Keisarin

vaatteet

Maatalousmystiikkaa on myös Suomessa hieman tahdottu asettaa niiden kysymysten eteen, joihin kaikki muut sektorit ovat joutuneet vastaamaan.

Pahimpia ratkaisua huutavia maatalousongelmia ovat:

- Toimialan pysyvä tappiollisuus ja eristyneisyys todellisesta taloudesta

- Tukiaiset eivät kehitä toimintaa, vaan sementoivat sitä

- Tukiaisten vastikkeetomuus (maatalousyrittäjän tulee vastata saamastaan rahoituksesta omaisuudellaan ja rahjoittajan tulee huolehtia rahan antajan = todellisesti tuottavan ja veroa maksavan edusta, perimällä pääoman takaisin kohtuu korolla)

- Tukiaisiin perustuvan rikkaan maatalouden tuottama häiriö erityisesti III-maailman köyhien tuottajien keskuudessa.

- Tukiaisten jatkuva kasvu

- Tukiaisten keskittyminen yhä pienenevälle ja rikastuvalle joukolle

- Tukiaisten riippumattomuus tarpeesta. Maataloustukiaisia nostavat niin Englannin kuningashuone kuin suomalaiset kartanonherrat.

- Maan kansainvälisen neuvotteluvaran käyttäminen tukiaisten ja protektionismin nostamiseen

- Maatalouden tuottama vesien saaste ja maaperän eroosio

- Tuottavaan ja kehittävään toimintaan käyettävissä olevien varojen hukkaaminen hehtaarien omistajien laareihin

- Maakuntien taloudellisen ja inhimillisen kehityksen estäminen sitomalla ne tuottamattomaan ja tukiaisvetoiseen talouteen ja ajatteluun

- Kun tuottavat yritykset ja niiden työntekijät vastaavat tuottavuudesta työpaikallaan ja toimeentulollaan, tappiollinen maatalous harrastaa suojattua toimintaa vuodesta toiseen verottamalla tuottavaa sektoria

- Maataloustukiaisiin perustuva maan hinnan nousu, joka estää kohtuuhintaisen tonttimaan hankinnan jopa harvaan asutussa Suomen maassa

- Maatalouteen käytetyn inhimillisen työn hukkaaminen.

1

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuhoamassa

      - Maataloustukiaisiin perustuva maan hinnan nousu, joka estää kohtuuhintaisen tonttimaan hankinnan jopa harvaan asutussa Suomen maassa

      ** Mielenkiintoista. SDP:n Heinäluoma voi halutessaan tuoda markkinoille kohtuuhintaista maata pääkaupunkiseudulla Kapiteelista...
      Mitenkähän peltomaan hinnoittelu sopii tähän ?
      Tuusulakin olisi halukas ostamaan peltomaan hinnalla, mutta kun kapiteeli ei myy..
      Onko pääkaupunkiseudun tonttimaan puute siis Heinäluoman syytä ?
      --------------------------------------------------
      - Maatalouden tuottama vesien saaste ja maaperän eroosio

      ** Maatalouden fosforipäästöt vähentyneet kolmasosaan ja typpi huomattavasti.
      Paperitehtaiden lakon aikana mm. Saimaan vesistö puhdistui merkkittävästi...
      Maaperän eroosio. Vuosisatojen aikana peltoviljely on luonut usein ruokamultakerroksen pelloille..
      Missä kohtaa tulee eroosio ??
      Taidat puhua ihan pehmoisia..
      --------------------------------------
      - Toimialan pysyvä tappiollisuus ja eristyneisyys todellisesta taloudesta

      **Euroopassa muut maat tukevat maataloutta ja niin **tapahtuu EU:n ulkopuolellakin. Ei ole tarkoituksenmukaista tuhota omaa maataloutta ja joutua täysin maailmanmarkkinoiden varaan.
      -----------------------------------------------
      - Tukiaisiin perustuvan rikkaan maatalouden tuottama häiriö erityisesti III-maailman köyhien tuottajien keskuudessa.

      ** Mitä kolmannen maailman kansalaiset syövät, jos rikkaat maat ostavat kaiken viljan maailmanmarkkinahinnoilla kulutukseensa ?
      Jopa Halonen olisi tässä huolissaan köyhien aliravitsemuksesta..
      --------------------------------
      - Maatalouteen käytetyn inhimillisen työn hukkaaminen.

      ** ????? On tainnut idiootti päästä irti..
      Jos roomalaiset pari tuhatta vuotta sitten ja kiinalaiset kolmisen tuhatta vuotta sitten vaativat kansalaisia viljelemään maata rauhanaikana ja puolustamaan maata vähemmän rauhallisina aikoina, niin miten nämä kaksi minkä tahansa kansakunnan perustehtävää voivat olla inhimillisen työn hukkaamista.
      Väittäisin, että niiden tekemättä jättäminen on kansan kannalta inhimillisen työn ja tulevaisuuden hukkaamista..
      --------------------------------
      - Kun tuottavat yritykset ja niiden työntekijät vastaavat tuottavuudesta työpaikallaan ja toimeentulollaan, tappiollinen maatalous harrastaa suojattua toimintaa vuodesta toiseen verottamalla tuottavaa sektoria

      **Maataloudessa on hävinnyt monta pientilaa.
      Tuotanto keskittyy.

      Maatalouden osuudesta voisit ajatella näin.
      Jokainen kilo hiilidioksia ja muita yhdisteitä, joita syntyy liikenteestä ja energiantuotannosta yms sitoutuu hiilenä kasveihin ja puihin.
      Kasvit ja puut tuottavat happea yhteyttämällä.
      Tällä hetkellä maatalous ei laskuta näistä sivutuotteista.

      Maatalouden voi lopettaa Suomesta..mutta vain kerran. Samalla lailla kuin SAK:n järjetön politiikka Paperiliiton Ahosen johdolla lopettaa paperi ja sahateollisuutta Suomesta...
      Tätäkö te saatanan idiootit tahdotte ?
      Jos teitä saatanan pässejä ei kiinnosta työnteko, niin älkää nyt saatana estäkö muista tekemästä töitä. Pitäkää Marxin, Leninin ja muiden höyrypäiden illuusiot vaan omana ongelmananne..

      ----------------------------------

      - Tukiaiset eivät kehitä toimintaa, vaan sementoivat sitä

      ** Moni vientiala on perustunut yhteiskunnan kehitystukeen. Tosin jotkut yritykset ovat selviytyneet aivan omillaan.
      ----------------------------------

      - Tukiaisten vastikkeetomuus (maatalousyrittäjän tulee vastata saamastaan rahoituksesta omaisuudellaan ja rahjoittajan tulee huolehtia rahan antajan = todellisesti tuottavan ja veroa maksavan edusta, perimällä pääoman takaisin kohtuu korolla)

      ** Mitä vastiketta työmarkkinoiden käytettävissä olevat henkilöt antavat heihin sijoitetulle työttömyyskorvaukselle ? Uudessa tutkimuksessa jo joka kuudes parikymppinen näkee sosiaalitukien varassa elämisen elämäntavakseen.. minkälaiseen vastuuseen heidät saatetaan... vai onko siihen SDP:n ratkaisu vankileirien saaristo ?
      Vai käyttääkö SDP Stalinin pikapuudutusta takaraivoon materiaalin jalostuksessa?

      Maatalousyrittäjät ovat kuoren ja puun välissä. Jos elintarvikemarkkinoilla siirrytään todelliseen hinnoitteluun, niin laadun, hintojen ja saatavuuden vaihtelu aiheuttaa äkkiä närää kuluttajamarkkinoilla.
      Jossain vaiheessa saattaa ongelmaksi muodostua ulkomainen tuotantokulttuuri. Esim marjojen saastunut kasteluvesi ja kaligiavirus. Eläinten lääkeaineet maidossa. Kasvien sisältämät ei-toivotut määrät haitallisia kemikaaleja.

      Maataloudella on mahdollisuuksia pärjätä joillakin Suomeen hyvin sopivilla tuotanto-aloilla, kuten esim kuminan viljely. Mutta Suomen ilmastossa ei tuoteta niin paljon kuin keski-euroopan ilmastossa. Suomen maatalous pärjää erikoistumalla. Kyse on siitä tuodaanko Suomeen ulkomailta suuri osa perustelintarvikkeista ja viedäänkö Suomesta muualle vain tiettyjä erikoistuotteita.


      ---------------------------------------
      - Tukiaisten jatkuva kasvu
      - Tukiaisten keskittyminen yhä pienenevälle ja rikastuvalle joukolle
      - Tukiaisten riippumattomuus tarpeesta. Maataloustukiaisia nostavat niin Englannin kuningashuone kuin suomalaiset kartanonherrat.
      - Maan kansainvälisen neuvotteluvaran käyttäminen tukiaisten ja protektionismin nostamiseen
      - Tuottavaan ja kehittävään toimintaan
      käyettävissä olevien varojen hukkaaminen hehtaarien omistajien laareihin
      - Maakuntien taloudellisen ja inhimillisen kehityksen estäminen sitomalla ne tuottamattomaan ja tukiaisvetoiseen talouteen ja ajatteluun

      ***Kaikkiin ylläoleviin yhtälaisesti. Suomen ei ole järkevä pyrkiä toimimaan tässä tapauksessa muista Euroopan maista poikkeavasti.
      Esimerkiksi Kioton sopimuksen kustannusvaikutus Suomessa on nähty nousevina kustannuksina. Kuitenkaan suurimmat teolliset maat Kiina ja USA eivät ole mukana Kioton sopimuksessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      9
      2781
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2621
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      18
      2317
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      49
      1894
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1473
    6. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1463
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      177
      1173
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1154
    9. En vain unohda

      Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.
      Ikävä
      71
      1005
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      958
    Aihe