ympäristönsuojelua

"tehokkaimmillaan"

Niin tyypillistä, niin tyypillistä tuo ympäristölautakunnan touhu. "Hyvissäpä" on käsissä ymräristöasiat Suomessa. Laitinen kirjottaa taas asiaa

Hammaspeikot
28.10.2005 21:28
Eduskunnan käytävillä tulee vastaan häkellyttävän usein resuisia, suttuisia, korva- ja nenärenkaisia, likaisissa rastaleteissään laahustavia hahmoja, joita ulkonäön perusteella voisi luulla huumejengiläisiksi tai Hammaslääkäriliiton julisteiden hammaspeikoiksi. Osa heistä on vihreiden ja vasemmistoliiton kansanedustajien avustajia, mutta valtaosa ympäristövaliokunnan "asiantuntijoita", samoja jotka aikaisemmin olivat puolustusvaliokunnan riesana.

Nykyisinhän on tapana, ettei lakia voi säätää, ellei asiassa ole kuultu ympäristöterroristeja, globalisaatiota vastustavia katuhuligaaneja, aseistakieltäytyjiä, seksuaalisia vähemmistöjä, vegaaneja ja muita ammattimaisia kaikkien asioiden vastustajia. Lakien säätäminen on hidastunut, kun jokaista pikku ryhmää pitää kuulla loputtomiin.

Erityisen höveli näiden "asiantuntijoiden" kutsujana on ympäristövaliokunta, josta stalinistisen puheenjohtajansa Pentti Tiusasen ja vihreän varapuheenjohtajansa Heidi Hautalan voimin on tullut eduskunnan turhanpäiväisin laitos. Ympäristövaliokunnan työ on hätäistä, huolimatonta, erilaisten asioiden huitelua, umpihullua ympäristön suojelua. Valiokunnan johto yrittää kaikin tavoin tehdä kiusaa elinkeinoelämälle. Se ei hyväksy ydinvoimaa eikä hiilivoimaa, vaan vaatii tuulivoimaa, mutta kun tuulivoimaa päätetään rakentaa, puheenjohtaja Tiusanen lähtee tuulivoiman vastaiseen kampanjaan.

Käytännössä valiokunnan työ on lamaantunut. Sen jäsenet pyrkivät pois, valiokuntaneuvos lähti turhautuneena ennenaikaiselle eläkkeelle, kokouksista luikitaan kesken pois, kun jäsenet eivät kestä puheenjohtajien puuhia. Valiokunta on kuin mielisairaalan avohoidossa olevien osasto. Muu eduskunta ja hallituskin tietävät valiokunnan tilanteen, eikä sinne lähetetä mitään vakavia tai tärkeitä asioita, koska kaikki tietävät, että Tiusanen ja Hautala suosikkiasiantuntijoineen tuhoavat kaikki järkevät hankkeet.

Hallituksessa on juuri valmistunut ympäristö- ja energiapoliittinen selonteko, joka nimensä perusteella piti lähettää ympäristövaliokuntaan. Kun asia huomattiin, asiantuntijat kauhistuivat. Selonteon otsikko muutettiin päinvastaiseksi - energia- ja ympäristöpoliittiseksi, joten se voidaan lähettää talousvaliokuntaan, jolta on tapana odottaa asioiden järkevää käsittelyä.

Kun ympäristövaliokunta ei saa omin voimin mitään aikaan, sen yksittäiset jäsenet ovat keksineet muita kiusanteon kikkoja. He tilaavat Greanpeacelta, Brysselin vihreiltä ja muilta ns. vihreän internationaalin elimiltä kannanottoja Inarin metsien suojelusta, susien määrän kymmenkertaistamisesta jne.

Valiokunta vieraili jokin aika sitten Kanadassa ja Meksikossa. Suomalaiset diplomaatit olivat hävetä silmät päästään, kun ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Pentti Tiusanen piti päivällispuheita, joissa hän haukkui isäntiensä ympäristöpolitiikan.

Vaikka kiusantekoon keskittynyt valiokunta ei suoranaisesti saa kovin paljon vahinkoa aikaan, sen yksittäiset jäsenet verkostoineen ovat koko kansantalouden kannalta tuhoisia. Pentti Tiusasen ansiosta hänen kotikaupunkinsa Kotka näivettyy, sillä elinkeinoelämä ei halua tulla sinne hänen kiusattavakseen. Varapuheenjohtaja Heidi Hautala on aiheuttanut miljardien laskun yhteiskunnalle kaikenlaisella ympäristökiusallaan ja valituksillaan.


http://www.iltalehti.fi/2005/10/30/kolumnistit/200510283665355_ko.shtml

3

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • medialogi

      monelle näistä 7-päivää -lehden ja iltalehtien suurkuluttajille todellinen Messias ja totuuden sanasaattaja, vähän kuin Veikko Ennala aikoinaan Hymylehdessä.

      Ihan hyvä että kansalle on mediassa tarjolla sirkushuveja ja pellejä muuten niin ahdistavien uutisten lomassa.

      ;-)

      • kyllästynyt

        ...omat ns piipertäjänsä. Luonnonsuojelu vetää nyt puoleensa niitä, jotka ennen hihhuloivat muualla. Ulkoasuineen ym kvasiteoreettisine puheineen ne tavallaan tyrkyttivät aseita vastapuolten käsiin.Näin lienee osin tarkoituskin? Ekologisesti vakavissaan olevilla pitäisi olla ryhtiä suureen puhdistukseen vihreässä puolueessa. Kiva yhdessäolo ei riitä.
        Oma lukunsa ovat ajastaan jääneet muissa ryhmissä. Luontoa vihaavat peräkamaripojat, rikkaita nuoleskelevat mökinmiehet ym vanhoilliset ja väkivaltaisetkin oikeassaolijat.Eipä luontoa tunteva, tulevaisuudesta huolestunut löydä poliittista vaikutusryhmää helposti.


    • Allekirjoitan saman..

      He tosiaan käyttävät sen vähäisen järjen hivenen jos lie sitäkään aina jonnin joutavaan kiusantekoon ja vouhotukseen, vouhotuksen vuoksi.Ei ole mitään tolkkua koko porukalla.Yhteiskunnan mätäpaiseita ja loisia. Teot puhuvat puolestaan millaista paska sakkia ovat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5345
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      60
      2042
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1750
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1723
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1445
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1397
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1300
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1087
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1048
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      887
    Aihe