Keräsin grillijuhlien jäljiltä tavaroita tien pientareelta. Likaisia grillilastoja yms. Tavarat olivat hyvälaatuisia, mutta likaisia. Tavaroiden omistajat olivat jo lähteneet, ja minä ajattelin että saan hyviä tavaroita kun vain viitsin pestä ne. Niitä oli paljon.
Seuraavaksi keräsin vaatteita vaeltajakodilta jossa meillä piti olla yöpyminen, mutta jostain syystä emme yöpyisi siellä vaan lähtisimme heti kun vain saisin kaikki tavarat koottua. Vaatteitakin oli valtavasti, ja kännyköitä muuta sälää. Mukana oli omia vaatteita ja myös muilta jäänyttä tavaraa.
Unen lopuksi sain kaiken tavaran koottua ja lähdimme lapseni kanssa vaeltajakodista(lapsi oli unessa teini-ikäinen, oikeasti vasta 8v). Hämmästyin kun kaikki grilli- ja muut tavarat olivat mahtuneet kahteen laukkuun ja kahteen reppuun. Jaksoimme kahdestaan helposti kantaa kaiken. Niin me sitten lähdimme ja uni loppui.
Mitähän tuollainen vähän tuskainen pitkä tavaroiden kerääminen mahtaisi tarkoittaa? Valmista ei meinannut tulla millään, mutta sitten kaikki loppui onnellisesti.
Olen hiljattain muuttanut lapseni kanssa toiselle paikkakunnalle...
Keräsin tavaroita
Siisti unessa
2
332
Vastaukset
- Orion
Olet vasta muuttanut ja uni kertoo mielestäni kauniisti, että olet kuvitellut kantavasi mennyttä elämää ja sen tapahtumia painolastina mukanasi, mutta yllätykseksesi uusi alku onkin ollut helppo.
Olet siis saanut aloittaa ilman turhaa vanhan muistelua. Hyvä enne.- Siisti unessa
Katsos, en kertonut ihan kaikkea...
Muutin nimittäin ulos avioliitostani. Tulkinta oli kaunis, en olisi itse keksinyt ratkaisua. Hyvin onkin tosiaan mennyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760