Pitävätkö käärmeet reviiriä???

Kyselijä

Olen jo pitkään miettinyt tuota kysymystä ja lukenut kirjoja, mutten ole löytänyt vastausta. Eli siis tarkoitan että puollustavatko ja merkkaavatko nämä matelijat oman alueensa kissojen ja koirien tapaan, vai omivatko alueita ollenkaan? Mökillämme oli tänä kesänä nimittäin harvinaisen vilkas käärmevuosi (kaikki rantakäärmeitä) ja ensiksi niitä oli vain yksi siellä niemen kallioilla loikoilemassa kivikossa. Kun seurasin ja tarkkailin sitä usein, niin yllätyksekseni huomasin, että sehän kiertää jokapäivä tasan samoja alueita ja polkuja mitä aina ja loikoilee aina täsmälleen samassa kolossa/kolon suulla! Huomasin myös, ettei sillä myöskään ollut ollenkaan munia tai poikasia kun varovasti raotin tätä kolon kattona toimivaa kiveä käärmeen ollessa poissa. Mökkimme pihalle tosin oli tullut oikea päästäispopulaatio ja kallion lähettyville tuli lisää käärmeitä, joista yksi arvatenkin oli naaras. Päättelin tämän koska noin 5-7 muuta käärmettä olivat kiertyneet sen ympärille. Ja eipä aikaakaan kun ne luikertelijat kävivät jo popsimaan siitä pihanurmelta kaikki päästäiset, jonka jälkeen käärme (ja päästäis) kanta oli alkanut huveta, kunnes jälleen oli jäljellä vain se yksi ja ainut käärme, jonka alun perin näinkin, lekottelemassa vakiokolossaan.

Eli kysymykseni siis on pitävätkö käärmeet reviiriä vai eivät? Vai riippuuko tämä lajista? Tai onko se muuten vain yksilöllistä (käärme kiintyy jostain syystä tiettyyn alueeseen)? Vai ovatko ne pikemminkin ruuan ja lisääntymisvietin perässä?

Kaivataan pikaisesti vastauksia!

4

1082

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • epä

      mielenkiintoinen havainto. Postaahan kysymyksesi www.herppi.net osoitteeseen luonnon matelijat osioon . Herppi.netissä on ainakin muutama biologi keskustelemassa silloin tällöin. Siellä voisi löytyä tietäviä. Pääsen minäkin sitten kurkkimaan, mikä on vastaus tähän kysymykseen. :)

    • Black-Adder

      Käärmeiden reviirit ovat hyvin harvinaisia ja uskoisin että tämäkin tapaus liittyi vain niihin päästäisiin. Etenkin jos pesässä ei ollut munia. Kyseessä voi myös kuitenkin olla säännön vahvistava poikkeus, tiedä häntä.

    • ei sais...

      mennä sörkkimään niitten pesiä!!!! Eikä häiritä niitä muutenkaan. Toivottavasti otat opiksesi...

      • Kyselijä

        ensinäkään häirinnyt niitä millään tavalla, vaan annoin puuhailla omiaan ja toiseksi, en sörkkinytkään niiden pesiä, vaan raotin vain hieman kolon kantta. Koska jos siellä olisi ollut munia tai käärmeenpoikasia, olisi se selittänyt käärmeen jatkuvan partioinnin samoilla alueilla. Että silleen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2134
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1756
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1479
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      1253
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      61
      1234
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1072
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      993
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      975
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      675
    Aihe