HelB kuskit, kertokaapa auton 9134 kuskille, että ottaa tasauspyörästön lukon pois päältä. Turha sitä on käyttää ainakaan iltapäivällä, kun tiet ovat kuivat. Matkustajia harmittaa kuunnella takarenkaiden kirskumista tiukoissa mutkissa. Saattaapa peräkin hajota, jos ei lukkoa pian kytketä pois. Kiitos.
HelB kuskeille
35
2003
Vastaukset
- Martta Siviä
Hei, olen 80-vuotias, mutta vielä tässä aistit pelaa. Olen kiinnittänyt samaan asiaan huomiota matkatessani tuttavani Ragnarin luo tällä mainitulla kaupungin liikennelaitoksen vaunulla 9I34. Istun huonon liikkumiseni tähden useimmiten etuosassa vaunua ja aivan kuin olisin kuullut myös vaihteistosta kolmannen vaihteen kytkeytyessä sellaista ääntä kuin öljynvaihto olisi mennyt joitakin tuhansia kilometrejä yli. Lisäksi hidastin vaikuttaa hieman tehottomalta.
- matkustaja.
Hei Martta,
Aistien heikentymistä ei aina itse huomaa. Ikääntymisen vaikutukset saattavat muutenkin jäädä huomaamatta kokeneiltakin lääkäreiltä. On jopa väitetty, että yli 70-vuotiaalla miehellä voisi olla 40-vuotiaan kunto.
9134:n vaihteisto toimii moitteettomasti, myös kolmosvaihde kytkeytyy hienosti. Hidastimen tehoa et voi päätellä jokaisesta käyttökerrasta, koska sen tehoa voidaan säätää portaattomasti. - JBA-831
"Olen kiinnittänyt samaan asiaan huomiota matkatessani tuttavani Ragnarin luo tällä mainitulla kaupungin liikennelaitoksen vaunulla 9I34."
HKL:llä ei ole tuon numeroista autoa. Tarkoitatko Helsingin Bussiliikenne Oy:n autoa #9134?
- Martti 78v.
Hyvä, että on tarkkaavaisia matkustajia. Minäkin olen joskus pannut merkille matkalla Meilahden sairaalaan, että autossa 9I34 etujousituksen ilmasäiliöt ovat kovin vajaat. Luulisin, että ne kannattaisi vaihtaa siellä vaunuhallilla.
- matkustaja.
Hei Martti,
Etujousituksen ilmasäiliöt voidaan täyttää matkan aikana auton omalla ilmanpuristimella. Niitä ei siis tarvitse vajaan paineen takia vaihtaa vaunuhallilla. Tiesitkö muuten, että 9134:n ilmanpuristimessa ei ole paineenrajoitinta vaan että rajoitin sijaitsee ilmankuivaimessa?
- Tuulikki Haa6asta
Hei, haluaisin viestittää Helsingin Bussiauto-yhtiölle tästä autosta 9I34, että sen kattokanavapuhalluksen kakkosteho ei ole vähään aikaan toiminut. Varmaan kannattaisi tämä katsoa. Hei.
- matkustaja.
Hei Tuulikki,
Auton 9134 omistaa Helsingin Bussiliikenne Oy. Tarkentaisitko vähän havaintoasi? Kumman puolen kattokanavista on kyse?
- Tarja vaan 9-134:n kyydistä
Hei vain kuskit, en tiedä voitteko auttaa tässä mitenkään, mutta tästä autosta 9-134 kun on puhe, olen lasta tarhaan viedessäni huomannut, että moottorin öljynpaine tippuu kovasti pysäkille tultaessa, nousee kyllä 4-5 tasoon liikkeelle lähdettyä, mutta että tarhamatkat sujuisivat jatkossakin niin lisää öljyä, lisää öljyä kaivataan, öljy on sellainen asia, jota ilman ei matka suju.
- matkustaja.
Hei Tarja,
Kysymyksesi oli suunnattu kuljettajille, mutta kommenttina voisin todeta, että jos sinäkin maksaisit matkastasi jotakin, voisi bussiyhtiöillä olla enemmän rahaa ostaa öljyä busseihin. Ei millään pahalla. Päivänjatkoja.
- Outi / Mannerheimintie
Helsingin Linjaliikenne Oy:n autosta 9 1 3 4 sanoisin vain, että kun paljon olen tehnyt matkaa sillä, niin kuljettajan puolen pyhkijänsulka alkaa kyllä olla kovin huonossa kunnossa. Että jos mitenkään voitte siellä HKL-linjaliikenteessä tähän vaikuttaa niin olisihan se mukava katsella maisemia kun pyhkijä olisi kunnollinen.
- matkustaja.
Hei Outi,
Tuulilasin tarkoitus on tarjota kuljettajalle näköala eteenpäin. Matkustajia varten on asennettu sivuikkunat, jotka 9134:ssä ovatkin komeat liimalasit. Ei kun maisemia vilkuilemaan.
- Reima 9134:n käyttäjä
Tästä po. autovaunusta 9134 kantaisin korteni kekoon sen verran, että paljon kun matkustelen linja-vaunuilla niin jotenkin sitä tarkka korva tulee kaikenlaisille asioille ja tuntuisi, että olisikohan kakkospiirin jarruputkessa ilmavuotoa ainakin näin talvisemmilla keleillä. Tästä me olemme ainakin matkustajain kesken usein rupatelleet.
- matkustaja.
Hei Reima,
9134:n jarruissa ei ainakaan tänään ollut mitään vikaa. Pientä ilmavuotoa voi busseissa olla siellä sun täällä. Ei siitä pidä vielä hermostua.
Jos kuitenkin keskittyisit enemmän linja-auton tekniikan tarkkailuun rupattelun sijaan, olisit ehkä huomannut että etujarrupiirin painemittari ei 9134:ssä näytä mitään. Todennäköisesti mittari on rikki, koska jarrut toimivat normaalisti ja niistä kuului jopa Volvolle ominainen trumpetin törähdys.
"tarkka korva tulee kaikenlaisille asioille"
Mitä mieltä olet muuten 9134:n käyntiäänestä? Minun mielestäni moottorista kuuluu epänormaalia kolinaa. Ei ole bussi enää uusi, vaikka suurimmaksi osaksi onkin moitteettomassa kunnossa. - nii juu
matkustaja. kirjoitti:
Hei Reima,
9134:n jarruissa ei ainakaan tänään ollut mitään vikaa. Pientä ilmavuotoa voi busseissa olla siellä sun täällä. Ei siitä pidä vielä hermostua.
Jos kuitenkin keskittyisit enemmän linja-auton tekniikan tarkkailuun rupattelun sijaan, olisit ehkä huomannut että etujarrupiirin painemittari ei 9134:ssä näytä mitään. Todennäköisesti mittari on rikki, koska jarrut toimivat normaalisti ja niistä kuului jopa Volvolle ominainen trumpetin törähdys.
"tarkka korva tulee kaikenlaisille asioille"
Mitä mieltä olet muuten 9134:n käyntiäänestä? Minun mielestäni moottorista kuuluu epänormaalia kolinaa. Ei ole bussi enää uusi, vaikka suurimmaksi osaksi onkin moitteettomassa kunnossa." Ei ole bussi enää uusi,"
Ei oo ei, se on vuodelta 1991. Voi päätellä HelBillä auton kylkinumerosta (91xx). Eka numero kertoo vuosikymmenen, toka numero vuoden ja kaks vikaa kertoo auton ns. juoksevan numeron eli sen varsinaisen vaununumeron. Jos kylkinumerointi on vaan kolminumeroinen niin auto on otettu käyttöön 2000-luvulla, jos vain 1 tai 2 numeroinen niin silloin käyttöönotto vuosi on tasan 2000, muuten se on esim. 2001 esimerkiksi näin on autossa numero 132.
Tosin joskus noissa HelBin autonumeroinneissa on joitain poikkeuksia jotka voi aiheuttaa sekaannusta.
Ja sitten sellainen kummallisuus että autosarja 1xxx ei ole HelBin omia autoja vaan ne on vuokrattu Connexilta. Niissä on kyllä Helsingin bussiliikenteen tarrat ja auton numero mut virallisesti 1000-sarjan autot on Connexin omaisuutta. Noilla ajetaan alihankintoja. Ja huomaahan sen niistä Connexin väreistäkin.
Mut Connexin ja Concordian (ja monen muun) autojen numeroinneista ei voi päätellä sitte yhtään mitään. Ne on vaan autonumeroita. - Numeroidenvastustaja
nii juu kirjoitti:
" Ei ole bussi enää uusi,"
Ei oo ei, se on vuodelta 1991. Voi päätellä HelBillä auton kylkinumerosta (91xx). Eka numero kertoo vuosikymmenen, toka numero vuoden ja kaks vikaa kertoo auton ns. juoksevan numeron eli sen varsinaisen vaununumeron. Jos kylkinumerointi on vaan kolminumeroinen niin auto on otettu käyttöön 2000-luvulla, jos vain 1 tai 2 numeroinen niin silloin käyttöönotto vuosi on tasan 2000, muuten se on esim. 2001 esimerkiksi näin on autossa numero 132.
Tosin joskus noissa HelBin autonumeroinneissa on joitain poikkeuksia jotka voi aiheuttaa sekaannusta.
Ja sitten sellainen kummallisuus että autosarja 1xxx ei ole HelBin omia autoja vaan ne on vuokrattu Connexilta. Niissä on kyllä Helsingin bussiliikenteen tarrat ja auton numero mut virallisesti 1000-sarjan autot on Connexin omaisuutta. Noilla ajetaan alihankintoja. Ja huomaahan sen niistä Connexin väreistäkin.
Mut Connexin ja Concordian (ja monen muun) autojen numeroinneista ei voi päätellä sitte yhtään mitään. Ne on vaan autonumeroita.Tässä ei nyt ole missään vaiheessa ollut kyse mistään numeroista, että pysytäänkö asiassa.
- maksava asiakas
entäs jos siinä on tasauspyörästön lukon merkkivalo rikki ja kuski ei ole edes huomannut koko asiaa? mölyävien pummilla matkustajien takia takarenkaiden kirskumista ei kuski välttämättä huomaa.
- matkustaja.
"tasauspyörästön lukon merkkivalo rikki"
Näin todella oli asia. Siitä huolimatta kuljettajan olisi pitänyt olla tarkkaavaisempi.
"takarenkaiden kirskumista ei kuski välttämättä huomaa"
Ei sitä juuri sisälle kuulekaan, Wiiman kori on niin hyvin äänieristetty. Liimalla kiinnitetyt sivulasitkin ovat kaksinkertaiset. - maksava asiakas
matkustaja. kirjoitti:
"tasauspyörästön lukon merkkivalo rikki"
Näin todella oli asia. Siitä huolimatta kuljettajan olisi pitänyt olla tarkkaavaisempi.
"takarenkaiden kirskumista ei kuski välttämättä huomaa"
Ei sitä juuri sisälle kuulekaan, Wiiman kori on niin hyvin äänieristetty. Liimalla kiinnitetyt sivulasitkin ovat kaksinkertaiset.olen kyllä huomannut että ikkunat kiinnitetään liimalla. joissain busseissa joissa ikkunat on ilmeisesti vaihdettu alkuperäisistä uusiin, liiman kanssa olisi saanut olla säästeliäämpi.
- matkustaja
Muistuttaisin edelleen, että tällä palstalla liikkuu
vain yksi (1) ainoa oikea 'matkustaja' (rekisteröity nimimerkki), ja hänen Kunniallista nimimerkkiään (vain vähän muunneltuna) ei ole syytä käyttää täällä tällaisten tympeiden, mukahauskojen yksinpuheluroskaketjujen suoltamiseen.
Tosin tuo yököttävä piste tuon nimimerkkisi perässä
kertoo, että olet vain säälittävä feikki! ;-)- nii juu
Taidat olla vain kateellinen kun et itse kyennyt moiseen hauskanpitoon? :D
Tuo oli/on hauskin ketju pitkään aikaan, todella huumorilla höystetty eikä varmaan loukkaa ainakaan ketään.
Sitäpaitsi, ei se yksinpuhelua ollut. Olinhan mäkin tuossa enkä mä ole muilla kuin tällä nii juu-nikillä tässä mukana. Ja noita muita en tunne. Enkä ole aloittaja myöskään.
Oletkos varma että toi aloittaja edes ties sun rekatun nikkisi olemassa olosta? Ja miks sun galleriasivusi on salainen? Kävi nimittäin mielessä että jos ootkin ensin kirjoittanut tuon ketjun ja sitten jälkeenpäin käynyt rekkaamasssa. Sory mutta tällainen tunne tuli.
Sitäpaitsi täällä on hyvin monet yleissanat jostain syystä "varattu" vaikka niitä ei sitten mistään galleriasta lopulta löydykään. Siis sellaiset sanat kuin vaikka huolestunut . Miksi tuollaisia yleissanoja ei saisi käyttää nikkeinä ja kuka on niin torvi että menee varaamaan yleissanoja nikeikseen ja oikein urakalla? Ymmärrän jos joku on keksinyt henkilökohtaiseksi nikikseen jotain persoonallista ja todella omaa mutta kyse on sanoista joita kaikki käyttää...niin "nimimerkkisi on jo varattu toiselle"...pah! - matkustaja.
"Muistuttaisin edelleen..."
Miten niin edelleen? Ketä olet viimeksi
muistuttanut ja mistä asiasta?
"...yksi (1)..."
Kiitos selvennyksestä. Jatkossa riittää, jos kirjoitat kokonaisluvut 1...10 pelkästään kirjaimin, kuten suositus on.
"...ainoa oikea 'matkustaja'..."
Ilmaisusi jäi epäselväksi. Onko vain yksi ainoa oikea matkustaja (ja millä alueella) vai tarkoititko "matkustajaa" lainausmerkeissä? Heittomerkkien sisään ei ole syytä kirjoittaa sanoja, vaan niitä käytetään muissa tilanteissa.
"...hänen Kunniallista nimimerkkiään..."
Sanaa "kunniallinen" ei olisi pitänyt kirjoittaa isolla alkukirjaimella.
"...mukahauskojen..."
Tämä ei suinkaan ole yhdyssana.
Siirrytään kieliasu- ja sisältötarkastuksen jälkeen itse asiaan. Kaksi nimimerkkiä ovat samoja vain, jos ne ovat yhtä pitkät ja jos niissä on samat merkit samassa järjestyksessä. Näin esimerkiksi "matkustaja" ja "matkustaja." ovat eri nimimerkkejä.
Koska sinulla ei ollut mitään sanottavaa viestiketjun aiheeseen liittyen, ehdotan, että virheellisesti suorittamasi ja tarpeettoman nimimerkkivalvonnan sijaan hyödyntäisit rekisteröityä nimimerkkiäsi sinulle parhaiten sopivalla tavalla. Rekisteröityneet käyttäjät voivat nimittäin poistaa omia viestejään. - matkustaja
matkustaja. kirjoitti:
"Muistuttaisin edelleen..."
Miten niin edelleen? Ketä olet viimeksi
muistuttanut ja mistä asiasta?
"...yksi (1)..."
Kiitos selvennyksestä. Jatkossa riittää, jos kirjoitat kokonaisluvut 1...10 pelkästään kirjaimin, kuten suositus on.
"...ainoa oikea 'matkustaja'..."
Ilmaisusi jäi epäselväksi. Onko vain yksi ainoa oikea matkustaja (ja millä alueella) vai tarkoititko "matkustajaa" lainausmerkeissä? Heittomerkkien sisään ei ole syytä kirjoittaa sanoja, vaan niitä käytetään muissa tilanteissa.
"...hänen Kunniallista nimimerkkiään..."
Sanaa "kunniallinen" ei olisi pitänyt kirjoittaa isolla alkukirjaimella.
"...mukahauskojen..."
Tämä ei suinkaan ole yhdyssana.
Siirrytään kieliasu- ja sisältötarkastuksen jälkeen itse asiaan. Kaksi nimimerkkiä ovat samoja vain, jos ne ovat yhtä pitkät ja jos niissä on samat merkit samassa järjestyksessä. Näin esimerkiksi "matkustaja" ja "matkustaja." ovat eri nimimerkkejä.
Koska sinulla ei ollut mitään sanottavaa viestiketjun aiheeseen liittyen, ehdotan, että virheellisesti suorittamasi ja tarpeettoman nimimerkkivalvonnan sijaan hyödyntäisit rekisteröityä nimimerkkiäsi sinulle parhaiten sopivalla tavalla. Rekisteröityneet käyttäjät voivat nimittäin poistaa omia viestejään."Ketä olet viimeksi muistuttanut ja mistä asiasta?"
Muistutin henkilöä, joka kirjoitti tälle palstalle Kunniallisella Nimimerkilläni, tosiasiasta, ettei ole hyväksyttävää käyttää Kunniallista Nimimerkkiäni.
"Onko vain yksi ainoa oikea matkustaja (ja millä alueella)..."
On. Tällä palstalla.
"Heittomerkkien sisään ei ole syytä kirjoittaa sanoja, vaan niitä käytetään muissa tilanteissa."
Sanoja vai heittomerkkejä? Missä tilanteissa?
"Koska sinulla ei ollut mitään sanottavaa viestiketjun aiheeseen liittyen, ehdotan, että virheellisesti suorittamasi ja tarpeettoman nimimerkkivalvonnan sijaan hyödyntäisit rekisteröityä nimimerkkiäsi sinulle parhaiten sopivalla tavalla."
Suorittaa-verbi ja sen johdannaiset eivät kuulu asialliseen kielenkäyttöön. (--> ...virheellisen ja tarpeettoman nimimerkkivalvontasi...)
Olen kirjoittanut tälle palstalle huomattavan paljon laadukkaita viestejä. Sinun olisi tiedettävä, että tämä ei ole mikään huumoripalsta (jos nyt tämä yksinpuhelusi sopisi sellaiseenkaan). - nii juu
matkustaja kirjoitti:
"Ketä olet viimeksi muistuttanut ja mistä asiasta?"
Muistutin henkilöä, joka kirjoitti tälle palstalle Kunniallisella Nimimerkilläni, tosiasiasta, ettei ole hyväksyttävää käyttää Kunniallista Nimimerkkiäni.
"Onko vain yksi ainoa oikea matkustaja (ja millä alueella)..."
On. Tällä palstalla.
"Heittomerkkien sisään ei ole syytä kirjoittaa sanoja, vaan niitä käytetään muissa tilanteissa."
Sanoja vai heittomerkkejä? Missä tilanteissa?
"Koska sinulla ei ollut mitään sanottavaa viestiketjun aiheeseen liittyen, ehdotan, että virheellisesti suorittamasi ja tarpeettoman nimimerkkivalvonnan sijaan hyödyntäisit rekisteröityä nimimerkkiäsi sinulle parhaiten sopivalla tavalla."
Suorittaa-verbi ja sen johdannaiset eivät kuulu asialliseen kielenkäyttöön. (--> ...virheellisen ja tarpeettoman nimimerkkivalvontasi...)
Olen kirjoittanut tälle palstalle huomattavan paljon laadukkaita viestejä. Sinun olisi tiedettävä, että tämä ei ole mikään huumoripalsta (jos nyt tämä yksinpuhelusi sopisi sellaiseenkaan)." (jos nyt tämä yksinpuhelusi sopisi sellaiseenkaan)"
Eli siinä tapauksessa myönnät itse olevasi yksi noista "yksinpuhelun" viestien kirjoittajista, tai yksi ja sama henkilö??
Hei haloo, on tässä ketjussa toki muitakin kuin vain aloittaja!!
"että tämä ei ole mikään huumoripalsta"
Ei ole huumoripalsta ei mutta mistä alkaen huumori on ollut pahasta täälläkään? Mielummin sitä lukee noita oikeasti hauskoja ketjuja kuten tämä ketju, kuin jotain Hannan ja kumppaneiden (=sivupersoonien?) trollailuja joukkoliikennettä vastaan ja eliittiyksityisautoilun puolesta. Hanna ja sivupersoonansa voi suksia hemmetin kuuseen provoilemasta, ei ole juttunsa edes mitenkään hauskoja verrattuna tähän ketjuun.
- Salme 84v.
Hyvä huomio oli tämä. Matkatessani palvelutalolta sairaalalle olen usein pannut merkille kuinka oikean pyörän sisempi rengas tuntuu olevan hieman vajaa. Jaksamista sinne auto-tallille ja laittakaa vähän ilmaa lisää thänx.
- Urho Merihaasta
Samaten on meikäläinen kiinnittänyt huomiota tämän muutoin mukavan HKL:n vaunun 9-1-3-4 kuntoon. Aivan tuntuisi kuin ilmankuivain ei aina toimisi, vaan jättäisi pitempiä aikoja suhahtamatta. Kannattaisiko varikolla tämä laittaa kuntoon nyt kun talvi ja rospuuttokelit ovat tulossa.
- Sillgren toivo
Mukava että tästä vaunusta otit asian esille. Olen sillä matkustanut jo 14 vuotta ja muutoin tyytyväinen kyytiin, mutta olen huomannut, että vilkkurele naksuttaa kovin hennosti sähkökaapissa ja välillä tuntuu kuin ei naksaisi ollenkaan. Hyviä kyytejä toivoen toivo.
- 9134
Panin tuossa merkille, että aivan kuin äänenvaimentimen tukilenkki olisi löystymässä. Tunsin selvästi, kuinka pakari heilui kovissa heitoissa.
Kannattaa tsekata varikolla, josko asialle voisi tehdä jotain. - Marketta 1922
Kiitos vain hyvistä kyydeistä. Talvikeleillä olen huomannut, että ko. vaunussa 9I34 tahtoo ohjaustehoistin narista käännettäessä pyörät ääriasentoon. Muutoin olen ollut tyytyväinen käyttäessäni vaunua matkalla sairaalalta hautausmaalle hautakiveäni puhdistamaan.
- Haukien puolesta
Itsekin käytän kyseistä linja-autoa usein avaruussukkuloidessani työmaan ja kotipihani välillä. Auto vaikuttaa olevan hyvässä kunnossa, mutta olen huomannut, että vaihteiston D-asento tahtoo pompata valintataulussa pois päältä, vaikka valo kyllä palaa kauniisti. Ottakaapa tämä vaikka miljoonan huollossa esiin.
- .matkustaja
Minäkin kuljen juuri tällä 9134:llä usein käydessäni tervehtimässä pikkusiskoani Railia (67v.). Usein olemme Railin kanssa matkustellessamme puhuneet, että aivan kuin jäähdyttimen puhaltimen termostaatti olisi rikki kun talvellakin tämä vaunu pitää kovin voimakasta huminaa. Pojat siellä hallilla, katsokaapa tämä jos ehditte.
- tosi hyvin
pysäkiltä liukkaallakin. Kiitos etuvedon. En enää vaihtaisi takavetoisen rattiin.
- Irmeli-Kerttu
Hyvä aihe tämä, itse olen havainnut tai ollut havaitsevinani että kyseisessä vaunussa 9413 tahtoo tyhjäkäynti pudota kovin pienille kierroksille vaikka kuinka olen huomannut että kuljettajat yrittävät säätää. Kyllä kai sitä voisi yrittää korjata, tuumailee mummi täältä.
- Vihtori 1928
Minäkin matkustelen alvariinsa tällä autolla 9143 ja olen monta kertaa naapurin rouvan kanssa puhunut, että mahtaakohan oikean puolen peilinlämmitin toimia. Hyvät ovat olleet kyydit, mutta tämä se on joskus meitä vaivannut takapenkillä.
- Seppo 71V
Lukosta tuli mieleeni tämä puheena oleva autovaunu 9314, että olisikohan vaihteiston öljymäärä aivan riittävä. Onko sitä varikon pojat katsoneet viime aikoina? Tiedämmehän me matkustajat että teillä on siellä tallilla työajat ja ei kaikkia vaunuja ehdi niin tarkkaan katsoa, mutta tällaiset terveiset täältä Punavuoresta Sepolta.
- Hellä Alapää
Minä olen myös matkustanut HELBin9134:lla ja olen monesti yksikseni miettinyt, että onkohan oikean puolen taka ilmapussi vaihdettu milloin? Ja sitä olen myös miettinyt Helvin kanssa onko peräöljyt vaihdettu ajallaan? Eilen pohdimme sitä iltateen ääressä ja meinasi mennä unet ihan tokkiisa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762099Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361741Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101441Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2311228Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu601212Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161060Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58972- 60969