Eduskunta äänesti 17.6.2004 indeksistä, jolla eläkkeitä tarkistetaan vuosittain. Hallituksen esitys oli taitettu indeksi (hintatason muutoksen painokerroin on 80% ja ansiotason painokerroin on ainoastaan 20%).
Vastaehdotus oli puoliväli-indeksi (hintatason ja ansiotason muutosten painokerroin on 50% eli 50/50.
Eduskuntavaaleissa 2003 valituista ehdokkaista äänesti tässä indeksiäänestyksessä eläkeläisten puolesta(puoliväli-indeksi)vain 32 kansanedustajaa, ja eläkeläisiä vastaan (taitettu indeksi)104 kansanedustajaa. Poissa oli 63 kansanedustajaa.
Eläkeläisiä vastaan oli eniten Keskusta, sillä yksikään kansanedustaja ei pitänyt eläkeläisten puolta, sillä taitetun indeksin puolesta äänesti kaikki 37.
Sosiaalidemokraateista vain yksi oli puoliväli-indeksin puolesta, ja 35 taitetun indeksin puolesta.
Kokoomuksella oli 7 puolesta ja 19 vastaan.
Vasemmistoliitto yllätti sillä puoliväli-indeksin puolesta oli 15 ja ei yhtään vastaan.
Vihreillä oli taas päinvastoin eli 7 vastaan ja ei yhtään puolesta, kuten myös RKP:llä eli 6 vastaan ja ei yhtään puolesta.
Kristillisdemokraateilla kuten arvata saattaa 6 puolesta ja ei yhtään vastaan, kuin myös Perussuomalaisilla eli kaikki 3 puoliväli-indeksin puolesta.
Puolesta ja vastaan äänestäneiden kansanedustajien nimet julkaistu AP 30.10. sivu 2
Eläkeläisten suurin uhka on
sosiaalidemokraatit ja kesk...
0
78
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762087Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361737Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101426Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291219Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591209Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161055- 60966
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58965