On hyvä ,että suurelle yleisölle on paljastunut tai tullut tietoisuuteen konkreettisin esimerkein,että SDP puolue on rötöspuolue viitaten Fortum-optiot,ay-liikkeen yksipuolinen tuki Halosen kampanjalle ja paljon muuta.Varmasti olemme nähneet vasta SDP:n rötöstelyjen jäävuoren huipun julkisuudessa.Toivottavasti kaikki loputkin SDP rötöstelyt ja hämärät epäkohdat pulpahtavat pintaan julkisuudessa.
Suurelle yleisölle
konnapuolue ovat
172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mafia pitää tiukassa otteessaan Suomen hallituksen ja eduskunnan tiettyjen yhteyshenkilöittensä avulla.
Mafian voima perustuu rahan voimaan.
Kuten yleisesti tiedetään, eduskunnasta suurin osa on varsin persoja isolle rahalle. (Eikä välttämättä ole kiinnostunut sen alkuperästä.)
Todennäköistä on Mafian otteen vahvistuminen, sillä myös riviedutajat haluavat saada osansa.
Todennäköisesti olemme jo heittäneet hyvästit hyvinvointiyhteiskunnalle ja tilalle on tullut venäläistyylinen "mulle kaikki- politiikka".