Natoon liittymisen myötä

We want peace

Natoon liittymisen myötä ei ole enää ulkopolitiikkaa suomella.Vaan tilalle tulee Natopolitiikka.

3

174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pomps

      Nato eli amerkkalaiset, maailman tyhmin kansa. Ei tarvitse paljon seurata kun ymmärtää tämän.

      • paikkaansa!

        Maailman tyhmin kansa ja samalla lapsellisin on suomalaiset. Toisena tulee venäläiset. Heillä oli käytössään Amerikkaan verrattuna moninkertaiset voimavarat ja resurssit, eivätkä kehittyneet miksikään. Edelleenkin Venäjä on vain suuri kehitysmaa. Maailman johtavaksi maaksi ei nousta olemalla maailman tyhmimpiä!!!


    • MiracleMike

      Eihän Suomella ole enää itsenäistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Ei ainakaan sikäli, ettei se saa olla ristiriidassa "YUTP-sopimuksen" eli Euroopan unionin YHTEISEN ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa. Ei siis ole Suomen omaa ulkopolitiikkaa, on vain EU:n YUTP.

      Natossa olisi Suomi todellakin kiinni suurvaltojen sotapolitiikassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe