Tervehenkinen

Vieläkö muistatte:

"Kansanedustaja (RKP) Rainer Erlundin toimet ovat päässeet median valokeilaan. Kyse ei kuitenkaan ole ollut Erlundin edustajatoimista, vaan hänen pyrkimyksistään hyväksikäyttää alaikäistä tyttöä seksuaalisesti. Erlundiin on suhtauduttu varovasti, lähes hyssytellen. Monet ovat säästelleet voimakkaita kannanottoja, ikään kuin peläten, että mies romahtaa. Lehtitietojen mukaan Erlund onkin ollut toipumassa tilanteestaan ja palannut niin eduskuntaan kuin oikeussaliinkin levänneenä ja taisteluvalmiina. Hänelle on tarjottu anteeksiantoa ja paikkaa mm. Kristillisen liiton eduskuntaryhmässä.
En taida olla itse kovin anteeksiantavaisella mielellä, sillä haluaisin ottaa Erlundin ja hänen kaltaisensa seksuaalisesti häiriintyneet ihmiset vähän tarkempaan käsittelyyn. Vaikka he, usein itse sitä tiedostamattaan, tarvitsevatkin selvästi psykiatrista hoitoa, on heillä myös pilaatunut käsitys seksuaalisuudesta, ihmisten välisistä suhteista ja kulttuurista, jota haluamme tukea.
Pedofiliassa ja muussa seksuaalisessa väkivallassa on loppujen lopuksi kysymys nöyryyttämisestä ja toisen väkivaltaisesta tuhoamisesta. Moni pedofiilihän markkinoi rikoksiaan kuin maailman luonnollisimpana asiana. Moni asia on hiipinyt luonnolliseksi. Miksei siis pedofiliakin?
Julkisuus on poukkoillut Erlundin ympärillä. Häntä on tavoiteltu ja kuultu avustajan välityksellä. Hän on julkaissut kirjansa ja ilmestynyt jälleen parrasvaloihin. Tulenkin pohtineeksi, kenelle julkisuus on hyväksi. Asia pyörii julkisuus ja normalisoituu. Aiemmin outo ja vastenmielinen muuttuu ikään kuin hyväksytyksi, jopa normiksi, joskus jopa tavoitelluksi.
Erlundin tapaus on hyvä käydä lävitse juurta jaksain ja selvittää, mitä tautia kulttuurimme sairastaa. Puheaikaa on syytä antaa kuitenkin ensi sijassa muille kuin Erlundille itselleen.
Monella nuorisotyöntekijällä on omassa työhistoriassaan muistikuvia vaikeista tilanteista. Seksuaalisesta epävarmuudesta, hyväksikäytöstä, pedofiileistä. Ohjattavien lasten ja nuorten tuttavapiiristä saattaa löytyä aikuinen, vanhempi tai muu läheinen ihminen, jonka seksuaalisuuden häiriytymä säteilee koko lähipiiriin, jättäen rumat jäljet. Näihin tapauksiin on hankala puuttua, satuttamatta ja vahingoittamatta.
Haluan palata vanhaan etiikkaan; tee toiselle niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän. Jos olisin pedofiilin kynsissä haluaisin tulla pelastetuksi, rakastetuksi ja hyväksytyksi omana itsenäni; lapsena ja nuorena, jonka ei vielä tarvitse olla seksuaalisesti kypsä, valmis ja osallistuva. Toivoisin aikuista, joka palauttaisi uskoni aikuisuuteen. Haluaisin irti pelosta ja häpeästä.
Nuorisotyöntekijä sitoutuu lapsen ja nuoren etuun. Nuorisotyöntekijä ei liittoudu aikuisten puolelle, lasta ja nuorta vastaan. Hän ei epäile puuttua, koska tietää tuskan ja tosiasiat."

Lähde;

Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi
099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

rkp kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu