Olen teini-iästä asti seurannut omaa kehoani. Kuuntelen usein sydämeni sykettä ja erilaisia kehoni ääniä. Tästä ahdistun valtavasti. Tuntuu, että järki lähtee, kun sydän ei lyökkään oikein.
Nykyisin olen alkanut seurailla päätäni. Tätini kuoli jonkin aika sitten verisuonen katkeamiseen päästä, ja pelkään kuolemakseni, että niin käy myös minulle.
Tunnustelen jatkuvasti päätäni. Kuuntelen ja pysähdyn tarkkailemaan tuntuuko siltä, että verisuoni katkeaa. Tämä on niin hullua! Yleensähän sitä ei ihminen edes ehdi tajuta, vaan kuolema tulee silmän räpäyksessä.
Herään öisin siihen tunteeseen, että nyt se katkeaa. Se ei ole kipua, vaan jonkinlainen säpsähdys unen ja valveen rajamailla. Sydämeni alkaa hakata, pyörryttää ja kaikki tuntuu epätodelliselta. Nousen istumaan ja yritän hengittää rauhallisesti, samalla kun kuuntelen ja tunnustelen päässäni kuuluvia ääniä. (kohinaa yms..)Odotan tuleeko se kuolema nyt vai ei.
Yleensä nämä kohtaukset tulevat stressin aikana. Työni takia, olen jatkuvasti vähän stressaantunut, enkä saa stressiä pois.
Ymmärrän kohtauksen aikana yleensä, että tämä ei ole todellista, enkä ole kuolemassa, mutta silti ne ahdistavat.
Pelkään suunnattomasti myös synnytyksiä tämän takia. En voi ikinä uskoltaa synnyttää, sillä pelkään, että silloin se verisuoni ainakin katkeaa.
Mitä tämä on?
Auttakaa!mikä vialla!
3
960
Vastaukset
- Mecu
Kuulostaa niin tutulta! Mun täti sairastu rintasyöpään ja minä kopeloin monta kuukautta omat rintani ihan aroiksi etsien jotain ihme kyhmyjä!! Aivan sairasta touhua! Mutta eihän sille ihminen mitään voi että on niin herkkä. Olin aivan varma että mullaki on se kamala sairaus ja voin tosi pahoin henkisesti ja fyysisesti.
Aikani oireiltuani minusta tuntui että aina ilmaantu joku uus sairaus jota podin ja sairastin. Tiesin kuolevani millä hetkellä hyvänsä! Se oli kyllä aivan kamalaa ja tosi stressaavaa.
Sitten vaan mitta tuli täyteen ja varasin ajan yksityiselle yleislääkärille ja kerroin kaiken pahan olon hälle. Sain cipralex-lääkityksen ja olo on kohentunut huomattavasti.
Minä sain öisin ja päivisin paniikkikohtauksia, joissa tuli tunne että tukehdun ja sydän hakkas tuhatta ja sataa...Vapisin ja tärisin, kaikki oli niin epätodellista.
Älä stressaa turhia, vaikka tiedän että se on kyllä aina helpommin sanottu kuin tehty! - verisuoni katkeaa
Hei!
Minulla on ihan samanlainen tilanne, odotan ja pelkään että se suoni katkeaa. Heti kun on vähänkään pääkipeä, pahaolo tai niskat jumissa niin tulee tunne, että nyt se on menoa. Kokoajan odottaa, että päässä liikahtaa joku ja tulee tunne, että koko pää kihelmöi ja on tulessa, varmaan ihan mielikuvituksen tekeleitä, mutta tunne on ihan liiankin todellinen.
Ei myöskään auta, vaikka ajattelee, että ei se nyt voi oikeasti katketa, kun sen olisi sitten pitänyt katketa jo ajat sitten, sama olo toistunut monta kertaa. Mutta silti sitä ajattelee, että jos se sitten nyt menee, kun ei aikaisemmin ole vaikka oireet siihen sopivatkin. Hullua, mutta ikävä kyllä turhan todellista.
Paniikkihäiriöksi se lääkäri sitä vahvasti epäili, joten sain lääkityksen jonka jälkeen katsotaan auttaako se. Toivottavasti, koska alkaa kohta tosissaan häiritä normaali elämää. Suosittelen lääkärissä käyntiä, kokemuksella voin sanoa, että tuo pelko vain pahenee ajan myötä.- Jatta kanssa
Masennus aiheuttaa kaikenlaista kuolemanpelkoa myös, vaikka pelko oisikin näennäisesti aiheellista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974339Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10979
- 152976
- 6904
- 20864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12852- 26805