On aika merkillistä, että muutamat BMV-autoja ihannoivat karvanoppa - ja Wunderbaum -autoilijat jaksavat esittää rahvaanomaisia mielipiteitään täällä Citroenista.
Saksalaiset autothan kärsivät yhä edelleen 3. valtakunnan ja natsien ideologian mukaisesta jäykkyydestä ja sahapukkimaisuudesta. Niinkuin nyt Volkswagen - hienouksista riisuttu, ankea, kovapenkkinen kansallissosialistinen auto, jonka arvo perustuu joidenkin rasvamontussa kasvaneiden tyyppien näkemyksiin ja 30-60 vuotta sitten olleen kuplavolkkarin suosioon.
Nuo keskityskyvyttömät ammattikoulun autolinjalaiset ja entiset mopon rassaajat luulevat tietävänsä tekniikasta paljonkin mutta todellisuudessa heidän tietonsa muodostuu 10-20 vuotta vanhojen saksalaiskotteroiden rassaamisesta.
BMW esimerkiksi on typerän näköinen auto kerrassaan ja sillä ajava on yleensä vielä astetta typeremmän näköinen kansalainen. Aiemmin BMW:tä ei voinut erottaa Ladasta. Nykyäänkin se on mitättömän näköinen yliarvostettu kosla.
Citroen, Peugeot ja Renault ovat kaikki mm. menestyneet rallissa tai F1:ssä viime aikoina mutta yliarvostetut kaupparatsujen suosimat Mersut ja BMW:t ovat osoittaneet laatunsa: PASKA-AUTOJA tosipaikan tullen.
Volkswagen taas on niin harmaa ja mauton Aadolfin auto, ettei siinä ole korkealla muu kuin hinta. Esimerkiksi kaikkien auton rassareiden arvostama VW Golf on niin haalean näköinen mitättömyys, ettei sitä erota viemäriputkesta tai kynnöspellosta - ainakaan syksyllä,
Saksalaiset sahapukki -autot ovat arpanoppa -autoja
12
1608
Vastaukset
- noin?
Ohhoh! Kylläpä helpotti. Vai ovatten ne niin huonoja nuo saksalaiset? Olipa mukavaa kun joku täällä kertoo miten asiat todellisuudessa ovat.
Pitäisköhän tuo edellinen mielipide siirtää myös puheessa olevien merkkien palstalle? Tai toisaalta, ei sittenkään. Miksi pahoittaa niin monen mieli.
Jo tänään katselen eri silmin niitä "tähtimerkkejä". ;-))
Kellotkin tuli veivattua talviaikaan. Siksi tähän aikaan olen hereillä. On se muuten aika paska juttu, kun niitä näin keskellä yötä on siirrettävä. Miksei sitä voi aamulla vasta tehdä?
Takkuaa nyt nämä sivut. Ei millään tahdo saada tätä lähetettyä. Johtuukohan sivujen uudistuksista? - Citroen XM
Näitä provoja on aina toisinaan oikein viihdyttävää lukea. Mistään muualta ei löydy näin puutteellista ja kevyttä argumentointia vrt.: "Citroen, Peugeot ja Renault ovat kaikki mm. menestyneet rallissa tai F1:ssä viime aikoina mutta yliarvostetut kaupparatsujen suosimat Mersut ja BMW:t ovat osoittaneet laatunsa: PASKA-AUTOJA tosipaikan tullen.". Niin WRC-autothan ne ovatkin teipattuja tuotantoautoja F1:stä nyt puhumattakaan. Myönnettävä on että onhan WRC-autossa yhteisiä osia tuotantomallin kanssa, muttei moottorilla, voimansiirrolla, alustalla tai ohjausvaihteella ole juuri tekemistä tuotantoauton kanssa. Ainiin jäi vielä mainitsematta sähköjärjestelmä ja hallintalaitteiden sijoittelu.
Kyllä PSA osaa tehdä autoja jotka ovat hyviä ajaa ja luotettavia, kun kyseessä on yksilöllisesti rakennettavat WRC:t. Tuotantoautojen suhteen onkin tilanne sitten aivan toinen, mutta eipä siitä sen enempää, kyllähän me sitikalla ajavat sen jo tiedämme.- RepeRuutikallo
Kerro ihmeessä lisää. Tiedätkö sinä Sitikkani luotettavuudesta ja ajo-ominaisuuksista jotain sellaista mitä minun pitäisi tietää mutta en ilmeisesti tiedä, kun idiootti aina vaan vaihdan Sitikkaan?
Kuinka läheltä olet oikeasti nähnyt nimimerkkisi mukaisen auton? - Citroen XM
RepeRuutikallo kirjoitti:
Kerro ihmeessä lisää. Tiedätkö sinä Sitikkani luotettavuudesta ja ajo-ominaisuuksista jotain sellaista mitä minun pitäisi tietää mutta en ilmeisesti tiedä, kun idiootti aina vaan vaihdan Sitikkaan?
Kuinka läheltä olet oikeasti nähnyt nimimerkkisi mukaisen auton?Käy koeajamassa ainakin seuraavat autot: Ford Focus, VW Golf, Toyota Corolla ja Opel Astra. Mielellään muutama muukin, niin tiedät sinäkin mitä tarkoitan ajettavuuden osalta.
Ja jos haluat tietää tuosta luotettavuudesta, niin vaihda muutamaksi vuodeksi esim. johonkin seuraavista: Toyota Corolla, Nissan Almera tai Honda Civic.
Ja jottei henkilökohtaisuuksia unohdettaisi, niin sanon että melkoisen läheltä, sillä muutaman vuoden olen tuolla XM:llä ajellut. - RepeRuutikallo
Citroen XM kirjoitti:
Käy koeajamassa ainakin seuraavat autot: Ford Focus, VW Golf, Toyota Corolla ja Opel Astra. Mielellään muutama muukin, niin tiedät sinäkin mitä tarkoitan ajettavuuden osalta.
Ja jos haluat tietää tuosta luotettavuudesta, niin vaihda muutamaksi vuodeksi esim. johonkin seuraavista: Toyota Corolla, Nissan Almera tai Honda Civic.
Ja jottei henkilökohtaisuuksia unohdettaisi, niin sanon että melkoisen läheltä, sillä muutaman vuoden olen tuolla XM:llä ajellut.on ajettu, kiitos vaan. Jokaiseen pitää välttämätön ESP näemmä hankkia lisävarusteena lisähintaan. Lue muuten huviksesi TM:n tuorein talvitesti. Mitä sanotaankaan C4:n talviajettavuudesta?
Karsein 10 viime vuoden aikana ajamani auto oli 95-mallin Corolla 1,6. Ei kahta metriäkään suoraan, kauhea pompotus ja melu. Onneksi ovat tuosta Corollat parantuneet. Todella syvällä kävi se auto ominaisuuksiensa osalta, voi taivas sentään.
MIllä tavalla nuo Corolla, Almera ja Civic ovat luotettavampia kuin omistamani Sitikat? En mä tarvitse tämän luotettavampaa autoa, joten en ymmärrä pointtiasi. Lisäksi ajonautintokin on ihan kiva juttu, kuten itsekin korostat. Almerassa ja Civicissä se on perin suhteellinen käsite, nyky-Corolla on sentään niitä parempi.
Meinaatko muuten että sinä tiedät paremmin kuin minä miten meillä autot ovat toimineet? Ihavvarmaan juu. - Citroen XM
RepeRuutikallo kirjoitti:
on ajettu, kiitos vaan. Jokaiseen pitää välttämätön ESP näemmä hankkia lisävarusteena lisähintaan. Lue muuten huviksesi TM:n tuorein talvitesti. Mitä sanotaankaan C4:n talviajettavuudesta?
Karsein 10 viime vuoden aikana ajamani auto oli 95-mallin Corolla 1,6. Ei kahta metriäkään suoraan, kauhea pompotus ja melu. Onneksi ovat tuosta Corollat parantuneet. Todella syvällä kävi se auto ominaisuuksiensa osalta, voi taivas sentään.
MIllä tavalla nuo Corolla, Almera ja Civic ovat luotettavampia kuin omistamani Sitikat? En mä tarvitse tämän luotettavampaa autoa, joten en ymmärrä pointtiasi. Lisäksi ajonautintokin on ihan kiva juttu, kuten itsekin korostat. Almerassa ja Civicissä se on perin suhteellinen käsite, nyky-Corolla on sentään niitä parempi.
Meinaatko muuten että sinä tiedät paremmin kuin minä miten meillä autot ovat toimineet? Ihavvarmaan juu.Hyvä on jos olet ajanut kaikkia mainitsemiani autoja, niin tiedät mitä muilla merkeillä on tarjottavana. Ja kun kerran vieläkin olet vakuuttunut Citroenin paremmuudesta, on meillä selkeästi erilainen käsitys hyvästä ajettavuudesta.
Jos tarkoitat viimetalven TM:n testiä, niin luettu on mutta en kyllä tähän hätään pysty muistamaan mitä siinä C4:sta sanottiin. Kun itse kävin kokeilemassa niin kovin rauhattomalta tuntui C4:n ohjaus, vaikkakin auto kulkikin kohtuullisen hallitusti. Todella outo, oikeastaan aika epämiellyttävä tuntemus.
Hyvä on jos olet tyytyväinen oman sitikkasi toimintavarmuuteen, minä kun en ole alkuunkaan tyytyvainen omaani. Kokemuspohjaani kun kuuluu myös jokunen riisikippo/wokkipannu. Siksipä suosittelenkin kaikille että kokeilevat joskus kaukoidän ihmeitä.
Ja lopuksi mainittakoon että juuri ajonautinnon, tai oikeastaan sen puutteen takia, olen päättänyt luopua XM:stä. Mukavahan siinä on matkustaa, kunhan ei tarvitse itse ajaa, tai istua takapenkillä. - RepeRuutikallo
Citroen XM kirjoitti:
Hyvä on jos olet ajanut kaikkia mainitsemiani autoja, niin tiedät mitä muilla merkeillä on tarjottavana. Ja kun kerran vieläkin olet vakuuttunut Citroenin paremmuudesta, on meillä selkeästi erilainen käsitys hyvästä ajettavuudesta.
Jos tarkoitat viimetalven TM:n testiä, niin luettu on mutta en kyllä tähän hätään pysty muistamaan mitä siinä C4:sta sanottiin. Kun itse kävin kokeilemassa niin kovin rauhattomalta tuntui C4:n ohjaus, vaikkakin auto kulkikin kohtuullisen hallitusti. Todella outo, oikeastaan aika epämiellyttävä tuntemus.
Hyvä on jos olet tyytyväinen oman sitikkasi toimintavarmuuteen, minä kun en ole alkuunkaan tyytyvainen omaani. Kokemuspohjaani kun kuuluu myös jokunen riisikippo/wokkipannu. Siksipä suosittelenkin kaikille että kokeilevat joskus kaukoidän ihmeitä.
Ja lopuksi mainittakoon että juuri ajonautinnon, tai oikeastaan sen puutteen takia, olen päättänyt luopua XM:stä. Mukavahan siinä on matkustaa, kunhan ei tarvitse itse ajaa, tai istua takapenkillä.>kun kerran vieläkin olet vakuuttunut Citroenin paremmuudesta, on meillä selkeästi erilainen käsitys hyvästä ajettavuudesta.
Jep. Tosin en mielestäni puhunut C4:n paremmuudesta, vaan kiistin että mainitsemasi mallit olisivat huomattavasti parempia. Kaikki kehumasi ovat kyllä hyviä.
Mulla on aika samantapainen käsitys C4:n ajettavuudesta kuin se joka tuli ilmi esim. TM:n talvitestissä – mitä nyt ensi liukkailla kerkesin havaita – ja siinä kesäisessä jutussa, jossa käsiteltiin C4 VTS:n ja VTR:n (samanlaisen kuin omani siis) ajo-ominaisuuksia. Jos sulla on aivan erilainen käsitys, niin sitten on.
Jostakin syystä Tampereen Vehon esittely-C4 oli aivan toisenlainen ajettava kuin se C4, jota kokeilit. Ei voi mittään.
Edelleenkään en usko, että minkään hyvin toimivan auton omistaja kokisi jotakin suurta valaistumista hankkiessaan jonkin toisen merkkisen hyvin toimivan auton.
- pappa
Hauskaa luettavaa! Kiva että jollakin on sana noin mukavasti hallussa. Ja olihan tuossa tekstissä ihan oikeaa asiaakin! Hyvä LeCitroen!
- LeCitroen
Tunnen muutamia volkkarityyppejä ja ne ovat ihan mukavia kavereita. Mutta on myös paljon harmaannäköisiä keskivertokansalaisia, jotka osoittavat "hyvän makunsa" ja "taloudellisen järkevyysajattelunsa" ostamalla esimekiksi Volkswagen Passatin.
Voiko ikävämpää ja huomiota herättämättömämpää autoa juuri olla kuin ikävä "muotovalio" VW Passat. Ajatella, että sellainen vielä olisi hopean harmaana ja 1,8 tai 1,9 TD. Kyllä se kansalainen, joka tuollaisella autolla ajaa, ääänestää vieläkin tulevissa pressan vaaleissa Koivistoa tai jopa Kekkosta.
Tuollaiset tyypit harrastavat varmaan usein maraton -juoksua tai jotakin muuta yhtä tylsää. Mittailevat omaa energian kulutustaan maratonilla samaan malliin kuin Passattinsa polttoaineen kulutusta matkalla esim. Seinäjoki-Helsinki -Seinäjoki. Päätyvät molemmissa piheihin lukuihin: Luuviuluina energiaa on kulunutmaratonilla vähän muttei aikaaan ole hääppönen, samoin Passat vei alta 5 litraa vaikka kaupunkiajoakin oli 20 km!!
VW Golf ajajat ovat vielä asia erikseen: "Golf on hyvä ja ajaton ja tekniikka toimii". Viis siitä, vaikka ko. huippumuotoilun taideteos on ihan samanlainen kuin 1970 luvulla - ja yli 30 vuotta on kulunut! - Le Big Mac
LeCitroen kirjoitti:
Tunnen muutamia volkkarityyppejä ja ne ovat ihan mukavia kavereita. Mutta on myös paljon harmaannäköisiä keskivertokansalaisia, jotka osoittavat "hyvän makunsa" ja "taloudellisen järkevyysajattelunsa" ostamalla esimekiksi Volkswagen Passatin.
Voiko ikävämpää ja huomiota herättämättömämpää autoa juuri olla kuin ikävä "muotovalio" VW Passat. Ajatella, että sellainen vielä olisi hopean harmaana ja 1,8 tai 1,9 TD. Kyllä se kansalainen, joka tuollaisella autolla ajaa, ääänestää vieläkin tulevissa pressan vaaleissa Koivistoa tai jopa Kekkosta.
Tuollaiset tyypit harrastavat varmaan usein maraton -juoksua tai jotakin muuta yhtä tylsää. Mittailevat omaa energian kulutustaan maratonilla samaan malliin kuin Passattinsa polttoaineen kulutusta matkalla esim. Seinäjoki-Helsinki -Seinäjoki. Päätyvät molemmissa piheihin lukuihin: Luuviuluina energiaa on kulunutmaratonilla vähän muttei aikaaan ole hääppönen, samoin Passat vei alta 5 litraa vaikka kaupunkiajoakin oli 20 km!!
VW Golf ajajat ovat vielä asia erikseen: "Golf on hyvä ja ajaton ja tekniikka toimii". Viis siitä, vaikka ko. huippumuotoilun taideteos on ihan samanlainen kuin 1970 luvulla - ja yli 30 vuotta on kulunut!Voitko kertoa miksi ranskalainen auto on niin hyvä? Ei ainakaan luotettavuuden osalta, vai kehtaatko väittää toisin?
- citroen-for-ever
Le Big Mac kirjoitti:
Voitko kertoa miksi ranskalainen auto on niin hyvä? Ei ainakaan luotettavuuden osalta, vai kehtaatko väittää toisin?
Olen ajanut omilla erimerkkisillä autoilla yli 2miljoonaa kilometriä. Tielle on jättänyt sitikat jättäneet tielle yhden (1.) kerran ollut seitsemän joilla yhteensä olen ajanut n.1,7milj kilometriä. VW 1kpl jätti vuoden aikana kolme kertaa tielle, Ford 1kpl kaksi kertaa 1v2kk aikana, toyota 1kpl kuusi kertaa 1v8kk (se luotettavuudesta), volvo 1kpl 2kertaa 1v2kk. sitten on vielä joitain 65-75 mallin autoja joita en viitsi luetella. em autot ovat olleet 85-2003 mallisia.
- juoksija ja citikan omistaja
LeCitroen kirjoitti:
Tunnen muutamia volkkarityyppejä ja ne ovat ihan mukavia kavereita. Mutta on myös paljon harmaannäköisiä keskivertokansalaisia, jotka osoittavat "hyvän makunsa" ja "taloudellisen järkevyysajattelunsa" ostamalla esimekiksi Volkswagen Passatin.
Voiko ikävämpää ja huomiota herättämättömämpää autoa juuri olla kuin ikävä "muotovalio" VW Passat. Ajatella, että sellainen vielä olisi hopean harmaana ja 1,8 tai 1,9 TD. Kyllä se kansalainen, joka tuollaisella autolla ajaa, ääänestää vieläkin tulevissa pressan vaaleissa Koivistoa tai jopa Kekkosta.
Tuollaiset tyypit harrastavat varmaan usein maraton -juoksua tai jotakin muuta yhtä tylsää. Mittailevat omaa energian kulutustaan maratonilla samaan malliin kuin Passattinsa polttoaineen kulutusta matkalla esim. Seinäjoki-Helsinki -Seinäjoki. Päätyvät molemmissa piheihin lukuihin: Luuviuluina energiaa on kulunutmaratonilla vähän muttei aikaaan ole hääppönen, samoin Passat vei alta 5 litraa vaikka kaupunkiajoakin oli 20 km!!
VW Golf ajajat ovat vielä asia erikseen: "Golf on hyvä ja ajaton ja tekniikka toimii". Viis siitä, vaikka ko. huippumuotoilun taideteos on ihan samanlainen kuin 1970 luvulla - ja yli 30 vuotta on kulunut!Käypäs ensin juoksemassa maraton ja tule sitten uudestaan lätisemään tänne juoksemisen tylsyydestä. Siitä maratonista on helppo lässyttää, mutta kun pitäisi ruveta treenaamaan sitä varten, tulee löysät pöksyyn!Yksikään tuntemani maratoonari ei mittaile kalorien kulutusta. Ja niitä tuntemiani on paljon. Citikka-ihmiset pitävät itseään hirveän ennakkoluulottomina ja reiluina, mutta sen pahempaa selkäänpuukottaja sakkia en tiedä! Citikalla ajan vielä, mutta kerhotouhuista sanouduin irti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762040Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361716Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi91375Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591180Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241173Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161026- 60950
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58942