Alexader Stubb vastaa Suomen Kuvalehdelle

Raivoisa ruusu

Tänään oli hieno päivä. Ensin olin 10-vuotta täyttävän Nyt-liitteen juttupanelissa. Meitä oli yhteensä kuusi. Kiva sessio, jonka tulos nähdään ensi viikon juhlanumerossa.

Sen jälkeen vuorossa oli kirjamessut. Ensin kiertelin eri ständejä yhdessä kaverini Mika Ronkaisen kanssa. Mika oli Laajasalon lahja meidän kampanjalle. Oli mukava rupatella pitkästä aikaa.

Ostin muumikirjoja ja pari kirjaa Tove Janssonista. Södikän ständiltä ahmin reppuun Remeksen nuoriskirjan, Arto Paasilinnan uusimman, Bob Dylanin muistelmat ja André Wickströmin kirjan komiikasta.

Ostojen jälkeen oli lavavuoro. Ensin juttelimme EU-kirjoista Lasse Lehtisen ja Eija-Riitta Korholan kanssa. Haastattelijana sanavirtuoosi Jussi Halli. Leppoisa juttutuokio. Taidamme Lassen ja Eija-Riitan kanssa vain tuntea toistemme jutut perinpohjin.

Sen jälkeen oli vuorossa pidempi sessio Matti Klingen ja Erkki Toivasen kanssa. Todella vauhdikas keskustelu. Aiheena: onko Suomi Eurooppalainen sivistysvaltio? Lyhyt vastaus: on.

Minulle taisi jäädä enemmän läpänheittäjän rooli. Kyllä me naurettiinkin vaikka keskustelussa seikkailtiin Eurooppalaisesta identiteetistä Euroopan rajoihin, klassikoista nykypäivään.

Valmistauduin tilaisuuteen lukemalla Klingen ja Toivasen uusimmat. Klingen Rooma, Moskova, Sesenheim: päiväkirjastani 2004-2005 on jatkoa 1999 alkaneelle päiväkirjasarjalle. Teos on jälleen kerran loistavan Klingemainen.

Sivuilla lukija nauttii historiasta, kultturista ja tieteestä ymmärrettävässä muodossa. Jos Klinge jonain päivänä lopettaa kirjoittamisen, niin Suomesta katoaa aimo annos Eurooppalaista sivistystä.

Klingeä ei pelota nyky-yhteiskunnan kritisoiminen. Välillä han lataa niin, että poliittisesta korrektionismista ei ole tietoakaan. Todella raikasta kamaa. Tulee ihan mieleen Alan Bloomin The Closing of the American Mind.

Klingen päiväkirjan jälkeen blogini ei tunnu erityisen syvälliseltä...saati sivistyneeltä. Toivasen jälkeen EU-kirjani ovat taasen vailla historian tajua...

Erkki Toivasen Eurooppalaisuuden rajoilla on todellinen helmi. Se on kertakaikkiaan pakko lukea jos haluaa ymmärtää tämänpäivän Eurooppa.

Toivanen lähtee liikkeelle Kiinasta ja Intiasta, siirtyy sieltä sujuvasti "Varsinais-Eurooppaan" ja muuhun Eurooppaan. Toivaselle Eurooppa on monikko. On siis olemassa monta Eurooppaa.

Yhdentymisen edeltäjistä - Kaarle Suuresta ja Napoleonista - lukija viedään edelläkävijöiden visioihin. Tarinat Saint-Simonista, François Guizotista, Guiseppe Mazzinista, Piotr Tshaadajevista ja Victor Hugosta tuovat syvyyttä.

Tämäkin meppi oppi, että englantilainen kveekari William Penn ehdotti Euroopan parlamentin perustamista jo vuonna 1693!

Omissa EU-kirjoissani lähden usein liikkeelle vasta Coudenhove-Kalergista ja siirryn sieltä nopeasti Altiero Spinellin, Winston Churchillin ja Jean Monnet'n kirjoituksiin. Yllä mainittujen lisäksi Toivanen käy kirjassaan läpi Denis de Rougemontin, Otto von Habsburgin, Fernand Braudelin ja Václav Havelin ajatuksia.

Kirjan kruunaa syvällinen pohdiskelu EU:n perusluonteesta, perustuslaista ja unionin rajoista. Toivaselle Eurooppaa yhdistää ennenkaikkea yhteinen arvopohja. Siitäkin voi olla Toivasen kanssa samaa mieltä.

Yhtäkäkaikki suosittelen Klingen ja Toivasen teoksia lämpimästi.

Lähdemme huomenna perheen kanssa Englantiin. Tiedossa on sukulointia, Birmingham Cityn ja Evertonin futismatsi ja illallinen Mikael Forssellin kanssa. Voisihan sitä viikonlopun huonomminkin viettää.

http://www.alexstubb.com/fi/index.php?trg=diary&id=206

3

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • B-puolella eteenpäin

      YÄK-tollasten ei pitäisi edustaa Suomea, etsiköön jonkun muun maan.

    • Tuppari

      Stubb, tuo valehteleva vasikka, panee pään puskaan ja toivoo, että ihmiset unohtaisivat. Kivahan se horista ihan muista asioista.

    • Selene

      oikein Suomen ulkoministerin ja pääministerin lausunnot! Tuomioja ei lausunut sanaakaan kompetenssista.

      http://www.elmarbrok.de/presse/pm/2005/20051019tuomioja_en.shtml

      "By this I mean the practise of the EUn-parliament to have always on the agenda resolutions of all matters in the whole world, nevertheless those resolutions have not so much impact because the European Parliament has no competence in these questions", said he to the Finnish media.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2099
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1741
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1441
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      231
      1228
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      60
      1212
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1060
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      972
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      969
    Aihe