Hyvää teki

Vaihdoin kaistaa nopeasti taksin eteen , vaikka taksin takana ei ollut ketään. Vilkku vasta kun olin jo puolimittaa kaistalla .Hiljensin ja jarrutin sitten käännyin heti oikealla ja taksi joutui jarruttamaan. Ai että teki hyvää. Arvatkaa kuka on opettanut tämän tempun ?
Harmittaa vaan että ei loska lentänyt yhtään.
6777
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Joo-o. Teit "miehen" työn. Onneksi olkoon! Päiväsi pelastui!

Äänestä

Varmaankin muilta henkilöautoilijoilta olet tuon oppinut. Vielä on toki hieman parantamista. Vilkku laitetaan vasta kun ollaan kääntymässä oikealle ja ollaan jo pysähdytty antamaan tietä suojatien ylittäjille. Vilkku siis vasta kun huomataan tämä äkkijarrutusta tekevän taksin/linja-auton lähestyvän takakonttiasi. Vilkku vain siksi,että jos kolahtaa voi tämä suojatietä ylittävä henkilö todistaa että sinulla oli vilkku päällä.

Äänestä

Mikäli ei viestisi ollut provo/trolli eli keksitty jolla haluttiin vain ärsyttää ja teit siis sen oikeasti niin ei voi kuin todeta että OLET HULLU!

Vaarannat liikenneturvallisuuden moisilla tempuilla.

Olen todistanut omin silmin kuinka erään kerran matkustaessani bussilla, eräs naisautoilija teki juuri ihan samanlaisen tempun, vaihtoi kaistaa ja ihan bussin eteen ja sitten käännös oikealle parkkikselle. Ko. muijalla oli lapsiakin kyydissä.Bussikuski teki äkkijarrutuksen, onneksi vauhti oli hiljainen. Kuski pysäyttikin bussin vähäksi aikaa ja meni pitämään pienen liikenneturvallisuuspuhuttelun ko. muijalle (anteeksi että sanon muija mutta ko. naishenkilö ei hienompia nimityksiä ansaitsekaan, mitäs vaarantaa omansa, lapsiensa ja muiden tiellä liikkujien turvallisuuden). Tarina on siis täyttä totta, tapahtui reilu 10 vuotta sitten Hakunilassa, ostarin kulmilla. Mutta tapahtuma ei unohdu.

Älkää herran tähden, edes vittuillaksenne tehkö tommoisia temppuja koska jollekin käy vielä huonosti!!! Ei liikenne ole mikään leikkikenttä. Jos leikkiä haluaa niin sitten jonnekin hiekkalaatikolle leikkimään neppis-autoilla.

Äänestä
  • Tuo henkilöhän on todellakin hullu, se on saatu lukea hänen teksteistään. Usein tuollaiset provoilijat vain käväisevät täällä ja häipyvät pian tietymättömiin. Mutta Hanna, hän se jaksaa ja jaksaa ja jaksaa, taitaa olla duracell-pupu?

    Luulisi jo kyllästyvän. Hän on muuten heitellyt täällä niin sikamaisia väitteitä vailla minkäänlaista pohjaa, joten on vain ajan kysymys kun joku instassi hermostuu ja jäljittää hänet IP-osoitteesta ja asettaa vastuuseen sanomisistaan. Legendaa voi heittää muttei sentään ihan törkeesti herjata joitakin ammattikuntia!

    Äänestä

  • oikeassa olet kirjoitti:

    Tuo henkilöhän on todellakin hullu, se on saatu lukea hänen teksteistään. Usein tuollaiset provoilijat vain käväisevät täällä ja häipyvät pian tietymättömiin. Mutta Hanna, hän se jaksaa ja jaksaa ja jaksaa, taitaa olla duracell-pupu?

    Luulisi jo kyllästyvän. Hän on muuten heitellyt täällä niin sikamaisia väitteitä vailla minkäänlaista pohjaa, joten on vain ajan kysymys kun joku instassi hermostuu ja jäljittää hänet IP-osoitteesta ja asettaa vastuuseen sanomisistaan. Legendaa voi heittää muttei sentään ihan törkeesti herjata joitakin ammattikuntia!

    Ei ole provo , eilen mulle mulle kävi näin.

    Äänestä

Tuo varmaan pelasti päiväsi.Ihmettelen vaan,onko tuon jälkeen enää varaa haukkua taksikuskeja kiilailevasta ja röyhkeästä ajotavasta,jos itse tekee samoin?Näyttäisit mieluummin esimerkkiä toisille,miten ajetaan mallikkaasti ja turvallisesti.Mitäs sitten,jos jotain olisi sattunut?Olisit ajanut taksin kylkeen,niin kuka olisi ollut syyllinen?Vastaus:kaistanvaihtaja eikä asiassa olisi ollut mitään epäselvää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hanna kirjoitti:

Vaihdoin kaistaa nopeasti taksin eteen , vaikka taksin takana ei ollut ketään. Vilkku vasta kun olin jo puolimittaa kaistalla .Hiljensin ja jarrutin sitten käännyin heti oikealla ja taksi joutui jarruttamaan. Ai että teki hyvää. Arvatkaa kuka on opettanut tämän tempun ?
Harmittaa vaan että ei loska lentänyt yhtään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu