Olenpa tassa pienen ikani ihmetellyt miksi mies otetaan mukaan synnytykseen. Itsellani kenties lapsi ajankohtainen lahitulevaisuudessa mutta ei mieleenkaan tulis paastaa isaa mukaan.
Koen synnytyksen olevan sataprosenttisesti naisten juttu ja hyvin intiimi asia. Ymmarran etta tukihenkilo on positiivinen asia ja etta on myos aiteja joilla ei ole ketaan muuta kuin se isa. Mutta te jotka sen aijan sinne puoliksi pakotatte; oletteko ajatelleet etta miehenne nakee kuinka paikkanne ehka repeavat, ulostatte ja virtsaatte allenne ja kayttaydytte kenties hyvin primitiivisesti? Minua ei hairitse jos ystavattareni nakee taman mutta oma mies, no way! Ja ihmettelen kuinka mies haluaa seksia taman naytelman jalkeen viela...
JA KETTUILIJAT KESKITTYKAA MUUHUN! Tama ei ole provo. Haluan vain asiallisia vastauksia otsikkooni. Mielestani miehen paikka ei ole synnarissa! Tosin sen nakeminen mita nainen karsii...se on ainut positiivinen pointti.
Koen synnytyksen olevan sataprosenttisesti naisten juttu ja hyvin intiimi asia. Ymmarran etta tukihenkilo on positiivinen asia ja etta on myos aiteja joilla ei ole ketaan muuta kuin se isa. Mutta te jotka sen aijan sinne puoliksi pakotatte; oletteko ajatelleet etta miehenne nakee kuinka paikkanne ehka repeavat, ulostatte ja virtsaatte allenne ja kayttaydytte kenties hyvin primitiivisesti? Minua ei hairitse jos ystavattareni nakee taman mutta oma mies, no way! Ja ihmettelen kuinka mies haluaa seksia taman naytelman jalkeen viela...
JA KETTUILIJAT KESKITTYKAA MUUHUN! Tama ei ole provo. Haluan vain asiallisia vastauksia otsikkooni. Mielestani miehen paikka ei ole synnarissa! Tosin sen nakeminen mita nainen karsii...se on ainut positiivinen pointti.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Itselläni ei ole lapsia vielä, eikä kyllä potentiaalista kumppaniakaan jonka kanssa niitä tehdä. Ajatus isyydestä kyllä on mielessä.
Itse en halua, että omat lapseni aikanaan olisivat vain äidin lapsia, ja äidin hoidossa. Haluan lapseni ainoastaan perheessä.
Uskon, että miehen kuuluu olla synnytyssalissa mukana. Yhdessä ne lapset pannaan alulle, yhdessä saatetaan maailmaan ja yhdessä hoidetaan ja kasvatetaan myös.
Ystävättäriä ja ystäviä tulee, osa pysyy mutta iso osa myös menee paikkakuntien vaihtojen ym. takia. Mutta sukulaiset ovat ja pysyvät, isiä ja äitejä ei vaihdella. Siksi isät mukaan alusta lähtien.
avautumisvaiheessa, pitää kädestä, hieroa selkää ja pyyhkiä hikeä otsalta, mutta kun ryhdytään tositoimiin, niin aviomies on vain tiellä synnytyshuoneessa. Hän menköön käytävään odottamaan, ja palatkoon sisään kun kaikki on valmista. Ei synnytys ole mikään näytös, eikä siihen tarvita kätilön ja synnyttäjän ja mahdollisten avustajien lisäksi ketään ylimääräisiä ihmisiä.
kuten jossain tuolla alempana kerron, minä sain huomattavasti enemmän apua ja tukea mieheltäni kuin kätilöltä. Kätilö ei esim. uskonut kivunlievitykseen lainkaan eikä uskonut, kun halusin ottaa erilaisen asennon ponnistusvaiheessa. Kätilö yritti pakottaa minut selälleen, mieheni lopulta sanoi, että anna sen tehdä kuten parhaaksi näkee ja antoi minun painaa jalkani häntä vasten ja lapsi tuli lopultakin ulos. Kätilön tempuilla oltaisiin siellä vieläkin (synnytyksestä yli 2 v) =)
Itselläni oli mies mukana synnytyksessä ja en edes harkinnut muuta vaihtoehtoa eikä kyllä mieskään kieltäytynyt miltään osin. Synnytys kesti 19h, tehtiin epsiotomia ja repesinkin ja mies pääsi aitiopaikalta näkemään koko komeuden vauvan syntymän mukaan lukien, piteli jopa toista jalkaani ponnitusvaiheessa. Itse en olisi koko touhua jaksanut ilman nimenomaan omaa miestäni! Mies ei pyörtynyt, eikä mitään naljailua ole tullut asiaan liittyen. Vauva oli yhteinen projekti alusta alkaen ja jos mies on aikuinen ja fiksu hän kyllä osaa arvostaa entistä enemmän omaa naistansa kun näkee, mitä lapsen saaminen tarkoittaa naisen näkökulmasta. Eikä ne seksihalut vähentyneet, aikuisiahan tässä ollaan ja sitäpaitsi olisi jo toinen vauva toiveissa...
sen isän tarvitse siellä jälkoopäässä olla. Sellainen joka ei sitä halua nähdä ei varmaan katso, mutta isä joka haluaa seurata tilanteen etenemisen aitiopaikalta niin olkoon hyvä vain.
Mun miehellä ei ollut vaihtoehtoja, jalkoopäässä oli oltava ponnistus vaiheessa, oli perjantai-lauantai yö klo 03:30 eikä kätilöllä ollut apuria siihen hätään...
Mielestäni ainoa oikea henkilö siinä tilanteessa on oma mies!
kirjoitanpa sitten toisesta näkökulmasta, kun kaikki hehkuttaa miten isän pitää olla mukana.
Itse tein lapseni yksin, molemmat, ensimmäisen kohdalla siinä vaiheessa kun lähdin synnytyssaliin, mies lähti laittamaan naapurin autoon talvirenkaita. Toisen kohdalla hän jäi kotiin esikoisen kanssa.
Ihan itse pärjäsin, enkä olisi halunnutkaan siihen miestä pällistelemään. Mielummin olisin heittänyt kätilöt sun muutkin siitä pihalle, että olisin saanut olla rauhassa. Olen perfektionisti, enkä halua kenenkään näkevän tilannetta, jota en itse pystykään hallitsemaan, ja synnytyshän on juuri sitä. Hävetti, kun toiset näkivät primitiiviset elkeet ja joutuivat vielä kursimaan alapäätä kasaan. Olin pahoillani heidän puolestaan.
Jos tuossa tilanteessa olisi vielä ollut mies näkemässä, en olisi voinut häntä enää silmiin katsoa.
tukea siltä ihmiseltä, joka on osallinen koko prosessiin. Ilman miestäni en olisi jaksanut. Multa loppui voimat, lapsi ei tullut ulos, kätilö lähti hakemaan imukuppia ja lääkäriä... Mutta miehen läsnäolo auttoi. Mies käski painaa jalat häntä vasten (kätilö ei tajunnut lainkaan, että se oli mulle paras tapa) ja ponnistaa... Kehui. Sanoi että pää näkyy jo ja anna tulla vaan... Ilman miestä en myöskään olisi saanut mitään kivunlievitystä, koska kätilö oli sitä mieltä, että niitä ei a) tarvita ja b) oli jo liian myöhäistä. Mies vaati siinä vaiheessa kun minä en enää jaksanut pitää puoliani.
Että siinä sinulle syitä ottaa mies mukaan. Ja mitä tulee primitiiviseen puoleen: oletko hankkimassa lasta miehen kanssa, joka ei tiedä että olet ihminen siinä kuin muutkin ja joo, pissat ja isommatkin hädät voi tulla? Meillä mies on sanonut, että ilman mukana oloa hän ei koskaan olisi ymmärtänyt millainen ponnistus synnytys naiselle on ja että kunnioitus minua kohtaan nousi vielä pykälällä.
Ei ketään pakottaa mukaan saa silti. Yksi mahdollisuus on ottaa mies mukaan muuksi ajaksi, mutta passittaa hänet odotushuoneeseen varsinaisen pnnistuksen ajaksi, jos isästä tuntuu pahalta? Henkistä tukea vartenhan hän pääasiassa mukana on.
Ja minä kyllä käyn kotona paskalla samalla kun ukko harjaa vieressä hampaitaan, ettei se kakkiminen niin kauhean vierasta ole meidän parisuhteessa.
Eipä meilläkään tuosta kakkalla käymisestä mitään numeroa tehdä tai siis pikemminkin sitä ei salailla. Sehän on hyvin luonnollinen toimitus. Synnytyksen jälkeen siitä tuli oikein jokapäiväinen puheenaihe lapsen ja tuoreen äidin ummetuksen vuoksi.
meillä äijä lupas tulla mukaan.en vois kuvitellakkaan ketään muuta sinne.siis sit ku se aika koittaa =)
itselläni kolme lasta joista viimeisen synnytykseen PÄÄSI isä mukaan ja olen ehdottomasti sitä mieltä että isät mukaan sinne ovat tukena ja turvana (ainakin omani oli) ja oli isällekkin kuulemma maailman mahtavimpia kokemuksia
Itselläni on synnytys hiljattain takana, ja meillä oli täysin luonnollista, että mies tulee mukaan synnytykseen. Muista vaihtoehdoista ei edes keskusteltu.
Itselleni oma aviomies on ainoa henkilö, jonka kanssa tulee jaettua kaikkein yksityisimmätkin asiat. Hän tietää usein sanomattakin, miltä minusta tuntuu, ja milloin on paha olla tai miten pitäisi rohkaista ja tukea. Kukaan muu ei tunne minua yhtä hyvin, joten kukaan muu ei myöskään olisi voinut olla yhtä hyvä tuki ja turva synnytyksen aikana.
Itselläni oli hyvin pitkä (melkein vuorokausi) ja myös vaikea synnytys, joka päättyikin lopulta hätäsektioon. En olisi selvinnyt kokemuksesta ilman isompia traumoja, ellei mies olisi ollut vieressä tukemassa.
Ja täytyy vielä sanoa, että meillä parisuhde on synnytyksen jälkeen vain entisestäänkin parantunut joka suhteessa. Mieheni luki alkuperäisen kirjoituksen ja lähinnä nauroi oletukselle, että seksihalut lopahtaisivat synnytyksessä mukana olon myötä tmv.
Mutta meitä synnyttäjiä ja miehiä on monenlaisia, jokainen toimikoon niin kuin hyväksi kokee!
Olen aikalailla samoilla linjoilla kanssasi, minulla jo yksi synnytys takana enkä todellakaan halunnut miestäni tai muutakaan yleisöä sinne töllöttämään alapäätäni. Alkuvaiheessa äitini oli mukana, mutta senkin pyysin pois kun synnytys alkoi. Seuraavaankin yksin... tai korkeintaan äiti mukaan... Se on sen itsekkin kokenut ja tietää miltä se tuntuu!
..kuinka ihmiset ajattelevatkaan asioita eri tavoin. Se tietysti jokaiselle suotakoon...
Meillä mies oli mukana synnytyksessä, eikä muita vaihtoehtoja edes harkittu. Onhan se täysin luonnollista, että kun hänet on yhdessä alulle saatu, on myös luonnollista hänet yhdessä saattaa maailmaan. Mieheni oli minulle suurin apu synnytyksessä, enkä voi kuvitellakaan, että olisin ollut siellä yksin tai jonkun muun henkilön tukemana.
Poikamme syntymä on tähänastisen elämäni hienoin, mullistavin ja kaunein hetki, enkä mitenkään voisi kuvitella, ettei lapsen isä olisi ollut jakamassa tuota elämäni/elämämme upeinta hetkeä kanssani!
Ja niinkuin sanottu, ei miehen pidä olla siellä jalkopäässä katsomassa, ellei hän itse niin halua. Meilläkin mies seisoi vieressäni pitäen minua kädestä ja tsemppasi parhaansa mukaan:)
Itse sitten taas en henk.koht. ymmärrä tuota äidin ottamista mukaan synnytykseen... (Siis siinä tilanteessa jos lapsen isä on edelleen mukana kuvioissa ja ja haluaisi mukaan ja silti tuleva äiti ottaa mielummin mukaan oman äitinsä kuin lapsen isän!) Tämä herättää minussa paljon kysymyksiä: Mitäs sinun äitisi siellä tekee? Ok! On saanut sinut joskus maailmaan, mutta mitä tekoa sillä on sinun synnytyksesi kanssa? Eihän hänellä ole osaa eikä arpaa sinun raskautesi kanssa? Ja kun sinä olet saamassa lapsen, sinun pitäisi olla aikuinen ihminen, eikä enää turvautua äitiin. Sinulla kuitenkin jatkossa on oma perhe, ja olisi kai mukavaa että pystyisitte jakamaan kaiken. Jopa synnytyksen tuomat muutokset ja ne "kauheat" primitiiviset reaktiot!
En edes pysty kuvittelemaan, kuinka loukkaantunut mieheni olisi ollut, jos olisin sanonut, että haluan hänen sijastaan äitini tai jonkun muun "vieraan" synnytykseen mukaan!!
Eri asia on jos mies ei tahdo mukaan. Eihän sinne ketään voi, eikä saa pakottaa. Mutta jos mies haluaa mukaan, niin ajatelkaa muutaman kerran ennenkuin alatte hänen tulemistaan kieltämään. Uskon että oman lapsen syntymää kauniimpaa ja herkempää hetkeä ei ole olemassakaan. Älkää riistäkö sitä kokemusta miehiltänne, oman itsekyytenne tai "ahdasmielisyytenne" takia!
olisi ollut paikan päällä, olisi synnytys jäänyt toissijaiseksi asiaksi ja olisin luultavasti karjunut miehelleni, Painu hittoon siitä lässyttämästä, jos hän olisi alkanut jotain tsemppauksia alkanut höpöttämään.
mutta olen itse sita mielta etta synnytys on vain naisten juttu eika elamassani muuksi muutu! Jos tata palstaa lukee miehia niin kysyisin milta teista tuntuisi jos vaimonne olisi katsomassa eturauhasleikkausta tms. missa olisitte toisten armoilla jalat levallaan telineessa? Haluisitteko vaimonne nakevan kaiken ja voisitteko silmiin katsoa sen jalkeen?
Kirjoitinkin tuonne jo aikaisemmin tuosta, että minäkään en tahdo miestä synnytykseen mukaan nim. yksi synnytys takana. Ymmärrän kyllä sen että monet haluaa, mutta mielestäni se on nöyryyttävää!
On aika ontuvaa verrata miesten eturauhasleikkausta naisten synnytykseen. Nainenhan ei aiheuta eturauhasvaivaa, toisin kuin mies naisen raskauden.
Mutta jos nyt sitten pitää vastata tällaiseen kysymykseen, niin ottaisin kyllä mukaan. En kyllä ketään kavereitani tai omaa isääni tai äitiäni kyllä missään nimessä ottaisi sinne.
Vaimoni olisi kyllä sellainen henkilö, että hänen kanssaan voisi kaiken jakaa ja hän silti ymmärtäisi minua.
Menee nyt ehkä jo asian viereen, mutta ajatukseni kulkevat väkisin siihen suuntaan että et taida paljoakaan luottaa omaan mieheesi? Et tunne häntä niin hyvin, eikä hän sinua niin hyvin että kaiken voisi jakaa? Et uskalla käyttäytyä hänen seurassaan tuskan hetkellä arvaamattomasti, ja samalla luottaa että hän ymmärtäisi? Jos näin on, niin älä nyt ainakaan perhettä ala vielä perustaa hänen kanssaan.
Eipä sillä että itsellä paremmin menisi sillä saralla. Itse katkaisin avosuhteen sen takia, että olimme vain kämppäkavereita lopulta. Emme jutelleet sen syvällisempiä, emmekä mielestäni olleet niin läheisiä että ihan tämän kaiken elämässä olisi voinut jakaa.
Noooh, meni nyt ehkä asian viereen, mutta tämä on minun mielipiteeni miksi nainen ei haluaisi miestään synnytykseen mukaan..
Jos mun mies johonkin leikkaukseen joutuisi ja pyytäisi mukaan, niin menisin, vaikka mitä tapahtuisi.
Vähän ontuvaa kyllä verrata leikkausta ja syntymää toisiinsa.. Eikös leikkauksen ajaksi yleensä nukuteta?
Kuten jo tuolla pidemmässä vastauksessa sanoin, mun mies tuli omasta tahdostaan ja mun toiveesta mukaan.
Mä olen nähnyt mun miehen joka suunnasta ja sama toisinpäin. Mitään hävettävää ei ole ja synnytyshän on luonnolinen asia.. Jokainen meistä on syntynyt, tavalla tai toisella..
synnytys on ehkä maailman luonnollisin asia, siten me kaikki olemme tähän maailmaan tulleet. Miten tätä tapahtumaa voi verrata ETURAUHASLEIKKAUKSEEN??? Ja jos itse olisin mukana mieheni eturauhasleikkauksessa en tuijottaisi tätä eturauhasta vaan olisin tukena naamataulun edessä jos hän todella minut tähän leikkaukseen haluaisi! Erikoista tekstiä kyllä... Suosittelen sinulle vakavasti adoptiota.Se on siistiä hommaa eikä mene mieheltä halut!
Kaksi lasta ja mies molemmissa synnytyksissä mukana omasta tahdostaan. En ole huutanut, enkä kiroillut, enkä muutenkaan näyttänyt itsestäni jotain sellasia puolia, mitä mieheni ei minusta vielä tietäisi. Viiminen ihminen jonka olisin mukaan ottanut on äitini. En tosiaan aio alapäätäni hänelle esitellä, miehelle se nyt on muutenkin tuttu paikka ;) Mutta tosiaan, kuten joku jo kirjoitti eri ihmiset näkevät tämän asian niin eri tavalla.
Elikkäs, kerron nyt sitten yksinhuoltajan näkökulmasta synnytyksen.
Keskustelimme miehen kanssa (olimme eronneet jo) siitä tuleeko hän synnytykseen mukaan vaiko ei ja päädyttiin kumpikin siihen ratkaisuun että ei tule. Aluksi mies oli sitä mieltä että haluaa tulla mut meiän välit huononi entisestään ja jonkunaikaa ei oltu missään tekemisis. En ilmoittanut miehelle mitään sairaalaan lähöstä, synnytyksen jälkeen pyysin sairaalaan katsomaan vauvaa.
Oon aina ollu sellanen et pakko olla tilanteet kun tilanteet hallussa ja siks en sitten halunnut sinne ketään muutakaa. Jotenkin on vaikeeta näyttää omia kipuja tai pahaa oloa kenellekään. No, ihan eri asiihan se olis tietty ollu jos laps olis syntyny erilaisiin olosuhteisiin, ainakin luulisin niin. Todennäköisesti mies olisi ollut mukana jos emme olisi eronneet.
Olihan se parin päivän projekti, mut ei miulle kertaakaan tullu mieleen et siin tarviis olla joku toinen (kai sitä oli jo nii tottunu pelkästään omaan seuraan, heh). Synnytys oli kuitenkii aika helppo ja hyvin meni yksinkii.
Helpompaa on todellakii synnyttää "yksin" kun olla raskaana "yksin" ;)
Hei Mirke,
Olen kanssasi ihan samaa mieltä. Ei tukihenkilöä välttämättä tarvita ollenkaan ja mieluummin yksin kuin että mies mukana. Vaikka kyyti autolla sairaalaan on ihan kiva mut ei välttämätön.
Meillä mies oli alussa paikalla ja katsoi huoneessa telkkaria. Lopussa lähetin hänet pois kun en halunnut hänen näkevän minun tuskaani ja huutamistani kun alkoi usko loppua tunnin kestävässä ponnistusvaiheessa. Olisi voinut lähteä jo aiemmin odotushuoneeseen kun katetrilla otetettiin virtsa kun oli tunto poissa. Papereihin ruksattiin että mies ei osallistunut synnytykseen. Jos toinen kerta tulee niin lähtee odotushuoneeseen jo aiemmin.
elikkäs kolme lasta synnyttänyt ja kaikki ilman isää synnytyssalissa.
Eikä syynä ole ollut häveliäisyys tms vaan en yksinkertaisesti keksi mitä mies olisi siellä tehnyt.Tai siis nyt puhun omastani pelkästään.
Hän ei käskemättä tai pyytämättä olisi "tajunnut" toimia kuitenkaan niin kuin olisin halunnut.
Selkäni eikä mikään mukaan paikkani ole kaivannut hieromista enkä kosketusta olisi sietänyt muutoinkaan,samoin tykkäsin olla hiljaisuudessa.
Synnyttää olen halunnut joka kerta "perinteisesti" puoli-istuvassa asennossa,joten siihenkään en ole tarvinnut apua.
Jossain vaiheessa ärsytti kun huoneessa oli koko ajan joku opiskelija tai oma hoitaja tai joku,kun olisin halunnut olla kipuineni yksin.
Minä en siis ole itse siihen hetkeen kaivannut ketään tukihenkilöä,mutta mies on kyllä ollut heti synnytyssalista päästyäni huoneessa paikalla eka kerran tietysti yksin ja myöhemmin isompien lasten kanssa.
Tässä on yhtä monta näkökantaa kuin synnyttäjääkin ja jokaisen tapa on oikea,mikäli kaikki osapuolet on mukana tilanteessa kuin tilanteessa omasta halusta ja yhteisymmärryksessä.
Mulla oli mies mukana jo senkin takia, että lapsen syntymä on hänellekin kokemus.
Lapsi on paitsi minun, myös hänen, joten ihan luonnollista minusta, että mies on mukana todistamassa oman lapsensa syntymää.
Halusin miehen myös mukaan tukemaan ja pitämään minusta huolta.
Miehestä oli synnytyksessä suuri apu.
Avautumista odotellessa oli mukava jutella tulevasta lapsesta, oli ihana, kun oli joku suukottelemassa, hieromassa ja lämmittämässä jyvätyynyä.
Ketään muuta en olisi voinut hänen paikalleen siihen kuvitella.
Vaikka synnytyssalissa mies ei oikeastaan pystynyt muuta kuin pitämään kädestä kiinni ja pyyhkimään hikeä otsalta, oli helpottavaa että hän oli paikalla. Ja isällekin oli ikimuistoinen kokemus leikata napanuora ja kuulla oman tyttären ensimmäiset parkaisut.
Ei sen miehen siellä alapäässä tarvitse pöllöttää. Kyllä minuakin ahdisti vähän mahdollinen kakkaaminen synntyksen aikana, mutta sovittiinkin miehen kanssa, että pysyy tiukasti yläpäässä pitämässä minusta huolta. Ja eipä tuo kummemmin saanut traumoja. Välilihan leikkaus kuulemma kuulosti vähän ikävältä :P
Seksiä ei olla vielä harrastettu, kun on synnytyksestä niin vähän aikaa, mutta hellyyttä on vielä, vaikka näkikin kuinka paikat vähän repesivät ja kipiää teki.
Ehkä ymmärtää paremmin, kuinka kovan työn takana lasten maailmaan saattaminen on? Ja osaa olla vonkaamatta ja ihmettelemättä, että eikö muka vieläkään voida...
Yhdessähän sitä lasta synnytetään, kun on yhdessä tehtykin. Ei se ole ainoastaan mikään "naisten juttu".
Itselläni on 2kk vanha tyttö ja olisin ollut pulassa ilman miestäni synnytyksessä. Synnytys kesti kaiken kaikkiaan 2 vuorokautta ja kun sitten vihdoin päästiin sairaalaan tuli muut ongelmat vastaan. kuume nousi huippuihin itselläni ja sikiön tila oli todella vakava. Lopulta synnytys päätyi hätäsektioon. Ennen sektioon päätymistä tuli todella voimakas tarve ponnistaa eikä saanut kun oli niin vähän vasta kohdunsuu auki. Miehen tuki oli todella tärkeä tässä vaiheessa. koko synnytyksen ajan oli hyvä olo ( vaikka sattuikin niin pirusti ) kun tiesin että mieheni on läsnä!!! Mutta kaikilla omat näkemykset asiasta. Itse ainakin vastaisuudessa mies mukana =)
Mulla oli mies mukana molemmissa,toinen sektio ja toinen norm.alatie.
Ensimmäisen lapsen syntymä kesti 3 vrk. ja toisen 12 tuntia.Olisi ollut aika synkkää jos ei olis ollu seuraa.Mieheni ei todellakaan olis edes halunnut olla poissa kyseisistä tapahtumista,EIKÄ KYLLÄ KUULEMMA YHTÄÄN YÖKÖTTÄNYT.Ja eihän sen miehen tarvitse olla esim.ponnistuksen aikana mukana jos ei hermot kestä,aina löytyy ovi josta pääsee ulos.Lähinnä miehestä on juttuseuraa ja henkistäkin tukea,mut muuta hän ei sit pysty oikeen tekemäänkään.
...Oli mies mukana esioisen synnytyksessä ja en olisi voinut parempaa tukea saada.
En osaisi kuvitella ketään muuta vierelleni kuin iki-ihanan mieheni.
Jokaisella on makunsa ja tekee niin kuin parhaakseen näkee/kokee =)
..ja miestäni ei tarvinnut pakottaa vaan halusi lähteä ehdottomasti mukaan.
Oli hänen mielestään upea kokemus saada olla synnytyksessä mukana :)
Ja seuraavaan synnytykseenkin lähtee mukaan,jos ei satu olemaan töitä :)
Itse en olisi voinut kuvitellakaan synnyttäväni ilman elämäni tärkeintä ihmistä eli miestäni. Eikä mies näe mitään repeämisiä, ulostamisia eikä muutakaan alapäässä tapahtuvia asioita!! Mieshän on äidin vierellä aivan toisessa päässä sänkyä! Minulla ainakin kuiskaamassa korvaan että kyl sä jaksat eikä kyttäämässä mitä tavaraa alapäästäni tulee!!! Eikä sinne kukaan sinua pakota isää ottamaan mukaan, tukihenkilö saa olla valitsemasi ihminen!
Meillä mies tulee mukaan (haluaa itse) ihan senkin takia, ettei vauva ole yksin minun, että voisin omia synnytyskokemuksen täysin itselleni. Nainenhan siinä työn tekee, mutta mielestäni on äärimmäisen itsekästä ajatella että raskaus ja synnytys olisi yksin naisen.
Vauva on yhteinen, myös syntymän suuri ihme.
Luin aloitusviestin, mutta en muita viestejä, joten ehkä tämä asia on jo sanottu.
Sinulla ei taida olla miehesi kanssa kovin tasa-arvoinen ja toisen kunnioittamiseen perustuva suhde. Annat mieluummin tyttökaverisi nähdä kun et hallitse rakkoasi ja suoltasi ja huutelet ärräpäitä kätilöille. Itselleni ainakin mieheni on paras ystäväni ja läheisin ihminen, jonka kanssa voin jakaa kaiken.
Miltäköhän miehestäkin tuntuu, jos häneltä riistetään oikeus olla tukemassa puolisoaan, oikeus nähdä lapsensa syntymä ja osallistua lapsen hoitoon ensi hetkistä lähtien. Kyllä on sairasta tämä nykyfeministien manifesti.
"Miltäköhän miehestäkin tuntuu, jos häneltä riistetään oikeus olla tukemassa puolisoaan, oikeus nähdä lapsensa syntymä ja osallistua lapsen hoitoon ensi hetkistä lähtien. Kyllä on sairasta tämä nykyfeministien manifesti. "
En nyt sen sanoisi olevan sairastakaan. Ei synnytyssaleihin aina ole miehiä päästetty. Kyllä ne lapset on silloinkin osattu synnyttää, eikä isien mielipiteitä olla paljon kyselty. Nykyaikana ollaan vaan parempaan suuntaan menty, koska iseillä on mahdollisuus osallistua lapsen syntymään ja olla mukana jopa siellä salissa tukemassa puolisoaan.
Minusta ei ole sairasta se jos ei halua miestä synnytykseen. Totta, yhteinen projekti, yhteinen lapsi, mutta NAISEN KROPPA! Siinä vaiheessa on mielestäni naisen päätös haluaako miehen saliin vai ei.
Ainiin. Et kyllä voi mitenkään päätellä tuosta alkup. kirjoituksesta heidän suhteen kunnioittamisia. Tasa-arvokin on paljon muuta kuin onko mies salissa vai ei. Ei yksi asia sitä toisin todista.
Isän suhdetta lapseen. Usein kun isä kokee olevansa ulkopuolinen raskauden aikana. Isä mukana synnytyksessä lähentää isän suhdetta lapseen. Ja myös lapsen äitiin. Isä arvostaa naistaan aivan uudella tavalla, kun näkee mitä nainen joutuu käytmään läpi. Onhan se synnytys myös isien juttu. Yhdessä se lapsi on tehtykin ja yhdessähän sitä olisi tarkoitus kasvattaakin. Miksei siis myös yhdessä saatettaisi maailmaan? Suurin osa isistä on tyytyväisiä, että ovat osallistuneet synnytykseen. Ja turha sitä on ajatella, että mies näkee alapään tms. Ensinnäkään isän ei ole pakko roikkua jalkopäässä ja toisekseen, sitä ei siellä enää edes tajua hävetä. Raskauden aikana jo joutuu käymään monet sisätutkimukset läpi, että turha kainous häviää. Näkeehän sen jo äitien jutuista, äidit häpeämättä kertovat muille sunnytyksistään, alapään repeäistä jne. Koko alapaa muuttuu luonnolliseksi osaksi elämää ja ihmistä. Isä mukaan vaan.
Mieheni arkaili synnytykseen tuloa, mutta halusi olla tukenani. Me hengitettiin ja ponnistettiin yhdessä ja kun vauva vihdoin syntyi, mies alkoi itkemään, oli niin hieno tunne kuulemma. Ja ylpeänä pesi tyttärensä ensimmäisen kerran:)
Minäkin mietin raskauden aikana että haluanko miestäni todistamaan sitä sotkua, mutta ajattelin että on itsekästä kieltää häntä tulemasta jos vaan hän itse haluaa tulla. Ja jälkeenpäin olen onnellinen etten kieltänyt:) Synnytys on ehdottomasti lähentänyt meitä entisestään, eikä ole todellakaan häirinnyt seksielämää mitenkään..
Itseä hieman jännitti tai ehkä jopa ällötti aluksi ajatus, että mies näkee sen kaiken sotkun, mutta onneksi pääsin siitä yli. Aloin ajatella synnytystä enemmän luonnollisena tapahtuna ja että ehkä on ihan hyvä, että mies näkee mitä se on. Todellakin mies oli lapsen synnyttyä aivan haltioissaan, tuntui heti ensisilmäykseltä rakastuvan vauvaan ja minuun entistä enemmän. Eikä meilläkään ole mitenkään häirunnyt seksielämää.
Heips,
8 vuoden yhdessä olon ja 2 vuoden avioliittovuoden jälkeen sanoisin tuohon, että kun tässä on ylä -ja alamäet (sekä tasaset) muutenkin yhdessä kahlattu (ja muutenkin nähty toisemme mitä kummallisimmissa tilanteissa - ilman mitään "rooleja"/"maskeja"), yksi synnytyksen näkeminen ei mielestäni ole hirveintä mitä voi yhdessä kokea, tai mieheni voi nähdä. Ja missään nimessä en miestäni synnytykseen pakota,vaan hän tulee mielellään mukaan ihan omasta tahdostaan, että saa kokea jotain kaunista, kaikesta siitä tuskasta/verestä/ulostamisesta huolimatta.
Siinä mielipiteeni, tarkoitus ei ollut olla töykeä. Hyvää tulevaa talvea!
ei synnytyksessä oo mitään luonnollista. olisi ehkä, jossei ympärillä pyörisi vieraita ihmisiä erilaisten kamalien välineitten kanssa ja itse makaat siinä halkeamaisillaan jalat levällään jossain telineissä. ja kun tosiaan sieltä tulee kaikkea muutakin tavaraa... en ikinä vois kuvitellakkaan joutuvani niin nöyryyttävään tilanteeseen, puhumattakaan että päästäisin mieheni sinne. paljon kauniimpi tapa on sectio, siihen otan miehenkin mukaan, jos joskus saamme lapsen.
Itse halusin tavallisen synnytyksen, koska sektio pelotti. Muiden kertomustenkin mukaan se on kaukana luonnollisuudesta ja kuulosti mielestäni vähintään yhtä pahalta kuin alatiesynnytys. Vatsa leikellään auki, niin että kaikki suolet näkyy, verta roiskuu ja kohtua pumppaillaan sitten koneella, ommellaan tms. Eli vähintään samat asiat kuin alatiesynnytyksessäkin.
Omassa synnytyksessäni ei mitään erityisiä välineitä käytetty ja ihan tavallinen sänky se oli ei mitään jalkoja missään telineissä. Mielestäni siistimpää kuin sektiossa, vaikka en ole sektio vastainenkaan.
No kyllä se sectio vaan paljon paremmalta kuulostaa, vaikka kuinka oliskin epäluonnollista. sitä paitsi veri nyt jokatapauksessa lentää, kunhan ei lennä mitään muuta. ommellaanhan sitä alasynnytyksessäkin se väliliha, paljon kamalammalta se kuulostaa kuin maha. on muuten aika erikoinen kohtu, jos siellä suolia on.
Mä voin kuvitella sut lääkärin eteen selittämään, että haluat ehdottomasti sektion ettei mies näe kun sun alapäätä tikataan... *reps*
Ja johan on kummallinen suhde jos ei uskalla omalle miehelle alapäätään näyttää. Kuvitteleeko miehesi ettet koskaan käy isommalla hädällä? Vai miksi se pitää häneltä salata?
varmasti tietää, että vessassa käyn.mutta naisen ja miehen välisessä romanttisessa suhteessa ei kuulu todellakaan NÄHDÄ mitään tollasta ällöttävää. siinä ei ole mitään kaunista, enkä usko että sellanen kuva koskaan miehen päästä katoaa.
ps.enkä sitä sektiota miehen takia haluakkaan, vaan ITSENI,sen olen tiennyt ihan kakarasta asti, heti kun tajusin mitä synnytys on.
Mielestäni miehelläni oli oikeus tulla synnytykseen mukaan, koska hän ehdottomasti kokoajan niin halusikin. Ei halunnut jäädä ulkopuolelle tms ja loukkaantui pelkästä ajatuksestakin ulkopuolelle jäämisestä. Itsellä ei taas ollut mitään ajatusta vastaan. Synnytin oudossa sairaalassa vieraan kätilön kannustaessa. Oli hyvä tunne, että mies oli vieressä, vaikka ei mitään enää ponnistusvaiheessa tehnytkään. Aukeamisvaiheessa taas oli mukava, että oli seurana rentouttamassa tunnelmaa ja juttelemassa, kun kätilö viipyi tunteja muualla ja jätti meidät keskenään.
Ennen kaikkea en halunut itse tuntea olevani yksin ponnistuksissa. Oli jo muidenkin vuoksi tsempattava ja työnnettävä se muksu pihalle. Mies tajusi myös kannustaa minua esim. kertomalla, että pää näkyy jo ja kohta se on jo ulkona, kun kätilö ei älynnyt. Mies tuntee minut parhaiten ja osaa siis kannustaa oikealla tavalla ja olla tukena.
Seksihalut ei ole kadonneet todellakaan vaikka näkikin paljon. Pikemminkin osaa arvostaa ja ymmärtää enemmän nyt. Olemme varmasti entistä läheisempiä nyt.
Mä en kyllä voisi kuvitella meneväni synnyttämään ilman rakasta poikaystävääni.
Mies on ollut kokoajan innoissaan lähdössä mukaan ja olisinkin tosi pettynyt jos ei haluaisi mukaan...
Meillä ainakin on niin avoin suhde, että mitkään virtsaamiset, kakkaamiset tai hankalasti käyttäytymiset sellaisessa tilanteessa eivät tee suhteesta todellakaan huonompaa tai "järkytä" miestä!!!
Kyllähän tässä nyt herranen aika aikuiset ihmiset tietää minkälaista touhua siellä synnärillä on eikä mun mies ainakaan ajattele että "voi kauheeta, siis ihan hirveetä..."! Mulle ei ainakaan kukaan muu ihminen toisi sellaista turvallisuuden tunnetta synnärillä kuin poikaystävä!
Mutta kuten sanottu, kaikki omalla toimii omalla tavallaan...
jos ei mies ole kameransa kanssa kuvia räpsimässä? Mutta ei niitä kuvia kyllä kaikki vieraat halua katsella.
keskustelupalstaa, isien jutut ja kohta suuseksi synnytyksen jalk. ni saatte mies mukaan-intoilijat ajateltavaa..
Ei näytä täällä olevan montaa miesten kommenttia, joten ajattelin korjata tilannetta.
Olin mukana synnytyksessä. Tässä vähän kokemuksistani siitä.
Alkuvaiheessa ennen synnytyssaliin siirtymistä pidin seuraa vaimolleni, hieroin häntä ja yritin auttaa kaiken tavoin.
Synnytyssalin tapahtumista muistan vaan kirkkaita yksityiskohtia ison hämärän seasta. Jotkin epämiellyttäviä kuten kovat ja kivuliaat supistukset, vaimoni tuskan kiljahdukset, hikiset tuskan vääristämät kasvot.
Toiset taas toivon ja onnen täyttämiä kuten ensimmäinen kosketukseni lapsemme päälakeen, koko pään ja sen jälkeen koko lapsemme syntyminen, helpotuksen ja rauhan näkeminen vaimoni väsyneissä kasvoissa.
Tunne kun pääsin katkaisemaan napanuoran ja pesemään lapsemme ensimmäistä kertaa on sanoinkuvaamaton... suosittelen kaikille miehille :)
Jälkeenpäin ajatellen kauheinta koko synnytyksessä oli avuttomuuden tunne... vaikka mitä yritin tehdä niin mikään ei tuntunut auttavan vaimoni kipuihin. Mutta se oli pientä siihen iloon verrattuna minkä koin nähdessäni lapsemme ensimmäistä kertaa :)
Synnytyksessä mukana olo sai minut näkemään vaimoni aivan uusin silmin. Se, että hän pystyy käymään sellaisen koettelemuksen läpi ja synnyttämään jotakin niin suloista ja ihanaa on uskomatonta. Kunnioitukseni kaikkia naisia kohtaan nousi taivaisiin.
Seksi syntymän jälkeen tuntuu olevan monella kysymysmerkkinä. Meillä meni jonkin aikaa (2-3 kk) ennen kuin oltiin valmiina jatkamaan sitä. Mutta missään nimessä se ei muuttunut syntymää edeltäneestä tilanteesta... tai jos muuttui niin vain parempaan suuntaan. Eihän se vaimoni alapää ihan samannäköinen enää ole mutta se ei hommia estele.
Niille vaisille vielä, jotka ei missään nimessä halua miestänsä mukaan synnytykseen. Oletteko yhtään ajatellu miltä hänestä tuntuu kun ette halua häntä mukaan. Itselleni se olisi ollut kuin lyönti päin naamaa... eikö vaimoni luota minuun yhtään??? Enkö ole tarpeeksi hyvä mies näkemään lapsemme syntymää??? Itsekästä ajattelua minun mielestäni. Antakaa miehillenne edes mahdollisuus tulla mukaan.
Synnytyksen tuoma kokemus lähentää ja vahventaa sekä parisuhdetta että miehen ja lapsen välistä suhdetta.