Erikoinen masennus?

Kirjoitat vain paljon paremmin kuin minä.

Omaa mielentuotostani: mitä järkeä tässä kaikessa on? ei mitään. heräät aamulla, miksi? turhaa, niin turhaa. ei ole mitään järkeä tässä paskassa. maailmankaikkeudessa yksi pieni ihminen. jokunen molekyyli keikkuu kaikkeudessa, miksi? ei ymmärrä.

Mutta kai täällä vielä jotain tulee vastaan, jotenkin vaan tunnen silkkaa tyhjyyttä.
Itsekin olen hyvin sosiaalinen ihminen, tunnen kohtuullisen paljon ihmisiä, mutta kuitenkin olen usein mieluummin yksin. Mutta miksi? Mitä tämä kaikki tarkoittaa, sitä kun olen miettinyt, niin jotenkin vain tuntuu ettei tässä ole oikeasti mitään järkeä. Pitää vaan soljua ajassa ja antaa ajan kulua. Usein tulee vaan ihmeteltyä että mitä mä täällä teen.

Ei vaan ymmärrä, vielä.

Hyvin kirjoitettu tuo juttusi. Voisin sanoa, että veit ns. sanat suustani- niin yhteneväisiä ovat tuntemuksesi kuin omani. Itseltäni tahtovat päivät mennä siihen, että yleensä jaksan kahlata "velvollisuudet" läpi, ja että pystyn perustelemaan itselleni miksi tänäänkin olisi taas kohdattava sama pinnallinen maailma, samat pinnalliset ihmiset. Siinä kai se pääsyy minullakin jotta napsin viidettä vuotta fluoksetiinia ja rauhoittavia. Tällainen tuntuu usein aivan toivottomalta elämältä, kaikki arvokkuus on poissa, mikään ei pysty tuomaan oikeaa hyvää oloa tai tyydytystä.

Kiitos sinulle keskustelun avauksesta.

Mielnkiintoista pohdiskelua joka kuuluu asiaan ihmisen mielen kehittymisessä.

'Tunnen itseni täysin poikkeavaksi, erilaiseksi ja maailmaan kuulumattomaksi. Usein mietiskelen, että miks ihmeessä edes olen syntynyt tänne, koska ei minusta ole kenellekään mitään hyötyä.'

Uskoisin kuitenkin niin että tuo ihmisen tarpeellisuus tai merkitys tässä elämässä selviääkin oikeastaan vasta jälkeen päin.

Ajatus että ihmisen pitäisi olla jotenkin hyödyksi on vähän ristiriitainen, hyödyksi kenelle tai mille. Pitääkö ihmisen lunasaa jotenkin olemassa olonsa oikeus. Jos tätä ajatusta jatketaan niin pelkäämpä vaan että olemme kohta eugenismin tiellä ja sen en usko johtavan kuin entistä raaempaan sotatilaan kaikki kaikkia vastaan.

kuvitella olevansa erikoinen.

Joku viisas sanoi että masentunut ihminen kokee maailman realistisena. ihan sellaisena kuin se on.
mutta niin sanotut terveet ihmiset ajattelevat asioita yli optimisesti. taitaa muuten pitää paikkansa.

Tätä umpihanki/korpivaellusta on kstäny 50v ?
Kyselin erilaisuuteni perään, ravasin yleislääkäreissä.

Myöhemmin sain asperger-dg:n. Selitti monia asioita.
Ikävä seuralainen, kuin persoonallisuuden musta aukko.
Akku voi tuntua tyhjältä. Äkkiä putoaa pohja kaikelta, kuin skitsoidisti
maailma romahtais kasaan.

On kiire päästä neljän seinän sisään huilailemaan.
Depis on niin syvä, ettei valonpilkkua näy.
On jo kokemusta; ojan pohjalta noustaan. Aina on noustu. Ilman lääkitystä.
Vaimon tuella. Hän näkee tilanteeni. Paras antaa sen vain olla.

On myös ylioptimistiset energiset kaudet. Heräteostoksia, Nurkat täynnä.

Eräs tyttö sanoi kerran osuvasti kadulla kulkiessani:
Miksi hän tarkastelee ihmisiä kuin hyönteisiä!

Mut oikeasti melko itsetuhoinen. Alkoholista ja kaikista päihteistä
pysyn mahdollisimman kaukana. Painoindeksin PITÄÄ pysyä alle 24.
Vain pikkusiskoa pidän hyvänä sukulaisena.
Talous täpärästi pinnan yläpuolella.

Addiktioita oikeastaan katkeamaton ketju. Pelit,keräily jne.

Onhan meitä kymmenintuhansin. Tärkeintä on usko selkeämmästä huomisesta.

Kyllä se siitä. Viimeinen neljännes alla!

en olisi itse osannut paremmin sitä sanoa. Ajattelen niin samankaltaisesti. Välillä tekisi mieli sammuttaa jostakin napista kaikkien kiireet ja sanoa et pysähtykää edes hetkeksi, antakaa auringon lämmittää kasvoilla ja hymyilkää yhden kerran aidosti. Tuntuu että koko elämä pitäisi olla etukäteen ohjelmoitu täsmällisten tavoitteiden mukaan kaikessa ihmissuhteita myöten. Ja minusta tuntuu kuin olisin tippunut toiselta planeetalta tähän keskelle ihmisten kiireitä ihmettelemään muurahaista tai voikukkaa ja mietin mitä minä täällä näiden ihmisten kanssa teen. Tuntuu että elää elämäänsä siksi koska niin pitää tehdä ilman mitään käsitystä onko tässä mitään järkeä. Tehokkuutta ja pätemistä vaaditaan kaikessa ja minä saan siitä vain stressin ja päänsäryn ja kaikki ylimääräinen vouhotus tuntuu niin turhalta. Kaiken takana ei olekaan muuta kuin tyhjyyttä ja sen peittämistä ja elämä on ajan täyttämistä milloin milläkin asialla.
Kuitenkin aina kaipaa jonnekin mitä ei varmaan edes ole olemassa, eikä oikein voi sanoa edes ääneen, että joku asia puuttuu kun ei tiedä että mikä se on. Tuntuu ettei mikään kosketa, ainakaan mikään mistä muut ovat innoissaan. Pitäisikö edes? En tiedä. En usko että se on masennusta. Ihmiset ovat vain niin kaikessa vieraantuneita luonnollisesta ja luontevasta elämästä, että kokee itsensä oudoksi jos ei elä siten minkä oletetaan että pitäisi olla. Onnellisuudella on ikäänkuin olemassa joku kaava, mitä ei löydä tästä oravanpyörästä mitenkään. Onnen hetket ovat pieniä murusia arjen keskellä ja usein aivan pieniä asioita pienissä hetkissä.

veit minultakin sanat suusta,itse olen kans pohtinut
näin että miksi ihmisen pitää tuntea elävänsä näin vaikka se tuntuisi tyhjältä ja surulliselta,kun se vain jatkuisi..jatkuisi.
Tunnen itse näin ihmismassan keskellä että mitä minä tässä nyt oikein kävelen ja alan katsomaan ympärille jossa kävelee muut paikasta toiseen ja toisen kanssa puhuen.Sitten huomaan että ihmiset alkavat katsomaan minua vaikka en ole tehnyt mitään,noh..nämä ihmiset
tulevat joskus tuhoamaan tämän maailman ja vaikkapa koko universumin jotta ei olisi enään mitään todellista ajateltavaa.
Omasta mielestä en ajattele synkästi vaan mitä mieltä olen itse ja koko sokean maailman puolesta.

tämä maailma on rakennettu sillälailla, että toiset on täällä toisten hyväksikäytettävänä. Nyt on valitettavasti käynyt, niin että sinä kuulut tuohon hyväksikäytettävien joukkoon. Jotta bruttokansantuote ei laskisi, niin sinun tulisi vain nurkumatta tyytyä kohtaloosi tai muuten olet masentunut, mielisairas jne. kyllä lääkäri diagnoosin löytää (osakesalkku velvoittaa).