LEX SOININVAARA

Eläkeläinen.

Kansaneläkkeen perusosaa alettiin maksaa 1.1.1957 voimaan astuneen uuden kansaneläkelain perusteella kaikille eläkeläisille samansuuruisena. Elokuussa 1963 astui voimaan työeläkelaki. Kansaeläkkeen perusosa maksettiin kaikille eläkeläisille työeläkkeen lisäksi.
Lain muutoksella kokonaiseläke myönnettiin ajalla 1.7.1975 - 31.12.1995 työeläkkeen ja kansaneläkkeen pohjaosan yhteensovituksena. Nimike perusosa korvattiin termillä pohjaosa. Työeläkkeestä vähennettiin kansaneläkkeen pohjaosan suuruinen markkamäärä. Sitä ei kompensoitu millään tavalla. Eläkeläiset menettivät näin ollen ensimmäisen kerran pohjaosan suuruisen markkamäärän työeläkkeestään.

Seuraava leikkaus tapahtui 1.1.1996 lukien. Laki sai nimekseen Lex Soininvaara lakialoitteen tekijän mukaan. Pohjaosa, joka kaikilla eläkeläisillä oli vuonna 1995 ollut 455 markkaa, poistettiin tietyin markkamääräisin erin kokonaan kuuden vuoden aikana. Näin ollen perus- eli pohjaosa on leikattu työeläkkeestä osalta eläkeläisiä kahteen kertaan. Kansaneläkkeen pohjaosan menettämisistä eläkkeensaajat eivät saaneet minkäänlaista valtiovallan tai oman työeläkelaitoksen allekirjoittamaa päätösasiakirjaa.

Lainvoimaisella päätöksellä saatu eläke on koskematon. Eläkepäätökset tehdään aina tuleviin eläkkeisiin. Nyt ne kuitenkin ulotettiin jo myönnettyihin, siis voimassa oleviin eläkkeisiin.

Eduskunta päätti 18. 6. 2002, että kansaneläkkeen pohjaosan kompensaatiota maksetaan sen menettäneille eläkeläisille 1.10.2003 lukien. Leikkauksen alkamisajankohdasta kompensaatioiden maksamisen aloittamiseen aikaa oli kulunut 7 vuotta 9 kuukautta. Kelan arviolaskelmien mukaan valtio oli leikkauksilla säästänyt, ts. ottanut eläkeläisiltä noin 2.8 mrd. markkaa.

Kompensaatiohyvitys ei läheskään tule vastaamaan todellista menetystä eikä pieniä kansaneläkkeen pohjaosien kompensaatioita makseta lainkaan. Lisäksi maksamatta jäävät täysin kompensaatiot ajalta 1.1.1996 - 31.9 2003.

Valtiovalta on käyttänyt myös kansaneläkkeen pohjaosan leikkauksissa ikääntyneitä suomalaisia häikäilemättömästi hyväkseen.

1.1.1996 lukien eläkkeelle siirtyneille ja siirtyville kokonaiseläke maksetaan täysimääräisesti työeläkkeenä. Vakava perustuslain yhdenvertaisuuspykälän rikkomus.

6

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hienoa että muistit!

      Pelkäsin jo että eläkeläset ovat antaneet vihreille ja ODELLE anteeksi sen tuhannen euron kaappauksen jonka joka vuosi eläkkeistä hänen alotteensa ansiosta varastetaan, ne eivät ole OPTIOITA vaan meidän hikirahojamme!
      Ei sentään unohdettu, ainakin yksi valveutunt on vielä elossa!
      Näin sanoo PELLE-PELOTON ja terkkuja sille kaljupäälle, Suomen vihatuimmalle vihruaiselle!
      Kyllä se iso G-muijakin kehittyy vihaamaan köyhälistöä!

      • LJM

        on katkeruutta kantaa sisällään sanotaan eräässä
        muutaman vuoden takaisessa hyvin suositussa iskel-
        mässä.
        Kun tutustuu vihreiden ohjelmaan huomaa,että he ovat
        nuorten ja kaupunkilaisten puolue.Ei heillä ole ha-
        luakaan paneutua muiden asioiden hoitoon,ainakaan
        jos niitä pitäsi korjata.
        Nämä kirjoitukset eivät johda mihinkään.
        Ota mieluummin yhteys äänestämääsi kansanedustajaan
        ja vaadi häneltä selitystä menettelyynsä.Vain siinä
        tapauksessa,että olet vireiden kannattaja olet oi-
        kealla saitilla.


      • Ja vastaus!
        LJM kirjoitti:

        on katkeruutta kantaa sisällään sanotaan eräässä
        muutaman vuoden takaisessa hyvin suositussa iskel-
        mässä.
        Kun tutustuu vihreiden ohjelmaan huomaa,että he ovat
        nuorten ja kaupunkilaisten puolue.Ei heillä ole ha-
        luakaan paneutua muiden asioiden hoitoon,ainakaan
        jos niitä pitäsi korjata.
        Nämä kirjoitukset eivät johda mihinkään.
        Ota mieluummin yhteys äänestämääsi kansanedustajaan
        ja vaadi häneltä selitystä menettelyynsä.Vain siinä
        tapauksessa,että olet vireiden kannattaja olet oi-
        kealla saitilla.

        Laitoin kyselyn Tennilälle eduskunnan osotteesen sähköpostissa. Vastaukseksi tuli vain kuinka hienosti venäläiset tuomitsevat vankilaan miljonäärinsä, Valtion rahojen kavaltajat kuten siellä on tehtykin, mutta vastausta asialliseen kyselyyn ei tullut, vain poliittista frasia.!


    • Köyhät kyykkyyn

      Sieg heil, Osmo, anna mennä vaan! Kyllä Suomeen muutama eläkeläisten kuolemanleikin mahtuu!

      Siitä vaan, rupea äheltämään naama punaisena ja kalju kiiltäen Lex Soininvaara II:sta eli "Lakiehdotusta eläkeläiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta".

      • Konlaavin jäsen B9

        Älä sinä hätäile , se lopullinen ratkaisu on lähes valmis! ODE on siinä piikkeineen odottamassa tulikäskyä piuttona Soininvaaran aktiivitoimintaan! (Mendelin opit luettuaan loppuun ja ne tentittyään) Näin kertoi "Hevosmiesten tietotoimisto" Sieltä ratsutilalta! HÖH HÖH


    • Puhetta riittää , eikä suotta

      Vaikka "Sonnivaaraksi" sanoisi, niin poikaparka nielee kaiken silmät vesikierteellä sunnitellessaaan uusia rötästelytemppujaan eläkkeiden riistämiseksi ja viha vain sen kuin eläkeläisiä kohtaan kasvaa hänellä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      108
      7558
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      106
      5286
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3526
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      25
      3491
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2554
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1876
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      355
      1527
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1521
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1356
    10. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      59
      1349
    Aihe