Tuomas Holopainen latoi varsin ymmärrettävää tekstiä iltalehden haastattelussa, mutta panttasi pahimmat , jotka saattavat pullahtaa pintaan myöhemmin.
Kyse ei ole niinkään rahasta vaan tavasta hoitaa asioita, siis tavasta joka ei välttämättä ole ns. ”hyvien tapojen mukainen”. Rivienvälistä on myös luettavissa, ”kusetus”, joka kohdistuu ensisijaisesti Tarjaan. Myös vaikutus bändin ”businesimagoon” maailmalla, toisin sanonen hän on ottanut neuvotteluissa enemmän valtuuksia mitä hänen asemansa solistin aviomiehenä edellyttää – eli on esiintynyt omistajan ominaisuudessa.
(Holopainen)
***
- Kyse ei ole siitä, että kritisoisimme häntä aviomies Marcelo Cabulina, vaan Tarjan managerina ja bisnesmiehenä. Eli miten hän on sitä kautta vaikuttanut bändin toimintaan.
Holopaisen mukaan miehen kotimaalla ei ole kritiikin kanssa mitään tekemistä, vaikka Turunen antaa kirjeessään niin ymmärtää.
- Sen sijaan hänen motiivinsa ovat vähän arveluttaneet alusta lähtien. Käsityksemme siitä, että jotain on pielessä, ovat vain vahvistuneet matkan varrella, hän sanoo.
***
Cabulin bisnekset haisevat?
2
636
Vastaukset
- yritti toden...
näköisesti nurkanvaltausta ja suurta kusetusta.
- Örveltäjä
No onhan se selvää, että maalaistyttöä viedään kuin kuoriämpäriä, kun eksoottisen maan "suuri" manageri ottaa tytön hoiviinsa ja tyttö saa laskuttaa tekemänsä työn oikein managerifirman kautta. No, jokainen jota rakastuneen pinkkilasit ei hämää, huomaa kyseessä olevan hyötymistarkoituksessa tehty vedätys. Marsu rahastaa Turskan bisnekset oman firmansa tilille, josta Turskalle sitten annetaan rahaa omaan käyttöön. Tietäähän sen kuinka hyvin naisia tuolla latinojen joukossa arvostetaan. Jos Turska alkaa keksiä jotain tasa-arvojuttuja, ensin heiluu nyrkki ja sitten ulko-ovi. Mutta nämä jutut tapahtuu vasta, kun Turskan rahasampo on lopettanut jauhamisen eikä piparikaan enää maistu Marsulle.
Jokaisen menestyjän ympärillä siipeilee ämpäritolkulla onnenonkijoita, joten "tosi rakkaus" ensi silmäyksellä jonkun argentiinalaisen managerin kanssa on höpönpöppöä, sitä tapahtuu vain saduissa.
Joka elää, näkee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760