-alempana vuodatettiin ,kuinka "työttömyys raivoaa" Tarjiksen kaudella - sehän on todellisuudessa ollut vankassa ja vakaassa laskussa,justiinkin sanottiiin uutisissa kuinka uusia työpaikkoja on syntynyt kymmeniä tuhansia ja nuorisotyöttömyys dranmaattisesti leikkautunut...työttömyys lienee noin 7 prossan seutuvilla. Talous kasvaa kohisten...
ELI: jos me emme tätä "kestä" niin millä me kumminkin jopa kestimme Manu McCoyviston hurlumheitalouden ajan ,jolloin oli enimmillään noin 520 000 työtöntä ,valtionvelka räjähti myös käsiin.
Nyt on velkakin suhteessa kansantuotteeseen lähenemässä kai 40 %,kansainvälisesti erittäin alhainen.
Tarja Halosen kausi ei siis ole ihan mädännäistä taloushistoriaa...Nikotinisti-Sauli tuskin parantaa tätä tahtia,voi vain talous pian nikotella.
Ja onkos se paha asia ,että näin hyvin pärjäävän maan johtaja kantaa murhetta kärsivistä ihmisistä maailmalla - saisivat muutkin päämiehet ja naiset enemmän tehdä köyhien eteen.Tarjalla on sydän suuri.
Halosen n. 70 prosentin kannatus ei ole kovin suuri ihme.
Manu (82-94) vs. Tarja (2000-2012!)
2
109
Vastaukset
- tekstiä,
mutta ei taida nuo putkinäköiset ymmärtää. Se on vähän niin kuin vanha sanonta "helmiä sioille".
Hyvä kirjoitus. Laita lisää vaan. Jos ei muuten, niin nousee se verenpainen muutamilla. - vuotta
"Halosen n. 70 prosentin kannatus ei ole kovin suuri ihme."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiitisen_lista
Haloslaiset!
Miksi ehdokkaanne tekemisiä salaillaan?
Eikö Halosen puuhastelut kestä päivänvaloa?
Haluamme rehellisen ja vain Suomen ja suomalaisten etua ja hyvinvointia ajavan presidentin.
Halonen on mitattu ja köykäiseksi havaittu.
Ei hänestä ole ollut muuta kuin vahinkoa
maamme johdossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762025Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361709Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81358Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591171Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241169Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161024- 60945
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58934