CITY-Keskusta kirjoitti näin:
>Halosen kaataminen olisi ollut mahdollista
VAIN YHDELLÄ YHTEISELLÄ EHDOKKAALLA HETI ENSIMÄISESTÄ KIERROKSESTA ALKAEN.<
Kerrankin Hietanen on saanut jotain sellaista kirjoitettua, josta voi olla samaa mieltä.
Halosen kannattajana voin olla vain tyytyväinen, että kepun ja kokoomuksen yhteistyö on jo sananakin unohdettu po. puolueiden johdossa.
Jos kepulla ja kokoomuksella oikeasti olisi halua saada presidentiksi oikeistolainen, nämä puolueet tekisivät, kuten Hietanen sanoo.
Asettaisivat yhteisen ehdokkaan.
Mutta taitaa olla niin, että kokoomukselle ei kelpaa porvariehdokkaaksi kuin kokoomuslainen (sanokoon itseään sitten vaikka työläiseksikin).
ja kepulle ei kelpaa porvariehdokkaaksi kuin kepulainen ehdokas.
Se siitä oikeiston yhteistyöstä tällä kertaa.
kepun ja kokoomuksen yhteistyö
1
68
Vastaukset
- Kunhan sanon
Keskustan ja kokoomuksen tavoitteet ovat aivan liian ristiriitaiset ja kannattajakunnat täysin erilaisia, jotta yhteistyölle olisi mitään konkreettista käytännön pohjaa.
Yhteistyön nimittäin pitäisi lähteä yhteisistä tavoitteista eikä jonkun, esim. demareiden, vastustamisesta, niin kuin kerimäki, eli Hietanen lähtee.
Vastustushaluun perustuva yhteistyö on mätä jo syntyessään.
Yhteisten päämäärien ja tavoitteiden puuttuessa on suomalaisten jaksettava odottaa, että kokoomus kasvaa lisää ja kepu pienenee edelleen, niin sitten saattaa alkaa sekin kausi, että demarit ovat joskus oppositiossa ja maassa on kokoomusjohtoinen oikeistokeskustahallitus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762051Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361718Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101389Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591187Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2251180Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161030- 60955
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58951