Kansanedustajat väittää että Forttumin optioihin ei, maan korkeinta lainlaadintaa ja suurinta omistajavaltaa edustava, valtioelin ei voi puuttua. Tämähän mitä häikäilemätön vale, sillä voihan eduskunta riistää kymmeniltä tuhansilta kansalaisilta laillisen Kansaneläkkeen perusosan, tuntematta pienintäkään tuskaa. Joten rosvoporukka muistakaa kun tulette seuraavan kerran äniä kansalaisilta norkoilemaan, mitä tuli Forttum-asiassa tehtyä.
Valehteleva eduskunta
Kränä
10617
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
on taannehtivasti voitu puuttua, mutta tässä ei sopimuksiin vedoten. Logiikka? Kun Eduskunnalla on oma lehmä ojassa, ei voi kuin todeta, että tarkoitus pyhittää keinot
Ei olla enää suljetussa yhteisössä vaan kapitaalissa
yhteisössä ja nautitaan elämästä.
Arvoisa Tämä onkin, älä moiti tukijaasi kommunistia, sillä työläiset joihin kuuluu myös kommunistit, antavat äänensä niille jotka valvoo teidän hyväosaisten etuja tehokkaammin kuin todellisten työläisen etuja.
Vain työläisten vallassa pitämän SDP:n ja mafia rahan turvin kapitalisti menestyy Suomessa niin hyvin kun menestyy. Paina se mieleesi.
FORTUM- OPTIOT KUULUU SUOMEN KANSALLE???:PRESSA OLETKO RIKKAIDEN PELI NAPPULA???; OTA JÄRKI KÄTEEN JA NÄYTÄ NAIS VOIMA!!!!:VAIKKA OLET MYÖS SIKA RIKAS;
optiot kuluu kansalle.näin on nyt ja aina. amenen.
miksi pressa hiljaa???.käytä sitä valtaa kun tiedät mikä oikein!!!. ei tiedä vielä, kun on vaalit tulossa siinä syy.
kansa maksaa optiot ja kävelee työttöminä.
niin saat rahaa tekemättä mitään aina kk/palkka.siinä syy miksi ei mitään tehdå.Miten olisi eduskunnassa esim. istunnosta pois jääminen vähentää palkkaa samoin luonaisetuiden poistaminen.puhumattakaan joulu siivouksesta saamista vapaata työpäivää.todella yli hilseen eikö raha riitä.siivouksen saa vähentää verotuksessa mikäli käyttää ulkopuolista työvoimaa,tiedoksi!!!!.joka on mielestäni väärin.
OMA PALKKA TÄRKEIN .EDUSKUNNASSA PITÄISI HETI ALKAA TULOS PALKKAUS ELI TULOSTEN PERUSTELLA SAISI PALKKAA EIKÄ TEKEMÄTI MITÄÄN KUIN ISTUMALLA PASSIIVISINA.
ELÄKKEIHIN MAX KATTO RAJA ÄKKIÄ 3000 /KK:SSA KAIKILLE.SE ON PAKKO SAADA AIKAISEKSI.KUN MUUTEN TULEVALLEVILLA EI OLE RAHAA ELÄKKEIHIN YHTÄÄN.TÄRKEIN ASIAA NYT JOTA EI VOI SIVUTTAA MITENKÄÄN.