Toki Vanhanenkin sai osansa, mutta Niinistölle naurettiin n.10min ja katsomosta kuuli hyvin, mitä mieltä se oli Saulin uskottavuudesta. Hienoa.
Räikeälle falskiudelle kuuluukin nauraa.
Uutisvuodon vuoro pilkata Saulia
25
555
Vastaukset
- jyrää
Nehän hallitsee kaikkea tiedonvälitystä. Maailman vanhin temppu tehdä vastustajasta naurunalainen. Ja mitä vaarallisempi vastustaja, sitä enemmän
- Matti
Typerää kitistä joillain keskustelupalstoillaa niin kuin esim. täällä joitain Niinistölle naureskeltuja minuutteja. Ihan vaan miksi? Niinistö on ansainnut nekin naureskelut. Mutta jos mielestäsi falski kampanja on mielestäsi "tosi kova juttu", niin sille en voi mitään. Mutta kitise jossain muualla.
- uutisvuodon?
Kakkeli, pippeli, hypseli, hopseli...
Siinä uutisvuodon syvin olemus. Ohjelma käsittelee asiat siten, että asiat koskettaisivat kohtuullisen suurta kuulijakuntaa. Lopetin ohjelman katselun jo vuosia sitten, koska tuollainen teekkari- pikkutuhma - poliittisesti vahvasti värittynyt aikuisikään ehtineiden poikalapsien tekemä lastenohjelma, jossa vaivautuneet vieraat yrittävät pysyä mukana, ei oikein koskettanut. Kun mukana on vielä omaan egoonsa lähes tukehtuvat, "minipukki" runoilija ja "luuseri" kirjailija, niin voiko ohjelmalta odottaa muuta kuin nokkelia sanakäänteitä, joiden sisältö toistaa itseään ohjelmasta toiseen.
Vuotoja on monenlaisia: uutisvuoto on yksi vuodoista, ja värikin on sama.
Uutisvuoto saisi Halosesta kymmenen ohjelman sarjan, jota katsoessa 38% suomalaisista nauraisi kippurassa, mutta sitä me emme näe. Miksi?- Tarja ei...
....julistaudu Poravarin parhaaksi ystäväksi? Niin heikkoa arvostelukykyä ei Halosen joukoista löydy!
- Kaikki tuki sdpeelle786
Tarja ei... kirjoitti:
....julistaudu Poravarin parhaaksi ystäväksi? Niin heikkoa arvostelukykyä ei Halosen joukoista löydy!
Ai vai ei julistaudu porvarien ystäväksi...Itte joka omistaa monta osaketta hesassa ei voi olla sosialisti.. Täys pettymys ja puhallus koko Ä..ä
- ainakin...
Kaikki tuki sdpeelle786 kirjoitti:
Ai vai ei julistaudu porvarien ystäväksi...Itte joka omistaa monta osaketta hesassa ei voi olla sosialisti.. Täys pettymys ja puhallus koko Ä..ä
....kuusi vuotta edessä. Kyllä työllään saa kai ansaita? Optioita tai osakkeita halosella ei ole vaan ihan työllä ansaittua "mammonaa". Ei saa olla kade...tekisit sinäkin rehellistä työtä?
- MINÄ, NNIKUIN..123
ainakin... kirjoitti:
....kuusi vuotta edessä. Kyllä työllään saa kai ansaita? Optioita tai osakkeita halosella ei ole vaan ihan työllä ansaittua "mammonaa". Ei saa olla kade...tekisit sinäkin rehellistä työtä?
Mutta mä en ole sosialisti. Hei sossujen pitää jakaa omaisuutensa. Etkö olekkaan siitä tietoinen. Siis sosialisti ei saa omistaa mitään vaan kaikilla pitää olla kakku tasan. Jos sun kaverisi ei viitti tehdä töitä, niin sun tehtävä on velpata häntä.. Mieti pikkasen ennenkuin olet sitä mitä olet!!!
- muuten
muut kuin Halosta äänestävät kommarit? Oli varmaan saatu Halosen kampanjatoimistosta päällenaurajia.
Miten kohtako se YLE rupeaa väsäämään Halosen vaalikampanjaa lupamaksajien rahoilla, kun kukaan itseäänkunnioittava mainostoimisto ei ole näköjään halunnut lähteä kuuskymppisen neuvostojäänteen kampanjaa vetämän.- hyvä huomio
....viime vuonna! Siitä saa Emma-patsaita tai jotain....onkos sossuja niin paljon? Sitten ei lienne hätää vaaleissakaan?
- Älä aliarvioi kansaa
hyvä huomio kirjoitti:
....viime vuonna! Siitä saa Emma-patsaita tai jotain....onkos sossuja niin paljon? Sitten ei lienne hätää vaaleissakaan?
Minä en ole koskaan jaksanut katsoa ko. ohjelmaa kolmea minuuttia kauempaa, enkä ymmärrä mitä hauskaa siinä on kun nauravat toistensa vitseille. Lähinnä irvokasta on. Ja voin kuvitella, että tämänpäiväinen ohjelma oli erityisen irvokas ja vastenmielinen. Yleisöä oikein piiskattiin nauramaan ivallista tekonaurua. Mahtoi kuulostaa aidolta?
Mutta voit olla varma, että Kokoomusta ja Saulia äänestävät eivät enää koko ohjelmaa katso ja ehkä harkitsevat toisenkin kerran ostavatko Tervon tai Tabermannin kirjoja.
Kannattaako pissiä suuren kuluttavan, kasvukeskuksissa asuvan väestönosan nilkoille, joka äänestää Kokoomusta. Ne köyhät, jotka tyhmyyttään äänestävät SDP-puoluetta eivät osta juuri mitään.
Oi tämä ihana puolueuskollisuus ja sosialistisen onnen autuus. Siitähän hyötyy koko kansa, kun pieni eliitti yhä kiihtyvällä vauhdilla ja rahankiilto silmissään tunkee valtionyhtiön optioita omiin pusseihinsa, samalla kun esittää kansalle hupiohjelmia, jotta saisi jatkossakin nämä höynäytettyä pysymään nöyrinä ja uskollisina lieropuolueelle. - Eri ...
Älä aliarvioi kansaa kirjoitti:
Minä en ole koskaan jaksanut katsoa ko. ohjelmaa kolmea minuuttia kauempaa, enkä ymmärrä mitä hauskaa siinä on kun nauravat toistensa vitseille. Lähinnä irvokasta on. Ja voin kuvitella, että tämänpäiväinen ohjelma oli erityisen irvokas ja vastenmielinen. Yleisöä oikein piiskattiin nauramaan ivallista tekonaurua. Mahtoi kuulostaa aidolta?
Mutta voit olla varma, että Kokoomusta ja Saulia äänestävät eivät enää koko ohjelmaa katso ja ehkä harkitsevat toisenkin kerran ostavatko Tervon tai Tabermannin kirjoja.
Kannattaako pissiä suuren kuluttavan, kasvukeskuksissa asuvan väestönosan nilkoille, joka äänestää Kokoomusta. Ne köyhät, jotka tyhmyyttään äänestävät SDP-puoluetta eivät osta juuri mitään.
Oi tämä ihana puolueuskollisuus ja sosialistisen onnen autuus. Siitähän hyötyy koko kansa, kun pieni eliitti yhä kiihtyvällä vauhdilla ja rahankiilto silmissään tunkee valtionyhtiön optioita omiin pusseihinsa, samalla kun esittää kansalle hupiohjelmia, jotta saisi jatkossakin nämä höynäytettyä pysymään nöyrinä ja uskollisina lieropuolueelle....kategorioissa myös muiden kanavien ohjelmat voittavat eikä Yle suinkaan "palkitse itseään".
Ellei sitten Suomen Postilaitos ja teleyritykset ole samassa sossusalaliitossa eri lehtien ja medioiden kanssa?
Eihän sitä tiedä... - SDP on mädättänyt Suomen
Eri ... kirjoitti:
...kategorioissa myös muiden kanavien ohjelmat voittavat eikä Yle suinkaan "palkitse itseään".
Ellei sitten Suomen Postilaitos ja teleyritykset ole samassa sossusalaliitossa eri lehtien ja medioiden kanssa?
Eihän sitä tiedä...ei kiinnosta tämä vasemmistomedian palkitsemisjärjestelmä, koska siitä ei ota kukaan selvää.
Leena Reikko, jolta puuttuu enää käsiase, niin hän olisi valmis palestiinalaisterroristi, palkittiin "objektiivisesta" journalismista.
Vasemmistomedianne on mätä ja Halosenne on mätä.
Milloin muuten julkaisette ne Halosen DDR-kytkökset? Milloin. Pimitätte kansalta jotakin näinkin oleellista Halosen taustoista.
- Hyvä Karpo!
Hannu Karpo toisella kanavalla paljasti, että Halonen on syyllistynyt laittomuuteen vaalirahoitusta Tarja-arvalla hakiessaan. Koska ohjelmilla on samat katsojat, mitään vahinkoa ei Saulille syntynyt.
Tällainen tämä vasemmistomedia muuten on, mutta tulee aivan kohta kuolemaan taantumuksellisuuteensa, kun rahat loppuu, sekä Suomelta ja sitä myöten myös kommunistimedialta. On se kiva, kun nämä Tervot ja Tabermannit diggaavat kuuskymppisiä neuvostomonumentteja, jotka ovat tulleet lähinnä kuuluisaksi siitä, että pumppaavat öljyyhtiön miljoonaoptioita omiin taskuihinsa.
Näin se järjestelmä suojelee itse itseään ja omia rahojaan. Eläköön YLE. Jokaisen itseäänkunnioittavan varastelevan ökysosialistin asialla.
Ja sitten Tervo kehtaa kirjoittaa jotain Myyrä-kirjaa. Kaksinaamainen tekopyhä roisto, joka myisi vaikka oman lapsensa fyrkkaa saadakseen.- voittaa!
Tarjan arpajaiset toteuttaa Suomen vanhin tavara-arpatoimisto Kultareuna ry ja arpoja on painettu 600 000. Helmikuun loppuun mennessä paljastuu, kuka onnellinen voittaa 1,6 litraisen Opel Astran. Toivottavasti minä, heh. Karpolla on ollut viime vuodet varsin "asiaa" ja juttupula kai pakoittaa tähänkin. Seuraavassa ohjelmassa kai pyydetään yhdellä lauseella anteeksi?
- Niin käryhän siinä kävi..oi
Joo on se kyllä, niin huvittavaa toi Halostelu, että oikein naurattaa.
Näin naisena ihmettelen miten kanssa sisariani aivopestään Halosen äänestäjäksi.
Tuttavani liittoaktiivi kulkee lentäen siis meidän rahoilla.Kaiken maailman pippaloissa. Hänkin entinen oikeistolainen on niin aivopesty, ettei voi samaksi ihmiseksi tuntea ja on niin sitä mieltä, että me naiset tarvitaan naispresidentti.Saako oksentaaaa... - ...kiitos...
Niin käryhän siinä kävi..oi kirjoitti:
Joo on se kyllä, niin huvittavaa toi Halostelu, että oikein naurattaa.
Näin naisena ihmettelen miten kanssa sisariani aivopestään Halosen äänestäjäksi.
Tuttavani liittoaktiivi kulkee lentäen siis meidän rahoilla.Kaiken maailman pippaloissa. Hänkin entinen oikeistolainen on niin aivopesty, ettei voi samaksi ihmiseksi tuntea ja on niin sitä mieltä, että me naiset tarvitaan naispresidentti.Saako oksentaaaa......osallistumisesta kuitenkin.HAH!
- hyvä vitsi.
voittaa! kirjoitti:
Tarjan arpajaiset toteuttaa Suomen vanhin tavara-arpatoimisto Kultareuna ry ja arpoja on painettu 600 000. Helmikuun loppuun mennessä paljastuu, kuka onnellinen voittaa 1,6 litraisen Opel Astran. Toivottavasti minä, heh. Karpolla on ollut viime vuodet varsin "asiaa" ja juttupula kai pakoittaa tähänkin. Seuraavassa ohjelmassa kai pyydetään yhdellä lauseella anteeksi?
Tarja-arpanne ovat ylipäätään säälittävä projekti ja kertovat vain syvästä epätoivostanne ja markkinointiongelmistanne, SDP-leiri.
Eivät mahda mennä kaupaksi, kun niitä täälläkin tyrkytät. - Elämäsi...
hyvä vitsi. kirjoitti:
Tarja-arpanne ovat ylipäätään säälittävä projekti ja kertovat vain syvästä epätoivostanne ja markkinointiongelmistanne, SDP-leiri.
Eivät mahda mennä kaupaksi, kun niitä täälläkin tyrkytät.....taitaa muutenkin perustua utopialle? Kristallipalloni kertoo, että alkuvuodesta kohtaat pahan pettymyksen, josta yli selviytyminen vaatii ehkä jopa ammattiapua.sori.
- Halonen joutaa mausoleumiin
Elämäsi... kirjoitti:
....taitaa muutenkin perustua utopialle? Kristallipalloni kertoo, että alkuvuodesta kohtaat pahan pettymyksen, josta yli selviytyminen vaatii ehkä jopa ammattiapua.sori.
sumentaa kaiken totuuden, kuten vasemmistolainen maailmankuva ylipäätään.
Ikävä tuottaa sinulle suuri pettymys, mutta halonen on se joka lähtee.
- SDPn hirviöyhteiskunta
usein omaan nilkkaan.
Ja kansa, vaikka et sitä usko, on kuitenkin totuuteen pyrkivää, eikä vasemmistolaisvalheeseen uskovaa.
Vasemmistolaisten falski nauru tulee jopa painajaisiinkin.- niinistö?
Hiukan enemmän voisi PYRKIÄ!
- Idioottien lemppari.
Pistäpäs nauhalle pari jaksoa ja katso muutaman vuoden päästä, niin näet mitä sontaa kyseinen ohjelma on. Nyt et sitä näe, kun sulla on vasemmistosumua liikaa silmissä.
- Boss
Hyvä MR. Oikea!
Onko se räikeyttä, jos demokraattisissa vaaleissa on muita ehdokkaita? Onko kaikki T. Halosen vaaliteemaan kuuluvat mainokset puhtaita ja oikeaoppisia? Et ole vieläkään vastannut minulle kysymykseeni demarien näkemyksestä koko kansan presidentistä, jossa äänestäjistä silti n. 40% ei halua T. Halosta presidentiksi? Jos Niinistö ei voi olla työväestön presidentti, niin miten Tarja Halonen voi olla koko kansan presidentti? Teillä on ajan ja paikan taju hämärtynyt totaalisesti suurudenhulluudessanne!!!- voimasuhteet....
....ovat 70-30, niin kyllä Halonen on murskaavalla ylivoimallaan hyvin lähellä koko kansan presidenttiä? Ainakin paljon lähempänä kuin niinistö "työläisten presidenttiä".
- Boss
voimasuhteet.... kirjoitti:
....ovat 70-30, niin kyllä Halonen on murskaavalla ylivoimallaan hyvin lähellä koko kansan presidenttiä? Ainakin paljon lähempänä kuin niinistö "työläisten presidenttiä".
Lähellä ei kokonaan! Laske nyt vaikka aivan huviksesi kuinka monta äänestäjää 30-40% tarkoittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762099Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361741Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101441Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2311228Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu601212Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161060Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58972- 60969