Ongelman alku on siis siinä, että tyttö 2,5 vuotta on alkanut kranttuilemaan ruuan suhteen. Siis "en syö" ja sitten murjotetaan pöydässä. Mutta tämä ei ole se ongelman ydin, koska minä hoitaisin asian samalla tavoin kuin omat vanhempani aikanaan: Lautanen syödään tyhjäksi tai jos ei kerta kaikkiaan jakseta, niin iso osa ainakin. Pöydässä ollaan niin kauan että näin on tapahtunut. Muussa tapauksessa mennään nälkäisenä nukkumaan. Tietääkseni yksikään lapsi ei ole kuollut nälkään katetun ruokapöydän ääreen.
Ongelman ydin on äiti. Kun ruoka ei muksulle maita, alkaa kaupankäynti: syö nyt edes perunaa, maistuisko sulle sitten eiliset lihapullat paremmin, syö edes jälkiruokaa. Eihän tästä voi oikein ruokapöydässä alkaa äidin kanssa riitelemään. Kun yritän puhua järkeä äidille, vastauksena on aina "eihän nyt lapsea VOI nälkäisenä pitää", ja sama meno jatkuu, itse asiassa pahenee. Millä h...tillä vaimolle saa järkeä päähän, tytön kanssa pärjää kyllä.
Ongelman ydin on äiti. Kun ruoka ei muksulle maita, alkaa kaupankäynti: syö nyt edes perunaa, maistuisko sulle sitten eiliset lihapullat paremmin, syö edes jälkiruokaa. Eihän tästä voi oikein ruokapöydässä alkaa äidin kanssa riitelemään. Kun yritän puhua järkeä äidille, vastauksena on aina "eihän nyt lapsea VOI nälkäisenä pitää", ja sama meno jatkuu, itse asiassa pahenee. Millä h...tillä vaimolle saa järkeä päähän, tytön kanssa pärjää kyllä.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tuttu ongelma. Lapsi kun lähestyy kolmea vuotta niin toi kranttuilu tulee mukaan kuvioihin. Mielestäni olet oikeilla jäljillä ton syömisen kanssa, kaupanteko ei kannata. Jos lapsi tottuu siihen niin se käyttää vanhempia hyväkseen monessa muussakin asiassa. Nälkäinen lapsi syö ruokansa.
Kuinka saada äiti ymmärtämään asia! Sillä sehän se auttaisi asiaa? Lapsi kyllä "ymmärtää"
Aivan oikeillä jäljillä olet, mutta älä missään nimessä pakota lastasi syömään. Jos ruoka ei maistu niin yksi/pari lusikkaa täytyy joka tapauksessa ottaa että on ainakin maistanut ruokaa. Meillä tehdään seuraavasti jos ruoka ei ole mieleistä. Ruokaa maistetaan lusikka/pari ja sen jälkeen noustaan pöydästä. Ei tule leipää eikä jälkiruokaa. Seuraava ruoka on sitten vasta ilta tai välipala. Ei mitään siinä välissä. Jos lapsi alkaa sanomaan että en maista, niin sit istuu pöydässä niinkauan että se yksi lusikka ainakin menee suusta alas, ei suinkaan koko lautanen väkisin. Äiti täytyy saada vaan asia ymmärretyksi, koska muuten lapsella tulee vaikeuksia myöhemmin tarhassa ja koulussa.
Ensiksi, kannattaisi varmaan jutella pelisäännöt äidin kanssa selviksi, noin niinkuin kasvatuksen suhteen. Ja oikeassa olet, ettei ne lapset nälkään kuole, jos ei sitä ruokaa anna ja varmasti syövät sitten kun on nälkä..mutta sitä en koskaan ole ymmärtänyt, että lautanen syödään tyhjäksi tai ainakin suurin osa. Väittäisin, että suurin osa aikuisväestön ylipainosta johtuu juuri tuosta, että pitää syödä lautanen tyhjäksi, vaikka vatsa on jo täysi (näin minutkin kasvatettiin) mutta en totellut. Ja nyt aikuisenakin, kun nälkä loppuu loppuu syöminen. En halua syödä yli ja pyrin ottamaan vain sen verran, kuin on nälkä ja olen pysynyt ihan normaalipainoisena. Samaa pyrin käyttämään myös lasteni kohdalla, siinä vain arviointi ei aina osu kohdalleen, kun toinen lapsi tarvii enemmän energiaa kuin toinen ja tottumuksesta tulee lastattua liikaa ruokaa toisen lautaselle. No meillä on lupa jättää jos ei jaksa ja jos ei jaksa syödä ollenkaan sitten ei syödä, mutta maistaa pitää ja kaappeja ei koluta, vaan odotetaan seuraavaa ruokaa.
Jos lapsi itse ottaa ruokansa tai pyytää tietyn määrän lautaselle, kuten meillä ja tekee sitten sen jälkeen tenän syömisessä niin kyllä minä lähtisin siitä että ruokaa ei silloin vain närkitä.
Minä väitän, että suurin osa aikuisväestön ylipainosta johtuu aivan muista tekijöistä kuin lapsuuden kokemuksista. Kuten esimerkiksi yli-autoistumisesta, istumatyöstä ja epäterveellisestä ruokavaliosta. Minkäköhän takia syömishäiriöt oli käytännössä tuntematon asia niinä aikoina kun lautanen syötiin tyhjäksi siitä yksinkertaisesta syystä että muuta ei ollut antaa?
..oikein, että teillä 2,5 vuotias itse annostelee ruokansa lautaselle tai pyytää tietyn määrän vai puhutko kenties vanhemmista lapsista..Kun minun kokemuksen mukaan tuonikäinen ei vielä varmaankaan täysin pyytäessä ruokaa ymmärrä aivan konkreettisesti nälkänsä määrää, siis nälkä on, mutta onko kyseessä iso nälkä vai pienempi nälkä. Ethän sinäkään jaksa aina samaa määrää syödä? Vai kuinka?
Ylipainoon mainittavat syyt kyllä varmasti ovat nuita mitä mainitsin, mutta lisäksi siihen vaikuttaa se, että jos "pakkosyötetään" yli tarvittavan määrän ei ihminen enään tunnista sitä vaihetta että on jo kylläinen vaan mättää lautasensa tyhjäksi vaikkei kulutuksen suhteen tarvitsisikaan enemäpää energiaa, kun on kasvatettu, että ruokaa ei saa jättää, se on ruma tapa.
Syömishäiriöt taas johtuvat ihan muista syistä kuin lautanen tyhjäksi syistä...ja toiseksi se on psyykkinen sairaus.
lasta ei tule lellitellä sillä, että jälkkäriä saa, jos ruokaa ei ole edes maistanut, mutta lautasta ei saa pakottaa syömään tyhjäksi ja 2,5 vuotias ei todellakaan osaa sanoa, kuinka paljon ruokaa haluaa, saati että osaisi sen itse lautaselle annostella.
olen samoilla linjoilla kanssasi, mutta tietyin ehdoin. Ensinnäkin lapsi ronkkikoon ruuasta pois sen mistä ei pidä ja loppu syödään. Jos on selvästi joku ruoka josta toistuvasti ei pidä en sitä edes tyrkytä. Herkkuja kalasteleva lapsi saa iltapalaksi vain jotakin mistä ei niin kauheasti piittaa esim näkkäriä, puuroa tms, koska nälkäisenä uni ei tule ja se on rauhatonta. Seuraavan päivän hermoja säästellään siis..
Lautaselle myös otetaan sen verran vähän kerrallaan että se jaksetaan syödä. Jos ruokaa jää niin ettei jaksa niin kaapeille ei ole asiaa ennen iltapalaa..
Esim jos soosi ei maita niin pottu on popsittava silti pois jne. Ei kuitenkaan ole järkevää pakottaa syömään sellaista mistä ei tykkää.. Jos kieltäytyy maistamasta edes "lusikallista" niin istuu kunnes maistaa ilman sitä ei ole lupa poistua..
Mistäs vaimosi on tiennyt vauva aikana milloin lapsi on syönyt tarpeeksi? Vai onko vaan tyrkyttänyt silloinkin ruokaa!!!
Jo vauvakin tietää itse kuinka paljon syö ja tämä taito TURMELLAAN juuri tuolla vaihtoehto tyrkyttämisellä!
Itsellämme oli vanhin tuon ikäisenä monesti pelkällä aamu ja iltapalalla, ei maittanut ruoka!
Jos lapsi ei syö niin silloin otetaan se ruoka ja lapsi pois pöydästä ja ilmoitetaan lapselle selvästi ettei tule välipaloja ja seuraavalla ruualla on samat eväät edessä! Kuitenkin tarvitsee huolehtia lapsen nesteen saamisesta!
Ja tietääkseni kukaan normaali lapsi ei ole ruuan eteen kuollut!
Eli nyt ryhtiä siihen vaimon toimintaan ennen kuin on myöhäistä ja tulee lapselle se todellinen ongelma!!!
nyt aluksi lukea nämä täällä olevat kirjoitukset,josko hieman suhtautuminen muuttuisi. Ei nimittäin kuulosta kovinkaan järkevältä toiminnalta.Meidän 2.5v neiti syö sen mitä jaksaa ja sitten loput laitetaan joko säilöön tai roskiin riippuen ruoasta,koskaan ei vielä ole tilannetta tullut etteikö tyttö haluaisi edes maistaa,päinvastoin,yleensä haluaa maistaa ainakin kaikkea sitä mitä on isin tai äidin lautasella.
Perheeseemme kuuluu 4-vuotias lapsi mieheni entisestä suhteesta. Lapsi asuu meillä ja äitinsä luona suurinpiirtein saman verran.
Kun lapsi on äidillään, kotiruoasta ei ole tietoakaan, sen on lapsi itse kertonut, ja myös lapsen äiti. Hän ei osaa eikä jaksa tehdä ruokaa kotona, koska sen saa kaupasta valmiina. Eli äidillä ollessaan lapsi syö pitsaa,ranskalaisia, hampurilaisia, vanukkaita ja juo limpsaa.
No, kun lapsi on meillä, ja olisi ruokailun aika, tiedätte varmaan mitä tapahtuu...
Lapsi sanoo jo ennen kuin edes tietää mitä ruokaa on tarjolla että ei tykkää ja ei syö, koska teitää että meillä ei varmasti ruokapöydästä löydy hampurilaisia tai limpsa pulloa.
Muutaman kerran lapsi on viety keittiöstä huoneeseensä kiukuttelemaan, ja sanoimme että seuraavan kerran ruokaa on sitten illalla kun on seuraava ruoka-aika. Ei ole muiden kiva syödä kun lapsi leikkii ruoalla ja pelleilee vaan.
Pari kertaa lapsi on ollut keittiössä niin kauan, että lautanen on tyhjä. Isoja annoksia en tietenkään ole laittanut. Tämä on nykyään jokapäiväinen ongelma, ja todella hermoja raastavaa. Lapsi on muuten niin ihana ja kiltti, mutta kun ruoka-aika lähenee, hän muuttuu ihan toiseksi lapseksi.
Asiasta mainittiin minulle jopa lapsen päiväkodissa.Ihmeteltiin miksi lapsi ei koskaan söisi, ja maitoa ei haluaisi juoda millään.
Neuvoja, kiitos.
tämä on vakava asia ja muodostuu teille vielä isoksi ongelmaksi jos, ette tartu tähän NYT!! Äiti keskusteluun mukaan ja selvitys miten tyttö käyttäytyy teillä ja tarhassa. Äidin pitää ajatella lapsensa terveyttä, tuollainen ruokavalio on aivan järkyttävä! Ei ole ihme, ettei perunat ja kastike maistu noiden "herkkujen" jälkeen. Miksi niin monet vanhemmat haluavat mennä ruokailun suhteen sieltä mistä aita on matalin? Perunat kiehuvat samassa ajassa kun ranskalaiset kypsyvät uunissa. Saahan myös hieman terveellisempää valmistakin ruokaa kaupasta (maksa-ym muut laatikot,broilerit,kalavalmisteet ym) tosin ihmettelen sitäkin kenen kukkaro kestää ostaa puolivalmisteita jatkuvasti. Syömisestä on tullut teidän perheessänne peikko ja kohta saatatte olla tilanteessa jossa lapsi kieltäytyy kokonaan syömästä. Luepas "murrosikä"-palstalta "pojan syömisongelma" ja ota opiksesi siitäkin sekä vastauksista. P.S keitin eilen perunoita sekä tein lihapullakastikkeen, 10v lapseni kaveri oli meillä ja kutsuin hänetkin ruokapöytään. Hän tuli innoissaan ja nähdessään kuorimattomat perunat lautasellaan hän totesi: en ole varmaan kahteen vuoteen kuorinut perunoita, meillä ei syödä tällaista ruokaa... noh, hän kyllä kuori ne (tosin vei hetken ;)) ja söi hyvällä ruokahalulla. Lapselle maistuisi kotiruoka mutta kuka sitä jaksaisi hänelle valmistaa?
tästä asiasta lapsen äidille, mutta aivan turhaan.Eilen tein spagettia ja kastiketta. Lapsi auttoi minua kattamisessa ja välillä jopa ruoan laitossa.Sanoi että on hänen lempi ruokaansa. Mutta kun piti alkaa syömään, kiukuttelu alkoi taas. En ainakaan syö, en tykkää, pahaa ruokaa.Lapsi oli keittiössä melkein tunnin, leikki ruoan kanssa ja maito oli juomatta. Kysyin mitä ruokaa hän syö äitinsä luona, ja lapsi sanoi että siellä on hyvää ruokaa, lettuja ja leipää...
Hohhoh...alkaa kärsivällisyys todellakin loppua tämän asian suhteen.
Tänään vien lapsen äidilleen, pakko ottaa taas tämä asia puheeksi vaikka tiedän että siitä ei mitään hyötyä olekkaan.
veitkö jo tytön äidille? Mitä hän sanoi?
ja mainitsin asiasta.
Lapsen äiti sanoi että kun lapsi on hänellä niin syö oikein hyvin. Kun kysyin mitä ruokaa hän yleensä tekee, sain vastaukseksi että sitä sun tätä.Että näin!
Lapsi tulee meille seuraavaksi sunnuntaina, ja jo valmiiksi alkaa kiehumaan kun ajattelenkin että silloin taas tapellaan syömisestä.No, onneksi on pari päivää aikaa rauhoittua. Ei ole helppoa, mutta kaikkeni ainakin olen yrittänyt.
Joskus otan esim tikkarin pöydälle ja sanon että tämän saa kun on ruokansa syönyt.
Jos lapsi ei syö siltikään ruokaansa, otan lautasen pois ja tietysti myös tikkarin. Ja sitten vasta alkaa se kunnon huuto. Siksi en voi/halua houkutella lasta syömään jälkkärin toivossa, koska tiedän mihin sekin kuitenkin johtaisi. Saa nyt nähdä helpottuuko tämä kun uhma menee ohi, toivon ainakin!
anna isän ja tytön syödä kahdestaan ja poistu huoneesta. Kysy sitten isältä miten tyttö reagoi? Voi olla, että hän taisteleekin omalla tavallaan sinua vastaan. Testaa jo heti sunnuntaina! Voit keksiä itsellesi esim jonkun menon just ruoka-aikaan. Ei lapsen tarvitse eikä kuulu tietää miksi et ole ruokapöydässä. Kokeile ja kerro sitten miten kävi. Olisi mielenkiintoista tietää.
johdu että lapsi ruoan jättäisi syömättä. Lapsi pitää minua toisena äitinään, on pitänyt jo yli kolme vuotta. Olen minä joskus mennyt olkkariin syömään, kun en ole jaksanut lapsen kitinää pöydässä kuunnella, mutta silti on ruoka jäänyt syömättä. Eli ei se minusta johdu. Enkä halua että lapsen ehdoilla ollaan pöydässä.
Oletko sinä "ei se minusta johdu" sama henkilö kuin tuo Chef? Et varmaankaan, taisin jo tipahtaa tässä ketjussa kärryiltä. Ajattelin vain, kun Chef sanoo, että lapsi on 2,5 vuotta ja sinä puhut, että lapsi on pitänyt sinua äitinään jo yli 3 vuotta. Ja Chef taisi olla isä? Ja mun pitäis varmaan lopettaa näiden ketjujen lukeminen kun en enää pysy perässä ;D.
olen tuttu juttu...:)
Meillä on sama ongelma, mutta meillä isä on heti tarjoamassa jotain muuta.
Poika on vasta vähän yli yksivuotias, mutta syöminen on yhtä tuskaa.
Minä olen tehnyt niin, että jos ei tarjottu ruoka maistu eikä hetken istutus toimi (ei noin pienelle nyt kamalan ankara voi olla) niin sitten ollaan syömättä, mutta leipää tai esim. banania ei tipu.
Mies sen sijaan heti tarjoaa leipää tms.
Tosi ärsyttävää.
Huomasin tuon saman ongelman monissa suomalaisissa kodeissa. Paljon matkustaneena huomasin myös ettei Afrikassa tai etelä-amerikassa perheillä ollut tuota ongelmaa. Pohdin sitä usein tuopin ääressä, kunnes yhtenä päivänä ymmärsin kasvatuseron.
Esim. suomalaisissa kodeissa ruoka-kasvatukseen kuuluu, että lapselle annetaan ruokaa joka on hyvää/herkullista, sanotaan että sen pitää olla aina "lempiruokaa". Maistuuko? Onko hyvää? Nami-nami? jne.
Etelän kulttuureissa lapsille/vauvoille painotetaan että Pitää syödä että Elää ja Kasvaa. Ruuan ei tarvitse aina maistua iiiihanalta, sen tärkein tehtävä on ravitsemuksellinen. Vaikka sielläkin tietenkin lapsille kehittyy lempiruuat, niin se on vain lisä jota saat silloin tällöin.
Länsimainen kitinä ruokapöydässä on siis meidän oma vika, jota me tuputetaan lapselle jo varhaisvuosista lähtien "mitä haluaisit syödä tänään?" "jos ei keitetyt perunat ja kala maistu niin mennään vaan hampurilaiselle rakas 3v lapseni". Nuo ovat valintoja joita ei lapsen pidä joutua tekemään, vaan ne ovat Aikuisen asioita!
Itselläni esikoinen puoli-vuotias ja saas nähdä olenko aikoinani "saarnojani" parempi;D
Mutta nyt ajateltuna poikani syö terveellisesti kaiken ja jos ei maistu niin kokeillaan seuraavalla aterialla uudestaan piste.
Meillä ei ongelmia kranttuilusta, vaan poika syö vaikka mitä, itse olen se kranttu..
muistan lapsena kun en syönyt, ja ilmeisesti jotain kiukuttelin ym, minun piti istua pöydässä niin kauan, että olin lautasen tyhjäksi syönyt.
(ei ehkä aina näin ollut, mutta yhden kerran kyllä muistan..)
istuin uhmakkaana pöydässä n. 3 tuntia ja söin pikkuhijaa kylmää ruokaa..
Itse en käske syömään kaikkea, mutta maistaa pitää ja jos ei todellakaan tykkää, ei tarvitse syödä. jos muita syitä ettei syö, haluaa leikkimään tms, pitää syödä suurin osa, yleensä kumminkin syö kaiken. Pojalla on aina kova nälkä..