ajatuksia ja kiitoksia

: ) kirjoitti:

Minulla ei ollut varsinaisesti vauvakuumetta. Raskaus tuntui oudolta kaikkine vaivoineen ja olotiloineen. Synnytyksestä selviää hengissä, ajattelen näin jälkeenpäin. Ei siihen kuole. Vauvan synnyttyä tuntui, että miten sitä selviää ja hormonimylläkkä ja uusi elämän tilanne tuntui aluksi melkein kamalalta. Nyt kun muutama kuukausi on kulunut vauvaan on tottunut, hymyilty ja naurettu yhdessä. Kasvettu. Tuntuu uskomattomalta kuinka sitä kehittyy itse ja kuinka voi jotakin ihan TODELLAKIN rakastaa niin paljon kuin tuota omaa lastaan. Nyt tiedän mitä äidin rakkaus on. Mikään elämässäni ei ole ollut yhtä hienoa aikaa kuin tämä mitä elän. Rakkaus lapseen melkein pakahduttaa. En tiedä onko ihan kaikilla näin ja omalta kohdaltani sitä itsekin alussa mietin, että rakastaako sitä lasta niin kuin paljon puhutaan. Tällä haluan kertoa kaikille joilla tuntuu olevan vaikeuksia, mieli maassa yms. Että raskaudesta ja synnytyksestä ja sen jälkeisistä kaikista ongelmista kun pääsee jaloilleen, elämä on mahtavaa. Pari kuukautta menee aivan varmasti uuteen tilanteeseen totutellessa, mutta ihan KAIKKI on sen vaivan arvoista. Kestäkää, purnatkaa jos siltä tuntuu, mutta kaikki helpottaa aikanaan ja on hienoa olla äiti. En uskonut etukäteen että kehitystä voi tällaisessakin tumpelossa näin paljon tapahtua! Ja en voinut uskoa että elämässä voi jotain näin paljon rakastaa. Nämä sivut ovat olleet itselleni todellinen henkireikä raskauden aikana. Kiitos kaikille näillä sivuilla kommentoineille kävijöille. Nyt en enää ehdi täällä enempää vierailla. Elämän täyttää ihana pieni ja reipas poikavauva.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä