Vara-Tarja ei tee kunnon musaa

Hoppari

Olet Jaakko-jkl kyllä oikeassa, kun kirjoitit 26.10., että Tarjan mukana meni ammattitaito yhtyeeltä. Enään se ei ole samanlainen millään "Vara-Tarjalla", ei, vaikka solistina olisi itte pressa! Nyt vielä yhtye menestyy jonkin aikaa Tarjan levytuloilla, mutta pian ne ehtyvät ja sitten ollaan taas PA!
Tarja sai huonotkin biisit äänensä avulla soimaan, nyt niistä tulee torsoja pihauksia!
Hopparityttö Jyväskylästä

18

773

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BrAn

      Oikeassa olet ettei NW:n musiikki tule ikinä kuulostamaan enää samalta, mutta eihän sitä koskaan tiedä kuinka hyvä uuden solistin pojat löytävät, ei ehkä ihan tarjan veroista, mutta kuitenkin.. Muutoksia tulee jokaisen elämässä ja jokaisessa bändissä, niihin on vain sopeuduttava. Täytyy ajatella positiivisesti, voihan olla että Nightwish saa ihan uuden, yhtä hyvän ulkomuodon kuin entinenkin oli. Niin monet maailmankuulut bändit ovat vaihtaneet solistia moneenkin otteeseen ja silti ovat säilyttäneet suosionsa samanlaisena kuin alunperinkin. Nyt vainodotellaan ja toivotaan parasta :)

      • BrAn

        ..että tarkoitin myös yhtä hyvän ulkomuodon lisäksi musiikillistä ja äänellistä verrannoillisuutta entiseen. :)

      • ja sisäinen ääni
        BrAn kirjoitti:

        ..että tarkoitin myös yhtä hyvän ulkomuodon lisäksi musiikillistä ja äänellistä verrannoillisuutta entiseen. :)

        Tarjalla on kyllä muodot kohdallaan ja sisäinen sointu tulee tosi kauniisti! Lisäksi hän on kasvoiltaa yksi skandinavian kauneimpia naissolisteja!

      • kuin missi
        ja sisäinen ääni kirjoitti:

        Tarjalla on kyllä muodot kohdallaan ja sisäinen sointu tulee tosi kauniisti! Lisäksi hän on kasvoiltaa yksi skandinavian kauneimpia naissolisteja!

        olen kanssasi samaa mieltä. Tarja oli hyvä keulakuva yhtyeelle, ja nyt kun se on hajonnut, on muisto kuvissa vain jäljellä. Tarja on keskellä kuten pitääkin ja pojat taustalla!

    • musaa

      Ole koskaan tehnytkään.
      Tarjan levytuloilla? Sehän on ollut palkattu bändin jäsen. Tulot ovat tulleet säveltäjälle, sanottajalle ja sovittajalle. Kaikki nuo henkilöt ovat Tuomas Holopainen, joka on maksanut Turusen palkan.

      Turunen oli hakenut Nordeasta sponsoritukea omalle soolouralleen vuosi takaperin. Nordea ei suostunut, koska häneltä ei löytynyt näyttöä klassisesta musiikista ollenkaan. Sehän olisi lähtenyt siis jo silloin hiihtelemään, jos vain olisi saanut HENKILÖKOHTAISEN sponsorin. Kohtuu ahne tyyppi! Ilman näyttöjä on vaikea olla sitä.

    • setä

      NIIN TYYPILLISTÄ!!!

      Tiedoksesi vaan, että ei se "oikea" tarjakaan musiikin tekoon osallistunut (ei osaa, ei halua, kuka tietää).

      Otappa hoppari selvää ensin kuka ne kaikki biisit on tehny ennen kun tulet laukomaan että kuka osaa ja kuka ei!

      Ps. ota myös huomioon että hiphoppi ja metalli ovat erilaisia kuin yö ja päivä, joka kantilta katsottuna.

    • just

      ota asioista selvää ennenkuin niitä kommentoit!

      • jokainen voi

        osallistua laittamalla keskusteluun oman panoksensa, ei tartte olla korkealentoista!

    • rokrokogfk

      Se nightwishin ammattitaito on: ensin Tuomas, sit muut pojat. Tarja vaan lauloi sen mitä hänen nenän eteensä valmiiksi tehtiin.

      Laulaja voi olla näkyvin osa bändiä, mutta itse musiikki (=se mikä on tärkeintä), vaikein työ, tehdään muiden toimesta (=tuomas ja bändi).

      Se hiphoppi on yksi iso torso pihaus!
      Toivoo: Rokkari jyväskylästä.

      • Hoppari tyttö

        Tarja oli kuitenkin se, joka sai ton Tuomaksen ja muiden junnujen musan elämään ja soimaan kauniisti korvissa. Ilman Tarjan ääntä biisit oli hukkunut omaan soimattomuuteen ja ällistyttävään musiikilliseen typeryyteen.
        Pain se nähdään, miten musa alkaa latistua! Ei ole enää sitä vetovoimaisuutta, mitä oli Tarjan aikana.
        Onhan monet bändit vaihtaneet solisteja pitkin maailmaa, vaan aikaa myöten on useimmiten paljastunut karu todellisuus, yhtyeen pelkkä nimi ei enää vedä, vaan tarvitaan musiikillista hohdokkuuta! Sitä Tarja loi!
        Minusta pojat ei soita kunnolla! Eikä se ele vain mun oma mielipide, monet ovat sanoneet sitä samaa.... Jos soitetaan taustalla väärin, niin solisti voi korjata paljon... en usko, että enää kukaan voi korjata virheitä....
        Odotan innolla, mitä tulee tapahtumaan.... varmaan jo ennen joulua....
        Oma veikkaukseni on, että Tuomas perustaa uuden bändin löytämänsä solistitytön kanssa! Onnea!
        Hopparityttö Jyväskylästä

      • Karusta Turusta kaunista Tu...
        Hoppari tyttö kirjoitti:

        Olen samaa mieltä! Paras solisti, mitä olen ikinä kuullut.... Seuraaja ei siis voi olla ihan yhtä hyvä!
        Joen tällä puolen

      • Rock´ kukko
        Hoppari tyttö kirjoitti:

        Tarja oli kuitenkin se, joka sai ton Tuomaksen ja muiden junnujen musan elämään ja soimaan kauniisti korvissa. Ilman Tarjan ääntä biisit oli hukkunut omaan soimattomuuteen ja ällistyttävään musiikilliseen typeryyteen.
        Pain se nähdään, miten musa alkaa latistua! Ei ole enää sitä vetovoimaisuutta, mitä oli Tarjan aikana.
        Onhan monet bändit vaihtaneet solisteja pitkin maailmaa, vaan aikaa myöten on useimmiten paljastunut karu todellisuus, yhtyeen pelkkä nimi ei enää vedä, vaan tarvitaan musiikillista hohdokkuuta! Sitä Tarja loi!
        Minusta pojat ei soita kunnolla! Eikä se ele vain mun oma mielipide, monet ovat sanoneet sitä samaa.... Jos soitetaan taustalla väärin, niin solisti voi korjata paljon... en usko, että enää kukaan voi korjata virheitä....
        Odotan innolla, mitä tulee tapahtumaan.... varmaan jo ennen joulua....
        Oma veikkaukseni on, että Tuomas perustaa uuden bändin löytämänsä solistitytön kanssa! Onnea!
        Hopparityttö Jyväskylästä

        Miksi perustaa, koska sillä on jo bändi - älä ole tyhymä.

      • Bisnesmies

        Tuomaksen temppu ei sen tuomasta julksisuudesta huolimatta ollut mikään hyvä. Nyt jatkossa on elettävä ilman vetovoimaisinta tähteä. Ei auta yhtään, vaikka Tuomas onkin itse säveltänyt biisit. Hän ei pysty niitä yksin esittämään sellaisella tulkinnalla, että se saisi musiikki-ihmiset puoloelleen. Tarja Turunen on tehnyt kaiken tuon omalla rautaisella ammattitaidolla ja pitkällä ja monipuolisella kokemuksella. Se ei auta, että on savelmä. se pitää osata myös tulkita yleisölle. Pojista ei yhdestäkään ole laulajaksi, örinät ei ole laulua!

      • virhe tuli tehtyä
        Bisnesmies kirjoitti:

        Tuo oli Tuomaksen paha virhe! Katotaan, miten nyt yhtyeen käy. Minäkin veikkaan lopullista hajoamista.

      • vaan mennyt
        virhe tuli tehtyä kirjoitti:

        Tuo oli Tuomaksen paha virhe! Katotaan, miten nyt yhtyeen käy. Minäkin veikkaan lopullista hajoamista.

        on kaikki nyt!
        Ei leiki Tuomas, ei Marko, kaikki ovat allapäin.
        Kun viimeksi yhtyeen lehdessä näin,
        oli riemukas meininki heillä,
        nyt jokainen omilla teillä.
        Loppu tulee yllättävän nopeasti,
        meno kävikin pojilta liian kopeasti!
        Pian on eessä ammottava tyhjyys,
        musitoihin jää vain tämä synkkä syys!
        Yhtyeen kirkkain tähti oli Tarja,
        nyt poimittu on viimeinenkin marja!

      • hopparit kunniaan
        Hoppari tyttö kirjoitti:

        Tarja oli kuitenkin se, joka sai ton Tuomaksen ja muiden junnujen musan elämään ja soimaan kauniisti korvissa. Ilman Tarjan ääntä biisit oli hukkunut omaan soimattomuuteen ja ällistyttävään musiikilliseen typeryyteen.
        Pain se nähdään, miten musa alkaa latistua! Ei ole enää sitä vetovoimaisuutta, mitä oli Tarjan aikana.
        Onhan monet bändit vaihtaneet solisteja pitkin maailmaa, vaan aikaa myöten on useimmiten paljastunut karu todellisuus, yhtyeen pelkkä nimi ei enää vedä, vaan tarvitaan musiikillista hohdokkuuta! Sitä Tarja loi!
        Minusta pojat ei soita kunnolla! Eikä se ele vain mun oma mielipide, monet ovat sanoneet sitä samaa.... Jos soitetaan taustalla väärin, niin solisti voi korjata paljon... en usko, että enää kukaan voi korjata virheitä....
        Odotan innolla, mitä tulee tapahtumaan.... varmaan jo ennen joulua....
        Oma veikkaukseni on, että Tuomas perustaa uuden bändin löytämänsä solistitytön kanssa! Onnea!
        Hopparityttö Jyväskylästä

        Ei ollut Tuomaksesta hopparileiriin! Holopainen ei olisi kelvannu kastiin sitten millään. Hänen lusituksensa ei ole yhtään hopahtavaa.... ei taida poika oikein osata laatia oikeita sävelmiä. Myönnän, että eihän se helppoa olekaan. On vain uskallettava ottaa härkää sarvista ja aloitettava!
        Niin se menee, jos on mennäkseen!

    • tarjan fani, en nightwishin

      joopa... oot oikees mut miks tuomas erotti tarjan.. siks ku se oli julisteessa edessä pojat takana.. mustis mikä mustis... ei kukaa enää tarjalle maksa palkkaa ku se MENESTYY..

      • SALLIva

        Ihan ihmetyttää, miten kateellisia jotkut ovat toisen onnistumiselle tai sille, että joku toinen pääsee keskemmälle valokuvaa... Hei HALOO, ihan oikeesti, onko tossa mitään erottamisen syytä? Aina sanotaan, että kaikki voi mennä hyvin, jos luottaa vain tulevaisuuteen. Mutta kademielisten puuttuessa peliin kaikki voi mennä mönkään. Mutta myös kateellisislta itseltä! Kuten nyt on käynyt!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2134
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1756
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1479
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      1253
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      61
      1234
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1072
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      993
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      975
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      675
    Aihe