Olisi kiva kuulla niitä syitä, jotka ovat johtaneet ihmisiä ulos VL ja EL uskoista? Kertokaa kokemuksia!! Itsellä lähinnä ahdistava sisäinen pakko oli suurin syy. Helpotuksen tunne oli vapauttava, kuin uskoon tulo.
X-VL:t
24
4858
Vastaukset
- lankennutt
kävi niin, että jouduin syntiin ja sitten lankeemukseen ja en saanut voimaa nousta parannukseen. Jäin sille tielleni ja sillä tiellä olen edelleen. Se on aika ahdistavaa. Olen tavannut muutamia muitakin ex:iä ja tuntuu, että
sama on pulma sielläkin, vaikka ei kukaan ole sitä myöntänyt.- Masa*
Jos napanuora henkisellä tasolla jää katkaisematta, se voi olla ahdistavaa. Joutuu roikkumaan napanuorassa lopun elämäänsä ja ei uskalla elää.
- lankennutt
Masa* kirjoitti:
Jos napanuora henkisellä tasolla jää katkaisematta, se voi olla ahdistavaa. Joutuu roikkumaan napanuorassa lopun elämäänsä ja ei uskalla elää.
mitään. Mutta kun uskon, että raamattu on tosi.
- Masa*
lankennutt kirjoitti:
mitään. Mutta kun uskon, että raamattu on tosi.
VL-usko ja raamattu ovat kaksi eri asiaa ja monessa kohtaa ristiriidassa keskenään.
- koska
en vain ollut koskaan ymmärtänyt koko uskosta yhtään mitään. kuitenkin 15v asti pakolla menin mukana. kyllä oli ihanaa kun sain vapautua tuosta uskosta ja alkaa elämään:)
liikaa sääntöjä ei mitään saa tehdä, ja miksi muka juuri v.lestat pääsee vaan taivaaseen? ei käsitä. oli vaan parempi jättää koko paska!- käynti
on jo tällaisissa tapauksissa tapahtunut jo paljon ennen kuin sen saa julkaistua. Jumalan lapsen sisimmässä on rauha eivätkä neuvot näy ahdistavina sääntöinä vaan kultaisina ohjeina,että kalleimman säilytämme.
Jeesuksen mukaan Jumalan valtakunta on kymmenen neitseen kaltainen:puolet on käyneet uneliaiksi ja nukkuvat yljän tullessa eivätkä pääse häihin...
Katselkaa vanhan testamentin kansoja. Oliko silloin suurin osa Jumalan neuvoille kuuliaista porukkaa. Ei vaan suurin osa aina luopui ... eikä ihmissuku ole luonteeltaan paremmaksi käyny ...
vapauttavaa ei ole mennä ulos valtakunnasta mutta ihmismielelle on vapauttavaa vapautua lain alta...eikä lainalla oleva ole armahdusta omakohtaisesti omakseen löytänytkään tai on sen kadottanut... - papinpoika71
käynti kirjoitti:
on jo tällaisissa tapauksissa tapahtunut jo paljon ennen kuin sen saa julkaistua. Jumalan lapsen sisimmässä on rauha eivätkä neuvot näy ahdistavina sääntöinä vaan kultaisina ohjeina,että kalleimman säilytämme.
Jeesuksen mukaan Jumalan valtakunta on kymmenen neitseen kaltainen:puolet on käyneet uneliaiksi ja nukkuvat yljän tullessa eivätkä pääse häihin...
Katselkaa vanhan testamentin kansoja. Oliko silloin suurin osa Jumalan neuvoille kuuliaista porukkaa. Ei vaan suurin osa aina luopui ... eikä ihmissuku ole luonteeltaan paremmaksi käyny ...
vapauttavaa ei ole mennä ulos valtakunnasta mutta ihmismielelle on vapauttavaa vapautua lain alta...eikä lainalla oleva ole armahdusta omakohtaisesti omakseen löytänytkään tai on sen kadottanut......niinkuin sanot? Minä kuuntelin noita lainauksia 30 vuotta, mutta en saattanut enää katsoa sitä hajautumista liian monissa asioissa. Kauniita ovat kaikenlaiset korulauseet, jotka on opittu seuroista ja puhujien siteeraukset raamatusta. Mutta missä ovat uskon hedelmät, miksi seurakunta on niin monissa asioissa erimielinen, missä armo ja rakkaus, mikä on Taivaan Isältä saatu? Minä koen perheeni kanssa, johon kuuluu vaimo ja 7 lasta rakkautta Jumalalta, muun kuin tuollaisen ulkoisen VL-seurakunnan kautta. Jumalan seurakunnan usko ja yksimielinen rakkaus kulkee sydämestä sydämeen, mutta vl-seurakunnan usko ei valitettavasti enää näin toimi. Muistan kun isäni puhui Suutarin Villestä ja muista edesmenneistä puhujaveljistä aina lämpimästi. Niissä tarinoissa ja sen ajan uskovaisissa on elänyt ja palanut Kristuksen valo ja liekki...
- yksieronnut
Tapakulttuurin väittäminen "yhdessä päätetyksi asiaksi". Tosiasiassa juuri mistään näistä tapakulttuurillisista näkemyksistä ei käyty todellista, ennakkoasenteista vapaata keskustelua seurakunnassa koko siellä oloaikanani. Yksinkertaisesti tympäännyin siihen "keskustelujen" näennäispyörittelyyn.
Suhde tai näkökanta seksuaalisuuteen ts. ehkäisyyn. Minua yritettiin ilmeisesti sosiaalistuttaa tähän näkemykseen kasvatuksellisesti. Ei onnistunut kohdallani. En koskaan uskonut että Jumala voisi olla naiselle/miehelle niin epäoikeudenmukainen. En usko vieläkään. Liian suuri asia asetettiin minusta uskon ehdoksi. Jos kerran saarnataan yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden, miksi se ei todellisuudessa riitä?
Ihmiset asettavat minusta väen vängällä armolle ehtoja. Miksi? Tiedän ettei tämä ongelma koske vain lestadiolaisuutta.- VL.
teidät VL:istä, tulkaa seuroihin. ;)
Uskon, että Jumala on hyvä, ja kyllä Hän auttaa teitä pääsemään takaisin Jumlan valtakuntaan.
Ei kukaan lähde Jumalan valtakunnasta hyvällä omalla tunnolla. - Minä
VL. kirjoitti:
teidät VL:istä, tulkaa seuroihin. ;)
Uskon, että Jumala on hyvä, ja kyllä Hän auttaa teitä pääsemään takaisin Jumlan valtakuntaan.
Ei kukaan lähde Jumalan valtakunnasta hyvällä omalla tunnolla.Sinun kaltaisesi Jumalan nimen väärinkäyttäjät ovat osasyynä monen eroon.
- usk1s
VL. kirjoitti:
teidät VL:istä, tulkaa seuroihin. ;)
Uskon, että Jumala on hyvä, ja kyllä Hän auttaa teitä pääsemään takaisin Jumlan valtakuntaan.
Ei kukaan lähde Jumalan valtakunnasta hyvällä omalla tunnolla.jos ei ole VL?!? Itse olen onnellisesti uskossa, vaikka en ikinä ole ollut VL. Äitini kyllä on ollut, mutta ei hänkään enää...
- ei uskosta lähtöön
Minä kirjoitti:
Sinun kaltaisesi Jumalan nimen väärinkäyttäjät ovat osasyynä monen eroon.
ole syy kenenkään muu kuin sen lähtijän syy. Aina on syy oma jos lähtee. Vaikka mitä olis tapahtunut, Jumala varjelee uskossa, jos itse haluaa.Ja on tarpeeksi nöyrää mieltä.
Toisten syyttelyissä kerätään vaan tulisia hiiliä oman pään päälle.
Kaikkien usko koetellaan joskus, ja jos se ei ole oikeaa laatua, se kuolee joskus. Se voi olla myös ensin alkuun oikeaa, mutta lankeemusten kautta ja synnin kautta usko kuolee ja tulee ero Jumalasta. Ja vaan tämaän vuoksi, tämä on raamatun selitys.
Muut ovat ihmisten keksimiä selityksiä, ja nissä ei ole totuutta. - papinpoika71
usk1s kirjoitti:
jos ei ole VL?!? Itse olen onnellisesti uskossa, vaikka en ikinä ole ollut VL. Äitini kyllä on ollut, mutta ei hänkään enää...
...olla jumalanvaltakunnan jäsen ja sen armon osallinen. Mutta että tapahtuuko se vanhoillislestadiolaisen liikkeen mukana, niin näinhän se ei mene. Jumalan valtakunnan rajapyykit kulkevat uskovaisten sydämestä sydämeen riippumatta siitä, oletko vl-jäsen vai et tai että käytkö ry:llä seuroissa. Elä anna pettää itseäsi vaan anna Taivaan Isän hoitaa sinut henkilökohtaisesti armoaan säästämättä. Olet hyvässä turvassa omakohtaisen uskosi tähden. Ei siihen mitään takuumiehiä vl-seurakunnasta tarvita...
- VL.
Kyllä se Jumala antaa sinulle voimaa panna synnin syntinä pois. Tule RY:n seuroihin ja rukoile Jumalalta voimaa, että jaksat. Hän on heikkojen turva.
Yrittäisist keskustella vaikka jonku kanssa yksityiseti. Ei se aina tarvi ehkä puhuja tai pappikaan olla. TAi miten vaan itse koet, niin yrittäsit löytää sellainen luotettavan ja pitävän astian, jolle puhuisit huolesi ja murheesi Rukoile Jumalalta voimaa.
Jumlalan valtkaunta iloitsee jokaisesta joka jaksaa tulla takaisin.
Jumala on heikkojen turva ja Jeesus on syntisten ystävä.
Haluan sinua rakkudella muistaa ja rukoilla puolestasi.- Jake
Ei tulis mieleenkään tulla RY:lle jos vaan saa pysyä poissa ko. paikasta. En halua enää samaa ahdistusta ympärilleni.
- kyse on
...ihmisen henkisestä koossa pysymisestä, kun ihminen lähtee esim. vl:stä, josta itsekin lähdin 10 vuotta sitten. Se oli henkisesti ja fyysisesti vapauttava kokemus. Vasta vuosien päästä huomasin, että kyse ei ollut vain jostakin luopumisesta, vaan aidosta vapautumisesta. Siitä huolimatta arvostan edelleenkin omaa lestadiolaista isääni ja ymmärrän hänen ajatuksiaan, koska periaatteeni on: kunnioita vanhempiasi, kunnioita myös kaikkia vanhuksia, kaikkia sairaita, kärsineitä. Kyse on siis periaatteesta.
Nykyinen maailmankuvani poikkeaa merkittävästi vl-ajoista. Paras ystäväni on muslimi. Teen töitä monikulttuurisuuden parissa ja tapaan paljon vilpittömästi eri tavoin uskovia ihmisiä. Olen kokenut erittäin rikastuttavana ja maailmaa avartavana, että olen saanut tutustua heihin, mutta silti en koe tarvetta liittyä jonkun uskonnollisuuden jäseneksi. Tähän taustaan ja elämänkokemukseen peilattuna katson vl-väkeäkin nyt erilaisin silmin kuin sieltä lähtiessäni. Harmi vain, että täällä Varsinais-Suomessa jo kuusi vuotta asuessani en ole törmännyt vielä yhteenkään vl:ään. Olisi mielenkiintoista keskustella, sillä en tiedän tämän päivän vl:stä juuri mitään. Juuriaan ei kannata kieltää enkä missään nimessä koe mustavalkoisesti, että vl olisi vain paha tai hyvä. Se vain on.- Jarkko
"Se oli henkisesti ja fyysisesti vapauttava kokemus" Olen samaa mieltä kanssasi. Sitä voisi verrata uskoontulokokemukseen, se oli tasan tarkkaan yhtä vapauttava.
- Sara
"Kesyt linnut kaipaavat,
vapaat lentävät."
Kiitos kiinnostavista ajatuksistasi. On hienoa että kerrot kokemuksistasi, sillä vaikuttaa siltä että olet saavuttanut tasapainon. Meitä poislähteneitä pidetään aika usein rauhanyhdistyksessä ja sukulaisten silmissä luusereina joita odottaa pikainen luisuminen katuojaan ennemmin tai myöhemmin ja muut elämän onnettomuudet avioerosta päihde- ja huumeriippuvuuteen.
Itse pystyin irrottautumaan vasta pitkähkön erillitymis- ja itsenäistymisprosessin kautta joka ei ollut vailla surua ja pettymyksiä, varsinkin suhteessa lähimpiin sukulaisiin. Mutta olin niin varma siitä että teen oikein että heikoimpinakin hetkinä se sisäinen voima kantoi. uskon että jokaisella ihmisellä on oma sisäinen ääni jonka tunnistaa kun kuuntelee itseään. Omaa ääntään ei pidä väheksyä. Kun on sinut itsensä kanssa, on helppo kohdata tasaveroisesti muita ihmisiä, joista jokainen on yhtä lailla erityinen ja ainutlaatuinen maan päällä.
Keskustelen mielelläni näistä elämänkysymyksistä. Toivotan sinulle oikein hyvää jatkoa! - ollakko vaiko ei...
Sara kirjoitti:
"Kesyt linnut kaipaavat,
vapaat lentävät."
Kiitos kiinnostavista ajatuksistasi. On hienoa että kerrot kokemuksistasi, sillä vaikuttaa siltä että olet saavuttanut tasapainon. Meitä poislähteneitä pidetään aika usein rauhanyhdistyksessä ja sukulaisten silmissä luusereina joita odottaa pikainen luisuminen katuojaan ennemmin tai myöhemmin ja muut elämän onnettomuudet avioerosta päihde- ja huumeriippuvuuteen.
Itse pystyin irrottautumaan vasta pitkähkön erillitymis- ja itsenäistymisprosessin kautta joka ei ollut vailla surua ja pettymyksiä, varsinkin suhteessa lähimpiin sukulaisiin. Mutta olin niin varma siitä että teen oikein että heikoimpinakin hetkinä se sisäinen voima kantoi. uskon että jokaisella ihmisellä on oma sisäinen ääni jonka tunnistaa kun kuuntelee itseään. Omaa ääntään ei pidä väheksyä. Kun on sinut itsensä kanssa, on helppo kohdata tasaveroisesti muita ihmisiä, joista jokainen on yhtä lailla erityinen ja ainutlaatuinen maan päällä.
Keskustelen mielelläni näistä elämänkysymyksistä. Toivotan sinulle oikein hyvää jatkoa!Olisin kiinostunut vaihtamaan ajatuksia, vaikka anonyymisti sähköpostin kautta, ihmisen kanssa joka on eronnut vl- piiristä.
Olisitko sinä halukas sellaiseen?
Olen miettinyt pitkään eroa, mutta sen tekee vaikeaksi tiivis sukulais, kaveri yhteisö sekä oma perhe. Olisi kiva kuulla ajatuksia, miten olet selvinnyt?? - Sara
ollakko vaiko ei... kirjoitti:
Olisin kiinostunut vaihtamaan ajatuksia, vaikka anonyymisti sähköpostin kautta, ihmisen kanssa joka on eronnut vl- piiristä.
Olisitko sinä halukas sellaiseen?
Olen miettinyt pitkään eroa, mutta sen tekee vaikeaksi tiivis sukulais, kaveri yhteisö sekä oma perhe. Olisi kiva kuulla ajatuksia, miten olet selvinnyt??Hei vain!
Tervehdys, nimimerkki Ollakko vaiko ei. Voidaan hvyin jutella katsomuksellisista kysymyksistä (jos olet yhä palstoilla, luen niin harvoin tätä pasltaa että aikaa on jo vierähtänyt edellisestä). Niissä asioissa ihmisen ei auta muu kuin kantaa itse vastuu omista ratkaiusuistaan - ja sitä ennen varmistua siitä että ratkaisut ovat todella omia ja tietoisia. Minä en ole mikään ketään toista neuvomaan... mutt auskon kaikkien ihmisten yhteenkuuuvuuteen ja aitoon kokemusten ja ajatusten vaihtoon, dialogiin. Olen itse hyödynyt sellaisesta kovasti, eritoten ystävien tueesta vaikeina hetkinä. Niitä heikkoja hetkiä tulee itse kullekin joskus.
Toivotan sinulle ja muillekin lukijoille hyvää vuodenvaihdetta ja onnellista tulevaa vuotta!
Jos tahdot jutella, voit kirjoittaa minulle osoitteeseen [email protected].
- tavallinen tallaaja
muistakaa et varmasti te olette paljon rikkaanpia ku me jotka koskaan ei olla eletty "lahkossa", oletta varmaan saanut siitä paljon ja vielä on aikaa katsoa elämää avoimin silmin. koskaan aika jonka on eläny hartaudella ei ole menny hukkaan, ja kaikkihan saamme sydämessämme uskoa niin paljo ku haluamme, ei siien toisen lupaa tarvi. Toivottavasti nautitta elämästä ja meidän ei uskovien on helpompi olla ystäviänne:-)
- Uskossa
kun ei ole turhia perinnäissääntöjä rasittamassa.
Jeesuskin sanoi aikansa fariseuksia kyykäärmeiden sikiöiksi. Jeesus antaa elämän ja rauhan. Ei siinä tarvita mitään uskonsuuntia ja lahkoja sinänsä.
Vain Jeesus riittää ja Hänen lunastustyönsä.
Pyytäkää synnit anteeksi Häneltä rukoilemalla ihan omin sanoin: "Tahdon tulla Jeesus sinun luoksesi tällaisena kuin olen. Pese minut puhtaaksi synneistäni verelläsi. Johdata minua elämän tiellä eteenpäin. Anna Pyhä Henkesi minulle voimaksi ja opettajaksi. Amen " Jos olet tehnyt syntiä ihmisiä vastaan niin pyydä heiltä anteeksi. Jos olet varastanut niin palauta tai korvaa tekosi ja pyydä anteeksi. Ihmisiä vastaan tehdyt rikkomukset tulee selvittää. Jumalaa vastaan tehdyt voi pyytää Jeesukselta anteeksi.
Jeesus pitää sinusta huolen kun rukoilet ja luet Jumalan Sanaa. Se on ravintoa sielullesi.
Kun näin tulet Jeesuksen luokse Hän antaa voiman kulkea taivastietä eikä se ole siten ahdistavaa eikä lakihenkistä. Rakkaudesta Kristukseen sinä teet hyviä tekoja ja kannat "hedelmää". Pyhä Henki johdattaa sinut täyteen totuuteen.
Siunausta elämällesi.- Uskossa
Ei ahdasmielistä puurtamista.
- Tintti rin tint tin
Erosin veeällistä, koska uskonto mm. sääntöineen alkoi ahdistaa. Lisäksi minut oli ns. pakotettu siihen uskoon, en saanut vapaasti päättää 13v. etten halua niin uskoa.
Yksi syy oli se, että en saanut keltään vl:ltä vastauksia mm. miksi ehkäisy kielletty?
miksi permanentti sallittu, hiusväri ei? jne.
oisten vl:n kyyläys alkoi käydä hermoilleni. Syitä kyllä on lukemattomia, nyt unta kuulaan...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982