haluan valmistua nopeasti

Rina

Mihin yliopistoon tai korkeakouluun kannattaisi mennä opiskelemaan, jos siis haluaa valmistua mahdollisimman nopeasti (2-4 vuodessa)? Minua ei juuttua opiskelemaan kovinkaan pitkäksi aikaa. Ja millaiset työllistymismahdollisuudet valmistuttua olisi? Ja miten hyväpalkkaiset? Itselleni olisi tärkeää, että nettopalkka jäisi noi 2000 euron tuntumaan.

15

3478

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hipsuvarvas

      Muistan nähneeni jonkun tilastoon jonka mukaan Vaasan yliopisto oli nopeiten valmistavimpia kouluja. Lähes pääsääntöisesti melkein minkä tahansa (pois luettuna lääkärit ja dippainssit) tutkinnon voi tehdä neljässä vuodessa (eikä edes tee tiukkaa). Nopeimmin voi valmistua jos hankkiutuu alalle jossa luetaan paljon esim. yhteiskuntatieteet, kauppatieteet ja oikeustiede ovat tällaisia.

      Neljässä vuodessa valmistuneelle työmahdollisuudet ovat ihan samanlaiset kuin 8 vuotta yliopistossa kuhnanneet. Jos valmistut kahdessa vuodessa niin tutkintosi on todennäköisesti suhtkoht heikkotasoinen ja työnsaanti voi olla hyvinkin vaikeaa tästä johtuen. Jos budjetoit itsellesi kolme tai neljä vuotta niin silloin pystyt tekemään hyvän ja täysipainoisen tutkinnon (tosin sinulla ei ole juurikaan vapaa-aikaa).
      Nim. kokemusta on

      • Kiiruna

        Jos valmistuu 2 vuodessa ja kutsuu median ihmettelemään "ihmelasta", niin työnsaanti voi olla jälkeenpäin hyvinkin helppoa "alan guruna". Semminkin jos rykäisee heti perään tohtoriksi samalla periaatteella.

        Mutta toki: jos ei pidä nopeasta valmistumisestaan meteliä, niin työnsaanti voi olla vaikeampaa kuten edellisessä viestissä jo todettiin.


      • työpaikka
        Kiiruna kirjoitti:

        Jos valmistuu 2 vuodessa ja kutsuu median ihmettelemään "ihmelasta", niin työnsaanti voi olla jälkeenpäin hyvinkin helppoa "alan guruna". Semminkin jos rykäisee heti perään tohtoriksi samalla periaatteella.

        Mutta toki: jos ei pidä nopeasta valmistumisestaan meteliä, niin työnsaanti voi olla vaikeampaa kuten edellisessä viestissä jo todettiin.

        Kyllä se vain karu totuus on että työkokemus on varsin arvokkaassa asemassa työnsaannin kannalta. Aika lailla alasta riippumatta työnantajat palkkaavat mielummin 6 vuotta opiskelleen ja keskiverto arvosanoilla valmistuneen tyypin, jolla on opiskeluiden aikana saatua jatkuvaa työkokemusta kuin kahdessa vuodessa valmistuneen kokemattoman juipin.

        ...vaikka olisi mediat kutsuttu ihmettelemään ja vaikka big brotheriin menty kuuluisuutta hakemaan ;)

        Näin siis pääpiirteittäin. Ja kyllähän se kahdessa vuodessa valmistunutkin tietty työtä (yleensä!) saa, josksu jopa ihan kunnon homman heti, mutta yleensä ei välttämättä kannata ruveta heti unelmoimaan siitä oikeasti koulutustaan vastaavasta työstä.

        Tiedän vaan oikeasti parikin tällaista tapausta, jotka ei sitten ole aluksi saanut sitten millään töitä omaan alaan viittavasta hommasta. Yksikin joutu lopulta kylmästi lähtee painamaan oikeeta duunariduunia, ennen kuin rupesivat oman alan paikat aukeemaan.

        Se kun jo noi automaattijärestelmät nettihakemuksissa karsii aika rankalla kädellä työkokemuksettomat hakemukset. Ei kukaan edes ehdi huomaamaan arvosanoja tai valmistumisaikaa. Ja ihan sama karsinta se on manuaalisestikin katsotuissa hakemuksissa.

        Ja pakko on vielä kommentoida, että mikä ihmeen kiire on valmistua 2 vuodessa? Töitä ehtii tehdä 40 vuotta, mutta opiskelu kestää vain muutaman. En ymmärrä roikkujiakaan, mutta koittakaa hyvät ihmiset elää, niin ette sitten eläkeiässä huomaa, että nyt vihdoin voisi alkaa tekemään jotain kivaa...vaan ei paikat kestä enää, on tuo leikkauskin ensi kuussa... ;)

        Mutta onnea vaan opiskeluille.


    • tarkoittaa

      tällä tasolla myös oppimista. Oppimiseen menee aikaa. Näitä 2 vuoden oikoteitä ei liiemmin ole.

    • Minikani

      Diplomi-insinööriksi valmistuu pätevä ja älykäs kaveri kohtuullisella työmäärällä niin, että aikaa jää myös muuhun elämään ja jopa satunnaiseen työssäkäyntiin.

      Uusin villitys kaveripiirissäni on valmistua kolmessa vuodessa hyvällä (3.5->) keskiarvolla.

    • opiskelija

      Lappeenrannassa minimiaika valmistua KTM:ksi on kuulemma 2 vuotta (mitä oon kuullu), mut suurin osa valmistuu 4-5 vuodessa. Itse valmistun 4 vuodessa ja ei tarvii hirveesti huhkia, ehkä jotain 4 tuntii päivässä keskimäärin opiskelen...tosin ekana ja tokana vuonna oli pitempii päivii ja välil rankkaa. Tiedän joitakin jotka valmistuu 3 vuodessa, mut ne onki sit saanu huonompii numeroita ja ei oo oppinu/omaksunu nii paljo ja eiks yliopistos oo tarkotus et oikeesti oppii jotai? Yks tuttu valmistu 3 vuodessa KTM:ksi, mut on vast 22-vee ja aika huonolt näyttää työnsaanti. Sen sijaan toine tuttuni valmistu 5,5 vuodessa, hankki työkokemusta ja on kovasti kysyntää työmarkkinoilla

      • lpr

        ei tosiaan kannata jos ei ole varma siitä mitä tekee. Vuosikurssillani oli 3 vuodessa maisteriksi valmistunut, jolle sateli entisillä suhteilla työtarjouksia ovista ja ikkunoista. Sinne katosi minne lie Helsinkiin, siinä vaiheessa mulla oli työkokemusta vasta kerrossiivouksesta...

        Oli kuitenkin vapaat kädet ja riittävästi aikaa käydä kursseja, oppia ja harrastaa. Neljännen vuoden paikkeilla opiskelu alkoi jo kannattaa: sain oikeilla ainevalinnoilla kunnollisia kesätyöpaikkoja (yhden onnella, yhden suhteilla jne.) ja uskalsin parin vuoden aikajänteellä harkita jo valmistumistakin.

        Suoraan lukiosta tulevalle ja työtilanteesta epävarmalle parasta on 5-7 vuoden opiskelu. Tälle ajalle saa tukea, ehtii ymmärtää sen mitä lukee (monilla kestää lukutekniikan oppiminen niin pitkään että vasta syventävissä opinnoissa alkaa sujua), akateemista vapautta ehtii kyseisellä aikataululla nauttia enemmän kuin tarpeeksi.


    • ystäväiseni

      Mene lukemaan farmasiaa! Valmistut 3 vuodessa farmaseutiksi, joka tienaa alusta asti noin kaksi tonnia kuussa eikä töitä tarvitse kauaa hakea. Usein riittää että soitat lähimpään apteekkiin niin sinulla on työpaikka siinä. Oikeastaan opiskelu ei kestä kuin 2,5 vuotta koska farmaseutin opintoihin kuuluu puoli vuotta palkallista harjoittelua.

    • helpoin ala

      tai kirjallisuus myös.

      Jaakonsaarikin kokeili lukea yliopistolla suomen kieltä, mutta ei pystynyt. Nyt sitten on median pomona Ylen hallituksessa. Tulokset näkyy: Yle:n toiminta on perseestä ja korkeakoulutettuja ihmisä irtisanotaan!

      • ...

        Kerro missä mielessä kirjallisuuden opinnot ovat niin "helppoja"?

        Luettavaa on perkeleesti, klassikkokursseilla luetaan tuhansia sivuja proosaa, draamaa ja lyriikkaa.

        Opittavia käsitteitä ja erilaisia teoreettis-filosofisia juonteita rönsyää kirjallisuustieteestä vähän sinne tänne: kirjallisuustieteelisten opintojentaustalla on sosiologiaa, psykologiaa, antropologiaa, kielitiedettä, historiaa, kulttuurihistoriaa, taidehistoriaa jne.

        Selkeän kokonaisuuden hahmottaminen on oppiaineessa siis jo taito sinänsä.


      • Kuli-Hassan
        ... kirjoitti:

        Kerro missä mielessä kirjallisuuden opinnot ovat niin "helppoja"?

        Luettavaa on perkeleesti, klassikkokursseilla luetaan tuhansia sivuja proosaa, draamaa ja lyriikkaa.

        Opittavia käsitteitä ja erilaisia teoreettis-filosofisia juonteita rönsyää kirjallisuustieteestä vähän sinne tänne: kirjallisuustieteelisten opintojentaustalla on sosiologiaa, psykologiaa, antropologiaa, kielitiedettä, historiaa, kulttuurihistoriaa, taidehistoriaa jne.

        Selkeän kokonaisuuden hahmottaminen on oppiaineessa siis jo taito sinänsä.

        Taitaapa sitä paitsi jäädä alkuperäisen peräänkuuluttama 2000€/kk nettoalkupalkka monella kirjallisuutta opiskelleella haaveeksi. Ellei sitten satu pääsemään sinne Ylen johtoportaikkoon. Mutta siihen taas vaaditaan sopivuutta, ei niinkään pätevyyttä, joten oikeanvärinen puoluekirja lienee lähes välttämättömyys.


    • vinkkiä

      Kuten tuossa aikaisemmin todettiinkin, hakeudu farmasiaa lukemaan. Ei kestä kauaa ja apteekit suurinpiirteiin taistelevat sinusta, ellet ihan tollo ole. Mutta varaudu siihen että farmaseutin työ ei ole kovin haastavaa... ...lähinnä lääkemyyjä.

      Itse aion lukea hallintotieteiden maisterin tutkinnon kolmessa vuodessa. Eikä tähän mennessä ole tarvinnut pahemmin puurtaa, 60 ov/vuosi.

      • syyskuvasto

        Tuo on muuten aika jännä, että ainakin täällä hallintotieteiden n. keskimääräinen valmistumisaika on neljä vuotta. Miksiköhän kyseisestä tutkinnosta valmistutaan yleensä niin nopeasti. Itselläni menee todennäköisesti vähän yli neljä vuotta, koska olen lusmuillut.


    • AVO:on

      eli ammatin valinnan ohjaukseen työkkäriin..sieltä saat varmasti tietoa ko. asiaan...

    • KeuKeu

      Uskomatonta. Miten tuolla periaatteella voi edes hakea
      yliopistoon?

      Ala on siis aivan sama, kunhan valmistuu nopeasti ja
      rahaa tulee? Eikö olisi järkevämpää istahtaa hetkeksi
      ja miettiä missä on hyvä ja mitä haluaisi tehdä?

      Työ on (voi olla) paljon muutakin kuin pelkkä rahan
      lähde. Et sinä jaksa 40 vuotta alalla jossa et viihdy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      1976
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1702
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1326
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1150
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1145
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      931
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      914
    Aihe