EN LUOTA ENÄÄ GALLUPEIHIN!

Seppo K.

Liityn tälläkin palstalla esiintyneeseen Gallup -kritisoijien joukkoon ja liityn samalla myös Halosen vastaehdokkaan, Sauli Niinistön äänestäjiin.

Uusimmat gallup -luvut eivät yksinkertaisesti voi pitää paikkaansa.

Huolestuttaa. Mihin tämä maa on matkalla?

54

1023

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Plecus

      Kyllä on kurjaa kun huomaa olevansa vähemmistössä. Halosen suosio yksinkertaisesti on niin vankka, että vaalit on jo käytännössä ratkaistu. Hyvä niin.

      Tietenkin, mikäli viettää pääosan päivästään tämän palstan parissa, voi todellisuus hämärtyä pahastikin.

      • antipatiaaa

        Mitä enemmän punamedia jatkuvasti paukuttaa noita halos-galluppeja, sitä enemmän alkaa tympimään!
        Halosta en ainakaan äänestä, vaikka aikaisemmin olin kahden vaiheella!

      • Kansan puolesta!

        Kurjaa on se, että ihmisiä petetään ja heille VALEHDELLAAN päin naamaa! Valheen tie ei jatku kuitenkaan loputtomasti!

        Kun viettää liikkaa aikaa vasemmiston asiaa ajavien valtamedioiden parissa, todellisuus vääristyy. Eikö olekin hirveää?

        ONNEKSI ON NETTI ja yhä useampi saa oikeaa tietoa esimerkiksi Tarja Halosen menneisyydestä ja vasemmiston todellisista päämääristä. Kuka oikeasti haluaa äänestää ihmistä, joka on elämänsä aikana tehnyt pelkkiä virheitä: Aktiivisesti tukenut hirmuhallintoja, vastustanut myönteistä kehitystä, vaiennut silloin kun olisi pitänyt ottaa kantaa, puolustanut väärintekijöitä...

        IHMISET, OTTAKAA ASIOISTA SELVÄÄ !!!

      • Topi
        Kansan puolesta! kirjoitti:

        maalannut itsesi nurkkaan? Siltä se ainakin näyttää.

      • Matleena

        Saattaa hyvinkin olla, että Halonen valitaan uudelleen. Sääli sinänsä, sillä näyttää siltä, että hänen äänestäjänsä ovat juuttuneet jääräpäisesti mielipiteeseensä, seuraamatta asioita ja huomaamatta tosiasioita. Äänestävät mummot eivät yleensä seuraa politiikkaa ollenkaan eivätkä tiedä siitä mitään, heihin uppoaa vain teennäinen hymy ja äänestäjien taputtelu. Entäs asiat? Tunteella äänestäminen on media-aikana yleistä, tuijotetaan vaan naamaan.
        Presidentiltä vaatisin ryhtiä, asiantuntemusta, arvovaltaa, perusteltuja mielipiteitä, edustavuutta jne. Mitä nykyaikana on sosialismi, sitäkö, että kaikki jaetaan ja ollaan lujassa komennossa kuin Neuvostoliitossa ennen? Minusta Niinistö on oikeassa, että jos maassa menee taloudellisesti hyvin, on siitä hyötyä yhtähyvin työläisille kuin yrityksillekin, siis hyvinvointi-oikeusvaltio.
        Osallistuiko Halonen zunamikatastrofin uhrien auttamiseen? Ei. Lomaili Espanjassa ja Matti teki töitä yötä päivää, järjesti apua, informoi meitä asiasta päivittäin, kävi itse paikan päällä jne. Entäs Fortum-optiot? Halonen hyväksyi ne mukisematta jne. Seuratkaas vähän asioita!

      • Topi.
        Matleena kirjoitti:

        vain itseäsi, siihen näyttää todella olevan aihetta. Arveletko että Suomessa 70% äänestäjistä on "politiikkaa seuraamattomia mummoja". Minun mielestäni "Mummo", on sinällään, arvonimi, eikä pilkkaamisen aihe.

        Tunteella äänestäminen näyttää olevan sinun ja laistesi tapa. Kirjoituksesi kertoo sen.

      • Hienoa, että on vaalit tulo...
        Topi kirjoitti:

        maalannut itsesi nurkkaan? Siltä se ainakin näyttää.

        Tuntuu hyvältä olla uskomatta epätotuuksiin! Viimeistään vaalit näyttävät, ettei Halosen 70% kannatuksesta ole tietoakaan!

      • se on
        Hienoa, että on vaalit tulo... kirjoitti:

        Tuntuu hyvältä olla uskomatta epätotuuksiin! Viimeistään vaalit näyttävät, ettei Halosen 70% kannatuksesta ole tietoakaan!

        että tuntuu hyvältä. Valheessa eläminen saattaa vain jonain päivänä kostautua karmealla tavalla.

        Mutta mikäs siinä. Jos sinusta tuntuu hyvältä Niinistön 20 %, niin se on sinun onnesi. Minä vaan olen tyytyväisempi siihen, että Halonen valitaan presidentiksi uudemman kerran.

      • kirjoitus,
        Matleena kirjoitti:

        Saattaa hyvinkin olla, että Halonen valitaan uudelleen. Sääli sinänsä, sillä näyttää siltä, että hänen äänestäjänsä ovat juuttuneet jääräpäisesti mielipiteeseensä, seuraamatta asioita ja huomaamatta tosiasioita. Äänestävät mummot eivät yleensä seuraa politiikkaa ollenkaan eivätkä tiedä siitä mitään, heihin uppoaa vain teennäinen hymy ja äänestäjien taputtelu. Entäs asiat? Tunteella äänestäminen on media-aikana yleistä, tuijotetaan vaan naamaan.
        Presidentiltä vaatisin ryhtiä, asiantuntemusta, arvovaltaa, perusteltuja mielipiteitä, edustavuutta jne. Mitä nykyaikana on sosialismi, sitäkö, että kaikki jaetaan ja ollaan lujassa komennossa kuin Neuvostoliitossa ennen? Minusta Niinistö on oikeassa, että jos maassa menee taloudellisesti hyvin, on siitä hyötyä yhtähyvin työläisille kuin yrityksillekin, siis hyvinvointi-oikeusvaltio.
        Osallistuiko Halonen zunamikatastrofin uhrien auttamiseen? Ei. Lomaili Espanjassa ja Matti teki töitä yötä päivää, järjesti apua, informoi meitä asiasta päivittäin, kävi itse paikan päällä jne. Entäs Fortum-optiot? Halonen hyväksyi ne mukisematta jne. Seuratkaas vähän asioita!

        jossa tuli sitten esiin se pakollinen "Neuvostoliitto ennen"

        Millä perusteella pidät itseäsi huomattavasti fiksumpana ihmisenä, kuin Halosen äänestäjiä?

    • Topi.

      Vai onko kysymyksessä, se kaikentietävä "mutu".

      • Silmät auki

        70% kannatus toisella kierroksella? Ei voi pitää paikkaansa.

      • Topi
        Silmät auki kirjoitti:

        että, samanlaista järkeä kuin sinulla saattaa olla vain 30%:la äänestäjistä.

      • Vihtahousu
        Silmät auki kirjoitti:

        70% kannatus toisella kierroksella? Ei voi pitää paikkaansa.

        Etkö ole huomannut, että suurin osa kansasta on täysiä idiootteja?

      • Mäntsälä

        Juuri eilen häissä juttelimme, milloinkahan uusi gallup tulee. Teimme omassa porukassa varjogallupin ja johtuen siitä, että olimme suurimmaksi osaksi nuoria kaupunkilaisia, eivät Vanhanen ,Soini, Lax eikä Kallis saaneet yhtään ääntä.

        Tässä tulos Halonen 49%, Niinistö 43%, Hautala 8%. Kuvitteellisella toisella kierroksella kaikki Hautalan kannattajat menivät Halosen taakse. Jos Halosta vastassa olisi ollut Vanhanen, siirtyivät myös Niinistöä kannattaneet Halosen taakse.

        Tämä nyt oli tällaista leikkiä, mutta kuvasi hyvin koulutettujen kolmikymppisten etelä-suomalaisten mielipiteitä. Lisäksi kaikki totesivat, että on oikeastaan ihan sama, kuka pressana on.

      • Jack
        Topi kirjoitti:

        että, samanlaista järkeä kuin sinulla saattaa olla vain 30%:la äänestäjistä.

        70% kannatus toisella kierroksella ei ole mahdollinen. Sitä ei tarvitse sen enempää selittää.

        En pidä valehtelemisesta, enkä ällöttävästä hivuttamisesta. Olisi hienoa, jos vasemmistolaiset mediat edes joskus pysyisivät totuudessa, mutta valhe näyttäisi senkuin syvenevän päivä päivältä.

      • Ei yksi heistä.
        Vihtahousu kirjoitti:

        Etkö ole huomannut, että suurin osa kansasta on täysiä idiootteja?

        Suurin osa ihmisistä osaa tehdä itsenäisiä päätöksiä, kun heille ANNETAAN SIIHEN MAHDOLLISUUS! Valitettavasti vasemmistolaiseen ajatteluun kuuluu luonnostaan AJATTELEVIEN IHMISEN ALISTAMINEN henkisesti tukahduttavan järjestelmän tahtoon, tarvittaessa vaikka väkivallalla.

        VALHEGALLUPIT OVAT HENKISTÄ HIVUTUSTA!

      • Topi.
        Jack kirjoitti:

        70% kannatus toisella kierroksella ei ole mahdollinen. Sitä ei tarvitse sen enempää selittää.

        En pidä valehtelemisesta, enkä ällöttävästä hivuttamisesta. Olisi hienoa, jos vasemmistolaiset mediat edes joskus pysyisivät totuudessa, mutta valhe näyttäisi senkuin syvenevän päivä päivältä.

        Hesari on vasemmisto mediaa. Mitähän tuohon mahtaisi Erkko sanoa.

        Voi olla ettei tulekkaan Haloselle 70% toisella kierroksella, mutta sellaista ne vain tämänhetken gallupit kertoo. Tykkäsit sinä siitä, tai et.

      • miksi ovat valheita.

        Minä en usko sitä, että kun Tarja Halonen Halonen valittiin presidentiksi helmikuussa 2000 51%:n kannatuksella, jo neljä kuukautta myöhemmin gallupit väittivät, että 75% kansasta on häneen tyytyväisiä.

        Viime vuonna IS järjesti nettiäänestyksen, jossa 53% ilmoitti olevansa tyytymättömiä Tarja Haloseen, samaan aikaan "viralliset" gallupit hehkuttivat kuinka lähes 80% suomalaisista on tyytyväisiä Tarja Haloseen.

        Ja mitä tulee tähän toiseksi viimeisimpään Research International-galluppiin, niin pakko on heittää nämäkin kysymykset.

        Kun edellisenä päivänä oli molempien iltapäivälehtien lööpeissä juttua amerikkalaisesta viihdeohjelmasta, jossa miesjuontaja oli verrannut omaa naamaansa Halosen naamaan, seuraavana päivänä julkaistaan gallup, jossa Halosen kannatus on yhtäkkiä noussut 10% ja hänet valitaan jo ensimmäiseltä kierrokselta, vaikka suurin osa suomalaisista ei ollut edes nähnyt koko ohjelmaa tai siitä edes koskaan kuullut eikä se edes näy kuin pääkaupunkiseudulla. Mikä selittää tällaisen loikan ja mikä gallup ylipäätään tehdään päivässä?

        Kai te kaikki tiedätte miten häntä heiluttaa koiraa. Sopivaan rakoon aina tehtaillaan gallup tai muu manipulointikeino. Tässä tapauksessa se oli tuo Conan-uutisointi.

        Ja miten sekin on mahdollista, että Kokoomus- ja Keskustapuolueiden ehdokkaat saivat tässä RI-tutkimuksessa vähemmän kannatusta kuin molemmat puolueet saavat eduskuntavaaleissa? Ja missä tässä tutkimuksessa oli pienten puolueiden äänet? Viime vaaleissa pienet puolueet keräsivät lähes 13% äänistä. Ja miten sekin on mahdollista, että kaikki joilta kysyttiin tiesivät jo kantansa eikä ehdokkaastaan epävarmoja äänestäjiä ollut yhtään? Tässä vielä muistinvirkistystä viime vaaleista, niin näette miten äänet yleensä jakautuu ensimmäisellä kierroksella ja harvemmin oikeissa demokratioissa mennään sen 50-60%:n yli. Tarja Halosen äänet nyt tuskin tulevat olemaan edes tuota, mutta malliesimerkiksi vain.

        Tarja Halonen: 40,0% Esko Aho: 34,4% Riitta Uosukainen:12,8% Elisabeth Rehn: 7,9%
        Heidi Hautala: 3,3% Ilkka Hakalehto: 1,0% Risto Kuisma: 0,6%

        Vaikka kuinka lasken vaalimatematiikkaa, en saa Haloselle 60%:n kannatusta kuin teoriassa ja näköjään teoreettinen malli tämänkin RI-gallupin pohjaksi oli otettukin. Kokoomus ja Keskusta vetävät ainakin 45% äänistä, pienet puolueet 10%, tässä jää teoriassa Haloselle 45%, paitsi että en usko sen olevan sitäkään.

        Gallupit ovat olleet jokaisen sosialistisen yhteiskunnan kansan manipulointikeino, eikä Suomi tee tässä poikkeusta. Media on pääosin vasemmiston hallussa tai ainakin päättävät elimet (Onneksi fiksujakin toimittajia löytyy sellaisia, joille Suomen etu on tärkeämpi kuin oma demarinapa, kiitos vain siitä) Katsokaa mitä tahansa SDP-mediaa, YLEä,Hesari, Iltalehteä, Iltasanomaa, jopa maikkaria samaa vasemmistopropagandaa täynnä, Niinistöä haukuttiin ja solvattiin. Missä oli objektiivinen tiedonvälitys, kun lehdistö keskittyi vain ehdokkaan haukkumiseen ja paljasti samalla puoluekantansa. Sama tapahtui Uutisvuoto-ohjelmassa, jossa Niinistöä vain haukuttiin. Lehdistön ja median pitäisi olla puolueeton tai edes pyrkiä sellaiseen, Suomessa se ei ole sitä, koska Suomessa media on SDP-mafian äänitorvi.

        Ei se gallup ole mikään taikasana tai totuuden torvi, vaikka ymmärrän, että teillä SDPläisillä ei ole enää muuta kuin nämä "galluppinne".

        Minä en usko enää yhteenkään galluppiin, vaan pyyhin niillä takapuoltani. Näen ympärilläni kuinka Halosen suosio vain laskee ja Niinistön nousee!

      • sellainen
        Mäntsälä kirjoitti:

        Juuri eilen häissä juttelimme, milloinkahan uusi gallup tulee. Teimme omassa porukassa varjogallupin ja johtuen siitä, että olimme suurimmaksi osaksi nuoria kaupunkilaisia, eivät Vanhanen ,Soini, Lax eikä Kallis saaneet yhtään ääntä.

        Tässä tulos Halonen 49%, Niinistö 43%, Hautala 8%. Kuvitteellisella toisella kierroksella kaikki Hautalan kannattajat menivät Halosen taakse. Jos Halosta vastassa olisi ollut Vanhanen, siirtyivät myös Niinistöä kannattaneet Halosen taakse.

        Tämä nyt oli tällaista leikkiä, mutta kuvasi hyvin koulutettujen kolmikymppisten etelä-suomalaisten mielipiteitä. Lisäksi kaikki totesivat, että on oikeastaan ihan sama, kuka pressana on.

        kiva vasemmistopoppoo. Sellainen kiva viherpiipertäjäjoukko. Syötte luomuruokaa ja Marimekon raitapaita on kova sana. Olette marginaalia, jos ette satu sitä tietämään.

        Olette myös Halosmafian tyhmiä höynäytettäviä, joille Suomi ei merkitse mitään. Antakaa vain Halosen myydä Suomea ja Fortumia Venäjälle, sitähän te haluatte. Putinin Suomen keisariksi, sitten on teillä vasemmistolaisilla kiva olla.

      • noin "heikottaa
        Ei yksi heistä. kirjoitti:

        Suurin osa ihmisistä osaa tehdä itsenäisiä päätöksiä, kun heille ANNETAAN SIIHEN MAHDOLLISUUS! Valitettavasti vasemmistolaiseen ajatteluun kuuluu luonnostaan AJATTELEVIEN IHMISEN ALISTAMINEN henkisesti tukahduttavan järjestelmän tahtoon, tarvittaessa vaikka väkivallalla.

        VALHEGALLUPIT OVAT HENKISTÄ HIVUTUSTA!

        niin mene lenkille ja mieti siellä miten se vasemmisto on sinua alistanut.Sinähän voit äänestää Niinistöä tai Vanhasta. Mutta demokraattisen ajattelutavan mukaan jokaisella on oikeus äänestää myös Halosta.Et sinä voi alistaa ihmisiä äänestämään sitä mitä sinäkin äänestät, vai voitko?

        Callupit ovat aina pitäneet aika hyvin paikkaansa.Sinut on henkisesti hivutettu ajattelemaan vaalicalluppien paikkansapitämättömyyden. Oletko henkisesti kunnossa jos et ole, mene lääkäriin.

      • Topi.
        miksi ovat valheita. kirjoitti:

        Minä en usko sitä, että kun Tarja Halonen Halonen valittiin presidentiksi helmikuussa 2000 51%:n kannatuksella, jo neljä kuukautta myöhemmin gallupit väittivät, että 75% kansasta on häneen tyytyväisiä.

        Viime vuonna IS järjesti nettiäänestyksen, jossa 53% ilmoitti olevansa tyytymättömiä Tarja Haloseen, samaan aikaan "viralliset" gallupit hehkuttivat kuinka lähes 80% suomalaisista on tyytyväisiä Tarja Haloseen.

        Ja mitä tulee tähän toiseksi viimeisimpään Research International-galluppiin, niin pakko on heittää nämäkin kysymykset.

        Kun edellisenä päivänä oli molempien iltapäivälehtien lööpeissä juttua amerikkalaisesta viihdeohjelmasta, jossa miesjuontaja oli verrannut omaa naamaansa Halosen naamaan, seuraavana päivänä julkaistaan gallup, jossa Halosen kannatus on yhtäkkiä noussut 10% ja hänet valitaan jo ensimmäiseltä kierrokselta, vaikka suurin osa suomalaisista ei ollut edes nähnyt koko ohjelmaa tai siitä edes koskaan kuullut eikä se edes näy kuin pääkaupunkiseudulla. Mikä selittää tällaisen loikan ja mikä gallup ylipäätään tehdään päivässä?

        Kai te kaikki tiedätte miten häntä heiluttaa koiraa. Sopivaan rakoon aina tehtaillaan gallup tai muu manipulointikeino. Tässä tapauksessa se oli tuo Conan-uutisointi.

        Ja miten sekin on mahdollista, että Kokoomus- ja Keskustapuolueiden ehdokkaat saivat tässä RI-tutkimuksessa vähemmän kannatusta kuin molemmat puolueet saavat eduskuntavaaleissa? Ja missä tässä tutkimuksessa oli pienten puolueiden äänet? Viime vaaleissa pienet puolueet keräsivät lähes 13% äänistä. Ja miten sekin on mahdollista, että kaikki joilta kysyttiin tiesivät jo kantansa eikä ehdokkaastaan epävarmoja äänestäjiä ollut yhtään? Tässä vielä muistinvirkistystä viime vaaleista, niin näette miten äänet yleensä jakautuu ensimmäisellä kierroksella ja harvemmin oikeissa demokratioissa mennään sen 50-60%:n yli. Tarja Halosen äänet nyt tuskin tulevat olemaan edes tuota, mutta malliesimerkiksi vain.

        Tarja Halonen: 40,0% Esko Aho: 34,4% Riitta Uosukainen:12,8% Elisabeth Rehn: 7,9%
        Heidi Hautala: 3,3% Ilkka Hakalehto: 1,0% Risto Kuisma: 0,6%

        Vaikka kuinka lasken vaalimatematiikkaa, en saa Haloselle 60%:n kannatusta kuin teoriassa ja näköjään teoreettinen malli tämänkin RI-gallupin pohjaksi oli otettukin. Kokoomus ja Keskusta vetävät ainakin 45% äänistä, pienet puolueet 10%, tässä jää teoriassa Haloselle 45%, paitsi että en usko sen olevan sitäkään.

        Gallupit ovat olleet jokaisen sosialistisen yhteiskunnan kansan manipulointikeino, eikä Suomi tee tässä poikkeusta. Media on pääosin vasemmiston hallussa tai ainakin päättävät elimet (Onneksi fiksujakin toimittajia löytyy sellaisia, joille Suomen etu on tärkeämpi kuin oma demarinapa, kiitos vain siitä) Katsokaa mitä tahansa SDP-mediaa, YLEä,Hesari, Iltalehteä, Iltasanomaa, jopa maikkaria samaa vasemmistopropagandaa täynnä, Niinistöä haukuttiin ja solvattiin. Missä oli objektiivinen tiedonvälitys, kun lehdistö keskittyi vain ehdokkaan haukkumiseen ja paljasti samalla puoluekantansa. Sama tapahtui Uutisvuoto-ohjelmassa, jossa Niinistöä vain haukuttiin. Lehdistön ja median pitäisi olla puolueeton tai edes pyrkiä sellaiseen, Suomessa se ei ole sitä, koska Suomessa media on SDP-mafian äänitorvi.

        Ei se gallup ole mikään taikasana tai totuuden torvi, vaikka ymmärrän, että teillä SDPläisillä ei ole enää muuta kuin nämä "galluppinne".

        Minä en usko enää yhteenkään galluppiin, vaan pyyhin niillä takapuoltani. Näen ympärilläni kuinka Halosen suosio vain laskee ja Niinistön nousee!

        .....selkeä virhettä/valhetta.
        1.Sinä laskeskelet kuin kysymyksessä olisi
        puoluevaali.

        2. rinnastat nettigallupin ja todellisen gallupin, vaikka nettigallupilla ei ole mitään tekemistä, koko kansan mielipiteen kanssa.

        3. Luettelosi vasemmistomedioista osoittaa millä tasolla ajatuksesi kulkevat. Ei päätä ei häntää.

        Tuossa muutama virhe/valhe kirjoituksestasi

      • Mäntsälä
        sellainen kirjoitti:

        kiva vasemmistopoppoo. Sellainen kiva viherpiipertäjäjoukko. Syötte luomuruokaa ja Marimekon raitapaita on kova sana. Olette marginaalia, jos ette satu sitä tietämään.

        Olette myös Halosmafian tyhmiä höynäytettäviä, joille Suomi ei merkitse mitään. Antakaa vain Halosen myydä Suomea ja Fortumia Venäjälle, sitähän te haluatte. Putinin Suomen keisariksi, sitten on teillä vasemmistolaisilla kiva olla.

        Me nuoret aikuiset emme ole vasemmistolaisia tai ei-vasemmistolaisia, emme kokoomukselaisia tai demareita.

        Me olemme korkeakoulutettuja dippainssejä, ekonomeja, opettajia, tutkijoita, jne. Pressanvaaleissa äänestämme henkilöä, emme puoluetta.

      • kysymyksiin
        Topi. kirjoitti:

        .....selkeä virhettä/valhetta.
        1.Sinä laskeskelet kuin kysymyksessä olisi
        puoluevaali.

        2. rinnastat nettigallupin ja todellisen gallupin, vaikka nettigallupilla ei ole mitään tekemistä, koko kansan mielipiteen kanssa.

        3. Luettelosi vasemmistomedioista osoittaa millä tasolla ajatuksesi kulkevat. Ei päätä ei häntää.

        Tuossa muutama virhe/valhe kirjoituksestasi

        1. Tottakai kyseessä on puoluevaali. Miksi Kokoomuslainen äänestäisi vasemmistolaista sosialistia? Viime kierroksella median painostus oli kovaa, kun Halosesta leivottiin "naispresidenttiä" ja monet naiset sitten hairahtuivat äänestämään Halosta tämän sukupuolensa takia. Maailma on muuttunut niistä ajoista. Samoin en ymmärrä, miksi konservatiiviset keskustalaiset äänestäisivät entistä SETAn puheenjohtajaa, jonka seksuaalisista taipumuksista liikkuu kaikenlaisia vahvistamattomia vihjailuja, joka ei kuulu kirkkoon ja käyttää sellaisia termejä kuin "kaappihomo", mikä taas ymmärtää, että hänellä on enemmänkin tekemistä kaappihomojen kanssa.

        Henkilövaalikin tämä kyllä on, miksi ihmiset äänestäisivät henkilöä, joka ei ole saanut kuuden vuoden aikana aikaiseksi mitään hyvää, ainoastaan vahingoittanut Suomea, ja josta liikkuu kaikenlaisia villejä vahvistamattomia huhuja, kun tarjolla on hyvä pätevä, asiaa puhuva, arvostettu, turmeltumaton, ensisijaisesti Suomen ja suomalaisten etua ajatteleva, äärimmäisen hyvä ehdokas Niinistö!

        2) Samat ihmiset ne on netissäkin kuin ulkomaailmassa. Ei ole mitään virtuaali-ihmisiä ja liveihmisiä. Sitäpaitsi, jos Halosen kansansuosio olisi todellinen sen tulisi heijastua jotenkin nettigalluppeihin. Se ei kuitenkaan heijastu sinne MILLÄÄN TAVALLA!, vaan on äärimmäisessä ristiriidassa nettigalluppien kanssa.

        3) Vasemmistomedia on vasemmistomedia. Median tulisi edes yrittää olla puolueeton, kuitenkin se on viimeisinä päivinä keskittynyt vain solvaamaan, irvaamaan ja ivaamaan Niinistöä! Se ei minusta kerro puolueettomuudesta vaan hyvin vahvasta puolueellisuudesta. Mediahan se viime vaaleissakin Halosesta pressan leipoi.

        Halosenne sai muuten viimeksi niukin naukin yli 50% (51%) äänistä, vaikka vasemmistomedia gallupoi hänelle murskavoittoa.

      • sori vaan
        Mäntsälä kirjoitti:

        Me nuoret aikuiset emme ole vasemmistolaisia tai ei-vasemmistolaisia, emme kokoomukselaisia tai demareita.

        Me olemme korkeakoulutettuja dippainssejä, ekonomeja, opettajia, tutkijoita, jne. Pressanvaaleissa äänestämme henkilöä, emme puoluetta.

        jo se, että äänestätte Heidi hautalaa, kertoo, että olette joku viherpiipertäjä-vasemmistolaispoppoo.

        Ruohonjuuri ja raitapaita on kova sana teillä. USAta ja Bushia vihaatte. Yliopistossa olette opiskelleet jotain ympäristökasvatusta tai marijuanan viljelyä :D

      • Mäntsälä
        sori vaan kirjoitti:

        Kuvitteletko todella, että meitä nuoria akateemisia haukkumalla saat käännettyä päämme?

        Hautalahan on älykkö - joka häntä viherpiipertäjä vasemmistolaiseksi nimittelee, saa kyllä katsoa itseään peiliin.

        Meidän porukastamme suurin osa työskentelee yritysmaailmassa Espoossa, joukkomme tutkijatkin ovat joko dippainssejä, fyysikoita tai geologeja.

        Eilinen sulhanenkin on tehnyt väitöskirjansa Pii-laaksossa - missähän se USA-viha näkyy?!

        Usko nyt jo, että me äänestämme vaaleissa yleensä sopivaa henkilöä, eikä puoluetta.

      • mietin vain
        noin "heikottaa kirjoitti:

        niin mene lenkille ja mieti siellä miten se vasemmisto on sinua alistanut.Sinähän voit äänestää Niinistöä tai Vanhasta. Mutta demokraattisen ajattelutavan mukaan jokaisella on oikeus äänestää myös Halosta.Et sinä voi alistaa ihmisiä äänestämään sitä mitä sinäkin äänestät, vai voitko?

        Callupit ovat aina pitäneet aika hyvin paikkaansa.Sinut on henkisesti hivutettu ajattelemaan vaalicalluppien paikkansapitämättömyyden. Oletko henkisesti kunnossa jos et ole, mene lääkäriin.

        enemmän faktaa ehdokkaista. Epävarmat äänestäjät seuraa liikaa galluppeja.

      • Boss
        Topi. kirjoitti:

        .....selkeä virhettä/valhetta.
        1.Sinä laskeskelet kuin kysymyksessä olisi
        puoluevaali.

        2. rinnastat nettigallupin ja todellisen gallupin, vaikka nettigallupilla ei ole mitään tekemistä, koko kansan mielipiteen kanssa.

        3. Luettelosi vasemmistomedioista osoittaa millä tasolla ajatuksesi kulkevat. Ei päätä ei häntää.

        Tuossa muutama virhe/valhe kirjoituksestasi

        Ota teistä demareista selvää. Kun Niinistö aloitti kampanjansa, niin te pillastuitte tyväenliikkeen ja työväenpuolueiden reviireille tulosta! Nyt uusien tuoreiden lukujen ilmestyessä te julistatte kyseessä olevan puolueettoman vaalin. Topi, Topi......tässä yksi johtava virhe sosiaalidemokraattisessa puoluepropagandassanne.

      • todistaa...
        Boss kirjoitti:

        ...presidentinvaalin olevan henkilövaali eikä puoluevaali. Muutenhan Halosen lukema olisi oudon suuri. Nyt Tarja saa äänestäjiä itselleen jo ensimmäisellä kierroksella niin kepusta kuin kokoomuksestakin. ei siinä mitään virhettä ole ....niele vain kiukkusi.

      • JACK!
        Topi. kirjoitti:

        Hesari on vasemmisto mediaa. Mitähän tuohon mahtaisi Erkko sanoa.

        Voi olla ettei tulekkaan Haloselle 70% toisella kierroksella, mutta sellaista ne vain tämänhetken gallupit kertoo. Tykkäsit sinä siitä, tai et.

        Et siis itsekään usko, että Halonen voisi saada 70% äänistä toisella kierroksella! Tämän hetken Gallupit siis kertovat PUUTAHEINÄÄ! Jos mielipidemittaus ei heijastele mitenkään todellista äänestystapahtumaa, mikä on sen tehtävä? Voin vastata puolestasi: Sen tehtävänä on VAIKUTTAA IHMISTEN ÄÄNESTYSKÄYTTÄYTYMISEEN joko niin, että he äänestäisivät gallupeissa menestynyttä tai niin, että he passivoituisivat ja jättäisivät äänestämättä omaa ehdokastaan.

        On kuitenkin yhä enemmän niitä, jotka äänestävät ehdokkaita ominaisuuksien, eivätkä mielipidemittausten pohjalta!

        Vaalit tulevat osoittamaan mielipidemittausten valheellisuuden! Suomen seuraava tasavallan presidentti on SAULI NIINISTÖ!

      • Boss
        todistaa... kirjoitti:

        ...presidentinvaalin olevan henkilövaali eikä puoluevaali. Muutenhan Halosen lukema olisi oudon suuri. Nyt Tarja saa äänestäjiä itselleen jo ensimmäisellä kierroksella niin kepusta kuin kokoomuksestakin. ei siinä mitään virhettä ole ....niele vain kiukkusi.

        Juuri näin! "Gallup todistaa presidentinvaalin olevan henklövaali". Miksi sitten arvostelette muita ehdokkaita "lähestymisestä" työväkeen?
        Eikä minun tarvitse niellä mitään, sillä voin edelleenkin olla sitä mieltä, ettei Tarja Halonen ole sopiva Suomen presidentiksi. Sanovatpa gallupit mitä tahansa! Voin sen tuoda julki omana mielipiteenäni missä ja milloin tahansa.

      • uskottava...

        ...kampanja ROOLISSAAN. Siitä on kysymys...näyttelijänlahjat eivät riitä ja Sauli vaikuttaa itsekin vaivautuneelta. Toki saat äänestää ja "kampanjoida"...ole hyvä vaan.

      • Boss
        Mäntsälä kirjoitti:

        Juuri eilen häissä juttelimme, milloinkahan uusi gallup tulee. Teimme omassa porukassa varjogallupin ja johtuen siitä, että olimme suurimmaksi osaksi nuoria kaupunkilaisia, eivät Vanhanen ,Soini, Lax eikä Kallis saaneet yhtään ääntä.

        Tässä tulos Halonen 49%, Niinistö 43%, Hautala 8%. Kuvitteellisella toisella kierroksella kaikki Hautalan kannattajat menivät Halosen taakse. Jos Halosta vastassa olisi ollut Vanhanen, siirtyivät myös Niinistöä kannattaneet Halosen taakse.

        Tämä nyt oli tällaista leikkiä, mutta kuvasi hyvin koulutettujen kolmikymppisten etelä-suomalaisten mielipiteitä. Lisäksi kaikki totesivat, että on oikeastaan ihan sama, kuka pressana on.

        Sehän tässä demarien hurmoksessa ihmetyttääkin, kun heidän mielestään ennustetuilla luvuilla kaikkien pitäisi nyt siirtyä äänestämään Tarja Halosta. Näillä luvuilla ei häntä saisi arvostella ja se leimataan heti vihaksi tai kiukuksi nykyistä presidenttiämme kohtaan. Eipä ihme, jos nuoremmat ikäluokat menettävät kiinnostuksensa politiikkaan.

      • Boss
        uskottava... kirjoitti:

        ...kampanja ROOLISSAAN. Siitä on kysymys...näyttelijänlahjat eivät riitä ja Sauli vaikuttaa itsekin vaivautuneelta. Toki saat äänestää ja "kampanjoida"...ole hyvä vaan.

        Onko Tarja Halonen aito lippalakissaan ja tuulipuvussaan? Sinivalkoisena presidenttinämme?
        Hyvä, että saan äänestää ja kampanjoida vielä ilman demarien lupaa, vai sainkohan nyt sen virallisen luvan?!

      • olevan?

        Suomen presidentti on aina sinivalkoinen? Ei Sinulta kukaan ole lupaa äänestää yrittänyt pois ottaa. Itsetunto-ongelmia vai epätoivoa?

      • hyvä huomio
        Boss kirjoitti:

        Sehän tässä demarien hurmoksessa ihmetyttääkin, kun heidän mielestään ennustetuilla luvuilla kaikkien pitäisi nyt siirtyä äänestämään Tarja Halosta. Näillä luvuilla ei häntä saisi arvostella ja se leimataan heti vihaksi tai kiukuksi nykyistä presidenttiämme kohtaan. Eipä ihme, jos nuoremmat ikäluokat menettävät kiinnostuksensa politiikkaan.

        ...alle 25-vuotiaista peräti 63% aikoo äänestää Halosta!

      • Boss
        olevan? kirjoitti:

        Suomen presidentti on aina sinivalkoinen? Ei Sinulta kukaan ole lupaa äänestää yrittänyt pois ottaa. Itsetunto-ongelmia vai epätoivoa?

        Tarja Halonen ei ole sinivalkoinen! Ei epätoivoa tai itsetunto-ongelmia, vaan harmistusta, mielestäni täysin epäpätevän, ihmisen todennäköisestä valinnasta maamme presidentiksi! Niin, ja olen suomen kansalainen.

      • Boss
        hyvä huomio kirjoitti:

        ...alle 25-vuotiaista peräti 63% aikoo äänestää Halosta!

        Teillä demareilla menee todellisuudentajukin sekaisin tässä "uuden maallisen Äiti Aurinkoisen synnytyksessä". Eihän siinä gallupissa nyt kaikkia Suomen alle 25-vuotiata äänestyskoppiin ennusteta tulevan!!

      • viherpiipari
        sori vaan kirjoitti:

        jo se, että äänestätte Heidi hautalaa, kertoo, että olette joku viherpiipertäjä-vasemmistolaispoppoo.

        Ruohonjuuri ja raitapaita on kova sana teillä. USAta ja Bushia vihaatte. Yliopistossa olette opiskelleet jotain ympäristökasvatusta tai marijuanan viljelyä :D

        näyt sinäkin olevan, kun noin innokkasti vetäisit vihreän herneen nenääsi. Se teissä onkin huvittavinta, että menetätte malttinne käsittämättömän nopeasti.

      • Kale
        Boss kirjoitti:

        Sehän tässä demarien hurmoksessa ihmetyttääkin, kun heidän mielestään ennustetuilla luvuilla kaikkien pitäisi nyt siirtyä äänestämään Tarja Halosta. Näillä luvuilla ei häntä saisi arvostella ja se leimataan heti vihaksi tai kiukuksi nykyistä presidenttiämme kohtaan. Eipä ihme, jos nuoremmat ikäluokat menettävät kiinnostuksensa politiikkaan.

        Olen muutaman kerran jo sinua toppuutellut tuosta tilanteen "dramatisoinnista". Tee vain rauhassa vaalityötä oman ehdokkaasi eteen äläkä huolehti siitä, mistä Halosen kannatus tulee. Se katsos on vaan tämän päivän ja tulevaisuuden tosiasia, että Halonen on istuvana presidenttinä ylivoimaisesti suosituin myöskin seuraavalle kuudelle vuodelle. Älä alennu soimaamaan Halosen kannattajia. Se kolahtaa niin helposti omaan nilkkaasi.

        Ystävyydellä vanhempi veli Kale

      • Boss
        Kale kirjoitti:

        Hyvä vanhempi veli Kale!
        Toppuutele sinä vaan! Turhaan! Nilkkani ovat kunnossa ja tulevat olemaan. Itselläni ei ole suosikkia ehdokkaaksi, sillä on vain ja ainoastaan yksi ehdokas, joka mielestäni on ja on ollut epäpätevä Suomen presidentiksi ja se on Tarja Halonen. Sille en mitään voi, jos hänet taas valitaan, mutta edelleenkän se ei silti muuta kantaani hänen kyvyistään. Olen arvostellut ja arvostelen edelleenkin Halosta ja Halosen kannattajia myös ilman nimimerkkiä kasvotusten, enkä ole saanut yhtään kolahdusta sen takia. Päinvastoin, monen mielestä suoraselkäisyys on rehellisyyden merkki.

        Ystävyydellä Boss

        Että sinua todella arvostaisin, sinulla täytyy olla omakin ehdokas presidentiksi. Suomen perustuslain mukaan asia on näin. En siis pidä korrektina, että tyydyt vain vastustamaan jotakin ehdokasta. Tämä on nimenomaan nyt kohdallasi uskottavuuskysymys.

        Suoraselkäisyys on kyllä rehellisyyden merkki, mutta vaihtoehdottomuus leimaa hyvin helposti yksinkertaiseksi.

        Mutta jos sinulle riittää esiintyminen pelkästään vastarannan kiiskenä, toivotan onnea valitsemallasi tiellä.

        Edelleen ystävyydellä vanhempi veli Kale.

        Kuka tahansa nykyisistä ehdokkaista on mielestäni parempi, kuin nykyinen presidenttimme. Eikö siinä ole vaihtoehtoja jo kylliksi ja yksinkertaiseksi leimautumisen riski on näinollen varsin pieni, verrattuna esimerkiksi teihin, jotka ajatte vain yhden ehdokkaan asiaa? Silti Suomen perustuslaki ei kai vaadi minua äänestämään tai pitämään omaa ehdokasta, eikö ole näin? Eikö perustuslaki anna minulle juuri vapauden valita ja sanoa mielipiteeni kaikista ehdokkaista?
        Mitä tulee esiintymiseen vastarannan kiskenä, ei minun tarvitse olla tässä kyseisessä asiassa ollenkaan yksin. Näkemykseeni Tarja Halosen kyvyistä yhtyy todella paljon muitakin vastaavan näkemyksen omaavia, yhteiskuntaluokasta riippumatta. Jos luodataan tätä vastarannan kiiskenä olemista hieman syvemmältä, löytänet samankaltaisuutta ympäri maailmaa ja asiat ovat paljon vakavammalla tasolla. Nuo ihmiset taistelevat olemassaolostaan poliittisten kiistojen keskellä. Onneksi minun ei tarvitse taistella, vaan ainoastaan sanoa oma mielipiteeni pelkäämättä seurauksia. Voin jatkaa normaalia elämää nyt ja vaalien jälkeenkin, mutta silti en arvosta pätkääkään presidenttiämme Tarja Halosta. Se on vapaata demokratiaa se!!

        Kaikella ystävyydellä Boss

    • Seppo K.

      Kuten useissa viesteissä on todettu, 70% kannatus on mahdottomuus. Tuollainen tulos saadaan aikaiseksi vain joko tulosta suoraan vääristämällä, valikoimalla kyselyn piiriin kuuluvat tai muotoilemalla kysymykset niin, että niistä voidaan tehdä todellista tarkoitusta vastaamattomat päätelmät.

      Huolestuttaa - kysyn vielä uudemman kerran: Mihin tämä maa on matkalla?

      • Topi.

        Kun kysyt >Mihin tämä maa on matkalla< vastaus on helppo: Tarja Halosen toiselle predenttikaudelle. Eikä yhtään huolestuta.

      • Halosen...

        ...toista kautta. 70% kannatus selittyy esimerkiksi kokoomuksen ja kepun nokittelulla. Varmasti viime vaalit ovat vielä kepulaisten mielissä....eihän siitä ole kuin kuusi vuotta?

        Halonen keräilee kannattajia yli puoluerajojen kun kokoomuksella on tiukka paikka pitää kiinni omistaan? Gallupin mukaan kokoomuksen naisista löytyy yllättävänkin paljon Tarjaa äänestäviä.

      • Seppo K.
        Halosen... kirjoitti:

        On täysin tuulesta temmattua, että vasemmistoehdokkaan kannatus voisi olla 70%. Tämä on yksinkertaisesti paikkansa pitämätön väite.

        Jos kuvittelemme, että tämä maa menestyy valheiden pohjalta, olemma tuhon tiellä.

      • se selittyy
        Halosen... kirjoitti:

        ...toista kautta. 70% kannatus selittyy esimerkiksi kokoomuksen ja kepun nokittelulla. Varmasti viime vaalit ovat vielä kepulaisten mielissä....eihän siitä ole kuin kuusi vuotta?

        Halonen keräilee kannattajia yli puoluerajojen kun kokoomuksella on tiukka paikka pitää kiinni omistaan? Gallupin mukaan kokoomuksen naisista löytyy yllättävänkin paljon Tarjaa äänestäviä.

        että vaaleissa mennään toiselle kierrokselle, jossa Halonen häviää vastaehdokkaalle? Pieni mahdollisuus on siihenkin että Halonen putoaa ja ensimmäisellä kierroksella. Talleta viestini ja keskustellaan siitä sitten vaalien jälkeen :)

      • lamaa
        Halosen... kirjoitti:

        ...toista kautta. 70% kannatus selittyy esimerkiksi kokoomuksen ja kepun nokittelulla. Varmasti viime vaalit ovat vielä kepulaisten mielissä....eihän siitä ole kuin kuusi vuotta?

        Halonen keräilee kannattajia yli puoluerajojen kun kokoomuksella on tiukka paikka pitää kiinni omistaan? Gallupin mukaan kokoomuksen naisista löytyy yllättävänkin paljon Tarjaa äänestäviä.

        ja suurtyöttömyyttä. Jos halonen valitaan olet sinäkin vielä työtön, onnea vaan. Tuleviin ponnistuksiin tarvitaan jotain taitoa myöskin presidentiltä, jota haloselta ei löydy.
        Joten toivotaan yhdessä, että halonen häviää. Jos ei häviä niin ehkä tavataan työttömyysluukulla!
        Eläkeläisethän saivatkin nyt oikein mahtavan korotuksen demareilta, onnea vaan heille.

    • Monika

      Eikö tähän voisi järjestää taas oikea nettigallup? Siis samanlainen kuin viime presidenttivaaleissa oli, pylväineen kaikkineen, joka nykytekniikalla olisi järjestettävissä siten, ettei kukaan voisi äänestää kahta kertaa. Ei se tietenkään mikään virallinen olisi, mutta mielenkiintoinen. Tosin viimeksi kävi niin, että heti kun Aho alkoi saada enemmän ääniä kuin Halonen, koko gallup katkaistiiin... Nyt odottaisin enemmän objektiiivisuutta.

      Gallupeilla pelataan ja niillä tuntuu olevan sen verran suuri vaikutus johdateltavissa oleviin äänestäjiiin, että haluaisin esim. TV1;n tekevän ohjelman siitä, miten kyselyt suoritetaan, kysytäänkö aina samoilta "varmoilta" ja miten kysytään. Eri gallupeilla tulee erilaisia tuloksia, mutta aina Hesarin pyytämät gallupit tuntuvat olevan kaikkein suosiollisimmat Haloselle.

    • zezet

      gallupeissa aina kysytään konditionaalisesti: Ketä presidenttiehdokkaista äänestäisitte jos presidentinvaalit pidettäisiin nyt? Joten gallupit ovat enemmän tai vähemmän jossitelua, joten sen vuoksi ne ovat jätettävä omaan arvoonsa. Äänestyskopissa ei sitten enää jossitellakaan!

    • totisen

      tuntuinen, että pittää vähän kommentoida.
      Gallupit on tehty sitä varten, että ne peilaavat tulevaa tapahtumaa mahdollisimman oikein. Haastateltavat on valittu sellaisella otannalla, joka vastaa mahdollisimman hyvin tämän kansakunnan läpileikkausta.

      Se, että ne eivät miellytä tuloksellaan kaikkia, ei ole Gallpin vika, sillä Gallup kertoo vain totuuden. Sen tarkoitus ei ole miellyttää kaikkia kansalaisia.

      • Zitta-koo

        Vai kertoo se gallup totuuden. Voi sinua tyhmää!

      • vaan.
        Zitta-koo kirjoitti:

        Vai kertoo se gallup totuuden. Voi sinua tyhmää!

        Mielelläni kertoisin enemmänkin näistä tutkimuksista. Nehän eivät ole kaikki Gallupin tekemiä.

        Olet selvästi utelias ja oppimishaluinen, joten kerron lyhyesti esimerkin:Otanta tarkoittaa sitä, että otetaan kansalaisista tietty määrä esim. 1500, joiden tausta on lähinnä poikkileikkaus tutkittavasta väestöstä. Kriteerejä ovat esim. naiset, miehet, ikä, asuinpaikka, ammatti, perhesuhteet ja muita mahdollisia eri tekijöitä. Mahdollisimman tasapuolisesti kaikkia.

        Presidentin vaaleja koskevassa kyselyssä kysytään, ketää äänestäisit presidentiksi, jo vaalit olisivat nyt. Kumpaako äänestäisit, jos xx ja yy olisivat toisella kierroksella, ketä...... jos xx ja zz olisivat toisella kierroksella ja niin edelleen.

        Vielä kerran sanottuna; Tämä on tällä hetkellä luotettavin tapa mitata tulevaisuutta tietyn virhamarginaalin ( ,- 2%) puitteissa.

        Tämmöstä se on kuule oikeassa elämässä. Ei auta, jos oma ehdokas ei pärjää. Vain paras saa palkinnon!

        Tyhmä voin ollakkin, mutta ainakin tietävämpi kuin sinä. (tiedänhän olevani tyhmä, sillä ei laistasi tolvanaa kukaan täysjärkinen lähtisi näin perustellen opettamaan)

      • Matleena
        vaan. kirjoitti:

        Voi olla, että vasemmistolaiset tutkijat ovat ylittäneet itsensä ja valinneet kyseltävät ilmoittamallasi tavalla, mutta et sanonut sitä, että joka kerran kysytään eri ihmisiltä, koska tiedän, että käytetään aina samoja. Tämä tekee jo sinänsä gallupista epäluotettavan. Mitenkäs olisi jos kolmen suurimman puolueen edustajat yhdessä tekisivät kerran gallupkyselyn satunnaisesti otettujen äänestäjien keskuudesta? Eikös äänestyspaikallakin ole aina äänestystysvirkailijat eri puolueista, kustakin yksi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2087
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1737
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1426
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1219
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1209
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1055
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      966
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      965
    Aihe