pysäköinnivalvojaksi! Näkyy olevan, että siitä saa provisiopalkan, mutta papereissa ei mainittu tuota prosenttia. paljonkohan se mahtaa olla?
tänään
tuli työhönmäärys
4647
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Perusprovisio 10e/sakotettu auto. Lisäprovisio Mersuilta, Bemareilta ja lievästi väärin pysäköidyiltä pirsseiltä +30%. Jos virhemaksun kirjoittaminen edellyttää ajoneuvon kyttäystä, tai muuta pirullista toimintaa kuten pysäköintiajan umpeutumisen odotusta, saat jouluksi kannustematkan autottomalle Bayachahcun saarelle.
kävin tuossa aamupäivällä sovittamassa työasua, kun se työn puolesta tulee niin oli nuo housut noin 10cmlahkeista lyhyet ja en kerkiä saamaan oikeanmittaisia housuja, joten täytyy vissiin pitää omia housuja.
Tuosta provisosta samalla kysäisin niin se on kuulemma 15%per kirjoitettu sakko, joten täytyy olla ahkera ja ottaa termariin kahvia mukaan niin ei tarvi venyttää taukoja. Sain samalla vinkin, että etenkin ruokatuntien aikaan kannattaa olla liikkellä, koska silloin ihmiset hoitavat asioita ja huolimattomuuttaan pysäköivät kiirreessä väärin. Sinänsä harmi tuo, kun ne sakkolaput on numeroitu niin ei voi etukäteen kirjoittaa osittain valmiiksi, kun siinä aikaa säästyisi
paljon paina! Tänään ensimmäinen työpäivä eikä osunut yhtään virhemaksun kirjoitusta, että silleen kyllä näin tulee äkkiä nälkä, jos ei rupea löytymään virheellisesti pysäköityjä
Luotsin hermoja mä koittelen... Haluan saada hänelle sähköpostin "Luotsin oikeuksiisi tehty muutoksia"