Kohtalokas ohitus johti kuolonuhriin

Kun tänään luin Iltasanomista tämän uutisen, tuli heti mieleen yksi kuolemantapaus meidän suvussa. Toissa kesänä nuorukaisemme kuoli pakettiautossaan, johon Mersu törmäsi kovalla vauhdilla. Mersumies ajoi 120-140 km tuntivauhdilla ja törmäsi tähän pakettiautoon omaa typeryyttään! Mutta eipä tätä Mersumiestä voinut syyttää, kun hän itsekin kuoli.

Autossa kuoli muitakin kuin se nuorukainen. Oli surullista olla mukana kahden ihmisen hautajaisissa ja nähdä nuorukaisen muiden perheenjäsenten selviävän siitä kolarista pahoin vammoin joiden kanssa oli vaikea jakaa surua.

Eipä ole Mersu turvallinen auto kun VW Golf törmäsi siihen ja Mersu kärsi pahasti ja sen kuljettaja kuoli.

Tämän päivän Iltasanomista;

Helsinkiläinen mies menetti ohitustilanteessa autonsa hallinnan ja törmäsi vastaantulevaan autoon Leppävirralla eilisaamuna.

Nokkakolarin seurauksena yksi ihminen kuoli ja seitsemän loukkaantui. Kaksi loukkaantuneista on lapsia.

52-vuotias helsinkiläismies ohjasi VW Golfia, jossa oli matkustajina kolme venäläistä naista. Hän lähti ohittamaan tyhjillään ajavaa puutavararekkaa. Vastaan tuli kuopiolaisen miehen ohjaama Mercedes Benz. Golfin kuljettaja jarrutti ja jättäytyi taas rekan taakse, kun huomasi, ettei ehdi ohittaa.

Golf alkoi kuitenkin heittelehtiä ja ajautui vastaantulevien kaistalle. Auton oikeanpuoleinen etukulma osui Mersuun.

Mersun nokka painui puoli metriä kasaan. Matkustajana ollut 50-vuotias kuopiolaisnainen kuoli heti.

Ajelekaa varovasti maanteillä, kiitos, sillä se on teidän parhaaksenne!
8962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

verran painava auto tuo mersu että parempi että painuu. Ja väkisinkin se painuu. Ite sen huomasin vähän aikaa sitten. Oli vaan korrosio syönyt vähän toista etukulmaa. Kuulemma silläkin oli osuutta asiaan. Mutta eikös uus c-sarja pärjännyt ihan hyvin jossakin kolaritestissä?

Äänestä

Pikkumersuhan tuo näytti olevan eli se 190:nen. Painaa vain hivenen yli tonnin, eli ei ole ihme että G-voimat vähän kiskoo törmäyksessä. Uusi Golfikin painaa 200 kg enemmän. Amerikkalaisten vakuutusyhtiöiden testien mukaan paino on ylivoimaisesti tärkein tekijä törmäystilanteessa ja esim. toista osapuolta kaksi kertaa kevyemmässä autossa on kahdeksan kertaa suurempi riski kuolla ja vammautua kuin raskaammassa. Pienikin painoero voi kasvattaa kiihtyvyyseroja törmäystilanteissa eksponentiaalisesti vauhdista riippuen. Typerä ohitus, turha kuolema.

Äänestä
  • Jotenkin tuntuu, että noita törmäystestejä tuijotellaan vähän väärin. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta eikös nuo testit tehdä 50 km/h nopeudella?

    Nyt kun tuohon vauhtiin lisätään vähintään toinen mokoma, että päästään noihin maantienopeuksiin, eli n. 100 km/h, lienee tilanne vähän toinen.

    Viisaammat osannee kertoa kertoimia voimista, jotka kyydissä olijoita viskelee, verratuna tuohon testinopeuteen.

    Äänestä

  • Jännä oli kuitenkin kuvasta huomata (minäkin sen viimein näin), että kuinka lyttyyn Golf oli mennyt. Mercedeksen matkustamo oli taas säilynyt lähes koskemattomana.

    Äänestä

Jokainen liikennekuolema on hyvin valitettava tapahtuma. Mutta liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei saisi tehdä pelkästään lehtitietojen perusteella. Ensinnäkin lehdissä on puuttellisia ja toiseksi jopa vääriä tietoja onnettomuuksien kulusta ja syistä. Jokainen onnettomuus on yksittäinen tapahtuma, jossa olosuhteet, ajoneuvot, niiden painosuhde ja nopeus, törmäyskulma ym vaihtelee.

Mutta oleellista on, ettei mikään automerkki ole aktiivisesti tai passiivisesti turvallinen, ellei kuljettaja ole aktiivisesti turvallinen. Eli kuljettajalla pitää olla turvallisuuslähtökohtainen liikenneasenne ajaa sitten vaikkapa Mersulla tai Volkkarilla.

Äänestä
  • ... tuo asenteen puute on huomattavissa parhaiten Volvo V70 -mallien kuljettajien keskuudessa. Seuratkaapa huviksenne heidän liikennekäyttäytymistään.

    Äänestä

  • Mersumies kirjoitti:

    ... tuo asenteen puute on huomattavissa parhaiten Volvo V70 -mallien kuljettajien keskuudessa. Seuratkaapa huviksenne heidän liikennekäyttäytymistään.

    Toisinaan tuntuu, että ihmiset, jotka jo etukäteen tietävät olevansa vaarallisia kuskeja, ostavat noita huipputurvallisia autoja ja ajavat sitten niillä miten sattuu murhaten muita ihmisiä.

    Äänestä

  • mk kirjoitti:

    Toisinaan tuntuu, että ihmiset, jotka jo etukäteen tietävät olevansa vaarallisia kuskeja, ostavat noita huipputurvallisia autoja ja ajavat sitten niillä miten sattuu murhaten muita ihmisiä.

    Mutta tunnetta ei pitäisi sekoittaa tosiasioihin. Siis ns. turvalliset autot kuskeineen tuskin ovat useammin kolarin aiheuttajia kuin ns. turvattomien autojen kuskit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surullinen nainen kirjoitti:

Kun tänään luin Iltasanomista tämän uutisen, tuli heti mieleen yksi kuolemantapaus meidän suvussa. Toissa kesänä nuorukaisemme kuoli pakettiautossaan, johon Mersu törmäsi kovalla vauhdilla. Mersumies ajoi 120-140 km tuntivauhdilla ja törmäsi tähän pakettiautoon omaa typeryyttään! Mutta eipä tätä Mersumiestä voinut syyttää, kun hän itsekin kuoli.

Autossa kuoli muitakin kuin se nuorukainen. Oli surullista olla mukana kahden ihmisen hautajaisissa ja nähdä nuorukaisen muiden perheenjäsenten selviävän siitä kolarista pahoin vammoin joiden kanssa oli vaikea jakaa surua.

Eipä ole Mersu turvallinen auto kun VW Golf törmäsi siihen ja Mersu kärsi pahasti ja sen kuljettaja kuoli.

Tämän päivän Iltasanomista;

Helsinkiläinen mies menetti ohitustilanteessa autonsa hallinnan ja törmäsi vastaantulevaan autoon Leppävirralla eilisaamuna.

Nokkakolarin seurauksena yksi ihminen kuoli ja seitsemän loukkaantui. Kaksi loukkaantuneista on lapsia.

52-vuotias helsinkiläismies ohjasi VW Golfia, jossa oli matkustajina kolme venäläistä naista. Hän lähti ohittamaan tyhjillään ajavaa puutavararekkaa. Vastaan tuli kuopiolaisen miehen ohjaama Mercedes Benz. Golfin kuljettaja jarrutti ja jättäytyi taas rekan taakse, kun huomasi, ettei ehdi ohittaa.

Golf alkoi kuitenkin heittelehtiä ja ajautui vastaantulevien kaistalle. Auton oikeanpuoleinen etukulma osui Mersuun.

Mersun nokka painui puoli metriä kasaan. Matkustajana ollut 50-vuotias kuopiolaisnainen kuoli heti.

Ajelekaa varovasti maanteillä, kiitos, sillä se on teidän parhaaksenne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu