Kuinkakohan on, kun menen työhön keväällä ja syksyllä viimeistään vakinaistetaan, palkka 9,60h. aluksi. Mies tienaa vakipaikassa 1300e käteen kuussa. Nyt olisinkin kysynyt kuinka vaikuttaa lainan hakemiseen kun miehelläni ei ole luottotiedot kunnossa (takuusäätioltä saa lainan joulukuussa, opintolainat ulosotossa 7000e)mutta itselläni kaikki ok. itsehän saisin vakipaikalla lainan, mutta kyselevätkö pankissa miehestä. voiko hän vaikuttaa jotenkin lainan suuruuteen, kun hän kuitenkin on tähänkin asti maksanut vuokran yms. Kiitos jo etukateen vastanneille!!
tällaista
milpukka
91371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
avomiehesi tulot ja lainat vaikuttavat.Ainakin minulla mieheni opintolainat, joita suunnilleen saman verran, antoivat kielteisen asuntolainapäätöksen, vaikka olisi olluut tulojakin.
Niinpä hain lainaa omana itsenäni, otin lainan nimiini ja ostin asunnon, johon mieheni sitten muutti oston jälkeen, ja keskenämme teimme kirjallisena lainasta sopimuksen , jossa maksamme sen yhdessä= keskinäinen velkakirja. Mutta viimekädessä vastaan pankille lainasta henkilökohtaisesti.
saisimme isäni takaamaan lainan. hänella on pari yritystä, jotka luulisi käyvän vakuutena?
...ihmeessä haluat ostaa yhteisen asunnon miehen kanssa, jolla on laskuja ulosotossa. Ja vielä sotkea isäsi noihin taloussotkuihin?
Ja muista, myös asunto voi mennä ulosotossa alta.
ootko sä kriittinen tältä planeetalta?
mieti nyt vähän mitä kirjotat,tyttö kysy neuvoa,et sä voi sanoo et on rakastunu väärään mieheen.
noist asioista mä en kyl tiedä???
mut mulla on myös luottotiedot menny,siks kaikki vaimon nimillä,eikä tyttö kysyny ekana ku tavattiin et onko luottotiedot kunnossa...
mielestäni kaikki on järjestely kysymyksiä.
meil ny ei oo omaa kämppää mut uus auto plus kaik muut kotona vaimon nimissä eikä vouti todellakaan vie mitään...
"taloussotkut" huuuuh huh!!!!!
"mieti nyt vähän mitä kirjotat,tyttö kysy neuvoa,et sä voi sanoo et on rakastunu väärään mieheen."
Luehan uudelleen ja tähtää parempaan luetun ymmärtämiseen. Missä minä olen sanonut hänen rakastuneen väärään mieheen. Kysyin "Miksi ihmeessä haluat ostaa yhteisen asunnon miehen kanssa, jolla on laskuja ulosotossa.". Tuohan on selvää taloudellista riskipeliä!
"meil ny ei oo omaa kämppää mut uus auto plus kaik muut kotona vaimon nimissä eikä vouti todellakaan vie mitään..."
Miksi et maksa niitä velkojasi pois, kun kerran rahaa on ostella kaikkea vaimon nimiin?
kriittinen aika jauho-aivo,ei voi muuta sanoa,ei jaksa,huh huh.no sen verran:eikös ole normaalia ostaa yhteinen asunto puolison kanssa...
miksi maksaisin vanhoja paskoja jossa 85% korkoo ja sun muuta,jos ei tartte,mulla katos on vaan yks elämä,ja aion myös hieman nauttia siitä,,,
mut hei,jokasel oma tyyli,ja kaikkee hyvää sulle,en kirjottele enää vähään aikaan,vaikka vastaisit,ja vastaatkin,tähän mitä vaan...
lähdemme nimittäin tänään thaimaaseen ja vietämme siellä talven,siellä oma kämppä,siksi täällä ei...
mut hyvät jatkot...
"eikös ole normaalia ostaa yhteinen asunto puolison kanssa."
Typeryyttä se on hankkia yhteistä omaisuutta sellaisen kanssa, jolla on velat perinnässä. Tietenkin jos haluaa toisen veloista olla voudin kanssa tappelemassa ja niitä selvittelemässä, niin mikäs siinä.
"miksi maksaisin vanhoja paskoja jossa 85% korkoo ja sun muuta,jos ei tartte,mulla katos on vaan yks elämä,ja aion myös hieman nauttia siitä"
Niin, miksi sitä velkoja maksamaan, kun kaikki voi jättää muiden kontolle. Noh, minulla ainakin on selkärankaa vastata omista velvollisuuksistani eikä luistella niistä jättäen asioita muiden kontolle.
jos miehelläsi on ulosotossa opintolainoja ja hän saa takuusäätiöltä lainan,että saa ulosotto velat maksettua,niin pankki ei kyllä lainaa anna.
naimisiin luottokelvottoman miehen kanssa..
hän otti lainaa ja maksoi kaiken voudille,iso summa,n.10v. sitten.
sit ottivat osuuspankista lainaa ja ostivat talon ja asuvat siinä vieläkin ja kaksi lasta ja kaikki ok vaikka mies oli luottokelvoton.