Hyvä alku Niinistön kampanjalla

Jaba_43

Niinistön kampanjan avausilmoitus asemoi ehdokkaan selkeästi poliittisen kentän keskelle, irti vanhoista oikeisto/vasemmisto -asetelmista, ja tekee sen vielä hyvin huomiota herättävällä tavalla.

Kampanjan avaus tuntuu erityisen hyvältä siitäkin syystä, että se on saanut kokoomuksen ja Niinbistön asenteelliset vastustajat suurin joukoin ärsyyntymään. Tämänkin palstan kitkerät vuodatukset kuvastavat vain sitä, että kampanja toimii.

Tosiasiana kannattaa muistaa, että Niinistölle riittää 51% kansalaisten tuesta. on siis yksi lysti, että osa kansasta nyt elämöi sillä, että Niinistön kampanja on muka epäuskottava, koska ei sellaista kampanjaa ole olemassakaan, joka kääntäisi niiden päät, joiden asenne kokoomusta ja niinistöä kohtaan on asenteellisesti jyrkän kielteinen.

Niinistön kampanja toimii oman subjektiivisen arvioni mukaan hyvin suhteessa liikkuviin äänestäjiin, joiden joukosta Niinistö saa tarvittavan lisäkannatuksensa, kun hänellä on jo varmana takanaan kaikkien kunnon porvareiden, myös monien keskustalaisten, kannatus.

Antaa siis rakkien räksyttää. Niinistö porskuttaa nyt kohti voittoa ja Vanhanen katselee voittajaa kaukaa takaa.

28

624

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jjp

      Hyvä ja asiallinen kommentti, paremmin ei oikeastaan voi sanoa.
      Kampanjan avaus oli mielestäni erinomaisen herättävä ja osui oikeisiin kohtiin. Kyllä Niinistöstä vielä hyvä presidentti saadaan!

    • daydream

      Ei Niinistöllä ole reaalisia mahdollisuuksia Vanhasta vastaan.

      • ei ole pressaksi

        On mukava huomata että Vanhasestakin joku vielä puhuu.. Tosiasiassahan on kuitenkin niin, että tämä kisa on kahden kauppa ja vastakkain todellisuudessa ovat Halonen ja Niinistö. Niinistö onneksi on jämäkkä ja ammattitaitoinen, Halonen taas pehmeä sivustakatsoja.

    • liikkuvat äänestäjät?

      Ehkä olet todellakin hieman subjektiivinen, kun et huomaa, että työläisteema on ainakin minun mielestä suunnattu SDP:tä äänestäneitä liikkuvia äänestäjiä kohtaan - ei suinkaan kepua tai Vanhasen kannattajia kohtaan.

      Ehkä tärkein kohderyhmä taitaa Saulilla olla kuitenkin kokoomusnaiset, jotka viimeksi äänestivät sosialistista työläisten ehdokasta - niin, että nyt olisi tällainen työläisedustaja omastakin takaa.

      • Jaba_43

        Vaalin 1. kierros käydään Niinistön ja Vanhasen välillä, kun Halonen ilmeisesti saa joka tapauksessa istuvan presidentin etulyöntinä eniten ääniä, saattaa saada jopa yli 50%, jos kepulaiset eivät usko riittävästi Vanhaseen.

        Kokoomuslaisia Niinistön ei tarvitse kampanjallaan haalia, ne äänet hänellä ovat takuuvarmasti, eli vähintään 25%, ehkä 30% tulee ensimmäisellä kierroksella ihan varmasti, saattaa tulla enemmänkin, koska kansa todennäköisesti pelaa kaksaria kahden voittajan välillä, mihin porukkaan Vanhanen ei tule yltämään kepun 22% kannatuksella.

      • jälleen
        Jaba_43 kirjoitti:

        Kylläpähän siinä nyt JäBä "mulkku" kalkattaa katteettomia väitteitään. Selvää poliittista itse tyydytystähän se kaikki vaan on.

      • Jaba_43
        jälleen kirjoitti:

        Kylläpähän siinä nyt JäBä "mulkku" kalkattaa katteettomia väitteitään. Selvää poliittista itse tyydytystähän se kaikki vaan on.

        Oletko demariluuseri vai keppulinreppana, kun noin potuttaa?

        Vanhanen nimittäin jo munasi kaikki omat mahdollisuutensa, joten tervetuloa sinullekin Niinistön tukijaksi, ellet Halosta halua kannattaa.

      • minä en.
        Jaba_43 kirjoitti:

        Vaalin 1. kierros käydään Niinistön ja Vanhasen välillä, kun Halonen ilmeisesti saa joka tapauksessa istuvan presidentin etulyöntinä eniten ääniä, saattaa saada jopa yli 50%, jos kepulaiset eivät usko riittävästi Vanhaseen.

        Kokoomuslaisia Niinistön ei tarvitse kampanjallaan haalia, ne äänet hänellä ovat takuuvarmasti, eli vähintään 25%, ehkä 30% tulee ensimmäisellä kierroksella ihan varmasti, saattaa tulla enemmänkin, koska kansa todennäköisesti pelaa kaksaria kahden voittajan välillä, mihin porukkaan Vanhanen ei tule yltämään kepun 22% kannatuksella.

        Vaalin 1. kierros käydään kaikkien ehdokkaiden kesken jakauma tulee noudattamaan pohjakannatusta
        /- kampanjan onnistuminen.

        Sdp vas 35% 5% (istuva presidentti)
        Kesk 25% 5% (istuva pääministeri)
        Kok 20% - 0%(outsider)
        muut 20% -10% (no comments)

        Tästä nähdään, että 1. kierroksen äänimäärä ovat noin:

        Halonen 1 200 000 ääntä
        Vanhanen 1 100 000 ääntä
        Niinistö 600 000 ääntä
        Muut 200 000 ääntä

        2. Kierroksen äänestyksessä kokoomusäänet (n. 70% 1.kierroksen äänistä) jakautuu puoliksi Haloselle puoliksi Vanhaselle, 200 000 molemmille:
        JOTEN RATKAISEVIKSI TULEE PIENPUOLUEIDEN 200 000 irtoääntä:

        Halonen 1 400 000 ääntä /- 200 000
        Vanhanen 1 300 000 ääntä /- 200 000

        Vaikka Halonen näyttää olevan 100 000 ääntä edellä, Vanhanen näyttää tässä pelissä kuitenkin niukalta voittajalta, onhan pienpuolueiden ehdokkaat oikeistolaisia.

      • Jaba_43
        minä en. kirjoitti:

        Halonen tulee saamaan liki 50%, ellei ylikin. Niinistö saa liikkuvien äänet kokoomuksen n.23% kannatuksen päälle, li hyvässä lykyssä jopa yli 30%, kun monet äänestävät kaksaria kahden voittajaksi haluamansa välillä.

        Vanhanen saa enintään sen, mikä on kepun puoluekannatuksen osuus, sillä ei Vanhas-nyhverölle mitään pääministerilisää tule, kun hän ei ole pääministerinä saanut toteuteuksi ensimmäistäkään kepun vaalitavoitetta, joista kepu elämöi ennen eduskuntavaaleja.

        Kyllä kansa tietää.

      • onko siihen syynä

        Se, että Niinistö on auttamattomasti ulkona toiselta kierrokselta?

      • Jaba_43
        onko siihen syynä kirjoitti:

        Se, että Niinistö on auttamattomasti ulkona toiselta kierrokselta?

        En aio kinata, mutta lue tämän ketjun viestini uudelleen, jos haluat kerrata mitä mieltä olen.

      • kai sen myönnät?
        Jaba_43 kirjoitti:

        En aio kinata, mutta lue tämän ketjun viestini uudelleen, jos haluat kerrata mitä mieltä olen.

        Etkö edes myönnä sitä, että 1. kierroksella pienpuolueiden ehdokkaita äänestäneiden uudet äänet ratkaisevat 2. kierroksen tuloksen?

        Kokoomuksen varaan ei Keskustassa ainakaan lasketa pätkääkään, sillä kokoomusnaiset äänestävät jälleen kerran naista ennemmin kuin oikeistolaista.

        Ihmettelen myös uumoilemaasi Halosen 50%:n kannatusta. Eikö se mainosmiehenä kirpaise, että puolueiden kalliilla kampanjoilla ei olisi edes puolueuskollisuutta kohottavaa merkitystä?

      • ----
        minä en. kirjoitti:

        Vaalin 1. kierros käydään kaikkien ehdokkaiden kesken jakauma tulee noudattamaan pohjakannatusta
        /- kampanjan onnistuminen.

        Sdp vas 35% 5% (istuva presidentti)
        Kesk 25% 5% (istuva pääministeri)
        Kok 20% - 0%(outsider)
        muut 20% -10% (no comments)

        Tästä nähdään, että 1. kierroksen äänimäärä ovat noin:

        Halonen 1 200 000 ääntä
        Vanhanen 1 100 000 ääntä
        Niinistö 600 000 ääntä
        Muut 200 000 ääntä

        2. Kierroksen äänestyksessä kokoomusäänet (n. 70% 1.kierroksen äänistä) jakautuu puoliksi Haloselle puoliksi Vanhaselle, 200 000 molemmille:
        JOTEN RATKAISEVIKSI TULEE PIENPUOLUEIDEN 200 000 irtoääntä:

        Halonen 1 400 000 ääntä /- 200 000
        Vanhanen 1 300 000 ääntä /- 200 000

        Vaikka Halonen näyttää olevan 100 000 ääntä edellä, Vanhanen näyttää tässä pelissä kuitenkin niukalta voittajalta, onhan pienpuolueiden ehdokkaat oikeistolaisia.

        Luvuista olen hieman eri mieltä mutta järjestys on sama. Uskoakseni Halonen päätyy n. 40 % kannatukseen 1. kierroksella, Vanhanen ehkä 25:een, Niinistön kannatuksen taas uskon jäävän alle kahdenkymmenen, ja muiden ehdokkaiden kannatuksen n. 15%:iin. Niinistö on jo käyttänyt paukkunsa ja toistaa pahasti itseään jo tässä vaiheessa. Hän jäänee selvästi isojen ehdokkaiden jalkoihin asiakysymyksistä keskusteltaessa, kun omat teematkin ovat niin epävarmalla pohjalla.

        Toisella kierroksella Vanhanen kuronee jonkin verran suhteellista eroa kiinni, mutta jäänee aika kauas Halosen taakse. Veikkaan lopputulokseksi 58-42 Halosen hyväksi parin prosenttiyksikön heitolla.

        Palataanpa näihin sitten vaalien jälkeen ja katsotaan, miten kävi :)

      • Hyvä tyttö
        minä en. kirjoitti:

        Vaalin 1. kierros käydään kaikkien ehdokkaiden kesken jakauma tulee noudattamaan pohjakannatusta
        /- kampanjan onnistuminen.

        Sdp vas 35% 5% (istuva presidentti)
        Kesk 25% 5% (istuva pääministeri)
        Kok 20% - 0%(outsider)
        muut 20% -10% (no comments)

        Tästä nähdään, että 1. kierroksen äänimäärä ovat noin:

        Halonen 1 200 000 ääntä
        Vanhanen 1 100 000 ääntä
        Niinistö 600 000 ääntä
        Muut 200 000 ääntä

        2. Kierroksen äänestyksessä kokoomusäänet (n. 70% 1.kierroksen äänistä) jakautuu puoliksi Haloselle puoliksi Vanhaselle, 200 000 molemmille:
        JOTEN RATKAISEVIKSI TULEE PIENPUOLUEIDEN 200 000 irtoääntä:

        Halonen 1 400 000 ääntä /- 200 000
        Vanhanen 1 300 000 ääntä /- 200 000

        Vaikka Halonen näyttää olevan 100 000 ääntä edellä, Vanhanen näyttää tässä pelissä kuitenkin niukalta voittajalta, onhan pienpuolueiden ehdokkaat oikeistolaisia.

        eiköhän lasketa ne äänet vasta vaalien jälkeen.
        On ainakin varmempi tulos.

      • Otsikossa hymiö
        jälleen kirjoitti:

        Kylläpähän siinä nyt JäBä "mulkku" kalkattaa katteettomia väitteitään. Selvää poliittista itse tyydytystähän se kaikki vaan on.

        ...

      • Otsikossa hymiö
        minä en. kirjoitti:

        Vaalin 1. kierros käydään kaikkien ehdokkaiden kesken jakauma tulee noudattamaan pohjakannatusta
        /- kampanjan onnistuminen.

        Sdp vas 35% 5% (istuva presidentti)
        Kesk 25% 5% (istuva pääministeri)
        Kok 20% - 0%(outsider)
        muut 20% -10% (no comments)

        Tästä nähdään, että 1. kierroksen äänimäärä ovat noin:

        Halonen 1 200 000 ääntä
        Vanhanen 1 100 000 ääntä
        Niinistö 600 000 ääntä
        Muut 200 000 ääntä

        2. Kierroksen äänestyksessä kokoomusäänet (n. 70% 1.kierroksen äänistä) jakautuu puoliksi Haloselle puoliksi Vanhaselle, 200 000 molemmille:
        JOTEN RATKAISEVIKSI TULEE PIENPUOLUEIDEN 200 000 irtoääntä:

        Halonen 1 400 000 ääntä /- 200 000
        Vanhanen 1 300 000 ääntä /- 200 000

        Vaikka Halonen näyttää olevan 100 000 ääntä edellä, Vanhanen näyttää tässä pelissä kuitenkin niukalta voittajalta, onhan pienpuolueiden ehdokkaat oikeistolaisia.

        ...

      • äänestän pisintä ja komeinta
        Jaba_43 kirjoitti:

        En aio kinata, mutta lue tämän ketjun viestini uudelleen, jos haluat kerrata mitä mieltä olen.

        sinä olet omalla saitillasi, jatka samaan malliin pysy täällä, tänne sinä kuulut!

      • Jaba_43
        kai sen myönnät? kirjoitti:

        Etkö edes myönnä sitä, että 1. kierroksella pienpuolueiden ehdokkaita äänestäneiden uudet äänet ratkaisevat 2. kierroksen tuloksen?

        Kokoomuksen varaan ei Keskustassa ainakaan lasketa pätkääkään, sillä kokoomusnaiset äänestävät jälleen kerran naista ennemmin kuin oikeistolaista.

        Ihmettelen myös uumoilemaasi Halosen 50%:n kannatusta. Eikö se mainosmiehenä kirpaise, että puolueiden kalliilla kampanjoilla ei olisi edes puolueuskollisuutta kohottavaa merkitystä?

        Pienpuolueiden ehdokkaat saavat 1. kierroksella vain puolueuskollisten äänet, eli useita %-yksikköjä vähemmän, mitä pienpuolueiden kannatus puolueina on.

        Pressanvaali on henkilövaali, ei puoluevaali.

        Ja nimenomaan naiset äänestävät Niinistöä eikä Halosta.

        Halosen suuri äänisaalis ei johdu puoluekannasta, vaan siitä, että häntä äänestää moni sellainen, joka ei näe syytä vaihtaa presidenttiä - tämän puoluekannasta riippumatta.

        Moni keskustalainen äänestää Halosta jo 1. kierroksella ja Vanhasen nahjusteluun tyytymättömät taas Niinistöä.

    • vesillä...

      Mainonnan ammattilaisena on pakko todeta, että Niinistön kampanja astui vaaralliselle alueelle, koska mainos todellakin hipoo jo camp-huumoria. Hyvä naurut siinä varmasti saivat koko sivua räätälöinyt porukka, mutta se että ehdokkaaalle huvittuneesti tyrskähdellään jatkossa, ei ole "hyvää mainontaa".

      Loppuun asti tuon sivun vaikutusta ei analysoitu ja jokainen oikea mainonna ammattilainen tietää tämän. Huumoria saa viljellä ja siitä on usein hyötyä, mutta tämä syö Saulin uskottavuutta, kenties jopa omien silmissä. Veikkaanpa, että tämä "oivallus" vielä käy Niinistölle rasitteeksi hänen astuessaan eri yleisötilaisuuksiin.

      Itse nukkuisin pari yötä ja siirtäisin idean "isän" takaisin tuplapatukoita mainostamaan.

      • KeljuK. Aavikkosusi

        ...tässä kuitenkin on saatu aikaan jo melkoinen mylläkkä. Se on varmaan kampanjatoimiston ideaihmisten tavoitteenakin. Voin kuvitella, miten tällä hetkellä Hakaniemessä revitään hiuksia. :)

        Luvassa on SAK:n taholta aikamoisia ylilyöntejä, sanokaa minun sanoneen.

      • Jaba_43

        Mainonnan ammattilaisena osannet arvioida myös omaa asennettasi ja tähänastista mielikuvaasi Niinistöstä. Nehän vaikuttavat juuri siihen, miten uskottavana/epäuskottavana Sinä itse pidät Niinistön avausta.

        Mainonnan ammattilaisena ymmärtänet myös sen, että Niinistö ei koskaan pysty mainonnan avulla saamaan puolelleen sellaisia ihmisiä, jotka nyt asennoituvat häneen kielteisesti; vain neutraalisti asennoituviin voidaan yrittää vedota, sillä Niinistöön myönteisesti asennoituvien äänet hänellä jo on takuuvarmasti hallussaan.

        Näin ajattelen 40 vuoden mainosmieskokemuksella. ;-)

      • Jaba_43
        KeljuK. Aavikkosusi kirjoitti:

        ...tässä kuitenkin on saatu aikaan jo melkoinen mylläkkä. Se on varmaan kampanjatoimiston ideaihmisten tavoitteenakin. Voin kuvitella, miten tällä hetkellä Hakaniemessä revitään hiuksia. :)

        Luvassa on SAK:n taholta aikamoisia ylilyöntejä, sanokaa minun sanoneen.

        Se, että Niinistö aloitti huomiota herättävän mainonnan ensimmäisenä, vetää hieman mattoa muiden alta, sillä jos heillä on saman kaltaisia teemoja, niin nyt niitä verrataan siihen, miten Niinistö aloitti.

        Kepun toimistossa revitään hiuksia myös, sillä Vanhanen jää auttamatta kolmoseksi tässä kisassa.

      • ok,
        Jaba_43 kirjoitti:

        Mainonnan ammattilaisena osannet arvioida myös omaa asennettasi ja tähänastista mielikuvaasi Niinistöstä. Nehän vaikuttavat juuri siihen, miten uskottavana/epäuskottavana Sinä itse pidät Niinistön avausta.

        Mainonnan ammattilaisena ymmärtänet myös sen, että Niinistö ei koskaan pysty mainonnan avulla saamaan puolelleen sellaisia ihmisiä, jotka nyt asennoituvat häneen kielteisesti; vain neutraalisti asennoituviin voidaan yrittää vedota, sillä Niinistöön myönteisesti asennoituvien äänet hänellä jo on takuuvarmasti hallussaan.

        Näin ajattelen 40 vuoden mainosmieskokemuksella. ;-)

        olet liimaillut kokoomuksen vaalimainoksia lyhtypylväisiin koko ikäsi. Onko se liima turmellut aivosi vai synnyitkö aivottomana.

      • Jaba_43
        ok, kirjoitti:

        olet liimaillut kokoomuksen vaalimainoksia lyhtypylväisiin koko ikäsi. Onko se liima turmellut aivosi vai synnyitkö aivottomana.

        Liimailin vuoteen 1995 sakka, saattaa olla, että nyt lähden taas.

      • ensimmäinen
        Jaba_43 kirjoitti:

        Liimailin vuoteen 1995 sakka, saattaa olla, että nyt lähden taas.

        kokoomuslainen duunari. Muista Loimaan kassa.

    • Otsikossa hymiö

      ...

    • vakavissasi

      Niinistö tekee saman vieheen kuin Esko Aho. Asemoituu väärään kenttään. Näin ensimmäisellä kierroksella äänet menevät Vanhaselle ja Niinistö putoaa toiselta kierrokselta. Halonenhan vie duunareiden äänet kaikissa tapauksissa.

      • Jaba_43

        Yksikään porvari ei koskaan äänestä Vanhasta, joka tekee demareiden vaalityötä kokoomusta vastaan syyttelemällä kokoomusta ja Stubbia Tuomiojan löysistä puheista ja niiden aikaansaamista reaktioista Brysselissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      1976
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1702
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1326
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1150
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1145
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      931
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      914
    Aihe