SUOMEN JA RUOTSIN KIELILAIT
HARMONISOITAVA
Suomessa on jo yli kymmenen vuotta käyty ajoin kiivastakin kielikeskustelua pakkoruotsista. Toinen kestoteema ovat olleet ruotsinkielisten kiintiöt Helsingin yliopistoon. Kolmas vähemmälle huomiolle jäänyt aihe on ollut Suomen ja Ruotsin hyvin epäsymmetriset kielisuhteet. Niiden selitykseksi Ruotsalaisen Suomen kansankäräjien (Svenska Finlands Folkting) puheenjohtaja, RKP:n kansanedustaja Henrik Lax katsoi aikanaan riittävän sen, että Ruotsi valloitti Suomen. Selitys on perusteena yhtä hyvä kuin se, että naisille sanottaisiin, ettei heille kuulu tasa-arvo miesten rinnalla, koska he ovat historiallisesti olleet miehille alistettuja.
Miksi Suomen ja Ruotsin väliset kielisuhteet sitten ovat keskeinen osa kielikeskustelua? Tähän on useita perustavaa laatua olevia syitä.
RUOTSALAISTEN KILPAILUETU
Ensinnäkin Suomi ja Ruotsi ovat vuodesta 1995 lukien olleet osa Euroopan unionin yhteismarkkinoita, joilla tulisi vallita yhtenäiset kilpailuedellytykset. Näin ei kuitenkaan ole, koska ruotsi on Suomessa virallinen kieli, muttei suomenkieli Ruotsissa.
Tämä epäsymmetrisyys antaa ruotsalaisyrityksille huomattavan kilpailuedun Suomen markkinoilla. Suomen lait ja asetukset, lomakkeet jne. ovat niiden käytössä valmiina ruotsiksi. Virkamiehet ovat velvollisia osaamaan ruotsia. Ruotsinmaalaisille ei koidu kuluja ja vaivaa kielen opettelemisesta, käännöksistä, tulkkauksista ym. Ruotsin markkinoille pyrkivillä suomenkielisillä yrittäjillä ei ole vastaavia kielietuja Ruotsissa. Sanalla sanoen suomalainen veronmaksaja kustantaa ruotsinmaalaisille palvelut Suomessa ruotsiksi, mutta suomenkielisten on itse maksettava kulunsa Ruotsissa. Eipä ole ihme, että Ruotsilta on näppärästi sujunut Suomen markkinoiden valtaus ja suomalaisten yritysten ostot.
KIELILAKIEN HARMONISOINTI AUTTAISI
Epäsymmetrinen kielitilanne voitaisiin poistaa harmonisoimalla kielilait tasa-arvoisuuden ja vastavuoroisuuden pohjalta, jotka ovat EU:n johtavia toimintaperiaatteita. Harmonisoidaanhan EU:ssa direktiiveillä paljon vähäpätöisempiäkin asioita.
Harmonisoinnista voitaisiin sopia historiallisten kumppaneiden Suomen ja Ruotsin kesken pitäen silmällä Euroopan Neuvoston vuonna 1995 annetun vähemmistösopimuksen 18. artiklaa. Sen mukaan jäsenmaiden tulisi tehdä kaksipuolisia sopimuksia molemminpuolisten vähemmistöjen (kielellisten, uskonnollisten jne.) tasa-arvoisesta ja vastavuoroisesta kohtelusta. Ruotsi ei kuitenkaan ole tätä sopimusta allekirjoittanut, eivätkä Suomen ruotsalaisetkaan harmonisointia halua.
RUOTSINMAALAISTEN HYVÄ ASEMA SUOMESSA
Toinen ongelma liittyy maahanmuuttajien kohteluun jopa kahdella eri tapaa. Koska Suomi on hoitanut ruotsinkielisen vähemmistön asiat hyvin, nämä edut koituvat automaattisesti Suomeen muuttavien tai täällä pidemmän tai lyhyen aikaa oleskelevien riikinruotsalaisten henkilöiden hyväksi.
Harvinaisia eivät olekaan ne tilanteet, jossa ruotsinmaalainen on äänekkäästi vaatimassa itselleen palvelua ruotsinkielellä, koska se on ”maan virallinen kieli”. Heidän päähänsä ei juolahdakaan, ettei Suomi ole ”kaksikielinen” heitä varten. Suomenkielisen on yhä kohteliaisuuden nimissä puhuttava Tukholmassa isäntäväelle ruotsia. Mutta kun ruotsalaisia sattuu tulemaan Suomeen, niin nyt kohteliaisuus vaatiikin puhumaan vieraille ruotsia. Edes kysymystä siitä, koska ruotsalaiset ovat kohteliaita suomenkielisille, ei saa esittää, puhumattakaan siitä, että suomenkielisillä olisi periaatteessa Ruotsissa samanlaiset kielioikeudet kuin mistä ruotsalaiset nauttivat henkilöinä Suomessa.
MAAHANMUUTTAJARYHMIEN KESKINÄINEN EPÄTASA-ARVOISUUS
Lähinnä 1990-luvulla syntynyt ongelma on se, että kun Suomestakin on tullut laajamittaisen siirtolaisuuden kohde, eri maista tulevat maahanmuuttajat joutuvat kielellisesti hyvin eriarvoiseen asemaan. Ruotsista muuttavien ja heidän lastensa mahdollisuudet äidinkielellä tapahtuvaan koulutukseen peruskoulusta yliopistoihin saakka (jopa helpotetuin sisäänpääsyvaatimuksin) ovat näet aivan toista luokkaa kuin muiden Suomeen muuttaneiden muunkielisten.
Ruotsalaiset olivat toki suurin maahanmuuttajaryhmä 1980-luvulle saakka vuodesta 1809 lukien, jolloin Ruotsi menetti Suomen Venäjälle. Kohtuullista kuitenkin olisi, että eri maista tulevien siirtolaisten mahdollisuudet äidinkielensä säilyttämiseen olisivat samanlaiset.
Yhtä ryhmää – Ruotsista muuttavia – ei saisi asettaa selkeästi erilaiseen asemaan kuin muunkielisiä. Niin paljon muita parempia ihmisiä he eivät ole. Jos kielellisesti erotteleva kohtelu hyväksytään, niin joku voi vaatia sen hyväksymistä myös esim. rodun suhteen. Ja tätähän emme toivo. On vain ajan kysymys, että muut kuin Ruotsista muuttaneet alkavat vaatia täysiä koulutusmahdollisuuksia äidinkielellään. Venäläiset voivat lisäksi viitata Suomen ja Venäjän välisiin historiallisiin yhteyksiin. Venäjä oli autonomian aikana jopa Suomen virallinen kieli, vaikka suomalaiset tätä asiantilaa vihasivatkin. Venäjää opiskeltiin yhtä vastentahtoisesti kuin nykyään pakkoruotsia.
EI LISÄÄ VIRALLISIA KIELIÄ
Yllä olevalla en esitä, että venäjästä tai muista siirtolaiskielistä tulisi tehdä Suomen virallisia kieliä, jotta maahanmuuttajat viihtyisivät nykyistä paremmin Suomessa. Tuon vain esiin eri siirtolaisryhmien keskenään perin epätasa-arvoisen kohtelun. Se voidaan tulkita jopa kielirasismiksi ruotsalaisten maahanmuuttajien hyväksi.
Suomenkielisten maahanmuuttajien kohdalla yllä olevaa ongelmaa ei ole, sillä he ovat paluumuuttajia, jotka kansainvälisen käytännön mukaan saavat eri kohtelun kuin maahan tulevat ventovieraat. Suomenruotsalainenkin voi olla paluumuuttaja, mutta että riikinruotsalaisetkin olisivat Suomessa paluumuuttajia on aika outo ajatus.
SUOMEN JA RUOTSIN KIELISOPIMUS POISTAISI ONGELMAN
Millä yllä mainitusta ongelmasta sitten selvitään? Siitä selvitään sopimalla Suomen ja Ruotsin kesken maahanmuuttajien vastavuoroisesti samanlaisesta kielellisestä kohtelusta ennen kaikkea koulutuksessa. On siis jälleen kyse Suomen ja Ruotsin kielilakien harmonisoimisesta. Suuttumus suomen ja ruotsin kielten eriarvoisuudesta Suomen ja Ruotsin välisissä kielisuhteissa kasvaa koko ajan Euroopassa 1990-luvulla tapahtuneiden olosuhteiden muutosten myötä. Toivottavasti ruotsinkieliset suhtautuvat maasta riippumatta myötämielisesti nykyisen epäsymmetrian poistamiseen.
HARMONISOITAVA
Suomessa on jo yli kymmenen vuotta käyty ajoin kiivastakin kielikeskustelua pakkoruotsista. Toinen kestoteema ovat olleet ruotsinkielisten kiintiöt Helsingin yliopistoon. Kolmas vähemmälle huomiolle jäänyt aihe on ollut Suomen ja Ruotsin hyvin epäsymmetriset kielisuhteet. Niiden selitykseksi Ruotsalaisen Suomen kansankäräjien (Svenska Finlands Folkting) puheenjohtaja, RKP:n kansanedustaja Henrik Lax katsoi aikanaan riittävän sen, että Ruotsi valloitti Suomen. Selitys on perusteena yhtä hyvä kuin se, että naisille sanottaisiin, ettei heille kuulu tasa-arvo miesten rinnalla, koska he ovat historiallisesti olleet miehille alistettuja.
Miksi Suomen ja Ruotsin väliset kielisuhteet sitten ovat keskeinen osa kielikeskustelua? Tähän on useita perustavaa laatua olevia syitä.
RUOTSALAISTEN KILPAILUETU
Ensinnäkin Suomi ja Ruotsi ovat vuodesta 1995 lukien olleet osa Euroopan unionin yhteismarkkinoita, joilla tulisi vallita yhtenäiset kilpailuedellytykset. Näin ei kuitenkaan ole, koska ruotsi on Suomessa virallinen kieli, muttei suomenkieli Ruotsissa.
Tämä epäsymmetrisyys antaa ruotsalaisyrityksille huomattavan kilpailuedun Suomen markkinoilla. Suomen lait ja asetukset, lomakkeet jne. ovat niiden käytössä valmiina ruotsiksi. Virkamiehet ovat velvollisia osaamaan ruotsia. Ruotsinmaalaisille ei koidu kuluja ja vaivaa kielen opettelemisesta, käännöksistä, tulkkauksista ym. Ruotsin markkinoille pyrkivillä suomenkielisillä yrittäjillä ei ole vastaavia kielietuja Ruotsissa. Sanalla sanoen suomalainen veronmaksaja kustantaa ruotsinmaalaisille palvelut Suomessa ruotsiksi, mutta suomenkielisten on itse maksettava kulunsa Ruotsissa. Eipä ole ihme, että Ruotsilta on näppärästi sujunut Suomen markkinoiden valtaus ja suomalaisten yritysten ostot.
KIELILAKIEN HARMONISOINTI AUTTAISI
Epäsymmetrinen kielitilanne voitaisiin poistaa harmonisoimalla kielilait tasa-arvoisuuden ja vastavuoroisuuden pohjalta, jotka ovat EU:n johtavia toimintaperiaatteita. Harmonisoidaanhan EU:ssa direktiiveillä paljon vähäpätöisempiäkin asioita.
Harmonisoinnista voitaisiin sopia historiallisten kumppaneiden Suomen ja Ruotsin kesken pitäen silmällä Euroopan Neuvoston vuonna 1995 annetun vähemmistösopimuksen 18. artiklaa. Sen mukaan jäsenmaiden tulisi tehdä kaksipuolisia sopimuksia molemminpuolisten vähemmistöjen (kielellisten, uskonnollisten jne.) tasa-arvoisesta ja vastavuoroisesta kohtelusta. Ruotsi ei kuitenkaan ole tätä sopimusta allekirjoittanut, eivätkä Suomen ruotsalaisetkaan harmonisointia halua.
RUOTSINMAALAISTEN HYVÄ ASEMA SUOMESSA
Toinen ongelma liittyy maahanmuuttajien kohteluun jopa kahdella eri tapaa. Koska Suomi on hoitanut ruotsinkielisen vähemmistön asiat hyvin, nämä edut koituvat automaattisesti Suomeen muuttavien tai täällä pidemmän tai lyhyen aikaa oleskelevien riikinruotsalaisten henkilöiden hyväksi.
Harvinaisia eivät olekaan ne tilanteet, jossa ruotsinmaalainen on äänekkäästi vaatimassa itselleen palvelua ruotsinkielellä, koska se on ”maan virallinen kieli”. Heidän päähänsä ei juolahdakaan, ettei Suomi ole ”kaksikielinen” heitä varten. Suomenkielisen on yhä kohteliaisuuden nimissä puhuttava Tukholmassa isäntäväelle ruotsia. Mutta kun ruotsalaisia sattuu tulemaan Suomeen, niin nyt kohteliaisuus vaatiikin puhumaan vieraille ruotsia. Edes kysymystä siitä, koska ruotsalaiset ovat kohteliaita suomenkielisille, ei saa esittää, puhumattakaan siitä, että suomenkielisillä olisi periaatteessa Ruotsissa samanlaiset kielioikeudet kuin mistä ruotsalaiset nauttivat henkilöinä Suomessa.
MAAHANMUUTTAJARYHMIEN KESKINÄINEN EPÄTASA-ARVOISUUS
Lähinnä 1990-luvulla syntynyt ongelma on se, että kun Suomestakin on tullut laajamittaisen siirtolaisuuden kohde, eri maista tulevat maahanmuuttajat joutuvat kielellisesti hyvin eriarvoiseen asemaan. Ruotsista muuttavien ja heidän lastensa mahdollisuudet äidinkielellä tapahtuvaan koulutukseen peruskoulusta yliopistoihin saakka (jopa helpotetuin sisäänpääsyvaatimuksin) ovat näet aivan toista luokkaa kuin muiden Suomeen muuttaneiden muunkielisten.
Ruotsalaiset olivat toki suurin maahanmuuttajaryhmä 1980-luvulle saakka vuodesta 1809 lukien, jolloin Ruotsi menetti Suomen Venäjälle. Kohtuullista kuitenkin olisi, että eri maista tulevien siirtolaisten mahdollisuudet äidinkielensä säilyttämiseen olisivat samanlaiset.
Yhtä ryhmää – Ruotsista muuttavia – ei saisi asettaa selkeästi erilaiseen asemaan kuin muunkielisiä. Niin paljon muita parempia ihmisiä he eivät ole. Jos kielellisesti erotteleva kohtelu hyväksytään, niin joku voi vaatia sen hyväksymistä myös esim. rodun suhteen. Ja tätähän emme toivo. On vain ajan kysymys, että muut kuin Ruotsista muuttaneet alkavat vaatia täysiä koulutusmahdollisuuksia äidinkielellään. Venäläiset voivat lisäksi viitata Suomen ja Venäjän välisiin historiallisiin yhteyksiin. Venäjä oli autonomian aikana jopa Suomen virallinen kieli, vaikka suomalaiset tätä asiantilaa vihasivatkin. Venäjää opiskeltiin yhtä vastentahtoisesti kuin nykyään pakkoruotsia.
EI LISÄÄ VIRALLISIA KIELIÄ
Yllä olevalla en esitä, että venäjästä tai muista siirtolaiskielistä tulisi tehdä Suomen virallisia kieliä, jotta maahanmuuttajat viihtyisivät nykyistä paremmin Suomessa. Tuon vain esiin eri siirtolaisryhmien keskenään perin epätasa-arvoisen kohtelun. Se voidaan tulkita jopa kielirasismiksi ruotsalaisten maahanmuuttajien hyväksi.
Suomenkielisten maahanmuuttajien kohdalla yllä olevaa ongelmaa ei ole, sillä he ovat paluumuuttajia, jotka kansainvälisen käytännön mukaan saavat eri kohtelun kuin maahan tulevat ventovieraat. Suomenruotsalainenkin voi olla paluumuuttaja, mutta että riikinruotsalaisetkin olisivat Suomessa paluumuuttajia on aika outo ajatus.
SUOMEN JA RUOTSIN KIELISOPIMUS POISTAISI ONGELMAN
Millä yllä mainitusta ongelmasta sitten selvitään? Siitä selvitään sopimalla Suomen ja Ruotsin kesken maahanmuuttajien vastavuoroisesti samanlaisesta kielellisestä kohtelusta ennen kaikkea koulutuksessa. On siis jälleen kyse Suomen ja Ruotsin kielilakien harmonisoimisesta. Suuttumus suomen ja ruotsin kielten eriarvoisuudesta Suomen ja Ruotsin välisissä kielisuhteissa kasvaa koko ajan Euroopassa 1990-luvulla tapahtuneiden olosuhteiden muutosten myötä. Toivottavasti ruotsinkieliset suhtautuvat maasta riippumatta myötämielisesti nykyisen epäsymmetrian poistamiseen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Luulisi näillä teeseillä kannatusta tulevan!
Kyllä ainakin antaa aihetta suruliputukseen pakkoruostsin päivänä eli 6.11. Valinnan vapaus koittaa kohta: Suomestakin tulee vihdoin itsenäinen, pakkoruotsista vapaa EU-valtio.