Tunnettu tosiasia on, että taloutemme syöksyi syvään lamaan Venäjän (ent. Neuvostoliiton) kaupan romahdettua. Laman seuraukset olivat tuhoisat, hyvinvointivaltiomme jouduttiin käytännössä ajamaan alas.
Lamavuodet opettivat korskeille politiikan ja talouden ”besserwissereille”, mikä on taloutemme ja hyvinvointimme tärkein perusedellytys, mitä ilman emme yksinkertaisesti tule toimeen. Sen oli keksinyt ja käytäntöön pannut eräs nykyisin parjattu entinen presidenttimme. Hänen ajatustaan käytettiin kernaasti hyväksi mutta ei sitä koskaan oikeasti hyväksytty. Heti kun häntä ei enää ollut, hänen metodeistaan luovuttiin hyvin kohtalokkain seurauksin. –Kaikki piti aloittaa alusta.
Tällä hetkellä nuo ankarat oppivuodet ovat takanapäin – kuin pahaa unta. Venäjän kauppamme on rakennuttu uudelleen entiseen kukoistukseen. Parin viime vuoden aikana taloutemme on lopullisesti vakautunut ja tulevaisuudenusko palannut.
Tänä vuonna Venäjän kauppamme nousi entiselle paikalleen ykköseksi. Vanhan poppamiehen taika toimii yhä tänä päivänä. Mitä suurempi kauppavaihto Venäjän kanssa – sitä rikkaampi Suomi.
Taloustilastoihin perustuen olemme tulleet johtopäätökseen, että Suomen talouden tila ja hyvinvointi korreloi suoraan Venäjän kaupan määrään. Sille ei ole vaihtoehtoa. Sen määrää geopoliittinen asemamme.
Tämän kohtalonyhteyden me 2 tohtoria havaitsimme tutkiessamme tilastoja. Siihen vaadittiin vuosikausien uurastus mutta se kannatti – olemme varmoja havaintojemme oikeellisuudesta. Syvä kumarrus ja kunnianosoitus eräälle jo kuolleelle presidentillemme. Hän oli jo vuosikymmeniä sitten havainnut mikä on kansamme menestyksen tae. Syvä pahoittelumme ja nöyrä anteeksipyyntö että uskalsimme häntä epäillä.
Hän oli suurmies - viisas mies
8
227
Vastaukset
- tekotohtoreilta
Ruskeakieliset sorvarit kehuvat taas Suomen kaikkien aikojen suurinta poliittista huijaria. Sotasyyllisten luojaa ja noottikriisin tilaajaa. Ovat tuon ketkun K-takuut venäjältä vieläkin saamatta. -Kyllähän vienti vetää, kun tavara annetaan lähes ilmaiseksi ja Suomen valtio maksaa jos ostajaa ei huvita. Niin toimittiin tuon "suurmiehen aikana". Kuvottaa kun ajatteleekin tuon liipparin kaikkia petoksia, huoraamisia ja Suomen-myymis metkuja!
- Kannatuspiikki
Mitä enemmän kepun johdossa horoillaan, sitä enemmän tuon puolueen kannatus nousee. Lahkolaiset "protestoivat" gallupeissa, mutta äänestävät taas kiltisti kepua itse vaaleissa.
- 2 tohtoria
ja tökerö oli vastauksesi.
- 2 tohtoria
Kannatuspiikki kirjoitti:
Mitä enemmän kepun johdossa horoillaan, sitä enemmän tuon puolueen kannatus nousee. Lahkolaiset "protestoivat" gallupeissa, mutta äänestävät taas kiltisti kepua itse vaaleissa.
vai humalassa?
Vastauksessasi ei ole mitään yhteyttä avauksen kanssa. - toiset kun puhuu..
Tämän rinnalla Karibian risteilijät ovat pelkkiä leluja (valtion takuita ei tarvittu):
http://www.quattrogemini.fi/ajankohtaista.htm#pab
- satunnainen
Olen pettynyt siihen tasoon millä nykyään Bressaksi pyritään,tohtoreita ei näy enään missään,tuollaisia halosia ja niinistöjä sun muita vanhasii on kaikki kunnanvaltuustot täynnä,häpeisivät edes pikkasen kun ei heistä yksikään ole kelvollinen tohtorin kengän nauhoja sitomaan.
- 2 tohtoria konilasta
Kahden konitohtorin fuula on sitä ihtiään, horolan juttuja, todellisuuden kanssa ei mitään tekemistä.
- 2 tohtoria
olla lähimmäisiäsi.
Sääli niitä joiden on pakko!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762025Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361709Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81358Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591171Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241169Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161024- 60945
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58934