Viihdeteollisuus

vapautunut

Lestadiolaisuudessa on tiukka kontrolli televisio-ohjelmien suhteen. Televisiohan ei itseasiassa ole sen synnillisempi laite kuin leivänpaahdin. Ohjelmat on se ratkaiseva tekijä, miksi lestadiolaiset eivät halua televisiota kotiinsa. Mutta miten on nyky-aikana, netistä pääsee katselemaan myös tv:tä, kuka niissä kodeissa vahtii nuorisoa? Siis okei, USKOVAISUUS on tai ainakin pitäisi olla jokaisen henkilökohtainen asia, joten tehokkaan, varhaislapsuudesta alkaneen aivopesun tuloksena valtaosa nuorisosta kokee omantunnontuskia tehtyään (heidän oppiensa mukaan)väärin ja tekee siitä kenties "parannusta". Itse en kuulu enää lestadiolaisiin enkä nuorisoon, mutta muistan ja ymmärrän että nuorison tekemiset ovat kaikkein tarkimmassa valvonnassa, koska siinä iässä tehdään monia, koko elämää koskevia ratkaisuja. Monesti on niin, että kun se puoliso on löydetty ja perhe perustettu, uskovaisen leima on lopulta saavutettu. Mutta entä sen jälkeen?
Tässä tullaan tienhaaraan, jota koko maallikkosaarnaajien hallitsema yhteisö ei ymmärrä. Vanhoillislestadiolaisia on TODELLA MONENLAISIA. (Tässä on osa fiktiota)Kymmenlapsisen perheen isä viettää kaksoiselämää, työmatkoilla voidaan eksyä "kaidalta tieltä", alkoholin, vieraiden naisten ja television katselun jälkeen sitten voi palata taas turvalliseen kotiinsa, yksityiskohtiahan ei välttämättä tarvitse vaimolle kertoa; riittää kun saa "jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi"...ja taas syvästi uskovaisen miehen elämä jatkuu.
Eroavaisuuksia löytyy paljon myös maantieteellisesti, pääkaupunkiseudulla ei takuulla olla niin ahdasmielisiä kuin herätyksen syntypaikoilla.
Entäs perheenäidit sitten. Olen kuullut useistakin varmoista lähteistä äitien sanovan; että 2-3 lasta riittäisi, mutta kun on tämä uskonto. Kuka heidän siniset silmänsä aukaisisi?
Miehet tekevät vaikka mitä "syntiä", joten eikun hissunkissun ottamaan selvää eri ehkäisykeinoista...
Nyt lestadiolaiset kumoavat nämä kaikki ajatukseni toteamalla: Jumala kyllä näkee kaiken ja vain Hänelle uskovaiset ovat lopulta vastuussa tekemisistään. Opillinen totuus, sitä en kiellä, mutta ihmisten mielissä "porsaanreikiä" löytyy myös tästäkin asiasta.

3

701

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juha ul

      Uuslestadiolaisilla on lupa katsoa televisiota.

      • vapautunut

        No, tuo tekstini meni väärälle osastolle...Mut kerro ihmeessä mitä ovat uuslestadiolaiset? Miten ne eroaa vanhoillisista?


      • juu

        vai että oikein lupa katsoa televisiota.. no tehän olette edistynyttä porukkaa koko sakki!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4632
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3433
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1504
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1403
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1226
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1132
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1018
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe