että on raitistunut?
Mistä tietää
aahoohoo
8588
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
vajaa pari metriä multaa naamalla. Alkoholistin aivorakenne on muuttunut pysyvästi. Asia ei muutu, vaikka olisi kymmeniä vuosia juomatta. Kerran alkoholisti, aina alkoholisti.
Kerran alkoholisti on aina alkoholisti - se on totta.
Kysymykseni tuli mieleen aikaisemmasta ketjusta, jossa puhuttiin kuivilla olosta ja raitistumisesta.
Alkoholisti pystyy raitistumaan, mutta silti pysyy alkoholistina.
Siis edelleen kysymys kuuluu: mistä tietää olevansa raitistunut.
häilyvä se raja raitistuneen ja kuivilla olevan
välillä samaten ku neron ja hullun erottaa toisistaan vain erilaiset alkukirjaimet
jos oikein lujasti sisäistää kuivilla olon niin se rupeaa tuntumaan raittiudelta
oisko noin???
Varmin tapa on testata: korkit auki / korkit kiinni. Seuraukset kertovat ehdottoman totuuden. Onko vai ei. Valitettavasti hautausmailla on liikaa näitä ikuisia epäilijöitä.
Hyvä aahoohoo, älä liity heihin!
ei enään tee niin hirmusesti
mieli juoda känniä päälle.
että pässä pyörii vähän muutakin päivisin kuin viina ja raittiina pysyminen?????
sen tietää. Kun viinanhimo ei enää polta ajatuksia. Kun ei enää jaottele ihmisiä sen perusteella juovatko he vai eivät. Se on mahdollista.
Juominen on syvemmän sairauden oire, mutta "aktiivinen" oire; se pahentaa tuota syvempää sairautta ja voi aiheuttaa kuoleman. Minulla tuo syvempi sairaus oli tyytymättömyys omaan itseeni: en kuulunut mihinkään joukkoon, olin ujo ja ajattelin toisenlaisia kuin muut. Viina teki minusta rohkeamman, itsevarmemman, puheliaamman ja seurallisemman. Mutta oma itseni en enää ollut. Rakensin itsestäni toisenlaista ihmistä, mutta se alkuperäinen "minä" ei vain suostunut poistumaan.
välillä tarkistella noinkin yksinkertaista asiaa, koska minua oikeasti karmii ajatus, että joskus ajautuisin sellaiseen tilanteeseen itseni kanssa että menettäisin haluni pysytellä raittiina. Se on ihan oikea pelko koska uskon juovani silloin itseni hengiltä.
Itse parasta-aikaa kahlaan menneisyyden luurankoja läpi kirjoittelemalla niitä vihkoon. Ne ovat vielä toistaiseksi niin suuria juttuja minulle etten pysty niitä kenellekkään kertomaan vaikka tiedän puhumisen olevan tehokkaampaa ruotimispuuhissa.
Itseäni on aina vaivannut syyllisyys ja opettelen antamaan itselleni anteeksi. Ei ole helppo tehtävä mutta olen varannut siihen loppuelämän verran aikaa. Se on pakko käydä läpi vaikka koskeekin - joskus kovastikin.
Keskeisiä asioita toimittelet. Itselleen on opittava antamaan anteeksi. Me lutherilaiset unohdamme käskystä "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" sen jälkimmäisen osan. Itsensä rakastaminen ja arvostaminen on eräs hyvän elämän perusasioita. Siksi itselleen on annettava anteeksi; saahan murhamieskin sovittaa tekonsa...
Eikö todella ole ketään, jonka kanssa voisit keskustella mieltäsi painavista asioista? Mieti, tunnetko esimerkiksi jonkun vanhan juopon joka on lopettanut. Jos tunnet, kannattaa miettiä voisiko hänen kanssaan keskustella. Rohkealtakin tuntuva yhteydenottoyritys voi kannattaa; vanhat alan miehet ovat yllättävän ymmärtäväisiä, useimmiten he itse ovat saaneet muilta apua ja ovat valmiit myös sitä antamaan. Asiat joita itse pitää ylikäymättöminä eivät välttämättä sellaisia ole ja kun niistä keskustelee "kohtalotoverin" kanssa, tilanne voi helpottua. (Minulle tapahtui niin.)
Suosittelen myös, että lukisit Raimo O. Kojon kirjan "Eroon viinasta". Se pitäisi jokaisen tuliliemen tuttavan lukea.