivät juoksemaan poliisia karkuun, mutta yleisön neuvojen avulla poliisi sai tekijät kiinni.
Poliisi epäilee, että kaksikolla on yhteyksiä Turussa samana aamupäivänä tapahtuneeseen ryöstöön. Poliisi toivoo, että vastaavantyyppisten ryöstöjen tai ryöstöyritysten kohteeksi viime aikoina joutuneet ihmiset ottavat yhteyttä joko suoraan tutkijaan (02)281 5457 tai poliisipäivystykseen, puh. (02)281 5150.
Julkaistu 26.10.2005 4:00:50
______________________
Heh heh
Mummot kumoon, samalit tulee.
Helsinki on jo somalien hallinassa,
Kohta Turkukin.
Turkulaiset onkin ihan nössöjä.
Turussa muijat tykkää mustasta. Heh heh. Galleria ja sieltä somalimafia.
SOmalit rules.
Mummoille turpaan
15
2207
Vastaukset
- ¨¨x'x'x
Noniin. Siinä onkin hyvä mustalista, nyt on kirveellä töitä. CU
- Alkuasukas..
Toivottavasti et ole tosissasi siinä asiassa mitä kirjoittelet. Että oikeen tosimiehiä kun vetää"mummoa turpaan " ?
Turha luulla että teikäläisiä tullaan ikinä hyväksymään tommosella meiningillä.
Mikä helvetin vitsi tommonen galleriakin oikeen on? Pennut kirjottelee jotain siansaksaa mikä on "chatkielen" ja "hoonosoomen" sekotusta.... ainakin hyvät naurut saitte irtoomaan, että kiitos vaan teille.
Somali mafia on muuten yhdyssana Suomen kielessä.- rulaa beibe
No jotkut heittää slangia. Ganstaa siis.
No mummoja voi ohimennen rullata, kuka voi elää pienellä sosiaali avustuksella?
700 euroa kuussa?
Jos ei ota työhön niin oma syy. - jeps
rulaa beibe kirjoitti:
No jotkut heittää slangia. Ganstaa siis.
No mummoja voi ohimennen rullata, kuka voi elää pienellä sosiaali avustuksella?
700 euroa kuussa?
Jos ei ota työhön niin oma syy.Onko tullu hiukan liikaa töllättyä noita ameriikan filmejä?
Jos joku oikeasti haluaa tuoda tänne new yorkin katuväkivallan taitaa päässä olla jotain pahasti vialla.
Suomi on rauhallinen maa ja sellaisena sen kuuluu pysyä.
Tämä rauha on saavutettu sotimalla. Ihmisiä on sen takia kuollut paljon, joten kukaan ei voi kyseen alaistaa etteikö suomalaiset ansaitse elää rauhallista elämää, ilman väkivaltaa vielä hyvin hyvin pitkään. Somalit jotka haluaa aiheuttaa väkivaltaa kuuluvat muualle. - Somali gansta.
jeps kirjoitti:
Onko tullu hiukan liikaa töllättyä noita ameriikan filmejä?
Jos joku oikeasti haluaa tuoda tänne new yorkin katuväkivallan taitaa päässä olla jotain pahasti vialla.
Suomi on rauhallinen maa ja sellaisena sen kuuluu pysyä.
Tämä rauha on saavutettu sotimalla. Ihmisiä on sen takia kuollut paljon, joten kukaan ei voi kyseen alaistaa etteikö suomalaiset ansaitse elää rauhallista elämää, ilman väkivaltaa vielä hyvin hyvin pitkään. Somalit jotka haluaa aiheuttaa väkivaltaa kuuluvat muualle.Suomaliset on tullut Volgalta ja Suomi kuuluu lappalaisille.
Nyt somalit ajaa suomalaiset pois Helsinkistä ja Turusta.
Näin se menee.
Sakasalaisethan ne soti täällä. - jeps
Somali gansta. kirjoitti:
Suomaliset on tullut Volgalta ja Suomi kuuluu lappalaisille.
Nyt somalit ajaa suomalaiset pois Helsinkistä ja Turusta.
Näin se menee.
Sakasalaisethan ne soti täällä.Sulla on selvästi joku ongelma, kun tulet tänne provosoimaan. Juu saamelaiset olivat täällä ensimmäisenä. Suomalaiset kyllä soti ihan itse, saksalaisten avustuksella. Ja Somalit tänne viimeiseksi kuuluvat.
Jokainen kansa hakee paikkansa, ja tämä on suomalaisten paikka. Jos olet oikeasti somali, sulla on noussut pahasti kusi päähän ja jos olet suomalainen mene hoitoon. Joka tapauksessa sulla tuntuu olevan kovin paha olla. - Somali gansta
jeps kirjoitti:
Sulla on selvästi joku ongelma, kun tulet tänne provosoimaan. Juu saamelaiset olivat täällä ensimmäisenä. Suomalaiset kyllä soti ihan itse, saksalaisten avustuksella. Ja Somalit tänne viimeiseksi kuuluvat.
Jokainen kansa hakee paikkansa, ja tämä on suomalaisten paikka. Jos olet oikeasti somali, sulla on noussut pahasti kusi päähän ja jos olet suomalainen mene hoitoon. Joka tapauksessa sulla tuntuu olevan kovin paha olla.Somalit kuuluvat suuriin kaupunkeihin joka maassa isoissa kaupungeissa Somali gansta jengi rules.
Suomi on kuulunut suomalaisille, mutta nyt on somalit tullut.
Mene takaisin Volgaan. - -----------------
Somali gansta kirjoitti:
Somalit kuuluvat suuriin kaupunkeihin joka maassa isoissa kaupungeissa Somali gansta jengi rules.
Suomi on kuulunut suomalaisille, mutta nyt on somalit tullut.
Mene takaisin Volgaan.Suomalaiset eivät ole Volgan mutkasta. Niin luultiin joskus 50-luvulla, mutta ei enää.
- turust
Somali gansta kirjoitti:
Somalit kuuluvat suuriin kaupunkeihin joka maassa isoissa kaupungeissa Somali gansta jengi rules.
Suomi on kuulunut suomalaisille, mutta nyt on somalit tullut.
Mene takaisin Volgaan... korkeintaa turpaan tai puukosta!
Ja mistä ihme isoista kaupungeista sinä puhut? Suomessa ei ole sellaisia yhtään. Eikä tilaa yhdellekkään, joka haastaa tahallaan riitaa. Minusta somalit saavat tehdä mitä tykkäävät, jos elävät niin kuin normaalit kansalaiset. Mitään jengi tyylistä toimintaa ei suvaita. Minä en kaihda keinoja, jos koen itseni uhatuksi, joten paras olla kiltisti! - Somali ganster
turust kirjoitti:
.. korkeintaa turpaan tai puukosta!
Ja mistä ihme isoista kaupungeista sinä puhut? Suomessa ei ole sellaisia yhtään. Eikä tilaa yhdellekkään, joka haastaa tahallaan riitaa. Minusta somalit saavat tehdä mitä tykkäävät, jos elävät niin kuin normaalit kansalaiset. Mitään jengi tyylistä toimintaa ei suvaita. Minä en kaihda keinoja, jos koen itseni uhatuksi, joten paras olla kiltisti!Poliisi varoittaa jo Helsingissä ihmisiä kuljeksimasta asemalla ja Kaisiksessa.
Kohta Turussa sama meno.
Somalit tulee ja jyrää.
Turkulaiset etsikää jo piilopaikat. - jeps
Somali gansta kirjoitti:
Somalit kuuluvat suuriin kaupunkeihin joka maassa isoissa kaupungeissa Somali gansta jengi rules.
Suomi on kuulunut suomalaisille, mutta nyt on somalit tullut.
Mene takaisin Volgaan.Mene jo ihmisiä häiritsemästä. Minua ei pelota tippakaan sun uhoaminen. Ja en edes usko, että olet somali, joku katkeroitunut teini vain. Sitä paitsi justiin kävin Helsingissä enkä havainnut siellä mitään pelättävää!
- Ruotsalaisten vallan alle.
jeps kirjoitti:
Mene jo ihmisiä häiritsemästä. Minua ei pelota tippakaan sun uhoaminen. Ja en edes usko, että olet somali, joku katkeroitunut teini vain. Sitä paitsi justiin kävin Helsingissä enkä havainnut siellä mitään pelättävää!
Mistä johtuu että kukaan muualla Suomessa ei tykkää turkkulaisista?
Turkulaiset on aina olleet jonkun vallan alla. Milloin ruotsalaisten milloin venäläisten,
Vastaanottokeskuksessa me ihmeteltiin, mitä v*tun jengii ne turkulaiset on?
Nyt oon asunu Suomessa jo kauan ja mähnyt et kukaan suomalainen ei tykkää Turkulaisista.
Turkulaiset tytöt vaan tykkää ulkomaalaisista.
Moni mun somali kaveri on käynyt poraamassa niitä.
Muutki täällä syntyneet suomalaiset pitää turkulaisia mimmejä helppoina.
V*ttu pitää tulla autolla parin kaverin kanssa sinne. Somali mafia tulee pamputtaa tiedän mimmit tyytyväisiksi ja samalla matkalla vois piestä pati turkkulaista.
Somalimafia rules.
Ai joku turkulainen kovis on uskoltanu kävellä Stadissa? No kokeile assaa Perjantai iltana.
V*tun HOMO - jeps
Ruotsalaisten vallan alle. kirjoitti:
Mistä johtuu että kukaan muualla Suomessa ei tykkää turkkulaisista?
Turkulaiset on aina olleet jonkun vallan alla. Milloin ruotsalaisten milloin venäläisten,
Vastaanottokeskuksessa me ihmeteltiin, mitä v*tun jengii ne turkulaiset on?
Nyt oon asunu Suomessa jo kauan ja mähnyt et kukaan suomalainen ei tykkää Turkulaisista.
Turkulaiset tytöt vaan tykkää ulkomaalaisista.
Moni mun somali kaveri on käynyt poraamassa niitä.
Muutki täällä syntyneet suomalaiset pitää turkulaisia mimmejä helppoina.
V*ttu pitää tulla autolla parin kaverin kanssa sinne. Somali mafia tulee pamputtaa tiedän mimmit tyytyväisiksi ja samalla matkalla vois piestä pati turkkulaista.
Somalimafia rules.
Ai joku turkulainen kovis on uskoltanu kävellä Stadissa? No kokeile assaa Perjantai iltana.
V*tun HOMOKatkeroitunut ulkopaikkakuntalainen. Ajattelinki että tässä oli joku turkulaisvastainen sävy.
Kuule mun mielestä Helsingissä liikkumisessa ei ole mitään erikoista. Ihan sama on liikkua Turun keskustassa. En ymmärrä mikä sun ongelma on mut yksi juttu on varma: olet selkeä rasisti.
Ja sä jatkat provoomista :D En usko että kaikki vihaa turkulaisia. Sinä taidat vihata kaikkia ja kaikkea. - Somali gansta rules
jeps kirjoitti:
Katkeroitunut ulkopaikkakuntalainen. Ajattelinki että tässä oli joku turkulaisvastainen sävy.
Kuule mun mielestä Helsingissä liikkumisessa ei ole mitään erikoista. Ihan sama on liikkua Turun keskustassa. En ymmärrä mikä sun ongelma on mut yksi juttu on varma: olet selkeä rasisti.
Ja sä jatkat provoomista :D En usko että kaikki vihaa turkulaisia. Sinä taidat vihata kaikkia ja kaikkea.Turkulainen pullistelee, että on kävellyt Helsingissä?
Älä puhu paskaa, tollanen maito ei Helsinkiin uskolla tulla.
Tallustele vaan Aurajoen rantaa.
SUomalaiset eivät uskolla iltaisin ja viikonloppuisin kävellä Kaisaniemen puisto ja aseman alueella.
Näin ilmoittaa ja varoittaa poliisi.
Saati sitten joku v*tun turkulainen.
Turkulaiset muijat on aina valmiita mustan miehen kanssa sänkyyn, mut mitään muuta hyvää ei Turussa ole.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595900Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242441No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402095- 192028
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61629Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83122281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201216Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085