Homssuinen nainen, tunkkainen politiikka. Jälkimmäinen tuo 1970-luvun DDR- ja sosialistiset harhat edelleen esille tavoitteina. Pysähtynyt tai menneisyytensä vanki. Uusiutumiskyvytön.
Suomi ei pärjää noilla asenteilla ja resursseilla. HyväSylvi on jalat tomerasti isänmaan kamarassa ja uskoo Niinistön voittoon.
Homssuinen, tunkkainen Tarja
8
935
Vastaukset
- ExPertti
Olet aivan oikeassa. Kyllä Suomen julkisisuuskuva alittaa kohtuullisenkin riman maailmalla. Miksi?
Menneisyyden touhuileva ex-pari edelleen vauhdissa! Ai ketkä sitten? Presidentti Halonen ja Ulkoministeri Tuomioja.
Ainutlaatuinen pariskunta jo maailman mitassa....- Ärsy
Mutta muut ehdokkaat ovat vielä ärsyttävämpiä.
Halosella on hyvät hovikirjoittajat, hän ottaa kantaa ottamatta kantaa. Kuten viimeksi tuossa Fortum-asiassa. On sekin kannanotto kun Halonen sanoo:"Sopimuksista pitää pitää kiinni."
SDP:n vakoojat
- Vaan 70-luvun harhaan
Olisi Tarjan patsas pitänyt kaataa jo silloin kun Berliinin muuri ja Itä-blokki murtui. Suomi on 15 vuotta jälkijunassa.
- Kirsikka
Iltalypsyn tantta ja tosi ehtoopuolen teini.
Saulissa on uutta näkemystä ja karismaa. - Jörö ja Mörö
On se Vanhanenkin yksi epeli. Kamapaja kusee alleen ennen nimittämistä kepun ehdokkaaksi. Olisi kepun pitänyt vaan ottaa Anneli sieltä Brysselistä ehdokkaaksi.
- tov.nikolajev
Kärsikää ja kestäkää!
Myöhäistä on valittaa, kun on kakat housuissa.
- täydentää.
Eipä ole Halosen kavereissakaan paljon kehumista. Kanava vaihtuu, kun korppikotka lehahtaa ruutuun.
- Kikka Koo
Näinhän se on. Puhti ja äänestäjistä piittaamaton venkoaminen ovar menneisyyttä. Nyt halutaan uusia Suomi voittoon - näkemyksiä!
Niihin ei kuulu Vanhasen, Pekkarisen tai maailmaaa
eniten naurattaneen Suomen puolustusministerin Seppo Kääriäisen "mandatointi" puheeet.
Tämän päivän aamuradiossa.
Kauanko tällä Isänmaalla on oikein varaa pitää näitä kepu-idiootteja sekä demarien virkaikäjärjestyksen mukaisaia ministerihommmia oikeina? Pelkkää idiotismia tämäkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1761989Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361705Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81332Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241155Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591153Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60933
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57922