Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

miten toimia?

Keskusteluissa on käyty mainioita keskusteluja aiheesta "miten löytää seuraa kimppaan?". Onko vaatimus valokuvasta oikeutettu? Kannattaako sopia etukäteen esim. ennen risteilyä tapaamisesta? Voihan se netissä tavattu kumppani tosiaan ollakin ihan kaamea tapaus tai päinvastoin hän voi ahdistua, kun huomaa kehutun naisen olevankin hieman erilainen kuin oli kehuttu. Hyviä pointteja! Itse olemme päätyneet ehkä siihen, että ei sovita ennakkoon mitään, vaan jos joku retkillämme kohdatessa miellyttää rouvaa ja se joku suhtautuu hyvin asiaan, homma on ok. Joskus nuorempana törmäsin laivalla muutaman kerran naiseen, joka ilmoitti olevansa matkalla yhdessä miehensä kanssa, mutta käyttäytyi kuitenkin hyvin viettelevästi. En silloin ymmärtänyt miksi, mutta nyt aikuistuttua homman jujun tajuan. Lähiaikoina kuitenkin aiomme käydä risteilyllä ja tätä asiaa mietitään. Miten toimia? Mielipiteitä.
123816
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Eikö kuitenkin olisi parempi ilmoittaa halukkuutensa kimppaan, tai hakea halukkuutensa ilmoittaneita täältä/lehdistä. Silloin heti alkuun tietäisit puhuvasi samaan päämäärään tähtäävän ihmisen kanssa. Eri asia tietenkin on jos haluat jonkun vain naimaan vaimosi. Muttet silloinkaan voi yhtään tietää miten vieras suhtautuu sinun läsnäoloosi. Melkoista arpapeliä.

Äänestä

Tämä on tosiaan yksi niistä peruskysymyksistä, joita täällä aina tasaisin väliajoin pohditaan. Ja ihan hyvä kysymys pohtia. Tuskinpa kukaan pystyy tähän ongelmaan yhtä pomminvarmaan ratkaisua kertomaan.

Joillakin tuntuu olevan varsin positiivisia kokemuksia siitä, että seuraa haetaan ja siihen tutustutaan jo etukäteen esimerkiksi sähköpostin välityksellä. Yhteydenpito voi olla pidempiaikaista ja siihen voi kuulua myös valokuvien vaihtoa. Toisen kuvan näkeminen on mielestäni aivan oikeutettu pyyntö, mutta toki ymmärrän myös niitä, jotka eivät omaa kuvaansa pysty tahi halua näyttää.

Varmaankin kaikki ovat kuitenkin samaa mieltä siitä, että vaikka tutustumista olisi tehty kuinka perusteellisesti tahansa sähköpostitse/puhelimitse, kuvia olisi vaihdettu jne., että tämän jälkeen pettymyksiä ei voi edelleen tulla. Face to face tapaamisessa paljastuu kuitenkin niin paljon sellaisia asioita, jotka muilla tavoin on vaikea arvioida. Varmaankin tästä syystä löytyy myös niitä ihmisiä, jotka eivät perusta netin kautta tapahtuvasta tutustumisesta.

Jos kuitenkin päätätte sopia tapaamisesta esimerkiksi jonkun nettituttavuuden kanssa, varautukaa mielessänne valmiiksi siihen, että luomanne mielikuva toisesta ihmisestä ei vastaakaan todellisuutta. Onko Teillä tällöin munaa sanoa: "Kiitos, mutta ei kiitos?" Entä onko tämä asia selvä myös tälle nettituttavuudellenne?

Jos taas päätätte turvautua ns. perinteiseen tapaan lähestyä uutta seuralaista, varautukaa siihen, ettei laivalta ehkä aivan heti löydykään yhtä avarakatseista ihmistä. Voi myös olla aika kynnys kysyä tuntemattomalta ihmiseltä haluaisiko hän tulla mukaan hyttiinne. Lisäksi laivoilla meno on valitettavan usein sellaista, että ensin juodaan nuppi turvoksiin ja vasta sitten uskalletaan ottaa kontaktia muihin ihmisiin... Vaikka alkoholi antaakin rohkeutta ja vapauttaa estoista, ei seksi tietenkään ole parasta promillen humalassa.

Äänestä
  • Ei me ihan kokemattomia olla. Hienoja kokemuksia erilaisista kimppajutuista. Netin kautta haussa joutuu ensin tekemään suuren karsinnan jossa omasta tavoitteesta poikkeavat näkemykset karsitaan. Silti on joutunut tapaamisella sanomaan "kiitos, mutta ei kiitos!", mutta sellaisia tapaamisia ei viitsisi kovin usein tehdä. Laivalla/ravintolassa ilman etukäteen sopimista voi tosiaan pettyä porukan humalan tason vuoksi. Yhden kerran olemme risteilyllä harrastaneet kimppaseksiä ja se oli ihan mukava juttu. Silloinkaan emme ennakkoon edes ajatelleet kimppaa, mutta se vain tuli kuin itsestään. Rouvalla riittää kysyntää, mutta hän on aika valikoiva ja kovin juopuneet ovat poissa laskuista. Voisiko ajatella, että kovin kaunista naista ei uskalleta lähestyä kuin nuppi turvoksissa? Kysymys tuli kuitenkin esiin, kun olemme lähdössä risteilylle.

    Äänestä

  • Kari kirjoitti:

    Ei me ihan kokemattomia olla. Hienoja kokemuksia erilaisista kimppajutuista. Netin kautta haussa joutuu ensin tekemään suuren karsinnan jossa omasta tavoitteesta poikkeavat näkemykset karsitaan. Silti on joutunut tapaamisella sanomaan "kiitos, mutta ei kiitos!", mutta sellaisia tapaamisia ei viitsisi kovin usein tehdä. Laivalla/ravintolassa ilman etukäteen sopimista voi tosiaan pettyä porukan humalan tason vuoksi. Yhden kerran olemme risteilyllä harrastaneet kimppaseksiä ja se oli ihan mukava juttu. Silloinkaan emme ennakkoon edes ajatelleet kimppaa, mutta se vain tuli kuin itsestään. Rouvalla riittää kysyntää, mutta hän on aika valikoiva ja kovin juopuneet ovat poissa laskuista. Voisiko ajatella, että kovin kaunista naista ei uskalleta lähestyä kuin nuppi turvoksissa? Kysymys tuli kuitenkin esiin, kun olemme lähdössä risteilylle.

    ehdokkaaksi raitis mies.

    Äänestä

  • JR67 kirjoitti:

    ehdokkaaksi raitis mies.

    täysraittiit on hieman epäilyttäviä :) mutta kelpoisuutta sun tarttee kokeilla in real

    Äänestä

  • Kari kirjoitti:

    täysraittiit on hieman epäilyttäviä :) mutta kelpoisuutta sun tarttee kokeilla in real

    Mitä tarkoitat epäilyttävällä ?

    Äänestä

  • JR67 kirjoitti:

    Mitä tarkoitat epäilyttävällä ?

    Ensin moitti humalaiset ja raittiitkin on epäilyttäviä. Mitähän jää siihen väliin?

    Äänestä

  • Raivoraitis kirjoitti:

    Ensin moitti humalaiset ja raittiitkin on epäilyttäviä. Mitähän jää siihen väliin?

    Mitäpä väliin...minä jään, koska oon kohtuukäyttäjä, siis alkomahoolin, en seksin. Humalaisten moittiminen seksissä on kai ok?

    Äänestä

  • JR67 kirjoitti:

    Mitä tarkoitat epäilyttävällä ?

    Hymiö heiton perässä tarkoittaa, että se ei ollut ihan tosissaan lohkaistu. Kai se oli huono vitsi, kun osa porukasta (tosikot)loukkaantui. Alkuperäinen sanoma oli, että kovin juovuksissa olevien seksi ei ole parasta ehkä...ei sitä kimppaa niin kovasti haluta toteuttaa, että kaikki käy. Ja tietysti sopiva annos rentoa menoa on paikallaan.

    Äänestä

Me ainakin lähettäisimme valokuvan, jo siksi että saisivat enne tapaamista nähdä ketä tapaavat, eikä sen puoleen tulisi pettymystä.
Löytämiseen on ainakin monta hyvää puolta joko täältä tai sitten jännittävin ainakin meille. Kun joku outo pari tulisi kysymään lähtisittekö meidän kanssa samaan hyttiin.
Siitä jo arvais mitä heillä on mielessä.
Nykyisten ystävien kanssa emme lähtisi.

Meillä on ainakin se ajatus kun saamme molemminpuolisen halun kimppaseksiin niin se on sitten menoa.
Toki siinä pitää kaikkien osapuolten tuntea halua, johan siitä lähtis mielenkiinto jos joku olisi väkisin mukana.
Site yksi tärkeä asia vielä lisäksi, meillä nainen ei halua olla vain pantavana, vaan haluu ottaa.
Tarkoittaa sitä ettei halua heti kaikkia paikkoja täyteen, vaan osaavia naisen kiihottajia.
Myös mukana olevalta naiselta rentoa kosketusta toisen naisen kanssa.
Huom. ei tarvi olla bi.
Myös tärkein mikä auttaa valinnassa meidän mielestä, aamulla pitää uskaltaa istumassa samassa aamupala pöydässä.

Äänestä

Asiallinen keskustelu on meistä ainakin tärkeä.
Etukäteen sopimenen ilman muuta ja mielellään sitten kun molemmat osapuolet on siihen valmiit.
Netissä saa helposti väärän kuvan. Meistä jos on vakavissaan niin kannattaa lähettää valokuva.
Tosin miksei silloinkin jos on matkassa ensin fantasia mielessä, lisäähän sekin mielenkiintoa.
Tärkeintä myös on olla aikapitkälle samat ajatukset.
Me ainakin tavattais ensin vaikka illallisen merkeissä.

Äänestä

Meistä on hyvä, jos ennen intiimiä tapaamista, kävisi ainakin kerran tai pari tai jopa useammin kahvilla, syömässä, elokuvissa,.... Valokuvaaminen on mukava muisto molemmille, mutta sitä on sovittava ehdottomasti etukäteen. Eikä ehkä ainakaan ensimmäisellä kerralla. Luottamus täytyy olla syntynyt. Valokuvien vaihto netissä on vaarallista, joten se ei ole suositeltavaa ennen kuin on tutustuttu. Tutustumisen jälkeen se voi olla ihan kivaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kari kirjoitti:

Keskusteluissa on käyty mainioita keskusteluja aiheesta "miten löytää seuraa kimppaan?". Onko vaatimus valokuvasta oikeutettu? Kannattaako sopia etukäteen esim. ennen risteilyä tapaamisesta? Voihan se netissä tavattu kumppani tosiaan ollakin ihan kaamea tapaus tai päinvastoin hän voi ahdistua, kun huomaa kehutun naisen olevankin hieman erilainen kuin oli kehuttu. Hyviä pointteja! Itse olemme päätyneet ehkä siihen, että ei sovita ennakkoon mitään, vaan jos joku retkillämme kohdatessa miellyttää rouvaa ja se joku suhtautuu hyvin asiaan, homma on ok. Joskus nuorempana törmäsin laivalla muutaman kerran naiseen, joka ilmoitti olevansa matkalla yhdessä miehensä kanssa, mutta käyttäytyi kuitenkin hyvin viettelevästi. En silloin ymmärtänyt miksi, mutta nyt aikuistuttua homman jujun tajuan. Lähiaikoina kuitenkin aiomme käydä risteilyllä ja tätä asiaa mietitään. Miten toimia? Mielipiteitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu