Rv 31 3 ja sokeria löytyi virtasta. Seuraavana päivänä sitä ei kuitenkaan enää ollut pissassa, mutta veressä sokeri-arvot kohollaan. Onko muilla ollut vastaavaa?
Käskettiin tarkkailla hieman syömisiä, mitä ohjeita muut ovat saaneet?
sokeria virtsassa
3
516
Vastaukset
- sokeria
molempien raskauksien aikana on ollut sokeria virtsassa, mutta ei veressä. Itselläni sokeri meni jotenkin läpi eli jos söin banaanin ennen neuvolassa käyntiä niin se näkyi heti virtsassa. Kävin esikoistani odottaessa sokerirasitus kokeessa, lukemat olivat niin alhaiset,että terkkari lähes pyörtyi myötätunnosta.
En saanut ohjeita, koska olen kokki niin terkkari sanoi ettei hänen tarvi opastaa minua mitä syödä ja mitä ei...
Mutta oma kroppa kyllä kertoi mikä sopii ja mikä ei. Olen aika herkkusuu, mutta odotusaikana ei herkut maistuneet. Ruokavalio muutui tosi terveelliseksi!! Jos söin makeaa tai vaalea leipää ½ - 1 tuntia siitä olo oli kamala, heikotti, taas nälkä, oksetti...En ole koskaan pitänyt perunasta, mutta odotusaikana se ja ruisleipä olivat syömisen perus ruoka-aineita.
Suosittelisin monipuolista ruokavaliota. Jos ne herkut maistuu niin jätä ne väliin tai vähemmälle
Terkkari suositteli raskauksien jälkeen tarkailemaan verensokeria noin 2 vuoden välein. Olen noudattanut ohjetta, sokeri arvot ovat olleet normaalit.
ps. olen normaali painoinen ja odotusaikana paino nousi noin 15 kg - "Kokemusta on"
Kannattaa syödä paljon kasviksia joka aterialla, ja välttää kovin rasvaisia ja sokerisia ruokia/herkkuja. Rasva hiilihydraatit "samassa paketissa" on kaikkein pahin. Pahoja ovat myös hyvin yksipuoliset "ateriat", kuten vaikka puoli kiloa irtokarkkeja kerralla syötynä. Karkit eivät ole täysin kiellettyjä, vaan muutaman namin voi syödä vaikka jälkiruoaksi, jos ateria on muuten monipuolinen ja terveellinen.
- rv 36
Tänään taas pissinäyte antoi sokereista oikein kunnon huomautuksen. Sama oli viime kerralla neuvolassa. Huomenna vien aamusta uuden näytteen aivan kuten viimekerralla...ja luulempa, että vastauskin on sama kuin viimeksi eli aamulla sitä ei sitten ole.
Viime kerralla olin juuri illalla ennen nukkumaanmenoa juonut limpparia ja aamulla söin paahtista marmelaadin kanssa eli se sokeri johtui siitä. Nyt olin taas juonut illalla kaakaota ja syönyt keksejä...joten luulmpa että sillä oli taas oma osuutensa tämän aamuisiin arvoihin.
Jos nyt kuitenkin aamullakin on arvot koholla niin sitten edessä on sokerirasitustesti.
Kuulemma ihan normaalia, että arvot hetkellisesti heittelee. Sitten jos se on jokapäiväistä niin ruvetaan huolestumaan.
Sen kummempia ohjeita en saanut kuin että juo enempi vettä ja muutenkin katso ettei sokeria tule naposteltua liikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751968Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361694Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81318Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241145Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59925
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57909