Vesimies (N) Vaaka (M)

Seksi oli mahtavaa! Ja pian pamahdin paksuksi vaikka luulin etten ihan helposti voisi tiinehtyä. Sain vaaka-pojan ja meillä synkkaa poitsun kanssa tosi hyvin. Vaaka-isi tosin lähti nostelemaan mutta ei harmita; hän oli yksi parhaita rakastajia mitä minulla on ollut ja antoihan hän minulle ihanan lapsen. Ei jäänyt kaunaa Vaaka-miestä kohtaan. Voisin ottaa uudenkin samanmerkkisen :)

Oma avomieheni on vaaka, itse olen vesimies. Suhde on paras, missä olen tähän asti koskaan ollut, mutta luonteemme eivät kyllä käy ihan yks-yhteen. Viidestä seurusteluvuodestamme kaksi ekaa hän ole hyvin mustasukkainen ja omistushaluinenkin, ei meinannut päästää mihinkään minua ilman häntä koska pelkäsi että petän (aihetta siihen en ole koskaan antanut, vaan vika on hänen menneisyydessään).

Olemme seurustelleet parikymppisestä saakka, ja asuneet nyt avoliitossa puoli vuotta. Suhteemme alussa hän oli heti täysin varma tunteistaan, ja parin viikon jahkailun jälkeen minäkin myönnyin. Mieheni suorastaan palvoo minua edelleen, ja vaatii myös itselleen paljon huomiota, ja välillä hän syyttää minua, etten tee tarpeeksi työtä eteemme.. Hän myös luokkaantuu helposti ja mielestäni usein ihan syyttä, mutta nykyisin onneksi leppyy melko nopeasti. Hän on äkkipikainen ja temperamenttinen, kun taas itse olen rauhallinen ja tasainen ja inhoan riitelyä. Aika on kuitenkin hionut suhteemme pahimmat särmät.

Suhteessamme on paljon hellyyttä ja hassuttelua, vähemmän järkevää keskustelua. Arvomme ja näkemyksemme ovat hieman erilaisia, ja joskus niistä tulee riitaa.

Mieheni on ihana ja suloinen, ja suhde toimii, kun sen eteen tekee työtä, mutta joskus mietin, voisiko asiat olla helpompia esim kaksosen kanssa, joka olisi kuulemma ihannepari vesimiehelle :/ Vaaka-mieheni olisi jo valmis naimisiin ja saamaan lapsia, mutta itselläni on koulut vielä kesken, ja muutenkin olen tällainen jahkailija, taidan olla jossain määrin sitoutumiskammoinen.. Tiedän että jahkailuni ei ole oikein häntä kohtaan :/ Mutta toisaalta mitä enemmän hän puhuu hiukan painostavaan tyyliin: Pekka ja Annakin ovat jo kihloissa, miksei me olla, ja että pitääkö tässä odotella kolmekymppikseksi, että me saadaan lapsia, se ei ainakaan auta asiaa :/ Haluaisin tehdä päätökset omaan tahtiini sitten kun itsestä tuntuu hyvältä, mutta ymmärrän kyllä myös hänen näkökantansa. Joskus onkin vaikeaa yrittää miellyttää sekä häntä että samalla itseäni.

veskarityttönen kirjoitti:

Oma avomieheni on vaaka, itse olen vesimies. Suhde on paras, missä olen tähän asti koskaan ollut, mutta luonteemme eivät kyllä käy ihan yks-yhteen. Viidestä seurusteluvuodestamme kaksi ekaa hän ole hyvin mustasukkainen ja omistushaluinenkin, ei meinannut päästää mihinkään minua ilman häntä koska pelkäsi että petän (aihetta siihen en ole koskaan antanut, vaan vika on hänen menneisyydessään).

Olemme seurustelleet parikymppisestä saakka, ja asuneet nyt avoliitossa puoli vuotta. Suhteemme alussa hän oli heti täysin varma tunteistaan, ja parin viikon jahkailun jälkeen minäkin myönnyin. Mieheni suorastaan palvoo minua edelleen, ja vaatii myös itselleen paljon huomiota, ja välillä hän syyttää minua, etten tee tarpeeksi työtä eteemme.. Hän myös luokkaantuu helposti ja mielestäni usein ihan syyttä, mutta nykyisin onneksi leppyy melko nopeasti. Hän on äkkipikainen ja temperamenttinen, kun taas itse olen rauhallinen ja tasainen ja inhoan riitelyä. Aika on kuitenkin hionut suhteemme pahimmat särmät.

Suhteessamme on paljon hellyyttä ja hassuttelua, vähemmän järkevää keskustelua. Arvomme ja näkemyksemme ovat hieman erilaisia, ja joskus niistä tulee riitaa.

Mieheni on ihana ja suloinen, ja suhde toimii, kun sen eteen tekee työtä, mutta joskus mietin, voisiko asiat olla helpompia esim kaksosen kanssa, joka olisi kuulemma ihannepari vesimiehelle :/ Vaaka-mieheni olisi jo valmis naimisiin ja saamaan lapsia, mutta itselläni on koulut vielä kesken, ja muutenkin olen tällainen jahkailija, taidan olla jossain määrin sitoutumiskammoinen.. Tiedän että jahkailuni ei ole oikein häntä kohtaan :/ Mutta toisaalta mitä enemmän hän puhuu hiukan painostavaan tyyliin: Pekka ja Annakin ovat jo kihloissa, miksei me olla, ja että pitääkö tässä odotella kolmekymppikseksi, että me saadaan lapsia, se ei ainakaan auta asiaa :/ Haluaisin tehdä päätökset omaan tahtiini sitten kun itsestä tuntuu hyvältä, mutta ymmärrän kyllä myös hänen näkökantansa. Joskus onkin vaikeaa yrittää miellyttää sekä häntä että samalla itseäni.

Olen viimeisen 3kk aikana tutustunut samanikäiseen vaakamieheen, hän on aivan mahtava persoona ja pidän hänestä kovasti. Ongelmana on se että välillämme on todella monta kilometriä, toisille se voisi olla liikaa, itse en osaa sanoa.. ensimmäinen ihminen yli vuoteen keneen olen saanut todella yhteyden, kenen kanssa voin olla oma itsepäinen persoonani. ketä kaipaan silloin kun hän ei ole paikalla tai läsnä tilanteessa.. pitäisikö ottaa riski ja lähteä hänen luokseen?