A-pisteen ohjelmamainos kertoi,että 1980-luvun sukellusvene havannoista itämerellä on saatu tietoa.Aikaisemmin on aina luultu ja oletettu sukellusveneitten olevan silloisen Neuvostoliiton sukellusaluksia.Jotenka herää kysymys,vakoiliko länsivallat Suomea ja muita pohjoismaita yhtäaikaisesti?Herää myös kysymys miksi länsivallat olisi näin toiminut ja mikä olisi länsivaltojen epäluulon aiheuttaja?Olivatko länsivallat siis epäluuloisia suomen korkeinta ulkopoliittista johtoa kohtaan (presidentti Mauno Koivisto).Mauno Koiviston kautta on selvästi kuvattu "pysähtyneisyyden vuosiksi",joten oliko Koiviston kausi myös länsivalloille epäluuloisuuden vuosia?
A-pisteen
Ohjelmamainos
9566
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
oli ja on edelleen täynnä erimaalaisia sukellusveneitä. On Ruotsin, Venäjän, Englannin, Ranskan ja USA:n jne. Ainut maa, mikä onnistui oikein kunnolla jäämään kiinni asiassa, oli Neuvostoliitto. Sen Whiskey-luokan sukellusvene veti karille Ruotsin rannikolla 80-luvun puolenvälin tienoilla. Vakoilussa ei kyse ole koskaan epäluulosta, vaan ainoastaan tietojen keruusta. Pyritään selvittämään,mitä vehkeitä ja systeemejä vihollisella on. Länsisukellusveneet eivät vakoilleet sinänsä Pohjoismaita, koska enemmistö niistä kuului NATO:oon ja tiedot olivat valmiiksi saatavilla. Ruotsi kuului NATO:oon myös hyvin läheisesti, vaikka muuta väittivätkin. USA toimitti vedenalaisia sensoreita Suomelle 70-80-luvulla ja pääkohde kaikilla länsimailla Suomi mukaanlukien oli Neuvostoliiton liikkeiden ja toimintojen kyttääminen. Neukut tekivät sitten samaa vastapuolelle.
Ei ihme jos meitä nyt kosiskellaan Natoon kun aiemminkin ovat sukelleet näillä rannoillamme..Ahtisaarikin on selvästi ryhtynyt viemään Suomea Natoon puoliväkisin puheissaan.Aika outoa toimintaa maan entiseltä presidentiltä,sillä suurin osa nykyisistä presidenttiehdokkaista ei näe tarvetta liittyä Natoon.Ahtisaaren Nato pyrkimyksissä haiskahtaa vahvasti omat henkilökohtaiset pyrkimykset.
Ahtisaari on amerikkalaisten konsultti. Hänen virkanimityksensä YK:ssa ja muut toimeksiannot johtuvat siitä, miten painokkaasti hän Washington DC:ssä näyttää painostavan Suomea Natoon ja miten ahtaalle hän Tuomiojan ja Halosen julkisuudessa ajaa.
Tässä ei ole mitään ihmeellistä konsulttikuntaan kuuluvien kannalta.
kun saivat tiedot muutenkin?
http://ww2.yle.fi/pls/show/page?id=246348
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000103&posting=22000000003702409
Valtiojohto ei asiasta tiennyt mitään. Länsivakoilu oli puolustusvoimien sisäinen juttu.
Voi olla, että Koivistolta kirposi ote, viimeistään Ahtisaarelta, mutta Kekkosen aikana asioissa piti olla tarkkana.
Kyseessä oli Yhdysvaltain tapa harhauttaa mediaa ja painostaa Ruotsia parantamaan meripuolustustaan. Samalla Palme ajettiin diplomaattisesti nurkkaan.
Elleivät Ruotsin puolustusvoimat olisi suojelleet amerikkalaisia, vaan upottaneet yhden amerikkalaissukellusveneen, ei salaisuus olisi säilynyt niin pitkään.
Suomalaiset vaativat venäläisiä pintaan sääntöjen mukaan uhkaamalla laukaista ohjuksen. Suomalaisten menetelmillä amerikkalaisetkin olisivat paljastuneet.
Ruotsissa Försvaret kuitenkin vain suojeli alueloukkaajia. Ilmeisesti Ruotsissa puolustusvoimat eivät olleet sosialidemokraattisen pääministerin johdossa.
"Kyseessä oli Yhdysvaltain tapa harhauttaa mediaa ja painostaa Ruotsia parantamaan meripuolustustaan. Samalla Palme ajettiin diplomaattisesti nurkkaan.
Elleivät Ruotsin puolustusvoimat olisi suojelleet amerikkalaisia, vaan upottaneet yhden amerikkalaissukellusveneen, ei salaisuus olisi säilynyt niin pitkään."
Juuri näin. Kun suomalaiset kyllästyivät alueloukkauksiin, he antoivat säännönmukaisen kaikuluotauskaiun. Kun sukellusveneen kapteeni ei noussut pintaan, annettiin seuraavaksi 50 gramman merkkisyvyyspommi, jotta varmasti kuulisivat, että pinnalla halutaan myös sukellusveneen nousevan pinnalle. Kun tätä ei toteltu, ajettiin sukellusveneen perään pinta-aluksella, jolloin se tiesi, että seuraavaksi tulee ohjus, mikä tuhoaa koko aluksen miehistöineen. Näillä otteilla sukellusveneet sitten saatiin pintaan ja kirjoihin.
Ruotsissa ei toimittu näin, vaan Ruotsin puolustusvoimen johto avusti alueloukkaajia suojellen näitä ja päästäen nämä pakoon. Lisäksi koko julkisuus oli valjastettu vain neukkujen syyttämiseen.
1980-luvulla Suomenlahdella, Pohjanlahdella ja sitä edempänä ajelivat sukellusveneillä kaikki.
Kekkosen aikana ainakaan Suomessa ei puolustusvoimat olisi ryppyillyt, saati juonitellut poliittista johtoa vastaan. Siinä olisi päitä pudonnut.