Pari pientä kertomusta

Tässä näitä

Mulle kävi näin että ajoin kaupungissa autolla ja tuli puhelu kännykkään ja tien vieressä oli vaipaita maksullisia parkkipaikkoja monta kappaletta. Koska ei ollut handsfreeta päätin pysähtyä ja vastata puhelimeen.

No samaan aikaan pirkot olivat n.50 metrin päässä ja kun olin puhunut puolen minuutin puheluni käynnistin auton lähteäkseni liikkeelle niin pirkko koputtaa ikkunaan ja sanoo etten maksanut parkkimaksua. Minä hieman hämmentyneenä sanoin että kyllähän te näitte kun pysähdyin tähän puoleksi minuutiksi puhelimeen vastatakseni(ja vannon että varmasti näkivät). Siihen sitten valvoja sanoo hieman virnuillen että pysähtyminen maksaa kanssa.

Okei alkoi pikkuisen hymyilyttää väkisin kun sanoin että pitääkö tämän pysähtymisen takia sitä nyt kävellä noin 30-40 metrin päähän pistämään 0,20€ lippuautomaattiin, käynnistin auton ja olin lähdössä ja pirkko huutaa "rekisterinumero ylhäällä sakot tulee".
Okei olen opiskelija ja budjetti tiukalla muutenkin joten oli pakko kävellä sinne automaatille ja pistää se hilu sinne pirkon virnuillessa vieressä. Kylläpä otti päähän tällänen "virkamiehen" töykee ja kiusaava käytös.

No pääasia ettei antanut sakkoa, mutta oikeesti siis OIKEESTI pitääks sitä muita kiusata sen oman ärsyttävän työnsä vuoksi.
Ei kyl mikään ihme et sitä ammattikuntaa vihataan niin paljon.

On mulla myös yksi positiivinen kokemus eräästä liisasta joka pelasti toiselta liisalta.
Parkkeerasin autoni pienelle parkkipaikalle jossa oli parkkikiekkopaikoitus, no kiirees enhän sitä huomannut vaan automaatin viereisellä parkkipaikalla jossa oli automaatti ihan lähellä siinä(Ja oli oikeasti siinä 20 metrin päässä). Maksettuani käännyn ja huomaan kaksi liisaa autoni ympärillä, toinen kaivaa lappua esiin ja alkamassa kirjoittaa jolloin tulen siihen ja näytän lippuni että maksoin parkista jolloin liisa tokaisee takas et tää on kiekkopaikka. Okei silloin toinen liisa tulee ja sanoo et selvästi on pikku erehdys tapahtunut ja sanoo kolleegallensa että anna olla.
Kiitos sille mukavalle liisalle siitä sillä ilman häntä toinen olisi varmasti kirjoittanut lapun.

Kyllä jälkeenpäin hymyilyttää tätäkin kirjoitellessa nämä tapaukset siitä miten "daiju" joku voi olla:) siis oikeesti jotain sisältöö siihen elämään hankkimaan mars mars:)
91271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No johan on, jos tuo edellä kuvattu on totta. Kyseessä on ainoastaan kaupungin rahastus. Asialla ei ole mitään tekemistä käytännön kanssa. Käytäntö pitäisi olla se että maksulla estetään paikkojen täyttyminen joutilaista autoista. Eikä mikään muu.

Jos joku on autossa sisällä, auto tuskin on siinä paikassa päiväkaupalla.

Edellä kuvaamassasi tilanteessa minulla varmasti olisi palanut päreet ja olisin lyönyt kunnolla parkkipirkkaa. Tuohan on silkkaa simputusta eikä mitään muuta. Kyllä vetää vihaiseksi perkeleen perkele!!!

Äänestä
  • sakinhivutusta. Ei noita haaskoja täällä tarvita. Löytyiskö kaveria pikku opetuskierrokselle?

    Äänestä

Pysäköinnin tarkastajat eli Parkki-Pirkot ovat virkamiehiä ihan ilman lainausmerkkejä. Jos et hallitse tunteistasi, saat syytteen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Äänestä

jos kerran pysäköit maksulliselle paikalle, tietysti siitä pitää maksaa, vaikka olisit siinä vain "puoli" minuuttia.

Äänestä
  • Niin ja sä varmaan maksat tv -lupamaksun ;)

    Äänestä

  • aina kirjoitti:

    Niin ja sä varmaan maksat tv -lupamaksun ;)

    ei oo harvinaista että kielletyllä paikalla odotellaan muijaa ja Nokiaa pidetään korvalla..."pysähdyin tähän ihan vaan liikenneturvallisuuden vuoksi..". Jos ei oo hands freetä niin piruko se pakottaa vastaamaan siihen puhelimeen? Hä?

    Äänestä

  • aina kirjoitti:

    Niin ja sä varmaan maksat tv -lupamaksun ;)

    luvaton TV:n katselu ole rikos?HÄ

    Äänestä

se olikaan...? Pysähtymistä on esim. matkustajan poisjättäminen. Pidempi pököttäminen sitte pysäköintiä. Näin kai teilläkin päin autokoulussa opetettiin?

Äänestä

Luotsin hermoja mä koittelen... Haluan saada hänelle sähköpostin "Luotsin oikeuksiisi tehty muutoksia"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Porvoon mitalla :) kirjoitti:

Tässä näitä

Mulle kävi näin että ajoin kaupungissa autolla ja tuli puhelu kännykkään ja tien vieressä oli vaipaita maksullisia parkkipaikkoja monta kappaletta. Koska ei ollut handsfreeta päätin pysähtyä ja vastata puhelimeen.

No samaan aikaan pirkot olivat n.50 metrin päässä ja kun olin puhunut puolen minuutin puheluni käynnistin auton lähteäkseni liikkeelle niin pirkko koputtaa ikkunaan ja sanoo etten maksanut parkkimaksua. Minä hieman hämmentyneenä sanoin että kyllähän te näitte kun pysähdyin tähän puoleksi minuutiksi puhelimeen vastatakseni(ja vannon että varmasti näkivät). Siihen sitten valvoja sanoo hieman virnuillen että pysähtyminen maksaa kanssa.

Okei alkoi pikkuisen hymyilyttää väkisin kun sanoin että pitääkö tämän pysähtymisen takia sitä nyt kävellä noin 30-40 metrin päähän pistämään 0,20€ lippuautomaattiin, käynnistin auton ja olin lähdössä ja pirkko huutaa "rekisterinumero ylhäällä sakot tulee".
Okei olen opiskelija ja budjetti tiukalla muutenkin joten oli pakko kävellä sinne automaatille ja pistää se hilu sinne pirkon virnuillessa vieressä. Kylläpä otti päähän tällänen "virkamiehen" töykee ja kiusaava käytös.

No pääasia ettei antanut sakkoa, mutta oikeesti siis OIKEESTI pitääks sitä muita kiusata sen oman ärsyttävän työnsä vuoksi.
Ei kyl mikään ihme et sitä ammattikuntaa vihataan niin paljon.

On mulla myös yksi positiivinen kokemus eräästä liisasta joka pelasti toiselta liisalta.
Parkkeerasin autoni pienelle parkkipaikalle jossa oli parkkikiekkopaikoitus, no kiirees enhän sitä huomannut vaan automaatin viereisellä parkkipaikalla jossa oli automaatti ihan lähellä siinä(Ja oli oikeasti siinä 20 metrin päässä). Maksettuani käännyn ja huomaan kaksi liisaa autoni ympärillä, toinen kaivaa lappua esiin ja alkamassa kirjoittaa jolloin tulen siihen ja näytän lippuni että maksoin parkista jolloin liisa tokaisee takas et tää on kiekkopaikka. Okei silloin toinen liisa tulee ja sanoo et selvästi on pikku erehdys tapahtunut ja sanoo kolleegallensa että anna olla.
Kiitos sille mukavalle liisalle siitä sillä ilman häntä toinen olisi varmasti kirjoittanut lapun.

Kyllä jälkeenpäin hymyilyttää tätäkin kirjoitellessa nämä tapaukset siitä miten "daiju" joku voi olla:) siis oikeesti jotain sisältöö siihen elämään hankkimaan mars mars:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu